ūü§¨ Vitun s√§hk√∂nmyyj√§t

Me olemme Fortumin asiakkaita. Ihan siksi, että saadaan siirto ja kulutus samaan laskuun, joka helpottaa elämistä suuresti. Plus hinta on ollut einen alle sen mitä muut suuret myy. Joltain pikkufirmalta olisi saanut jonkun sentin halvemmalla, mutta ei kiinnostanut. Meidän kulutuksella ehkä olisi pitänyt, mutta silti.

Ollaan toki seurattu miten jengi repii ranteitaan p√∂rssis√§hk√∂n kanssa. Sellaista se on, p√∂rssikeinottelu. Joskus voittaa, ja joskus sitten se kupla puhkeaa ja sitten maksaa. Oma mielenkiinto on ollut enemm√§nkin akateemista, koska meill√§ on kiinte√§ hinta. Se varmistettiin edellisell√§ kerralla, kun sopparia tarkistettiin. Viimeisell√§ kerralla p√§√§stiin tarjoukseen k√§siksi, hieman samanlaista kuin mit√§ teleoperaattoreilla on, ja koska sopimus oli katkolla, niin toki otettiin ‚ÄĒ varsinkin kun trokarin mukaan mik√§√§n ei sopimuksessa muuttunut.

Marraskuun sähkölasku oli poikkeuksellisen suuri. Toki siinä oli kulutuspiikki, mutta silti. Mutta oltiin käytetty sähköä, joten otettiin rauhallisemmin ja puettiin villasukat. Sitten Minna vilkaisin joulukuun tilannetta. Oltiin menossa reippaasti yli edellisten vuosien. Hinnankorotukset huomioiden silti oikein pirun paljon yli. Eikä nyt puhuta mistään satasesta, vaan että kolmensadan sähkölasku alkoi olla jo 500, eikä kuu ole vielä loppu.

Syykin selvisi. Se saatanan kusip√§√§, joka kauppasi meille hieman alempaa energiahintaan ilman, ett√§ sopimuksessa muutetaan mit√§√§n, oli siirt√§nyt meid√§t p√∂rssis√§hk√∂√∂n. Kaivettiin silloinen soppari esille, ja maininta moisesta l√∂ytyi pienell√§ pr√§ntill√§ olevista ehdoista ‚ÄĒ joita kukaan ei koskaan lue; siell√§ on aina yleiset ehdot. Samassa paikassa mainittiin, ett√§ sopimukseen merkitty kWH-hinta oli sopimuksen kirjoittamishetken p√∂rssihinta.

Meillä siirryttiin samantien takaisin kiinteään. Joten nyt maksetaan oppirahat omasta typeryydestä. Joten olkaa hereillä noiden kaupparatsujen kanssa.

Minulla on hupina kiusta myyntimiehiä. Se ollut minulta kiellettyä, koska Minna ei kuulemma halua hävetä. Nyt sain avoimen valtakirjan kyykyttää jokaista Fortumin agenttia haluni mukaan aivan joka paikassa. Tulen lunastamaan tuon. Tsiisus, että minulle tulee kivaa… ja takaan, että niillä klopeilla vähemmän.

2 Likes

Mulla on markkinoinninesto, koska en jaksa noita myyntimiehiä.
Mutta miehen joka vittuilisi myyntimiehille voisin huolia :joy:. Tai no jaa, ollaan rehellisiä, huolisin ihan minkälaisen miehen hyvänsä :expressionless:.

Mutta saitko tosiaan siirrettyä kesken sopimuskauden itsenne pois tuosta pörssisähköstä?

Saatiin. Fortumin sivuilta omasta profiilista. Tuli voimaan heti.

Markkinointiesto ei olisi auttanut, kun viimeksi homma hoidettiin K-marketin edustalla ja sitä ennen Kuninkuusraveissa.

Mieskysymykseen en osaa vastata. Onhan noita, kierrossa. Mutta jos ne ei ole kenellekään kelvanneet, niin ehkä kannattaa pitää näpit erossa? Sitten on noita kirppismyyntiin tulleita, käytettyjä. Niistä voi saada hyvän tai ainakin toimivan, mutta pitää olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Aika turha keksintö kuitenkin, minusta. Naiset on parempia.

Tämä vituttaa eniten, miten voi sanoa, ettei muutu ja silti muuttuu?

Meillä on sähkösopimus miehen nimissä, silti mulle soitellaan säännöllisesti muista sähköfirmoista ja kysellään firman vaihtamista. Pääsen niistä helposti eroon, kun kerron, etten tiedä meidän sopimuksesta mitään ja kehotan soittamaan miehelle :joy:

Mulle oli uusi asia tuo p√∂rssiin sidottu hinta sek√§ se, ett√§ s√§hk√∂sopimuksia tehd√§√§n m√§√§r√§aikaisesti. Tai sitten oon vaan unohtanut. Meid√§n sopimus uusittiin juuri seuraavaksi kahdeksi vuodeksi, ja nyt j√§nnitt√§√§, tuliko soppariin vastaavanlainen ‚Äúmik√§√§n ei muutu‚ÄĚ lauseke.

Onneksi ei kuitenkaan ole Fortumin kanssa diiliä, siitä pysyn kaukana.

1 Like

Ei pelkästään omiin kokemuksiin perustuen, mutta sähkönmyyjät alkavat olla suurempi ongelma kuin puhelinliittymien kaupustelijat.

Er√§s v√§itti, ett√§ provikka on selv√§sti parempi, kun saa myyty√§ m√§√§r√§aikaisen sopimuksen ‚ÄĒ joka on hyvinkin j√§rkev√§√§ ‚ÄĒ ja siksi niit√§ tehd√§√§n eniten n√§iden pienempien trokarifirmojen toimesta. P√∂rssis√§hk√∂ on my√∂s myyj√§lle paremmin hinnoiteltu, koska silloin riski ulkoistetaan kokonaan asiakkaalle.

Onko noin, niin en tiedä.

Seuraava sähkölasku hilkun vajaa tonni. Tapan ne Fortumin sähkönmyyntipellet seuraavan kerran kun näen ne. Nimittäin heti siinä vaiheessa kun tuo paska pörssihinnoittelu selvisi ja se vaihdettiin kiinteään, niin hinta putosi 60 %. Tällä hetkellä tammikuun lasku tulee olemaan kiinteän myötä vajaa 400 euroa,

On tämä muutenkin outoa. Tasan vuosi sitten kWh maksoi 5 senttiä, jos oikein katsoin. Joulukuussa se oli vissiin 30 senttiä (itseasiassa se oli taivaissa jo marraskuussa, mutta ei reagoitu, kun eletään laskujen eurojen mukaan, vaikka oltiin leikattu kulutusta paljon), Nyt se on kympin kilowattitunti.

Vittu. En tajua. Suomi on piukassa toimivia ja rakennettavia ydinvoimaloita. Tuulisähköä tulee tuolta ja täältä, kunhan ei tule vahvoilta lepakkoalueilta kuten Pohjanmaalta ja Itä-Suomesta. Silti maksetaan helvetillistä hintaa, koska Ruotsissa oli kesällä kuivaa.

Nyt käännän veistä haavassa:
Sähkö kannattaa aina kilpailuttaa, se onnistuu kätevästi netissä muutamassa minuutissa ja saat sopimuksen sähköpostiin. Ja halvinhan niistä kannattaa ottaa ja taitaa siellä jopa olla sellaisia joissa ei ole kuukausimaksua. Monella kun on sellaisetkin ja aivan hirveät.

Kannattaa kokeilla, säästyy monelta päänvaivalta.

M√§ tykk√§√§n siit√§ kun liittym√§myyj√§t pys√§yttelee kauppakeskuksissa ja kysyy, mik√§ liittym√§ mulla on. Jos sattuu olemaan mulla k√§yt√∂ss√§ olevan operaattorin myyj√§, pys√§hdyn odottamaan kysymyst√§ ‚Äúootko tyytyv√§inen‚ÄĚ, jotta voin vastata, ett√§ en ole, puhelinlasku on liian kallis.
Sitten se kiva myyjäpoika taitelee mulle halvemman diilin.

Kilpailuttaminen on kauhean vaivalloista. Ei se oikeasti varmaan ole, mutta ajatuksena tuntuu kauhean raskaalta, että toistuvasti pitäisi olla tsekkaamassa, mikä operaattori/ sähkösopimus/ vakuutus/ yms on sillä hetkellä edullisin ja mitä sen edullisimman pikkupränteissä lukee/ paljonko se maksaa 3kk kuluttua.

Mä oon liian laiska tommoseen :joy:

Oletko kokeillut? Ehdot kun eivät ole vertailukelpoisia.

Kuten tekivät meille?

Ei, se teidän ei ollut kiva myyjäpoika vaan joku ääliö kusipää.

Kyllä olen. Meillä on aina kilpailutettu sähkönmyyjä. Pari vuotta yleensä se määräaikainen soppari kestää ja se kun lähestyy loppua niin uutta tilalle. Hinnan mukaan meillä mennään ja sen että sama hinta on voimassa sen koko ajan.

Ei mekään muuta kilpailuteta kuin sähkö. Välillä (ehkä kerran 10 vuodessa) pyydetään vakuutustarjous jostain mutta kertaakaan ei ole vaihdettu koska todettu että käytössä oleva on edelleen paras. Puhelinliittymiä välillä katson missä olis halvin mutta mun puhelimen käytöllä sitä en oo ikinä vaihtanut koska riittää kehnompikin netti, jaksan odottaa että se lataa jonkun halutun jutun.

1 Like

Mä inhoon noita, kierrän ne yleensä HYVIN kaukaa :confounded:

Aivan. Tämä, muutaman muunkin asian suhteen, tekee vertailusta aidosti mahdotonta. Kaverin määräaikainen kiinteä sähkönhinta nousi vuodenvaihteessa.

Ei sen pitäisi nousta jos kiinteä hinta esim 24kk. Tietty jos sopimus mennyt umpeen niin sitten se nousee.

Nope. Kuten sanottua, niin kannattaa lukea se pienellä präntätty, jossa kerrotaan miten usein hintaa voidaan tarkistaa, myös kiinteällä ja määräaikaisella. Ja taas tultiin siihen, että vertailu on aika mahdotonta.

No meillä on ainakin toiminut 20 vuotta tää toiminta ja sähkölaskut pysynyt maltillisena :woman_shrugging:

Tällänen mainos tupsahti tähän metan etusivulle:
Screenshot_20220208_144102

Näyttikö @jagster se teiän sopimus yhtä hyvältä mitä tässä lupaillaan :roll_eyes: