Zen ja arkistoinnin taito

Meillä on ollut koko syksyn otsalamput kadoksissa. Itseasiassa ne olivat jo talvella, koska Minna ei löytänyt omaansa viime talven pohjoisen reissulle.

Se, että ne eivät olleet löydyksissä, oli osa syy siihen, miksi edellinen melontareissu loppui ennenaikojaan (joojoo, en olisi muistanut ottaa, vaikka olisivatkin olleet löydyksissä).

Niitä on etsitty useamman päivän. Ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen. Missään nimessä ne eivät olleet siellä mihin ne olen vuosi sitten syksyllä jättänyt. Tai talven alussa. Tai joskus.

Syytän Minnan intoa siivota.

Pengoin niitä urakalla eilisen illan. Löysin paljon sellaista mitä en ollut edes muistanut unohtaneeni ja hukanneeni. Mutta en niitä perkeleen otsalamppuja.

Löin perseen penkkiin ja päätin ratkaista mystisen lukitun huoneen arvoituksen raa’alla logiikalla.

Niitä on käytetty viimeksi pimeään aikaan ulkoillessa. Silloin käytettiin myös heijastinliivejä. Ergo, otsalamppujen täytyy olla siellä missä on heijastinliivit.

Heijastinliivit taasen on varastoitu laatikkoon, jossa on Minnan jotain lankoja ja kankaita. Kun niitä hieman nosti, niin niiden alla oli söpösti rinnakkain kaksi otsalamppua.

Taas nähtiin, että logiikka on vahvempi kuin päätön säntäily.

Mutta löysin muutakin. Minnan jemmakätkön leivontasuklaille — minä kuulemma syön ne, jos eivät ole piilossa. Ihan paskapuhetta, minä syön vain sellaisia jotka ovat lähenemässä viimeistä myyntipäivää. Leivonnassa kun on syytä käyttää tuoreita raaka-aineita, paitsi kananmunia.

Nyt ne sitten ovat ylipäiväisiä, melkein puoli vuotta.

1 Like