Tulenteko metsässä

Tulenteko metsässä on aihe, josta puhutaan itseasiassa huomattavan vähän. Välillä tuntuu siltä, että nuotion teko on niin suomalaisten DNA:ssa, että siihen ei tarvitse puuttua perustasolla. Aidosti tilanne on hieman paljon masentavampi ja liittyy vahvasti samaan kysymykseen kuin kaikessa sisällöntuotossa: tekstiä, ääntä ja videota tuottavat kokeneemmat harrastajat, eivätkä he koe tarpeelliseksi selittää perusasioita.

Eräänlainen tosiasia kuitenkin on, että suurin osa suomalaisista ei osaa tehdä nuotiota.

Syy tuohon on selviö. Enemmistö ei koskaan sytytä grilliä kummallisempaa tulta kotona. Suurimmalla osalla ei ole puulämmitteistä kiuasta, leivinuunia tai varaavaa takkaa. Joten perustaidot palavasta puusta ovat katoamassa. Ja vaikka olisikin poltettavaa, niin se tapahtuu aina kuivalla puulla sekä hyvillä sytykkeillä — ja silti joudutaan riitelemään savuavien ja kytevien puiden kanssa.

Maastossa tilanne menee vielä mutkikkaammaksi. Kaikki on kohtuullisen hyvin, jos laavupaikalla on varastoitu kuivaa puuta. Tai retkeilytason elävä tuli tarkoittaa risupoltinta joskus ja harvoin. Useimmille nuotio on kuitenkin muuttumassa synonyymiksi kaasukeittimelle tai alkoholin polttamiselle malliin Trangia.

Ei tuossakaan ole sinällään mitään vikaa. Tulenteko ei kuulu jokamiehen oikeuksiin ja Suomen kesä on hieman paljon tulentekovastainen: joko on ihan helvetillisen märkää koko ajan tai valtakunnan kartta helottaa punaisena metsäpalovaroituksista.

Nuotiolla on kuitenkin mukava istua ja grillata makkaraa. Varsinaiseen ruuanlaittoon se on työläs ja hankala, mutta jos vaihtoehtona on polttaa 250 grammaa kaasua yhteen ateriaan, niin työläys lienee hyväksyttävää — ainakin siihen asti, että polttaa illallisensa. Nimittäin nuotion sytyttäminen on oma juttunsa, ja ruuanlaitto avotulella aivan eri taiteenlaji.

Kuivan puun löytäminen on oma temppunsa. Jos et löydä kuivaa ja kuollutta puuta, niin unohda maailman yliarvostetuin asia: nokipannukahvit. Mutta litimärkä ja tuore puu ei syty, vaikka sinulla olisi mitä tahansa sytykkeitä mukana.

Sytykkeet ovat myös taitolaji. Kiehiset syttyvät hyvin, mutta siinäkin puun on oltava kuivaa. Tervaskantojen potkiminen on aidosti enemmän tai vähemmän legendaa, hieman kuin tulen sytyttäminen kahta tikkua hinkkaamalla. Kyllä, tervaspuu palaa hyvin, mutta väitän, että suurin osa ei erota toisistaan maatuvaa koivun kantoa kuusen tervaskannosta.

Asiaan voi ottaa nykyaikaisemman ja teknisemmän lähestymistavan. Kuljettaa mukanaan pussillista valmiita kiehisiä, pikkupullollista sytytysnestettä, sytytyspaloja tai vastaavia. Ei kemian käytöllä laavun tulentekopaikalla arvostusta ja rispektiä saa, mutta lopputulos lienee kuitenkin tärkein.

Tamppoonit ovat käytännössä tiukkaan pakattua pumpulia. Ne on lisäksi yleensä edes jossain määrin suojaavasti pakattuja — kannattaa ostaa mallia yksinkertainen, ei asettimella. Niillä saa helposti alkusytyksen tehtyä, jolla saa varsinaiset sytykkeet ilmiliekkiin.

Sytykkeet täytyy saada myös liekkeihin. Bicin kirkkaan väriset pitkusytkärit eivät ole koskaan huono idea. Ne ovat halpoja, eivät paina mitään ja väri auttaa löytämään pudonneen sytkärin kanervikosta. Silti mukana voisi olla jotain vaihtoehtoisiakin tapoja, ainakin hätäpaketissa.

Sytkäreillä on nimittäin heikkoutensa. Paitsi että kaasu voi loppua, niin kivi voi myös irrota paikaltaan ja jos ei saa kipinää, niin kaasu ei syty. Sytkärit toimivat myös perin huonosti, jos ne kastuvat.

Myrskytikut ovat kohtuullisen luotettavia, mutta myös jossain määrin ylimainostettuja. Ne palavat joltisellakin liekillä tuulessa ja tuiskussa, mutta silloin raapaisupinnan täytyy olla kuiva. Liekki ei myöskään ole kovinkaan suuri, eikä pala turhan kauan.

Myrskytikkujen kehutaan palavan veden alla ja niinhän ne tekevätkin — määritelmällisesti. Tarkoittaa sitä, että kun tikun nostaa pinnan päälle, niin liekki ilmaantuu taas — mutta koska kemiallinen reaktio suojaa vettä vastaan vain sytytysosan verran, niin kastunut tikku sammuttaa liekin kohtuullisen nopeasti. Mutta toki myrskytikut ovat tavallisia tulitikkuja parempi vaihtoehto.

Vinkki: älä kokeile myrskytikkuja sisätiloissa. Palamishaju ei ole… miellyttävä.

Tulukset ovat eräänlainen hype retkeily- ja vaelluspiireissä. Et ole vakavasti otettava erämies tai -nainen, jos et Youtube-kanavallasi sytytä tulta kiehisillä ja tuluksilla. Väitän, että kyseessä on enemmänkin tyylitapa, joka perustuu eräällä tavalla nostalgian arvostamiseen, ei hyötyyn.

kuva

Tulusten vahva etu on toki se, että niissä ei ole liikkuvia osia, jotka saattaisivat pettää. Tulukset toimivat myös kohtuullisen hyvin kosteina. Mutta tulukset ovat juurikin niin toimivat kuin mitä sytykkeiden kuivuus ja retkeilijän taidot sallivat.

Tiedän liian paljon tapauksia, jossa tuluksia kuljetetaan nimenomaan hätäapuna rinkassa. Niitä ei kuitenkaan ole opeteltu käyttämään sen enempää kuin kerran tai kaksi optimaalisissa olosuhteissa. Kannattaa opetella käyttämään tuluksia myös tilanteessa, jossa kaikki ei ole parhain päin: puut ovat kosteita ja sytykkeet tehdään märkänä, nälkäisenä, väsyneenä ja vittuuntuneena.

Toki, jos harrastaa retkeilyä hyvän sään aikana, ja tekee tulen enintään risukeittimeen tai luvallisella tulentekopaikalla laavun lähellä, ja aito sekä rehellinen syy tuluksiin on juurikin nostalgia ja jonkun verran halu esitellä, niin ei siinäkään mitään pahaa ole. Pääasia, että tuli syttyy.

Paitsi että puiden pitää olla kuivia syttyäkseen, niin pyöreä puu ei pala kovinkaan mielellään. Siksi klapeja tehdään. Tuli tarvitsee raon, eräänlaisen pikkuhormin, ja palamispintaa molemmille puolille. Siksi yli puu palaa huonosti, mutta halkaistuna ja niin, että puoliskot ovat lähellä toisiaan, saadaankin hieno roihu.

Toki myöhemmin kun on saatu kunnon tuli aikaiseksi, eli lämpö on riittävän kova, niin on ihan sama mitä sinne heittää — aina palaa.

Aloitus on wiki, joten jokainen voi muokata sitä, tehdä lisäyksiä ja säätää rakennetta.