USA: Raw Fed & Nerdy sivusto

Katiskan Faceryhmässä mainittiin kerran ruokintapuolen asiasivustona sellainen jenkkiläinen viritys kuin Raw Fed & Nerdy.

Se on kaupallinen ruokintaohjelmaa myyvä sivusto, joka mainostaa neuvovansa miten raakaruokitaan niin, että saadaan NRC:n vaatimukset täyteen. Lupauksena tuo on jenkkimarkkinoilla jo aika poikkeuksellinen, koska siellä raaka-scene perustuu hyvin vahvasti taikauskoiseen entiseen barfiin, jonka nimi on vaan vaihdettu 80-20-5-5 tai vastaavaksi.

Raw Fed & Nerdy perustaa myyntinsä laskentataulukkoon. Jos joku on koskaan pitänyt tätä Katiskan jakamaa vaikeana, niin se ei ole mitään verrattuna tuohon jenkkiviritykseen.

Raw Fed & Nerdy laskee myös mm. aminohapposaannit. Ja paljon muutakin pikkusälää. Lienee vähemmän yllättävää, että täydellisen tasapainoinen ruokinta on tehtävissä vain heidän suunnitelmansa mukaan. Siinä kohtaa alkaa asia lähteä karkuteille.

Älkää ymmärtäkö väärin. Minulle ei kaupallisuus ole mörkö. Päinvastoin. Mutta se, että taulukko on laskevinaan asioita, joita ei edes ole analysoitu raaka-aineissa, vie asialta pohjan.

Kyllä. He noudattavat NRC:tä – mutta omalla tavallaan, omilla kriteereillään ja vain omilla pelisäännöillään. Katiskassa lanseerattuja sinkin 2 mg/kgEP ja D-vitamiinin 0,7 µg/kgEP, puhumattakaan E-vitamiinin syöttömääristä, ei ole koskaan myyty ajatuksella niiden olevan NRC:n vaatimuksia. Päinvastoin, on aina sanottu, että ne ylittävät sen. RFN taasen selittää NRC:ksi asioita, joille ei edes ole suositusta.

He käyttävät siten tarkkaa NRC:n seuraamista mainoksena, ja toteutus on jotain muuta.

Seurasin jonkun aikaa heidän ryhmäänsä. Itseasiassa samankokoinen kuin Katiskan ryhmä. Hyvin pitkälle myös saman verran liikennettä. Ero tulee siinä, että Katiska on suomea puhuville, joita on maksimissaan rapia 5 miljoonaa. Tuolla on aktiiveja USA:sta, Kanadasta, Australiasta ja Uudesta Seelannista. Pointti on hahmottaa kuinka paljon aktiivisempia suomalaiset ovat :slight_smile:

Ryhmän sisältö oli suoraan sanottuna aika pitkälle vastaavaa jonninjoutavaa lätinää kuin muissakin jenkkiryhmissä. Toki pari oleellista eroa oli – en nähnyt koko aikana juttua golden pastesta (kurkumatahna) tai luu/lihaliemen mystisistä vaikutuksista. Mutta muutoin – aivan samaa kuin muissakin angloryhmissä.

Jengi hermostui kohtuullisesti, kun kyseenalaisti kananmunien kuorien järkevyyden kalsiumin lähteenä. Kun aiheeksi tuli kuinka kaikkia sisäelimiä pitää syöttää erinomaisen tarkassa suhteessa, kuten sydäntä, niin jouduin luultavasti ensimmäisille blokkilistoille muistuttaessani, että sydän on lihas – ei sisäelin. Sisäelimiä eivät myöskään ole kieli eikä kivipiira. Tuossa vaiheessa vielä osa koki tarpeelliseksi opastaa ja ohjeistaa mistään mitään tietämätöntä eurooppalaista.

Spirulina kehuttiin todelliseksi ravintoainepommiksi. Vain hyppysellinen ja saadaan useita ravintoainemääriä parannettua. Kun erehdyin toteamaan, että spiruliina on täysin turha, niin aika monta kommenttia hävisi näkyvästi – pääsin siis vielä useammalle blokkilistalle.

Viimeinen niitti tuli mahalaukun eli pötsin kanssa. Se on kuulemma oleellinen osa raakaruokintaa ja antoi vaikka mitä ja varsinkin mineraalipuolelta. Silloin tein paaahan mokan. Yhdessä pötsiä käsittelevässä alahaarassa esittelin miten raakaruokinnassa saadaan helpolla ja vähällä vaivalla kaikki tarpeet tyydytettyä.

RFN:n taustavoimat eivät osallistu ryhmän keskusteluun kuin enintään myyntivetoisissa aiheissa. Kaikessa muussa ryhmän jäsenet juttelevat, tukevat ja pyrkivät neuvomaan toisiaan. Lopputulos on jotain, mutta RFN:n mainosten mukainen.

Sen sijaan ylläpito aktivoituu välittömästi jos mikä tahansa postaus kyseenalaistaa heidän ruokintajärjestelmäänsä. Minä tein sen, koska neuvoin ratkaisun, joka ei ole RFN:n toteuttaman mukainen. Pahinta oli kuitenkin se, että kyseenalaistin RFN:n ohjeet mm. sisäelimistä, kananmunan kuorista ja pötsistä.

Että se siitä NRC:stä.

En minä sieltä vielä lentänyt pihalle. Olen vasta julkaisukiellossa, koska olen rikkonut ryhmän sääntöjä jakamalla disinformaatiota ruokinnasta.

Joten en vieläkään suostu muuttamaan näkemystäni, että maailmassa ei ole ensimmäistäkään asiapohjaista anglojen ruokintasivustoa tai -ryhmää :stuck_out_tongue:

1 Like

A muunnetaan KY * 0,3 = mikrogrammaa. Miten muunnetaan D?

KY/40