Vertaile ja säädä oikeita asioita koiran ruokinnassa

Koiran ruokintatapoja verrataan toisiinsa kuin ne olisivat samoja. Laitetaan vierekkäin ja verrataan yksi yhteen. Tuo on oikein, ja se on samalla täysin väärin.

kuva

Appelsiinit ja omenat

Ainoastaan samanlaisia voidaan verrata toisiinsa sen mukaan miten ne toimivat ja mitä ne tekevät. Myös lopputulosta voidaan verrata, mutta silloin mietitään vain tarkoituksenmukaista ja sopivinta työkalua.

Tämä ero on useimmille hankala ymmärtää, mutta ruokintaa ja ravitsemusta tekeville – harrastuksena tai ammatikseen – ero on huomattavan oleellinen. Mutta koska kyseessä on vaikea käsite-ero, niin se useimmiten ohitetaan. Tai sitä ei edes tunnisteta.

Siitä seuraakin mielenkiintoinen soppa, vaikka luultiin leivottavan leipää käyttämällä kakkuaineksia. Lopputulos, johon pyrittiin on tietysti sama: ei olisi enää nälkä. Työkalut ja selitykset, sekä rajoitukset, ovat kuitenkin erilaiset.

Hieman hassu esimerkki, mutta kelvannee. Eri ruokintatapojen suora vertaaminen on vastaavaa kuin jos haluttaisiin rakentaa kuisti. Hakataan nauloilla laudat kiinni ja selitetään rakennelmaa ruuveilla. Pidetään kädessä vasaraa, ja esitellään akkuporakonetta selittäen liimausta ja hirsirakentamista.

Ruoka on vain paketti. Kuin joulu- tai syntymäpäivälahja. Ei sen enempää. Joskus se on helppo avata, joskus hankalampi. Välillä tulee paljon roskaa, välillä vähemmän. Mutta aivan riippumatta kuinka kauniina tai rumana lahjapaketointia pitää, niin ainoa merkityksellinen asia on paketin sisältö.

Ruuassa kuivamuona, liha, puurot tai mikä tahansa valmistajien keksimä tuotemuoto ovat vain paketteja. Sisältö täytyy olla aina sama: aminohapot, rasvahapot ja muut rasvan komponentit, vitamiinit, mineraalit, nippu muita yhdisteitä sekä vesi.

Kun lahjapaketista paljastuukin palapeli ja siitä puuttuu yksi pala, niin paketin sisältö on joku ärsyttävä kiusa tai hyödytön, hieman puuttuvasta palasta riippuen.

Se, että jokin ruokinta toimii ja toinen aiheuttaa ongelmia, ei johdu paketista eli ruoka-aineista itsestään. Se johtuu sisällöstä, josta puuttuu yksi tai useampi pala.

Aika ajoin myös paketin roskamäärä on liian suuri ja aiheuttaa ongelmia roskiksen täyttyessä – elävässä koirien elämässä törmätään vaikka hiivaan tai jatkuvaan suoliston, tai kuten asia ilmaistaan: vatsan, löysyyteen.

Tuo kaikki on eräällä tavalla ylätason asioita ja käsitteitä. Se perusta, johon koiran ja omistajan ravitsemus rakennetaan. Mutta se selittää miksi vastakkainasettelu tai uskonnollissävytteiset väitteet, kuten

  • kuivamuona on aina epäterveellinen tapa ruokkia koira
  • raakaruokinta on aina koiralle terveellinen
  • hiilihydraatit ja sokerit ovat aina pahoja koiralle
  • rasva on automaattisesti aina hyvä koiralle
    ovat niin väsyttäviä. Jo pelkästään siksi, että kaikki nuo väitteet ovat lähtökohtaisesti väärin, koska ei ymmärretä ruuan funktiota. Mutta myös siksi, että moisten kuvitelmien orjallinen noudattaminen on sairastuttanut koiria pahasti ruokintatavasta riippumatta.

Ruuan täytyy sopia koirayksilölle ja täyttää saman koirayksilön tarpeet. Se miten siihen päästään on melkoisen toissijaista.

Toissijaisuus ensisijaiseksi

Kun laitetaan vierekkäin kuivamuona ja liha, niin itseasiassa vertaillaan valmista annosta sen yhteen raakaan ainesosaan

Plus yritetään arvailla, että onko se yksikin ainesosa edes sama.

Jotta kuivamuonaa ja lihapohjaista ruokintaa, jota historiallisista syistä kutsutaan merkityksettömällä nimellä koiran raakaruokinta, voitaisiin vertailla, niin täytyy verrata kahta annosta, jotka antavat samat koiran tarvitsemat ravintoaineet. Edelleenkin ruoka on vain paketti, ja meitä kiinnostaa sisältö.

Silloin törmätään kahteen mielenkiintoiseen tilanteeseen:

  • kuivamuonat ovat hyvin pitkälle samoja
  • lihapohjainen ruokinta voi olla ihan mitä tahansa
    Ollaan tilanteessa, jossa kysytään mikä auto on paras, ilman sen suurempi määrittelyjä ja toiselle puolelle tuodaan Ford Transit (joka lähtökohtaisesti on huonohko, vaikka sitä myydäänkin paljon).

Transitia aletaan sitten vertailemaan

  • Fiat Ducatoon (joka on perusteltua, jos auton koko ja käyttötarkoitus on sama)
  • VW Golfiin
  • uuteen citymaasturiluokan Volvoon
  • businessluokan Audiin
  • Teslaan
  • sähköpolkupyörään
  • kajakkiin
  • joogalentäjiin, koska kristallit riittävät, sillä kulkeminen on vain harhaa
    Noilla ei ole mitään muuta yhteistä Transitin kanssa kuin siirtyminen paikasta toiseen tai illuusio siitä.

Kyse on siitä, että kun vertaillaan, niin täytyy tehdä kaksi asiaa:

  1. määritellä tarve ja syy
  2. vertailla keskenään tarpeen täyttäviä ja syyn korjaavia
    Omenoiden ja appelsiinien vertailu on yksi syvimpiä argumentointivirheitä. Halu vertailla toisiinsa liittymättömiä asioita niin, että se vahvistaa omaa ennakkokäsitystä on niin vahva, että se lienee eräänlainen ihmiskunnan syntymäominaisuus. Tai valuvika.

Täysin vastaavaa kuin yhdistää asioita toisiinsa niiden ajallisen yhteyden vuoksi, ilman mitään muuta perustetta.

Syiden ja seurausten penkominen

Kun koiralla on vaikkapa atooppista iho-oireilua (hakusanaystävällinen muotoilu, sillä harvoin kyse on atopiasta) eli iho on kuiva, hilseilevä ja kutiaa, niin syytä etsitään ensimmäiseksi ruuasta.

Ei puututa tällä kertaa väsyttävään eläinlääkärien diagnoosi- ja hoitovirheeseen, jossa kaikki on allergiaa ja se korjataan kusetuksella nimeltään hypo-allergiaruoka.

Usein syy on ulkoinen, mutta kun se johtuu ruuasta, niin se johtuu siitä mitä ruoka ei anna. Se ei johdu sinällään raaka-aineiden nimistä malliin viljat tai kana. Syy ei siis noin kahdeksassa tapauksessa kymmenestä ole se mitä ruuassa on, aidosti tai kuvitellusti.

Kun siinä vaiheessa aletaan vertailemaan mahdollisesti ongelman aiheuttavaa kuivamuonaa lihapohjaiseen ruokintaan, niin vertailua ei tehdä ruokintatyylien välillä, vaan mitä toisesta puuttuu ja toisessa on.

Jos talvella on ulkoillessa kylmä, niin ei kyse ole varsinaisesti arkipukeutuminen vastaan tekniset vaatteet. Kyse on vaatekerrosten väliin jäävästä ilmasta tai sen puuttumisesta. Eri asia ja kerrospukeutuminen onnistuu puuvillalla siinä kuin synteettisilläkin materiaaleilla.

Asia muuttuu kun pukeutumisen aiheuttamaan epämukavuuteen kytketään vaikka hikoilu, tai tuuli. Silloin erot löytyvät nimenomaan materiaaleista, joissa toisella ei ole kykyä siirtää kosteutta ulompiin kerroksiin ja kuivua, mutta toisella on.

Silti teepaita ja farkut ovat suurimmalle osalle toimiva pukeutuminen, vaikka erikoistilanteissa eivät toimikaan.

Prosenttien kurjuus

Kun kuivamuonasta etsitään syytä vaikkapa juurikin ihon kuivuuteen, niin usein ensimmäiseksi kiinnitetään huomiota rasvan määrään ja laatuun. Syy voi olla kylläkin muualla, mutta keskitytään rasvaan.

Sama pätee närästyksessä, jossa rasva on yksi yleisimpiä ongelman aiheuttajia, ja nimenomaan lihapohjaisesti (raakaruokituilla) koirilla. Syitä löytyy muitakin, mutta rasva on ehkä yleisin.

Kuivamuonilla nopein ja eniten käytetty tapa on ollut siirtää koira lihalle. Kun iho toipuu, niin syypää on ollut kuivamuonat ja pelastuksen tuo raaka liha.

Väärin. Pelastuksen on tuonut kaksi asiaa:

  • rasvan määrän lisääminen
  • veden määrän lisääminen
    Nyt aletaan siirtymään hankalille vesille ja esitetään prosenttilaskuihin ja energian käyttöön liittyvä kysymys, jota ei yleensä esitetä. Osaksi koska kokemattomammat eivät tajua kysyä ja osaksi koska osaavammat eivät halua vastata.

Kuiva-aineen määrä

Ennenkuin hypätään ravitsemukseen syvään päähän, joka tarkoittaa, että ravitsemuksessa on enemmän epätarkkuutta kuin selviä rajoja, niin kerrataan pari termiä.

Kuiva-aine on kaikki se mitä ruuassa on, kun vesi on poistettu: proteiinit, rasvat, hiilihydraatit, mineraalit, vitamiinit ja muut komponentit.

Usein kysytään, että kuinka paljon proteiineissa on vettä. Ei yhtään. Tuo ajatusvirhe pohjaa samaan kuin että lihaa kutsutaan proteiineiksi.

Lihassyyt muodostuvat proteiineista, rasvasta ja nipusta muita ravintoaineita. Niiden eräällä tavalla tyhjässä välitilassa sitten hölskyy vettä. Oikeammin pitäisi kuvata tilannetta niin, että proteiinit, rasvat jne, kelluvat vedessä.

Kun tehdään kuivalihaa, jerkkuä vaikka, niin kuivatessa hävitetään vesi, mutta kaikki muu jää.

Koska vettä ei lasketa ravintoaineisiin ja koska veden määrä vaikuttaa siihen paljonko jokin ruoka-aine painaa, niin ravitsemustieteessä ruokia verrataan kuiva-aineilla ja yleensä aina 100 grammaa vastaan 100 grammaa.

Tuo ei ota huomioon paljonko ruokaa on syötävä. Jos kuivataan näkkileipää, niin se ei paljoa tiivisty ja 100 grammaa kuivattua on lähellä sen aitoa painoa. Mutta jos kuivataankin kurkkua, niin 100 grammaan kuiva-ainetta on tarvittu melkoinen kuorma tuoretta kurkkua.

Tämän eron ymmärtämättömyys on yksi perussyy siihen miksi kurkkua tituleerataan hyväksi kaliumin lähteeksi. Onhan se sitä, jos syö tuoretta tavaraa muutaman sataa kiloa – joka ei ole mahdollista.

Sama harha tulee usein vastaan kun verrataan 100 grammaa kuivamuonaa, jossa on kosteutta noin 10 %, 100 grammaan lihaa, jossa on vettä vaikka 65 %.

Nyt liipaistaan liki kiinankanahysteriaa ja osan eläinlääkärien sepustuksia, että lihassa on niin tolkuttomasti proteiinia, että se rikkoo munuaiset.

Kuiva-aineella mitattuna 100 grammassa lihaa on esimerkiksi 60 % proteiinia. Onhan se huima määrä, jos vertaa kuivamuonien 30 - 40 prosenttiin. Ero tulee siinä, että samojen grammamäärien saamiseksi lihaa pitäisi syödä 1,5 … 3 kertaa enemmän kuin kuivamuonaa – koska ei syödä kuivalihaa, vaan märkää.

Kyllähän voi syödä kertalaakista 300 grammaa kuivalihaa. Se vastaa samaa kuin söisi luokkaa kilon paistia. Mutta samasta syystä kuivamuonissa ei vain pysty olemaan yli 35 % kuivaa lihaa, koska jos on, niin se lakkaa olemasta täysrehuna myytävää kuivamuonaa ja muuttuu kuivalihasekoitukseksi matalalla rasvalla.

Prosentti on prosentti

Palataan takaisin iho-oireiseen koiraan. Sille siis annetaan vaikka 15 % rasvalla olevaa kuivamuonaa. Päätetään, että siirretään se 15 % rasvalla olevalle lihalle, että saadaan rasvan laatua korjattua – tämähän se yleisin teoria on. Samalla voidaan myös nostaa määrää ja valikoidaankin liha, jossa on rasvaa 20 %.

Ongelma on siinä, että prosentti ei tarkoita mitään. Se on suhdeluku, yksi sadasta. Jotta prosentti kertoisi jotain muutakin kuin vain vertailun, niin täytyy tietää mistä määrästä se lasketaan.

Vertailla voi toki ilman määrääkin. Silloin vain pitäisi vertailla samaa, ja sillä ei sitten aina ole mitään tekoa arkirealismin kanssa – edelleenkin näkkileivän ja kurkun kuíva-aineen vertailu kaliumin prosenttiosuuksissa on totaalisen hyödytöntä.

Nyt ollaan päästy lihalla tehtävän korjausliikkeen teoreettiseen ongelmaan.

Kun molemmissa ruuissa, kuivamuonassa ja lihassa, on sama rasvaprosentti, niin ne antavat tismalleen samat rasvagrammat. Silloin syöntimäärät pitäisivät olla samat. Mutta eivät ole.

Leikitään, että koira syö kuivamuonaa 350 grammaa ja saa siitä 15 % rasvalla aitoja rasvagrammoja 52,5. Lihalla samalla rasvaprosentilla saataisiin tismalleen samat grammat samasta määrästä – eli koiralle pitäisi riittää 350 grammaa lihaa.

Paitsi että tuolla lihamäärällä esimerkkikoiramme olisi laihuuden takia eläinsuojelutapaus noin kahdessa viikossa.

Kysymätön kysymys on, että kun kerta liha on niin paljon parempaa kuin kuivamuona, niin miksi sitä on kuitenkin annettava huomattavasti enemmän.

Yleisin vastaus on, että koska lihassa on enemmän vettä. Niin on, mutta ei se rasvagrammojen määrään mitään vaikuta.

Itsekin olen noin vastannut, usein. Osa aidosti uskoo tuohon selitykseen, mutta minulle ei ole oikeutta tuohon tekosyyhyn. Minä vastaan noin siksi, että kokonaisuuden selittäminen on liian työlästä. Silloin tulee valittua oikealta kuulostava, mutta sinällään virheellinen selitys.

Ei se ihan niin suuri rikos ole kuin miltä kuulostaa. Vesi nimittäin on yksi tekijä tuossa yhtälössä.

Kuivamuonilla osa energiasta tulee hiilihydraateista ja se puuttuu lihoilla. En jaksa laskea tähän tarkkaa arvausta (koska pitäisi huomioida hiilihydraattilähteen sulavuus ja hiilihydraattien määrä), mutta tuo lihan energiavaje suhteessa kuivamuoniin vaatii noin 200 grammaa enemmän lihaa.

Ollaan tilanteessa, jossa rasvan laadun vaihtaminen tuo ruoka-annokseen kokoa 350 grammaa – koska rasvaprosentti on sama. Sen jälkeen on laitettava kuppiin noin 200 grammaa lisää lihaa, että saadaan samat kalorit. Ollaan 550 grammassa.

550 grammaa on lähellä sellaista toteutunutta ruokintaa, jossa vaihdetaan 350 g kuivamuonaa vastaavan rasvamäärän lihaksi. 600 grammaa saattaisi olla lähempänä totuutta, mutta silloin astutaan aihepiirin yksilölliset tarpeet tontille.

Samalla saatavat rasvagrammat kuitenkin nousivat 50 prosenttia. Koiran pitäisi lihoa.

Ei se liho, useinkaan. Johtuu siitä ruuansulatus nopeutuu niin paljon, että aletaan hieman hukkaamaan ruokaa. Samaten aineenvaihdunnan täytyy kiihtyä, jo pelkästään sokerivajeen takia, jolloin nettohyöty vain pienee. Lisäksi isomman vesimäärän käsittely vaatii energiaa.

Eli kun ruokaa niin sanotusti parannetaan, niin itseasiassa laitetaan elimistö kovempaan työhön – siksi raakaruokituilla tuppaa syömisen jälkeinen ruumiinlämmön nousu olemaan nopeampi ja korkeampi kuin kuivamuonilla.

Lihalle siirtyminen muutti silloin

  • rasvan määrää, osaksi myös laatua
  • proteiinien määrää, osaksi myös laatua
  • veden määrää (550 grammasta lihaa saadaan vettä päälle 3,5 dl)
    Mikä halutaan valikoida oireet parantaneeksi korjausliikkeeksi? Vai johtuiko toipuminen sittenkin raakaruokinnan vaatimista lisistä, joita annettiin enemmän kuin mitä vakioidut kuivamuonat antoivat?

Nimittäin jos toipuminen johtuikin lisistä, niin tilanne olisi saatu korjattua ilman ruokinnan muutosta. Samaten ongelmat eivät johtuneetkaan kuivamuonasta itsestään, vaan vakioidusta reseptiikasta ja jos koiran lihapohjainen raakaruokinta olisi mitoitettu samoille tarpeille, niin koira ei olisi toipunut.

Raakaruokinnassa joudutaan aika ajoin antamaan kuitua, koska koirien ulosteet ovat löysiä. Välillä tuo korjataan antamalla kuivamuonaa.

Osa raakaruokituista koirista ei liho. Ne tarvitsevat joukkoon joko puhtaita sokereita tai kuivamuonaa.

Kuinka usein olette kuulleet noiden tarkoittavan lihapohjaisen raakaruokinnan ongelmia, jotka johtuvat siitä, että ruoka on huonoa ja koiralle sopimatonta?

Asennetasolla kuitua tai energialisää mietitään vain ruokinnan täydentämisenä, ei puutteena, vajeena tai ongelmana. Aidosti ne kuitenkin ovat sitä.

Koko ajan palataan takaisin samaan: kuivamuonaa ja koiran raakaruokintaan ei voi eikä saa verrata keskenään. Ylipäätään mitään ruokintaa ei saa verrata johonkin toiseen. Ne ovat liian erilaisia verrattaviksi.

Sen sijaan kuuluu tunnistaa ruokinnan vajeet, puutokset ja ongelmat, ja korjata ne. Joko muuttamalla ruokintaa tai käyttämällä lisiä.

Muutokset tehdään tarpeen takia

Joskus täytyy ostaa laajennososa siihen lahjapaketista ilmaantuneeseen juttuun. Ruokinnassa se tarkoittaa, että aletaan miettimään lisien tarvetta. Tai sitten halutaan vaihtaa koko lahja, koska paita oli väärän kokoinen tai hopeakoru olikin nikkeliä. Silloin ollaan muuttamassa koiran koko ruokintaa.

Kunhan muistaa, että tekee vaihdon sisällön tai tarpeen mukaan. Ei siksi, että se roskiin menevä lahjapaketti oli tylsä tai kaverilla oli hienompi. Surkeinta on jos aletaan muuttamaan asioita vain siksi, että joku täysin tuntematon sanoo, että onpa ruma ja vaihtaa täytyy.

Tavalliselle koiranomistajalle riittää, että ruoka ei sairastuta koiraa. Sairaan koiran omistajalle riittää, että ruualla saatetaan saada oireita kuriin. Teoria ja muut rakennelmat asian takana eivät useinkaan kiinnosta.

Tuossa ei ole sinällään mitään vikaa ja se on hyvin inhimillinen tapa suhtautua asioihin. Useimmille se on myös riittävä tapa.

Jos koira ei olekaan tavallinen kaveri, niin sanottu kotikoira, vaan sillä on erikoisvaatimuksia, niin asia muuttuu. On pakko opetella ja yrittää ymmärtää. Apuna voi käyttää minunlaisiani ammattilaisia, mutta jos ei matkalla opi, niin ei kykene myöskään soveltamaan. Soveltamaan kuitenkin joutuu aina ja poikkeuksetta.

Minä opetan enemmän ihmisiä kuin sanelen millä ruokinnalla heidän koiristaan tulee terveitä tai parempia suorittajia.

Kyse on tismalleen samasta kuin vaikkapa ongelmakoirapuolella. Tai ylipäätään koirankoulutuksessa. Ei se vuokrattu kouluttaja koiraa kouluta, vaan opastaa omistajaa, jotta hän pystyisi tekemään itse kaiken sen, joka joudutaan arjessa melkein joka päivä tekemään.

Ihmisten ravitsemusongelmat koirien kanssa keskittyvät aina kolmeen perusväitteeseen:

  • ei tiedetä mitä koira tarvitsee
  • ei tiedetä mitä lisäravinteita koira tarvitsee
  • ei osata laskea

Koiran tarpeet

Koiran tarpeet saattavatkin olla joskus hankalia, mutta kaikki löytyy netistä. Katiska on helpoin tapa löytää ns. viralliset tarpeet.

Korkeamman oppimäärän tietoutta on taasen ymmärrys, että koirien tarpeet ovat sellaisia määriä, joita kuivamuonasta on saatava, jotta noin 80 % koirista ei saa puutos- tai vajaasaantioireita noin puolikkaalla annoksella siitä mitä koiran laskennallinen energiantarve vaatii.

Kyllä. Tuo on vaikea asia ymmärtää, eikä sitä tavallisten koiranomistajien tarvitsekaan tajuta. Riittää, että hyväksyy muutaman tuohon perustuvan väitteen:

  • 50/50-ruokinta on koiralle terveellinen ja omistajalle helppo
  • valtaosa koirista pärjää mainiosti kuivamuonalla, mutta osa ei
  • kuivamuonat ovat eräällä tavalla keskiarvoinen kompromissi
    Alleviivaan edelleen sitä, että perustan syvä ymmärtäminen ei ole tavallisen koiranomistajan osaamiseen kuuluvaa.

Kyse on samasta kuin että sähkökeskuksen korjaaminen on sähköasentajan tehtäviä, ei kodinomistajan (ja jos säädetään itse tietämättä edes perusteita, niin ensin tulee pipi ja sitten savu).

Siksi kannattaa käyttää koiran ruokinnassakin osaavaa avuksi.

Lisäravinnekaupan hetteikkö

Koiralle annetaan lisäravinteita silloin kun se ei saa ruuastaan riittävästi määrättyä ravintoainetta (kasvit käyttävät ravinteita, ja kun syödään kasvi, niin samat aineet ovat syöjälle ravintoaineita).

Lisien käyttö koiralle vaatii siten jonkun käsityksen siitä mistä on vaje. Nyt aletaan lähestymään tilannetta, että joutuisi laskemaan koiran ruokintaa: mitä saadaan riittävästi ja mitä ei.

Tavallinen koiranomistaja ei käytännössä koskaan joudu laskemaan koiransa ruokintaa. Tietysti edellytyksellä, että kolme ehtoa toteutuvat:

  • koira syö 50/50 tai kuivamuonaa
  • luotetaan määrättyihin sääntöihin
  • koira on sairas
    Kaksi ensimmäistä ovat eräällä tavalla selviä. Kuivamuonat antavat pääsääntöisesti sen mitä koira tarvitsee, ja muutoin sitten luotetaan siihen mitä joku muu on suurissa suuntalinjoissa miettinyt ja laskenut.

Ei luottokysymys ole mikään uusi asia. Jokainen tekee sitä päivittäin. Luotetaan esimerkiksi siihen, että vaatteen valmistaja on miettinyt pesuohjeet.

Sen sijaan ajatus, että sairaan koiran omistaja ei laske ruokintaa, saattaa saada jonkun kohottelemaan silmäkulmiaan. Kuitenkin tiedetään, että vajaasaannit, kuten vaikka sinkki turkissa, saattavat aiheuttaa ongelmia.

Kyseessä on syvempi kysymys. Se johtuu siitä, että vaaditaan enemmän osaamista näkemään koska ongelmat johtuvat puutteista. Tai koska jokin lisä itseasiassa saattaa pahentaa oireita. Tai koska jokin lisä on hyödytön.

Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka. Ihon kuivuminen ja koiran atopia eivät johdu omega-3 rasvojen puutteesta. Omega-3 rasvahapot eivät myöskään huolla tai korjaa niveliä. Jodin takia annettu merilevä saattaa närästää. Kuitulähteet aiheuttavatkin suolisto-ongelmia.

Kun ollaan päätetty tavalla tai toisella, että koira tarvitsee jotain lisäravinnetta – vaikka kalsiumia, sinkkiä tai D-vitamiinia, niin aletaan murehtimaan purkkeja. Oikeammin purkkien nimiä ja valmistajia.

Kannattaa aika ajoissa ymmärtää, että vitamiini on vitamiini on vitamiini, eikä muuksi muutu etikettipainatusten myötä.

Vaihtelua on itseasiassa markkinoilla hyvin vähän. Tuotteet ovat samanlaisia, ja jopa vaihtelut pitoisuuksien välillä ovat vähäisempiä kuin mitä luullaan. D-vitamiini on poikkeus ja siitä on tarjontaa vahvuuksien mukaan, koska ihmiset haluavat ostaa eri vahvuuksia.

Hevosten BE-vitamiinit, joita koirilla käytetään usein, ovat esimerkki toisesta ääripäästä. Ne ovat yleensä täydellisiä klooneja toisistaan ja ainoastaan etiketti vaihtuu.

Kannattaa pitää kirkkaana mielessä, että jokainen lisäravinnekauppias haluaa myydä oman tuloliikenteensä takia. Tuotteita ei myydä siksi, että niistä olisi jotain hyötyä syöjälle. Siksi suurin osa ravintolisistä on täysin hyödyttömiä. Tai ne on tuotu markkinoille siksi, että raaka-aine on tolkuttoman halpaa ja ostajille kyetään rakentamaan tarve.

Ei panimohiiva ole poikkeuksellisen hyvä B-vitamiinien ja hivenaineiden lähde. Se on itseasiassa aika huono. Mutta sitä on saatavilla halvalla ja paljon panimoteollisuuden jätteenä. Halpa osaa, saa hyvän jälleenmyyntihinnan.

Joten kun ostaa koiralle, ja itselleen, lisäravinteita, niin kannattaa pitää mielessä kolme sääntöä:

  • ei koskaan monituotteita, vaan aina per aine
  • ei koskaan ruoka-ainetta, joka väitetysti muka antaa jotain
  • lisäravinnekauppiaat lupaavat vaikka mitä ja suurin osa on keksittyä
    Hintavertailu on pakko, mutta aina ei kannata mennä ehdottomuuksiin. Koiran D-vitamiinin kulutus on niin vähäistä, että on ihan se ja sama maksaako purkki euron enemmän tai vähemmän. Sen sijaan päivittäislisien hinnan kanssa kannattaa olla hieman hereillä.

Laskimen kammo

Suurin osa osaa kertoa lukuja toisillaan. Jos ei päässä, niin ainakin laskimella. Kun koiranomistajat väittävät, että he eivät osaa laskea tarvelaskuja, niin kyseessä on kaksi tilannetta:

  • laiskuus
  • ei tiedetä mitä numeroita ynnäillään
    Laiskuutta en ihan aina ymmärrä. On kuulemma helpompaa naputella puhelimen virtuaalinäppäimistöllä kysymys Facebook-ryhmään kuin kertoa kaksi lukua toisillaan.

On myös helpompaa, taas saman kännykän näyttöä tökkimällä, kysyä Facebook-ryhmässä kuin Googlella. En vaan tajua.

Some on opettanut ihmisille erään surkean käyttäytymistavan: ei haluta nähdä edes minuutin vaivaa, kun voi ajattelematta kysyä. Asiaa ei vaivauduta edes hakemaan siltä areenalta, josta kysytään. Sen takia kaikki keskustelupalstat täyttyvät toisiin kopoivista kysymyksistä.

Jos olet Katiskan Facebook-ryhmässä, niin voit mielenkiinnosta penkoa montako glukosamiiniketjua sieltä löytyy. Aina monta, ja kaikki ovat samanlaisia.

Sen verran disclaimeria, että Facebook haluaa tuollaista käytöstä. Facebookin koko toiminta perustuu siihen, että kommentoidaan ja reagoidaan. Paitsi että se on koukuttavaa, niin sillä saadaan maksimoitua mainosnäytöt.

Mutta mikään ei pakota sinua toimimaan kuin Mark Zuckerbergin sätkynukke.

Kysyä saa, jos ei itse halua laskea. Vastauksista joutuu sitten arpomaan mikä on oikein ja mikä sitten vähemmän. Toinen vaihtoehto on hyödyntää henkilökohtaisesti osaavaa.

Se, että ei tiedä mikä on koiran tarve, on taatusti hidastava tekijä. Jos lisäksi täytyy jollain tavalla saada ympättyä lopputulos lisäravinnepullon tai -purkin sisältöön, niin suurin osa lopettaa laskemisen siihen.

Minulla olisi paljonkin sanottavaa peruskoulun opetuksen tasosta maailmassa, jossa noin miljoonalle suomalaiselle tämäkin teksti on liian pitkä ja vaikea lukea, ja jossa lasku 15x2 on aidosti liian haastava.

Ei, en halua hieroa suolaa haavoihin, jos lukeminen ja laskeminen on erilaisista syistä johtuen haastavaa. Tarkoitan sitä, että yritä edes. Kysy sitten, joko julkisesti tai henkilökohtaisesti puhelinaika buukaten.

Osa on visuaalisia oppijia, osa käyttää kuuloaan. Jokaiselle saadaan järjestettyä sopiva tapa, jossa asiat selkeytyvät ja tietää mitä pitää tehdä sekä miten.

Katiskan Facebook-ryhmässä on useitakin aloituksia aiheesta laskinko tämän oikein. Ne on sitten menty vaihe kerrallaan läpi ja joko vahvistettu tulos tai saatu korjattu. Ei siinä ole mitään vikaa tai pahaa. Kunhan yrittää.

Katiskan Meta-foorumi on muuten paras ja toimivin paikka kysyä tuollaisiakin. Ja mikä parasta – sieltä löydät kysymyksesi vielä ensi kuussakin, Facebookista et.

Kaikki tarpeet löytyvät Katiskasta. Sen jälkeen ei tarvitse muuta kuin kertoa tarve koiran painolla. Vaikeus on siinä, että täytyisi tietää mitkä tarpeet ovat oleellisia laskea ja mitkä ei.

Tuohon on muistisääntöjä:

  • kuivamuonilla tarvitaan sinkkiä 1 mg/kg ja D-vitamiinia 0,5 µg/kg, eikä hiukan maksalaatikkoa ole koskaan väärin
  • 50/50-ruokinnassa koiralle annetaan sinkkiä 2 mg/kg, D-vitamiinia 0,7 µg/kg eikä maksalaatikko (tai maksa) ole koskaan väärin
  • raakaruokinnassa joudutaan ynnäilemään hieman enemmän, mutta ei sekään mahdoton urakka ole. Kuuntele vaikka tämä vlog:

Tuli tuosta sivuhuomautuksena mainitusta ruumiinlämmön noususta mieleen… Tämä on teoriaa ihmisiltä, mutta mahtuu pääperiaatteiden puolesta koiriinkin, kunhan pidetään mielessä eläinlajierot.

Ravinnon aiheuttama lämmönkehittyminen (DIT) tai dieetin aiheuttama energiankulutus voidaan määritellä energian kulutuksen (EE) noususta perusaineenvaihdunnan (BEE) tasosta jaettuna ravinnon sisältämällä energialla. Tämä aterian jälkeinen (postprandiaalinen) lämmönnousu kestää useita tunteja, mutta 90 % tästä DIT:istä havaitaan neljän ensimmäisen tunnin kuluessa ateriasta.

Arvellaan, että DIT on 10% päivittäisestä energiankulutuksesta yksilöillä, jotka ovat energiatasapainossa ja käyttävät keskimääräistä sekaravintoa. Kuitenkin rasvoista DIT on vain 5 % niitten energiasisällöstä, kun taas DIT on lähes 20 % proteiinien energiasisällöstä. Hiilihydraateista DIT on tavallisesti noin 10 %, mutta voi olla jopa 20 %, jos hiilihydraatit ovat sellaisia, että ne konvertoituvat suoraan rasvoiksi kehossa (de novo lipogenesis): tämä on prosessi, mitä täällä Pohjolassa tapahtuu vähemmässä määrin, kun nautitaan tyypillistä Pohjoismaista ravintoa.