Vihti/Pääkslahti täyden rinkan kanssa

Piipahdin tutuissa maisemissa ulkoiluttamassa rinkkaani. Ollaan marraskuun alussa, joten mitään sen pidempää reissua ei kyennyt tekemään — lähdin hieman myöhään liikkeelle ja pimeä tulee kello 16 jälkeen.

kuva

Idea oli kolmessa:

  • päästä ylipäätään pois kotoa
  • ulkoiluttaa rinkkaa isommalla painolla
  • kokeilla videokameraa

En ole kuukauteen päässyt melomaan. Liikkumiset ovat olleet hankalia ja enemmän tai vähemmän päivittäiset vesi- ja tihkusateet ovat vieneet loputkin innosta. Eikä päivien lyheneminen helpota ollenkaan aikataulujen sovittamista. Joten lähdin jalkaisin liikkeelle maita pitkin, en vesille. Aika olikin, koska en muista koska olen viimeksi kävellyt.

Märät kelit eivät kylläkään näy Hiidenveden veden korkeudessa. Pinta on rannoilla metrin alle sen mitä se oli lokakuun alussa, ja jo silloin oltiin matalalla. Tämä on jo… mitä, kolmas syksy peräjälkeen, kun vedet ovat alhaalla. Talvi on pelastanut hieman, mutta alkaahan tässä jo mietittymään mitä kaivoille tapahtuu pidemmällä aikavälillä.

Kiukuttelin keväämmällä kun Kiinasta tilaamani rinkka oli myöhässä, joten vaihdoin tilaukseni heti saatavilla olevaan isompaan. Kiukuttelu oli totaalisen turhaa, koska en päässyt ensimmäisellekään retkelle koko kesänä. Joten hyödynsin tämän reissun sitten eräänlaisena korvikkeena. Tai testinä.

Tungin rinkkaan painoa sen verran, että kantamisessa oli kaikkiaan 20 kilon paikkeilla, tai hieman vähemmän.

Lähdin liikkeelle Pääkslahden ulkoilualueella reittejä pitkin, mutta ensimmäisen kilometrin jälkeen hyppäsin pöpelikköön. Kiertelin siellä sun täällä, enkä aina ihan tiennyt missä olin.

Pääkslahti on noin 3 km pitkä niemi, joka on leveimmästä kohdasta ehkä 1,5 km, ja sen keskellä pitkittäin menee tie. Siellä on aivan mahdotonta varsinaisesti eksyä.

Siellä on myös melkoisesti jyrkkiä kallioita sekä rinteitä, joten pujottelemaan joutuu. Minulle tuo pujottelu teki vanhanaikaiset pari kertaa. Luulin suunnan olevan tuonne, ja huomasinkin tehneeni täyden kierroksen tänne. Aurinkoisella kelillä moista ei olisi tapahtunut, mutta umpipilvisellä kelillä ympyrää kulkeminen vaikeassa maastossa on todella helppoa.

Varsinkin kun kulkee sinne mihin nokka näyttää, ei edes kartan mukaan.

kuva

Tein muutamankin todella jyrkän nousun. Niissä alkoi rinkan paino tuntua hartioilla. Ja keuhkoissa.

Vauhti ei huimannut päätä, mutta en ollutkaan matkaa taittamassa. Käveyaikaa kului muutaman minuutin vajaa 3 tuntia, ja matkaa kertyi 5 km. Kartasto-appi väitti 8 km, mutta sen GPS myös kivenkovaa väitti, että olen jossain vaiheessa kahlannut keskelle Hiidenvettä.

Hitain kilometri oli 40 minuuttia. Silloin leikin vuoristokiipeilijää.

Reissu meni ihan mallikkaasti. Mutta se on aivan varma, että tiettömillä ja lähes poluttomilla kairoille en taita tuolla kuormalla mitään 20 km päivämatkoja.

Seuraavana päivänä etureidet kylläkin muistuttivat olemassaolostaan.

Videokamera oli mukana testimielessä, koska minulla on ajatuksissa pyöräyttää pystyyn videokanava, jossa ei puhuta. Näytetään vaan päiväkirjamaiseen tapaan ympäristöä. Tai no, aikamuoto on väärä, koska moinen kanava syntyi jo.

Kanavan kieli on harkitusti fingelska. Eikun englanti. Tai no, rallienglanti.

Oppi yksi, jonka minun olisi pitänyt tietää jo etukäteen: rauhallisempaa videokameran käyttöä, kiitos. Ei nopeita liikkeitä ja päätöntä heilumista sinne-sun-tänne.

Moisella tuskin on mitään arvoa kenellekään muulle kun minulle, mutta itselleni minä tämän tyyppisiä olen jo pidempään tehnyt — oli ne sitten tekstiä tai videota.

Mutta tuon projektin takia käytän avainsanaa #silenced


1 Like