Vuodentulo: 2022

Tänään lauleli peipponen ekaa kertaa meiän pihalla. Eli 2 viikon päästä pitäis olla kesä.
En ole ihan varma…

Odotellessa tosiaan miten lumet ja jäät kaikkoaa kahdessa viikossa. Tänään kun on tullut jo 5 senttiä uutta valkoista paskaa. Ei näy sulaa maata missään.

Ja näyttää siltä, että jonkun aikaa ainakin tulee vielä.

Se mikä ärsyttää on että vaikka oli päivällä plussalla, niin lumi jäi maahan.

Just nyt olen aika valmis manaamaan alimpaan helvettiin vanhan kansan uskomukset.

Kuu koirankakkakeskustelusta kesään,
puoli kuuta jalkakäytäväpyöräilijästä,
suvivirsiraivosta vähäsen,
sinileväpuurosta ei päivääkään.

Vanha kansa on sanonut huhtikuun 14. päivää »suvipäiväksi» eli vuoden ensimmäiseksi kesäpäiväksi ja kolmea sitä edeltävää yötä »suviöiksi».

Jos suviyöt ovat kylmiä, niin kylmä öitä on tiedossa vielä yhdeksän viikkoa tai neljänkymmenen päivän ajan. Erityisen suotuisana merkkinä pidettiin koko yön kestävää lauhaa säätä. Samaan tapaan ajateltiin, että jos suvipäivänä on kylmää, niin tulee myöhäinen kevät.

Suviöiksi saatettiin kutsua myös kolmea Markun päivää (25.4.) edeltävää yötä. Näistä öistä sanottiin, että jos ensimmäinen yö on kylmä, tulee huono marjavuosi. Jos toinen on kylmä, tulee huono heinävuosi. Jos kolmas on kylmä, tulee huono viljavuosi. Öiden nimet ovatkin marjayö, heinäyö ja viljayö.

Markun päivästä ei vielä tiedetä, mutta säätiedotus lupaa Vihdin kulmille noiksi öiksi nolla tietämissä. Lasketaanko se kylmäksi? Jos juu, niin päästään öiden suhteen kevään puolelle vasta kesäkuun puolessa välissä — jota ei voi pitää tällä hetkellä oikein epärealistisenakaan vaihtoehtona.

VÄSTÄRÄKKI! Oikeammin pariskunta.

Lentäisivät takaisin Viroon, ei ole täällä vielä ruokaa itikansyöjälle.

Kaipa se kesä sieltä kuitenkin tulee :+1::+1:

Ja kesärajoitukset on tulleet maanteille. Sekä hidastelijat, fillarit ja liikenneraivo.

Annan uuden ennustuksen: kesä alkaa kuukauden kuluttua, oikeammin viimeistään kolmen viikon päästä.

Tuo perustuu siihen, että meillä on neljä heinäpaalia jäljellä. Ne riittävät kahdeksi kuukaudeksi. Eli heinät loppuvat kesäkuun puolessa välissä, ennen Juhannusta. Siihen mennessä ainakin yhdellä laidunlohkolla täytyy olla sen verran vähintään 15 senttiä pitkää heinää, että hevoset pääsee laitumelle.

1 Like

Tämä ei ole vuodentulon ennustus, vaan olevan hetken toteaminen.

Tällä päivämäärällä meidän tontti on julistettu lumivapaaksi vyöhykkeeksi. Yhden lavapinon takana ikuisessa varjossa on vielä puolen neliön ala jäätä, mutta koska en näe sitä, niin sitä ei ole olemassa.

Mutta seuraavat 10 päivää lupaa öiksi pikkupakkasta tai nollaa. Huoh.

Hienoa teille, meillä vielä pari kasaa. Ja ne näkyy. Kaikkialta katsottaessa. Ja jos lupaa pikkupakkasta niin ehkä ne sulaa kesäkuussa. Huoh. Ja ärsytys. Taas.

Eilen satoi vettä, aamulla viskoin pergolan kangaskatosta jääpaloja maahan. Iltapäivällä satoi lunta. Kalenteriin katsomatta voi olla varma, että vappu on tulossa :partying_face:

Pääskynen. Eli pitkät kalsarit saa laittaa säilöön ja teepaita päälle.

Aika tarkkaa aikataulua. Viime kesänä taisi ensimmäinen olla kaksi päivää aiemmin.

Aletaanko nyt arvuuttelemaan talven tuloa?

Mä toivon ettei talvea tulis ens vuonna ollenkaan. Tää talvi oli aivan liian pitkä. Ja kevät aivan liian kylmä. Haluaisin jo lämpimiä ilmoja!

Tänään kuului ekan kerran käen kukuntaa. Lapsuudesta muistan että se kertoi viimeinkin kesän alkaneen tms. Hieman kun asiaa googlailin niin tällästä tietoa en löytäny mutta kaikkea muuta ennustusta kyllä.

Meillä ei vielä sen pesärosvon huutoa ole kuulunut. Ylipäätään hiukan haiskahtaa siltä, että muutto on myöhässä. Taitavat odottaa riittävän lämmintä etelätuulta.

Ja kun olin todennut, että meillä ei käki kuku, niin niin illalla sitten kukkui.

On nuo koivut nopeita muuttumaan vihreiksi. Kun ne pääsee vauhtiin, niin puhutaan kourallisesta päivistä. Itseasiassa suunnilleen samaan aikaan joka vuosi ne lehdet saa — ja täällä etelässä se on toukokuun puolen välin paikkeilla, hiukan ennen. Se, että äitienpäivän paikka vaihtelee antaa illuusion nopeasta tai hitaasta kevään tulosta.

Mutta on kevät myöhässä, ainakin lämmön ja kukkien suhteen.

Koivut, siinä kuin pajutkin ja muut, eivät reagoi lämpimään, vaan auringon valon määrään. Siksi lehdet aukeavat lähes kalenteri tarkkaan. Sitä säätelee valoon reagoiva kemia, siis hormonit. Kasveillahan ne eivät ole hormoneita, ainoastaan eläimillä, mutta tismalleen samanlaisesta viestiaineesta silti on kyse. Koivun herää käytännössä melatoniinin ohjamaana, samalla tavalla kuin koirien karvanvaihtumisen käynnistää melatoniini — juuei ole koivussa melatoniinia, mutta taaskin: se on tismalleen vastaava viestiaine.

Se on muuten totta, eipä oo tullu ajateltua asiaa tolta kantilta.

Viime yönä heräsi voikukat. Myöhässä ovat nekin.

Meillä ei kerkee voikukat edes kukkimaan kun joku ahne koirarukka käy ne nuput syömässä sieltä maantasalta asti :woman_facepalming:

1 Like

Mä olisin hirmu iloinen, jos oma rekku älyäisi tehdä saman. Nyt joudun itse nyppimään ne perkeleet.
Sama heinän syömisen kanssa. Miksei tuo voi märehtiä oman pihan nurtsia ojanreunojen sijaan :woman_facepalming: