Vääntenjoen sululta Lohjanjärvelle. Ja takaisin

Olen jo pariinkiin kertaan suunnitellut melontaretkeä Vihdistä, tai kuitenkin jostain Hiidenveden puolelta, Lohjanjärvelle. Paras johon kykenin, oli Vihdin kirkonkylältä Väänteenjoen juoksutuspadolle, yöpyminen ja sitten takaisin. Kun tuli mahdollisuus selvittää loppuosa Väänteenjoesta Lohjalla, niin minähän tartuin siihen.

Veteenpääsyn tuska

Juoksutuspadolla on hieman työlästä päästä veteen. Vihdin puolelta pääsee helpostikin veteen, hieman ennen Lohja - Saukkola tien siltaa, mutta pato on tiellä. Toki siinä on venesulku, ja saa sitä melojatkin käyttää, mutta hyppiä kajakista rantaan sulun käyttöön ja takaisin ei houkuttanut.

Padon puolella, eli Lohjan puoleisella rannalla, on huoltotöitä varten sepelitie ja heti padon alapuolella on laskupaikka. Joten suuntasin sinne. Löysinkin huoltotien alun helposti, vaikka sitä ei ole mitenkään merkitty, mutta vajaan sadan metrin jälkeen tuli stoppi. Siinä on puomi.

On mahdollista, että puomin olisi saanut auki, mutta edessä oli Audi parkissa ja sen ohittaminen ei ollut mahdollista. Joten alkoi haiskahtamaan B-suunnitelmalta — jota minulla ei ollut.

Joen toisella rannalla, venesulun puolella, on Jokelan hoivakoti. Sieltä pääsee pientä hiekkatietä sululle, mutta siinäkin on puomi. Jos se on kiinni, niin matkaa on muutama sataa metriä. Liian pitkä matka kantaa tavaroita ja kajakki, mutta jospa omistaisi kajakkikärryt, niin moinen ei olisi ongelma. Hetki… minähän omistan moiset. Siellä ne roikkuvat hevostallin seinällä.

Ai miksi ne eivät ole mukana, vaikka eivät paljoa autossa painaisi? Hyvä kysymys, johon minulla ei ole edes huonoa vastausta.

Pyyhälsin Jokelan puolella ja totesin puomin olevan auki. Joten ajoin rantaan asti. Luonnonrannastakin pääsee veteen, jos ei haittaa ryteikössä kulkeminen. Mutta sulun molemmin puolilla on venelaituri, ja alemman laiturin päässä oli melojille sopiva porrasosuus melkein veden pinnan tasossa.

Joten kannoin tavarat laiturille, pakkasin kajakin ja tuuppasin sen alemmalle lauteelle. Palasin autolle ja parkkeerasin Jokelan parkkipaikkalle — se on niin iso, että moinen asiaton parkkeeraus ei siellä ongelmia aiheuta.

Vetäisin neopreenitossut jalkaan ja tallustelin takaisin kajakille. Muistiin itselle: Sukellustossut ovat perin tylsät kävellä sepelillä, joten seuraavan kerran normikengät pääsevät lastitilaan mukaan ja jalkineet vaihdetaan vasta juuri ennen vesiytymistä (täytyy tuon olla sana, kun kerta rantautuminenkin on suomea).

Kipusin näppärästi kuin pantteri — siis nivelrikkoinen rahjus-pantteri — kajakkiin ja onnistuin olemaan kaatumatta. Taiteilin aukkopeitteen kiinni, vaikka sitä ei sinällään tarvitsisikaan. Mutta syyskuun alussa herran vuonna 2022 tuona päivänä tuuli pohjoisesta 4 m/s ja oli niukin naukin +16, joten minulle kelpasi lisälämpö.

Ylävartalosta löytyi kerrospukeutumisen alkeita. Alimmaisena tekninen teepaita, sen päällä Lidlistä huimaavaan 9 euron hintaan ostettu tekninen pitkähihainen ja päällimmäisenä oli ohut pitkähinainen puuvillapaita. Ideana on, että alimmat kerrokset siirtävät kosteuden, käytännössä hikeä, päällimmäiseen kerrokseen, joka puuvillastaan huolimatta kykenee haihduttamaan moisen kosteuden ja silti tuo lämpöä. Läpimärkä puuvillahan ei lämmitä. Mutta eipä lämmitä kuiva tekninenkään paita.

Keula kohti jokimaisemaa

Menomatka oli kohtuullisen suoraviivainen — eipä joella muuta voi tehdä ja Lohjankin päässä ajatuksena oli tehdä vain pieni pyörähdys. Sen verran, että voisi mainostaa melonneensa Lohjanjärvelläkin.

Alussa on hetken matkaa luonnonsuojelualuetta, Naturaa se taitaa olla ilman sen kummallisempia kulkurajoituksia. Koska oltiin jo syksyssä, niin kosteikkolintuja ei tarvinnut ihmetellä. Myös suursuokkini sudenkorennot olivat kaikonneet.

Mutta pääskysiä oli vielä jäljellä. Yritin vinkata niille muuttomatkan aloittamisesta, mutta niillä oli liian kiire kuunnella.

Rannat kasvoivat mitä lie ruovikkoa. Minulle ne ovat aina kaikki kaisloja. Voisin kuvitella, että moinen ympäristö juurikin houkuttaa kosteikoista pitäviä — itsestäänselvyys, koska juurikin siksi alue oli suojeltu.

Sivistys lähenee

Jonkun matkan päästä tuli tutunoloinen mainoskyltti näkyviin.

Olin edellisenä päivänä käynyt varmistamassa, että minulla riittää reissulla tupakkaa, kahvia, eväitä ja… kutsutaan niitä vaikka energiavälipaloiksi.

Mutta koska minulla on nallekarkin selkäranka, enkä kertakaikkiaan kykene säästämään, niin lähtiessä oli jäljellä vain tupakkaa ja kahvia.

Pengoin hätäapuvarastot ja löysin lounaaksi pekonilla ja sipulilla maustetin isomman Knorrin potato snack pot purkin (3 dl kiehuvaa vettä joukkoon, sekoitus, odotetaan vartin verran ja syödään) ja kylkeen purkki tomaattitonnikalaa. Tuolla sitten pitäisi pärjätä sen verran, että ei ihan nälkään kuole.

Vettä otin mukaan vain puoli litraa, koska… no, minulla oli termarissa kahvia eikä varsinaisesti ollut enää hellekeli. Mukana oli kuitenkin huoltovarmuuden nimissä vedenpuhdistin.

Olin henkisesti valmis täydentämään varastojani. Mutta ABC on Turku - Helsinki moottoritien väärällä puolella, ja liittymissä kulkeminen kajakilla saattaa olla haastavaa.

Moottoritien sillan alla oli kuitenkin venepaikkoja ja siitä poikkesi ylöspäin moottoritien suuntaan aidoilla erotettu kulkutie. Toki se saattaa olla jokin yhdistetty huolto- ja pelastustie, mutta se saattaisi olla myös reitti ABC:lle. Pitää selvitellä asiaa.

Ihmetellessäni moista venelaituria pidin sivusilmällä sillan toisella puolella kelluvaa, jonka olin tunnistanut vesiskootteriksi. Hieman ihmettelin miksi tuuli ei painanut sitä jokea alaspäin, mutta jospa sillä oli pienet kierrokset päällä. Tai jotain.

Kyseessä oli nimenomaan tai jotain ja alan jo vakavasti harkita optikolla käyntiä.

Moiset tilataideteokset ovat virkistäviä. Niitä saisi harrastaa enemmänkin.

Mela liikkui vuorovedoin ja aloin jo katselemaan taukopaikkaa. Haluaisin tunnin välein pysähdyksen ja nyt olin jo tullut hieman pidempään.

Joen mutkan jälkeen näin sillan, ehkä vajaan parin kilometrin päässä. Nyt ollaan syvällä siinä kysymyksessä, että miksi luen karttoja niin huolimattomastui. Mutta kun olen tulossa jokea alajuoksuun ja kun se loppuu, niin edessä on lahti, jonka toisella rannalla on Tytyrin avolouhos ja sinne olin suuntaamassa. Välillä ei ollut sen suuremmin risteyksiä, niin miksi ihmeessä olisin opetellut kartan ulkoa.

Olin nimittäin varma, että tavoitteena oleva lahti on sillan jälkeen. Joten ajoin keulan rantaan ja pidin paussini, koska muutoin olisin joutunut melomaan lisää ehkä 20 minuuttia. Tai puoli tuntia, jos rantautumispaikkaa ei löytyisi helpolla

Oikoessani selkääni olin varma, että olin löytänyt murhapaikan.

Selitys lienee kuitenkin vähemmän dramaattinen. Ulostemäärät kun kertoivat, että paikalla on ollut joutsenien talous. Joten sulat lienevät sulkasadon perua, ei petojen aiheuttamaa. Saattoi hyvinkin olla aiemmin nähneeni joutsenperheen reviiriä: äiti ja kaksi emäänsä puolta pienempää ja vielä täysin ruskeaa lapsukaista. Tiedä sitten mihin isä on kadonnut. Tai kadotettu.

Taiteilin itseni veneeseen ja varauduin henkisesti viimeiseen taistoon. Lohjalaiset kuitenkin tietävät jo miten tarina päättyy. Mutta ylemmän rinkulan kohdalla pidin paussin, koska näin alemman rinkulan sillan.

Paussini jälkeen etenin jonkun minuutin ja totesin olevani lahden suulla. Käänsin päätäni vasemmalla ja näin tämän:

Ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi: tuossa suunnassa on Tytyrin avolouhos, nykyisin joku hemmetin elämysjuttu. Jutun pointti on siinä, että kun päätin pitää tauon, koska matkaa oli liikaa jäljellä, niin olinkin käytännössä perillä.

Seuraava pysäkki: Lohja

Meloin kuitenkin lahden perukoille, Pappilanselkä nimeltään. Tuon tornin kanssa linjassa rannassa on iso kaapeli-kyltti. Siitä pääsee helposti veteen. Itseasiassa Lohjan puoleisella rannalla kaupunkiin asti (kyyyllä, se on kuulemma kaupunki) on useitakin paikkoja rantautua. Tai vesiytyä. Varsinkin tuon Tytyrin puoleisen nimen päässä.

Koska olin juuri pitänyt tauon, tosin ilman kahvia, ja koska nälkä oli vasta orastava tunne vatsanpohjassa, niin jatkoin matkaa rantoja pitkin. En ole koskaan ennen ollut Lohjanjärvellä, enkä ole nähnyt Lohjaa järven suunnasta.

Älkää nyt loukkaantuko lohjalaiset, mutta en ole kovinkaan paljoa menettänyt.

Minua hämmästytti eniten yksi asia. Ihan joka paikassa muualla, niin kun on asutusta, niin läheltä löytyy kauppa. Mutta ei Lohjalta. Ne on kaikki keskitetty linja-autoaseman kupeeseen. Joten en rantautunut, enkä käynyt ostoksilla.

Mutta nähtävyyksiä ihmettelin.

Suomessa on vain kaksi kaupunkia, jossa moinen säästetään ja suojellaan. Kouvola ja Lohja.

Jatkoin matkaa ja koukkasin seuraavan isomman lahden perukan suuntaan. Se oli Aurlahti ja rannalla on ensin pahuksesti veneitä ja niiden takana Lohjan keskustaa. Jos on terveydellisiä ongelmia, niin Lohjan sairaala ei ole sitten tuolla päinkään, mutta Mehiläinen on.

Totesin nähneeni riittävästi ja alkoi olla jo enemmän kuin orastava nälkä. Olin Tytyrin kyljessä nähnyt lupaavan taukopaikan ja suuntasin vanhoja jälkiäni takaisinpäin — Lohjanjärvi on aivan liian iso, että olisin mennyt vastarannalle ja tullut sitten sitä kautta. Se olisi ollut tunnin kierros.

Kello ja tupakanhimo kuitenkin muistuttelelivat, että olin luvannut pitää paussin aina melonnan tasatunnein. Ajoin keulan hiekkaan yhden nimettömän pienen saaren rantaan Pitkäniemen jälkeen Hiidensalmen suuntaan, ja pidin kelluvan paussin.

Sillan alusta oli muuten koristeltu, kuten suurin osa maan silloista. Itseasiassa kajakki on tutustuttanut minua maalaispitäjien street-taiteeseen aika hyvin. Ja anteeksi — suurin osa on aika kehnoa.

Herraskainen tauko

Normaalisti pidän ruokataukoni laavumaisemmissa ympäristöissä, mutta nyt minua houkutti urbaanimpi ratkaisu. Tytyrin puoleista syrjää kiertää jokin ulkoilureitin tapainen ja siellä oli rannassa pöytä ja penkki. Sinne siis.

Ulkoilureitti olisi sotkenut totaalisesti alkuperäisen suunnitelmani, jossa minun piti noilla paikoilla yöpyä riippumatossa. On se mahdollista, mutta tuo on enemmän kaupungin kupeessa olevan huonosti hoidetun puiston kaltainen, kuin satelliittikuvien lupailema metsäsaareke.

Löysin pöytäpaikkani ja laitoin ruuan tulemaan. Ulkoilijoita tuli ja meni, ja ilmeistä päätellen toimiani ihmeteltiin. Saahan sitä ihmetellä. Olen tottunut siihen, että minua ihmetellään.

Vihdissä minulta olisi kyselty kaikenlaista. Kuten että mistä olen tulossa, miten kajakki toimii ja onko sen kanssa retkeily kivaa. Plus olisi kerrottu kuinka kysyjäkin on retkeillyt, mutta keitti ruokansa ihan erilaisella systeemillä. Lohjalla kiirehdittiin ohi.

Odotellessani ruuan valmistumista kävin vilkaisemassa avolouhoksen aidan takaa — se kun oli ihan vieressä. Olenko koskaan kertonut, että minulla on ongelmia korkeiden paikkojen kanssa? Yritin, mutta en kyennyt menemään paria metriä lähemmäs aitaa.

QR-koodi lyhtypylväässä, joka johti juttuun Tytyrin avolouhoksesta, oli mukava lisä. Onkohan vastaavia enemmänkin Lohjalla käytössä?

Paluu arkeen

Sain vatsani ruokittua ja aloitin paluumatkan. Oleellisin ero oli siinä, että tulin alavirtaan ja 4 m/s myötätuulessa. Nyt nousin jokea ylös 3 m/s vastatuuleen. Söi hieman vauhtia, ja jonkun verran voimia.

Ei moinen muutoin olisi mainittavaa, mutta alla oli jo kohtuullisesti kilometrejä ja paluu oli päälle 8 km.

Pappilanselän yläpäässä, eli ikäänkuin Väänteenjoen kulkulinjalla, on saari nimeltään Hakosaari. Ainakin sen pohjoispäässä on grillipaikka. Hieman korkeat penkat melojille, ainakin matalan veden aikana, mutta kyllä sinne pääsee.

Voit kelata alun jutun väärään suuntaan. Kun palaa omia jälkiään, niin miten kerrottavaa ei oikeastaan ole.

PIdin yhden paussin Kittiskoskella. Koskihan se ei ole, vaan ainoastaan joen kohta, jossa on pari pientä saarta keskellä, Lammassaaret nimeltään. Tuuppasin keulan ensimmäisen rantaan, siihen suurempaan.

Jos kuljet tuolla moottorilla, niin Vihdin suunnasta tullessa ota vasempi väylä. Ja Lohjan suunnalta pidät tietysti oikean rannan. Mutta pysy keskellä väylää. Siellä on puita vedessä.

Olin suunnitellut, että poikkeaisin paluumatkalla vilkaisemassa vesistön yhtä järveä, Maikkalanselkää, joka on joesta sivuun aika pian Väänteenjoen sulun jälkeen. Tai ennen palatessa. Ihan vain nähdäkseni olisiko se potentiaalinen melontakohde.

Mutta kun olin haaran kohdalla, niin ei voinut enää vähempää kiinnostaa lisämelonta. Kädet alkoivat olla jo aika valmiit.

Joten taivalsin viimeiset jokunen sata metriä, taiteilin itseni ja kajakin laiturille, hain neopreenisaappaat jalassa auton — niillä kävely sepelillä on edelleenkin syvältä — pakkasin tavarat ja kiihdytin Vihdin suuntaan.

En kuitenkaan kääntynyt kotiin viimeisestä risteyksestä, vaan jatkoin kirkolle. Palkitsin itseni paketillisella Annas-pipareita, Aurajuustolla ja yhdellä Karhun tummalla.

Tärkeät luvut

Reissuun kului melonta-aikaa 3:55 tuntia ja kilometrejä kertyi 23. Tuohon sitten paussiajat päälle, sekä paluumatkan kaupareissu, niin koirat olivat yksin kotona lähemmäs 7 tuntia. Kun ajoaikoihin upposi 2,5 tunnin verran, niin paussien kesto ei kuitenkaan ollut yhteensä kuin puolen tuntia.

En enää ihmettele miksi kädet olivat niin väsyt. Tarvitsen pidemmän ruokapaussin.

Muistiin itse

2 Likes

Kyllä, juuri siitä pääsee ABC:lle, matkaa ehkä 500metriä ovelle asti mutta varoituksen sana: kajakki voi olla tipotiessään kun sieltä palaat. Lohjalla kun on tapana lainailla ihmisten polkupyöriä kiivaaseen tahtiin joten kyllähän yksi kajakkikin voi löytää uuden omistajan.

Toi betonitönö oli kauan keskustelun aiheena säilytetäänkö se uudella asuinalueella (siinä oli asuntomessut kesällä 2021) ja siihen se jätettiin vaikka iso osa oli sitä mieltä että ei todellakaan. Mutta liittyy jotenkin alueen historiaan jne.

Eihän sitä parane tuntemattomilta mitään kysellä :scream:

Tuo on ollut minulle henkinen ongelma ne muutaman kerran kun olen jättänyt paatin yksinään. Tuo ei ole edes kallis, mutta osa jättää sellaisen 5000 euron kalustonsa vahtimatta — ja samat hemmot lukitsevat kajakkinsa auton kattotelineessä.

Mutta eihän veneilijätkään paljoa murehdi. Ei jotain paattia ihan hevillä kainaloon oteta, mutta moottorit.

Aika keskeneräisen näköistä asuntomessualueeksi. Tai no, kaipa sitä vaan laajennettaan. Mutta Lohja näämmä laajenee aika vahvasti rantojen suuntaan. Tai no, mihin muuallekaan kaupunkialue voisi laajentua.

Mutta ärsyttää silti ja aiheuttaa lisäharmia jos kulkuväline on lähteny lipettiin sillä aikaa kera tavaroiden.

Joo, siihen rakennetaan vielä kerrostalo ja kauppa. Messujen aikana oli ns puolivalmis mutta näytti silti valmiilta.

Kaksi asiaa tuolta reissulta.

Kaloja oli aika paljon. Siinä Väänteenjoen padon kohdalla on kaloille ohitustie. Se on sellainen puron tapainen ja snadeja fisuja uiskenteli… paljon.

Isompia hyppi koko joen matkalla, ja osa meinasi aiheuttaa paskahalvauksen kun ne pomppi veneen vieressä.

Meloin kädet kuivana, koska oli viileää. Sen jälkeen kun ensimmäiset rakot tuli, niin olen pitänyt kämmenet koko ajan märkinä. En tiedä onko moisesta mitään aitoa apua. Mutta nyt ei tullut varsinaisia rakkoja, mutta kylläkin selvää känsöittymistä ja aina vakiopaikkoihin. Nahkahan niistä kohdista aina kuoriutuu.

Tämän reissun jälkeen kämmenet ja sormet oli todella kuivat. Olen tyypillinen ikäluokkani mies, joten rasvaa ei paljoa käytellä, mutta nyt oli pakko mennä rasvapurkille. Kun tuntui siltä, että nahka kurtistuu lihoista irti.

Luultavasti saan sanoa melonnan myötä hyvästit silkinpehmeälle iholle, ja herkästi toimiville sormenpäille. No, en minä kumpiakaan sillai enää mihinkään tarvitsekaan ja muutenkin silittämättä siisti on… no, edes silittäminen ei enää auta.

Mutta tuo kämmenien kuivuminen oli ihan uusi kokemus.