ūüõ∂ Vihti: Kirkkoj√§rvi (Haudankallio/Pappilanpelto)

Lokakuu ei ole ehkä parasta aikaa vesiharrastuksille, mutta veikkaan sen olevan silti parempaa kuin marraskuu… Ainakin värejä on vielä hiukan jäljellä, ja kelit saattavat olla parempia. Ehkä.

Viime ajat on joko satanut tai tuullut. Tai molempia yhtä aikaa. Nyt säätiedotus lupasi täksi päiväksi aamupäivälle puolipilvistä ja heikkoa pohjoistuulta 2 m/s. Joten se oli melontasession aika.

Kello soimaan kukonpieremän aikaan ja pirteänä ylös. Toki minulle minun vuorokausirytmilläni aikainen aamu tarkoittaa kelloa potkimassa minua ylös puoli kahdeksalta (tiedän, osa aamuvuorolaisista menee silloin ensimmäiselle tauolle), mutta minulle se tarkoittaa maksimissaan kuuden tunnin yöunia.

Olin rannassa yhdeksän aikoihin ja valmiina vesille noin 10 minuuttia myöhemmin, plus tupakkapaussi.

En kikkaillut ympäristön suhteen, koska minulla oli rajattu aika olla vesillä. Yhdeksitoista olisi ehdittävä kotiin, joten melaa voisi liikutella enintään tunnin verran. Suuntana siis Vihdin kirkonkylä ja Kirkkojärvi.

Minulla on henkinen ongelma n√§iden j√§rvien kanssa. Ne kun ovat yht√§ ja samaa vett√§ eik√§ joku olematon salmi tai kapeikko asiaa miksik√§√§n muuta. Minulle kyse on koko ajan Hiidenvedest√§. Tosin lohjalaisten mielest√§ pit√§isi puhua Lohjanj√§rvest√§ ‚ÄĒ mutta lohjalaiset ovat omituisia ylip√§√§t√§√§n.

Kyllä minä sen tiedän, että vertaus kaupunkeihin ja niiden osiin tai lähiöihin on selvä. Yksi iso alue, ja sen osat ovat omilla nimillään. Minä asuin ihmisikä sitten Turussa, mutta kaunginosa oli Martinmäkeä. Helsinkiläinen voi asua Kalliossa tai tanpereLainen Hervannassa (tai jopa Nokian tai Akaan puolella…).

Mutta mik√§ silloin on tuon j√§rven ‚ÄĚiso‚ÄĚ nimi, jos l√§hi√∂it√§ ovat vaikka Lohjanj√§rvi, Hiidenvesi tai Kirkkoj√§rvi?

Lähdin etenemään itärantaa pitkin, eli enemmälti etelän suuntaan. Paikkakuntalaiset ymmärtävät paremmin, jos sanon lähteneeni rannalta Pappilanpellon suuntaan.

Koska oli tunti aikaa, niin jopa vanhanaikaisen matematiikan mukaan se olisi puoli tuntia eteenpäin, ja siten saman verran takaisin päin. Matkassa se tarkoittaisi 1,5 - 2 km syrjä.

Jos ei ole √§lyt√∂nt√§ virtausta, tai kovempaa tuulta, niin minulla on tuolla FitNordin ilmat√§ytteisell√§ kajakilla/kanootilla (en viel√§k√§√§n tied√§ kumpaa se on enemm√§n) ihmetelless√§ ymp√§rist√∂√§ matkanopeutena noin 3 km/h, tai jos menen reippaammin, niin 4 km/h ‚ÄĒ kummassakin tapauksessa vauhtia hidastaa aika ajoin tapahtuva kuvien ottaminen.

Puhelin ei muuten ole paras mahdollinen dokumentointiin. Mutta en minä ala rahtaamaan mukaan järjestelmäkameraa tai videokameraakaan. GoPro olisi houkutteleva, mutta hirmukallis.

Muutoin etappi sujui ilman mitään dramatiikkaa. Ilma meni koleammaksi ja einen sumuiseksi puolessa tunnissa, mutta ei sekään mitään vaikuttanut mihinkään. Muistiin itselle: jos melotaan nousevaa aurinkoa vastaan, niin aurinkolasit olisivat ihan paikallaan.

Tein jopa lyhyen rantautumisen Haudankallion uimarannalla. Vai onko se jo Pappilanpeltoa‚Ķ alkuasukkaat tiet√§isiv√§t. Kaipa siell√§kin voisi y√∂py√§, jos sivilisaation l√§hell√§ oleskelu ei haittaa (siit√§ k√§velee vartissa kirkolle), mutta ep√§ilen siell√§ olevan aika ajoin my√∂s alamittaisia. Tosin, paikat olivat siistit ‚ÄĒ tied√§n, paskamainen olettamus, ett√§ jos alaik√§iset tulevat johonkin, niin paikat hajoavat.

Uusi mela on kiva. Tykkään. Plus koska saan siihen enemmän pituutta, niin noin leveässä melominenkin muuttuu helpommaksi. Ei tarvitse liioitella käsien nostoa, eikä koko ajan hinkkaa kajakin kumikylkeä.

J√§in menness√§ suustani hetkeksi kiinni er√§√§n verkkojaan kokevan pariskunnan kanssa. Toisen kerran palatessani rantaan er√§√§n kalaan menev√§n kanssa ‚ÄĒ h√§nen kanssaan p√§iviteltiin sit√§ miksi niin monella on isot merikelpoiset moottoriveneet moisessa lutakossa.

Joutsenet eräällä tavalla jauhottivat minut. Koska niiden mielestä olin stalkkeri, niin esittivät minulle millaisella vauhdilla kuuluisi meloa. Minulla ei ollut mitään roolia siinä kisassa.

Pidän jyrkistä rantakallioista. Kaipa se on turkulaisuuden ja jonkinlaisen saaristolaistaustan mukanaan tuomaa. Ja ovathan kalliot mielenkiintoisempia kuin ruovikot. Niitä riitti järven tuolla syrjällä, joka on jääkauden poistumissuuntaan.

Jäin taas pohtimaan aidompaa kajakkia. Kumilautta on kokonaisuus huomioiden monikäyttöisempi, mutta sen rajoitteet ovat hyvin selvät ja varsinkin tuulen suhteen. Mutta sen etu siirrettävyydessä on kuitenkin kysymyksenalainen.

Kyllä. Ilmatäytteinen menee auton takaluukkuun, kun kajakki vaatii kattotelineen (tai peräkärryn, ainakin isoilla pojilla). Kasaan sen nykyään 10 - 15 minuutissa, ja purku menee alle 10 minuutissa. Mutta 30 kg kajakin nostan itse katolle, ja sieltä pois, viidessä minuutissa. Molemmissa täytyisi päästä aivan samalla tavalla veden viereen.

Kun tulen kotiin, niin ilmatäytteinen täytyy laittaa kuivumaan. Se sitten roikkuu jossain päivän tai muutaman. Kajakin saisi nostettua kumolleen tai syrjälleen omalle paikalleen odottamaan seuraavaa kertaa ja se siitä.

Ilmatäytteinen on kuitenkin turvallisempi, selvästi. Toki kajakkikaan ei sinällään ole vaarallinen, varsinkaan hyvällä kelillä ja osaavissa käsissä, mutta ei sen kanssa kaatuminenkaan mitenkään poikkeuksellista ole.

Plus kajakin kanssa, ainakaan mallilla merisellainen, ei lähdetä kapeilla joille ja puroille, ilmatäytteinen on sellaisissa olosuhteissa ehkä parhaimmillaan.

Molemmat?

Ja tuo lyhyt hermolepolenkki kartalla:

Kaikki! Myös siis kanootti kajakin ja kumikaverin lisäksi :ok_hand:

Minulla ei ole ongelmia kanootin kanssa. Se olisi kaikista järkevin kun tekee rannikkoa seuraavaa vaellusta. Mutta tuo savolaiskarjalainen toinen osapuoli ei nauti veden pinnalla olemisesta, koska on täysin vakuuttunut, että hetken kuluttua ollaan veden alla.

Yksinään meloessa kanootti ei ole kiva.

Mutta jos vaikka saisikin lievällä pakolla suostutettua, niin käyttöaste jäisi ihan pahuksen alhaiseksi. Joten järkevin ratkaisu lienee sama kuin mihin ymmärtääkseni teidänkin talous on kallistumassa: vuokraus.

Nuo on joskus niin kummallisia nuo toiset osapuolet. Mä oon aikoinaan purjehtinut jonkin verran ja haaveillut omasta purjeveneestä. Toista osapuolta en ole saanut edes kokeilemaan kyseistä asiaa, koska se on vakuuttunut, että hetken kuluttua ollaan veden alla. Tai kiinni kivessä. Tai jotain muuta.

Noh, kyseiseen harrastukseen olisi varaa vain jos ei ikinä tekisi mitään muuta. Siis yhtään mitään, ikinä. Joten se unelma on vaihtunut muihin unelmiin.

Kanootin vuokraaminen sopii budjettiin paljon paremmin :ok_hand: :sweat_smile: