Teesit 4: Selvitä taustat

Yleisellä tasolla, hieman jutun ajatuksesta eksyen, tämä on yksi sellainen asia, jossa olen muuttanut ajatteluani — itseasiassa aivan päinvastaiseksi, ainakin kotikoirien kohdalla ja juurikin ravitsemuksessa.

Ongelmia ratkotaan sitä mukaa kun niitä tulee.

Tuohan ei tarkoita sitä, etteikö pohja pitäisi rakentaa aina niin hyväksi kuin mikä on tarkoituksenmukaisesti järkevää. Mutta se tarkoittaa sitä, että kaikkea ei voida ennakoida ja aika ajoin joudutaan oikomaan mutkia sekä karsimaan.

Se sitten hyväksytään ja sen kanssa eletään. Ja jos ongelmia tulee, niin korjataan ne sitten kun niiden aika on. Kaikkea kun ei pysty ennakoimaan, eikä hallitsemaan.

Mutta linkityksen taustahan on ajatuksessa, että ruualla ei kyetä korjaamaan jalostuksen ja syntymän aiheuttamia virheitä. Ja niitä pystyy edes jollain tapaa välttämään tai riskiä laskemaan selvittämällä niin koiran kuin asioidenkin taustat etukäteen.

Meillä oli greyhoundeissa aktiiviaikana kaksi sanontaa. Molemmat pitävät edelleenkin paikkaansa.

Paskasta ei saa konvehteja

Kun väriä ostat, niin väriä saat

Saatte itse hahmottaa miten nuo liittyvät harrastuskoiriin kilpaurheilussa. Mutta kummassakaan tapauksessa mikään ruokintatapa tai lisäravinne ei paranna eikä pelasta.

1 Like

Hmph. Linkitys ei tuonut artikkelikuvaa.