Uimataidoton 6-vuotias poika hukkui Pikkukosken rannalla edelliskesänä

Surullinen tapaus. 6 -vuotias oli uimassa ja hukkui, isä oli filtillä kauempana. Isä sai ehdollisen tuomion heiteillejätöstä, koska ei ollut vahtinut lasta herkeämättä.

Paitsi että minä en ole samaa mieltä tuomioistuimen kanssa. Mihin vedetään raja, koska lasta ei tarvitse vahtia? Nimittäin jos lapsi päästetään leikkimään, valvomatta, lumikasaan, ja traktori jyrää lapsen, niin tuomion saa kuski — ei vanhemmat, jotka eivät vahtineet lasta. Jos lapsi päästetään liikenteeseen ja jää auton alle, niin pääsääntöisesti tuomion saa kuski, eivät vanhemmat, jotka eivät valvoneet lasta. Miksi uimassa käyminen on oleellisilta osin eri asia?

Mielenkiintoista oli myös suhtautuminen uinnin valvojiin. Nyt tuli tuomioistuimen päätös, että he saavat tehdä töitään tai olla tekemättä, se ei oleellista ja uimavalvojat ovat vain ekstrapalvelu. Ei, en edellytä, että valvojat pystyisivät vahtimaan kaikkia ja hukkuminen on aika eleetön tapahtuma — mutta heidän läsnäolonsa on kuitenkin se turvaverkko, johon aivan kaikki tukeutuvat.

Mikä on se ikäraja, jolloin lasta ei enää tarvitse vahtia? Ilmeisesti 7 vuotta, koska siinä vaiheessa koulun aloittavat lapset saadaan hylätä heitteillejätön arvoisesti, heittää reppu selkään, osoittaa koulun suunta ja muistuttaa, että auton alle ei saa jäädä. Mutta kukaan ei edellytä aikuisen valvontaa.

Minä ja aivan kaikki ikäluokastani ollaan sitten oltu heitteillejätettyjä. Me saimme mennä uimaan omin voimin jo ennen kouluikää. Kyllä, joskus joku hukkui ja ilmeisesti se, että vanhemmat ovat — tai pitäisi olla — paikalla vahtimassa koko ajan on sitten vähentänyt pikkulasten hukkumisia. Koska jos ei ole, niin oikeuden päätös oli monessakin suhteessa väärin.

Ero oli siinä, että tässä tapauksessa isä ja lapsi olivat sopineet pelisäännöistä. Anteeksi vaan, mutta kuka on opettanut vanhemmille, että leikki-ikäisen kanssa voi neuvotella ja sopia? Eivät he muista minuuttia kauempaa ja sekennin kuluttua mikä tahansa mielenkiintoisempi asia karkottaa sopimukset ois päänupista.

Meitä kielettiin. Ei se ollut mikään palaverin paikka. Jos jäit kiinni kahlaamisesta määrätyn merkin väärälle puolelle, niin sitten olit menemättä uimaan aikajaksolla X, vissiin omana aikanaan se oli alkaen viikko. Aika äkkiä oppi, että kielto on kielto ja siitä tulee seuraus. Meille myös sanottiin suoraan, että jos menet äkkisyvään, niin hukut ja kuolet. Ei meidän henkistä tasapainoamme murehdittu, vaan asiat olivat kuten olivat. Pelko on tehokkain tapa rajoittaa, ei joku keskinäinen sopimus.

Minä, ja aivan jokainen ikäluokastani, olemme sitten myös heitteillejättäjiä. Me emme juosseet lasten perässä — se tapa, kuin myös että leikki-ikäiset eivät edes saa leikkiä keskenään — tuli myöhemmin. Ehkä 70-luvun lopussa, 80-luvulla sntyneiden parissa, kun heistä tuli vanhempia.

En väitä, että se mitä on ennen tehty olisi automaattisesti parempi ja oikein. Jos näin olisi, niin ruumiillinen kuritus olisi edelleen voimissaan. Mutta olisiko mahdollista, että lapsille voisi jopa antaa hieman löysää? Väitän nimittäin, että yksi syy siihen miksi nykylapset ja -nuoret näyttävät olevan niin kykenemättömiä omatoimiseen puuhaan, johtuu juurikin siitä, että vanhemmat ovat ihan fyysisesti koko ajan paikalla, ohjaamassa ja suojelemassa.

No, nuorten kohdalla yksi tekijä on myös se, että he eivät enää pääse kesätöihin opettelemaan aikuisuutta — mutta se on oma juttunsa.

1 Like

Aika monelta puuttuu tällänen omantoiminnan ohjaus koska vanhemmat paapoo liikaa. Itse olen syyllistynyt kyllä samaan myös mutta ei sitä silloin huomannut vaan vasta myöhemmin.

Lasten ja nuorten pitää saada tehdä asioita ja epäonnistuakin niissä, ei muuten tapahdu oppimista. Ei ole vaarallista jos on joskus viimeinen, ei aina tarvitse olla eka. Jokainen on jossain hyvä, kaikki ei voi olla kaikessa ja se on ihan ok.
Ja vanhempi on vanhempi, ei kaveri.

2 Likes

Itse oon vähän nuorempaa sukupolvea, mutta mun vanhemmat oli aika vapaamielisiä. Yllättävän vähän vahinkoja sattui vaikka yleensä oltiin me lapset keskenään. Pari kertaa itsekin olen meinannut hukkua, mutta hengissä selvittiin😃

Mitään meriittiä mulla ei tietenkään ole lasten kasvatukseen liittyen, mutta sivusta seuranneena oon ihmetellyt, millaisia lapsia kasvaa sellaisten vanhempien lapsista, jotka ei anna lapsen tehdä kirjaimellisesti mitään. Yksi esimerkki tästä on tuttavapiirissä, missä vanhemmat muuttaa (ainakin väliaikaisesti) toiselle paikkakunnalle, koska täysi-ikäinen lapsi ei pärjää yksin. Mites sitten kun ne vanhemmat kuolee, vai sysätäänkö vastuu mahdolliselle kumppanille? Tekis mieli kysyä vanhemmilta, mutta en kehtaa.

Siitä oon samaa mieltä, että vanhempaa ei olisi pitänyt tuomita.

Vanhempien mielestäkö ei pärjää?
Meillä on jokainen lapsi muuttanut pois kotoa 18-vuotiaina. Olishan he saanu täälläkin asua niin kauan kuin olisivat halunneet (No 25 vuotiaina olisin potkinut ne pihalle ite :sweat_smile:) mutta kun tulee olo että haluaa levittää omat siipensä niin sillon on vanhemman tehtävä tukea sitä.
Apuna ollaan tarpeen vaatiessa ja neuvoja annetaan kun kysytään. Välillä ehkä kysymättäkin :wink:

Aamen tälle!

Tuon soisi aika monen teinityttären äidin muistavan, vaikka se oma ikäkriisi painaakin päälle :rofl:

1 Like