đź‘ş Witcher

Witcherin, Noiturin, toinen tuotantokausi alkoi Netflixissä. Jos ja kun sarja on jollekulle vieras, niin tästä on kyse:

Sarja perustuu yhteen maailmanhistorian omituisimpaan novelli- ja tarinasarjaan, joka ei ole varsinaisesti sarja, vaan nippu erillisiä kirjoja:

Meidän perheessämme on nyt dilemma. Minun mielestäni sarjan ainoa pointti on esitellä pääosan esittäjää (Henry Cavill) kylpytynnereissä kädet leviänä ja vedenpinta juuri sen verran ylhäällä — tai alhaalla, tulkinnasta riippuen — että ikäraja ei nouse.

Naispuolisten mielestä olen vaan kade, enkä ymmärrä mistään mitään.

Mä yritin kerran katsoa tuota sarjaa paremman katseltavan puutteessa. Siedin ehkä 3min ja oli pakko lopettaa. En muista miksi, mutta se vaan tuntui tosi paskalta ohjelmalta monista kehuista huolimatta.

Mie katsoin jo uudenkin kauden.
Tykkäsin sen verran, että aina teki mieli katsoa seuraava jakso. Tykkäsin ensimmäisen kauden kerronnasta. Eri ajassa tapahtuvista tarinoista.
Sarjan alussa saattanut varmasti tuntua sekavalta.

Aina kun jonkun hyvän sarjan tai elokuvan katsoo loppuun, niin jää ärsyttävä tyhjä olo. Hassua.

Se aikojen (ja eri… kai niitä klaaneiksi voi sanoa) yhteen kutominen alkaa toimia vasta ykköskauden loppuosassa. Sen takia alkuosa tuntuu tai voi tuntua sekavalta, toisiinsa liittymättömistä tarinoista. Auttaa aika paljon, jos on lukenut kirjat.

En minä tyhjästä tiedä. Minua enemmänkin pännii, että joutuu odottamaan vuosi ennenkuin tietää miten tarina jatkuu. Vai jatkuuko yliipäätään.

Episodin mukaan:

PETA julkaisi hiljattain tiedotteen, jonka perusteella se tuomitsee The Witcherin, koska siinä käytetään oikeita eläimiä tietokone-efektien sijaan.

– Netflixin The Witcherillä on hirvittävä ongelma. Monsterituottajat ovat riistäneet eläviä rengashäntämakeja ja oravasaimireita lukuisten muiden eläinten lisäksi, eivätkä ole käyttäneet moderneja tietokone-efektejä niiden luomiseen. Viihdeteollisuus on tyypillisesti riistänyt nämä eläimet liian aikaisin emoiltaan.

Missähän jaksossa on apinoita? Vai sekoittiko PeTA ne näyttelijöihin?

Sarjojen tuotantokausissa on yksi ongelma. Näyttelijät vanhenevat. Aikuisten kohdalla se ei suuremmin haittaa, koska aika ohittaa suurimman osan aikuisista — kunnes se romahtaa päälle. Mutta lasten ja nuorten kohdalla moinen saattaa olla, jos ei ongelma, niin silmiinpistävä asia.

Harry Pottereissa se ei haitannut, koska elokuvien välillä oli aina olevinaan vuosi. Katsoja olettikin, että leikki-ikäiset muuttuvat nuoriksi aikuisiksi,

Mutta Noiturissa asia pisti silmiin.

Ciri oli nuori teini ykköskauden päättyessä. Kakkoskaudella hän oli muuttunut nuoreksi naiseksi, saanut painoa ja muotoja, kasvanut pituutta ja ääni oli aikuistunut. Sarjassa aikaa oli kuitenkin kulunut noin yksi yö. Koska aloitin ykköskaudesta (uudestaan, jotta saisi sarjaan jotain tolkkua), niin tuotantokauden vaihtuminen näkyi selvästi.

Näkyy muuten Witcherissäkin — tyyppi on kuivunut ja vanhentunut.

Mutta yksi asia häiritsi reilummin, toki merkityksetön sarjalle. Cirin tukka oli muuttunut myös. Puvustus ja meikkasu saisi hieman enemmän keskittyä asiaansa, ja jos kerta halutaan eräällä tavalla aikuisempi hiuslaatu, niin se olisi voinut vaikka muuttua ensimmäisen kylvyn jälkeen samalla kun vaatteetkin vaihdettiin.

Sain tuossa toisen kauden loppuun. Parempi kuin ensimmäinen kausi (joka johtuu osaksi ensimmäisen kauden pohjustuksesta, osaksi siitä, että ensimmäinen kausi perustuu yksittäisille kirjoille).

Minä aloitin maratoonin ensimmäisestä kaudesta uudestaan. Toisella katselukerralla siihen tuli hieman enemmän järkeä, vaikka jakso ovatkin ikäänkuin erillisiä tarinoita. Toinen kausi taasen on etenevää. Toinen kausi myös muuttuu synkemmäksi ja väkivaltaisemmaksi, mutta myös mielenkiintoisemmaksi.

Sanoisin, että Witcher sopii, jos on taipumusta fantasiaan. Vähän malliin, että on katsonut Sormusten herran. Mutta jos yliluonnollisuus, taiat ja haltioiden suipot korvat ovat nou-nou, niin kannattaa jättää väliin.