Sykealueet, rasvanpolttosyke ja aerobinen nopeuskestävyys

Jatketaanpa aihetta sykealueet. Ihan siksi, että olen nyt henkisesti hyvin lähellä hyväksyä, että aerobista kuntoa ihan niin sanotusti aikuisten oikeasti rakennetaan matalammilla sykkeillä. Mutta se vaatii kylkeen sitten enemmän minuutteja ja kilometrejä. En liene ihan väärässä jos sanon, että siinä vaiheessa kun nollakunto on noussut siihen asti, että minuuttikysymys tulee ylipäätään ajankohtaiseksi, niin tunti per päivä on se mitä vähintään tehdään.

Ja jos joku päivä liikutaan vähemmän, niin se on joko palauttavaa lönköttelyä tai sitten kovempaa nopeuskestävyystreeni tai muuta urheilullisempaa puuhaa — jota ei oikeastaan suuremmin tehdä ennenkuin kunto on siinä jamassa, että löysä hölkkä onnistuu tunnin ilman sykkeen räjähtämistä tai kuolemanpelkoa.

Minä en ole vielä siellä. Tällä hetkellä mennään puolessa tunnissa, ennen kuin syke nousee liian korkeaksi ja joutuu hetkeksi tipauttamaan kävelylle. Ja kun syke on painunut tarpeeksi alas, että voi siirtyä taas hölkän näköiseen askellukseen, niin sitä kestää vain vartin — eli kunto on niin heikko, että rasitusaika puolittuu koko ajan.

Ja tässä välissä teen linkitykset noihin muutamaan perusaloitukseen. Ihan vain siksi, että saan ne näkymään toisilleen muunkin kuin tagien kautta.

On juttuja varmasti tulevaisuudessa muitakin. Mutta siinä vaiheessa sitten aloitusten tagit auttavat eteenpäin.

Takaisin asiaan.

Koska maksimisykkeeni on noussut aloituksen kirjoituspäivämäärästä, niin myös sykereservin rajat ovat muuttuneet.

Minulla se siis olisi 192 maksimilla ja 72 leposykkeellä

  • 192 - 72 = 120, jolloin
    *40 … 85 % = 48 … 102
  • sykealue olisi 120 … 174

Niin kauan kun en tee rajumpaa anaerobista, niin noilla rajoilla pitäisi olla.

Sykealueiden epätoivo

Olen jatkuvasti eksyksissä sykealueiden kanssa. Ihan siksi, että en ihan tarkkaan tiedä miten ihmeessä ne pitäisi määritellä omalle itselle. Joka päivä luen erilaisia asioita, ja jokainen tiiedonmuru tai mielipide muuttaa omaa ajatusta — suora seuraus siitä, että ei ole riittävästi tietoa omassa päässä, että pystyisi arvioimaan milloin joku oikeasti tietää siitä mistä puhuu.

Ainoastaan yksi asia on varma, ainakin tänään. En käytä sykealueiden laskemiseen minkäänlaista maksimisykettä, vaan lasken rajat sykereservin kautta. Se vaan on parhaiten minun ajattelumaailmaani mahtuva systemi. Sykereservin ongelma käytännössä on se, että sykealueet menevät kuitenkin niin alas, että minulle on lähes mahdotonta noudattaa niitä.

Enkä tiedä johtuuko se ultra-kehnosta aerobisesta kunnosta, vai että sykealueet ovat niin geneerisiä ja olettavat huippukuntoisen erittäin matalaa leposykettä ja korkeaa maksimia — eli laajaa sykereserviä — että en vain sovi siihen malliin.

Sykkeiden perusryhmittely

Uskoakseni käytän Karvosen teorioihin liittyvää sykkeiden eräänlaista pääryhmittelyä. Uskoakseni silti, että kopioin ne aivan toiseesta lähteestä, joka kylläkin selitti nimenomaan Karvosesta. Alueet ovat kuitenkin aika yhtäpitäviä muiden sykeselittelyjen kanssa.

Kevyt intesiteetti

Kevyt alue on esimerkiksi kevyttä palauttelua. Ylipäätään sellaista liikkumista, jonka ei kuuluisi olla millään mittarilla rasittavaa. Silloin oltaisiin sykealueella 30 - 40 % HRres (käytän lyhennettä merkitsemään sykereserviä).

Minulla se olisi alle 120. Eli ylipäätään vain tavallinen arkiliikkuminen. Se saattaa lisätä kellossa askelia ja treeniappi on tyytyväinen, ettei istuta, mutta ei yhtään sen enempää. Olen laittanut omaan treeniappiini alhaisen sykkeen rajaksi 110 eli 30 % HRres, joten se täytyy ylittää, että liikkuminen ylipäätään rekisteröidään rasituspuolelle.

Keskiraskas intensiteetti

Keskiraskaalla alueella ollaan aiheissa rasvanpolttoalue ja aerobinen kunto, hieman riippuen ollaanko haarukan ylä- vai alapäässä, ja piitataanko aerobisesta kynnyksestä. Sykealue olisi 40 - 60 % HRres.

Minulla se olisi sykkeissä 120 - 144.

Minulla on suunnattomia vaikeuksia pysyä tuolla alueella. Se edellyttäisi huomattavan rauhallista kävelyä, ja tolkuttoman kevyttä hölkkää vain joitain minuutteja kerrallaan. Noin 80 % liikkumisesta, kun tehdään juoksua tai ylipäätään aerobista, pitäisi tapahtua tällä alueella.

Raju intensiteetti

Kovalla tasolla rakennetaan nopeuskestävyyttä ja muita ominaisuuksia, joissa on jo vahvemmin mukana myös anaerobista energiantuotto. Periaatteessa tällä tasolla pitäisi olla, jos mietitään juoksemista, enintään 10 - 15 % viikon kilometreistä. Sykkeet olisivat 60 - 90 % HRres.

Minulla tuo tarkoittaisi 144 - 180.

Tuon alueen erot omalle lihaksistolle alarajan ja ylärajan välillä ovat niin radikaalin erilaisia, että ymmärrän miksi useimmiten käytetään viisiportaista asteikkoa. Pystyn menemään kohtuullisen rauhallisella hengityksellä pidempään, kun syke on alle 160, mutta 170 paikkeilla minä olen nykykunnossa vahvasti jo siirtymässä anaerobiseen.

VO₂max saavutetaan ennenkuin siirrytään anaerobiselle puolelle ja se riippuu yksilöstä — minulla se on taatusti ennen 90 % merkkipaalua.

Anaerobinen intensiteetti

Happea ei enää riitä energiantuotolle, joten rasva tipahtaa käytännössä pois. Mennään anaerobisella glykolyysin voimalla, jolloin maitohappo kertyy yhtä vauhdikkaasti mitä voimat ehtyvät. Tätä tehdään yleensä pidemmän matkan juoksijoille, vaikka 5000 metrille asti, treenissä enintään 5 % viikon kilometreistä. Ollaan alueella yli 90 % HRres ja yläraja voi mennä yli maksimisykkeen rasituksen kautta mietittynä, mutta ei kovinkaan kauan.

Minulla sykkeet olisivat 180 - 192. Pystyn menemään siedettävän helposti aina 182 asti, mutta siitä eteenpäin alkaa olla jo melkoisen tuskaa. Muutaman kokemuksen perusteella näyttäisi siltä, että sykkeen nousu hidastuu selvästi 182 jälkeen.

Sykealueiden 5 porrasta

Sykealueet voidaan porrastaa ihan miten haluaa, mutta nämä lienevät nauttivan jonkinlaista konsensusta. Toki eri mallien välissä on pieni eroja, mutta ne ovat enemmänkin marginaalisia.

Sykealueiden aito ongelma on, että ne ovat kaavamaisia. Ollaan hyvin kaukana minkäänlaisesta yksilöllisyydestä. Ne eivät myöskään huomioi kuntoeroja ja ilman sen syvempää tietoa väitän, että nämäkin perustuvat lähtökohtaisesti alle 30 vuotiaisiin hyvän aerobisen kunnon omaaviin.

Niitä siis täytyy säätää jollain tavalla itselle sopivaksi. Mutta miten… se tässä vaikeus onkin, jos halajaa tekemisilleen jotain faktisesti kestävää teoriapohjaa.

Sykealueet voi laskea maksimisykkeelle tai sykereserville. Ja tässä alkaa aivan uusi, mutta silti tuttu, hauskuus. Aivan kaikki lähteet selittävät maksimisykkeestä sykealueiden kontekstissä ja sitä ennen he esittävät laskukaavat maksimisykkeelle — jotka siis aliarvostavat maksimisykkeen; ainakin minulla.

Joten aidostihan rajat voi laskea kolmella eri tavalla ja niiden ”oikeellisuus” riippuu sitten yksilöstä:

  • laskennallisella maksimisykkeellä
  • aidolla maksimisykkeellä
  • sykereservillä (joka on laskettu joko laskennallisesta tai aidosta maksimisykkeestä)

Ilmoitan vain prosentit. Jos lasket noita itsellesi, niin valitse sinulle sopivin tapa valita lähtöarvo. Esitän kuitenkin omat periatteelliset sykerajani aidosta maksimisykkeestä sekä sykereservin kautta. Viimeisenä on päivämäärällä 6.4.22 kellossa olevat rajat — muuttelen niitä aika ajoin aina sen mukaan mistä innostun ja kuinka paljon haluan vältellä tekemisiä keskittymällä moisiin epälennaisuuksiin.

Kooste

alue 1 alue 2 alue 3 alue 4 alue 5
% 50-60 60-70 70-80 80-90 90-100
HRmax 96-115 115-134 134-154 154-173 173-192
HRres 132-144 144-156 156-168 168-180 180-192
Oma 110-148 148 - 158 158 - 168 168 - 180 180 - 192

Alue 1: Lämmittely ja jäähdyttely

  • 50 - 60 %
  • HRmax: 96 - 115
  • HRres: 132 - 144
  • käytössä: 110 - 148
  • energiasta 100 % rasvasta

Treenissä tällä alueella tehtäisiin enemmältikin lihavenytyksiä sekä liikkumista ennen dynaamisempaa. Kesto olisi jotain 10 - 15 minuuttia.

Itse en koskaan tee tätä, vaikka pitäisi.

Oma raja heittää hieman HRres mukaisesta, ja tulee ihan vaan omista fiiliksistä. 148 on sellainen raja, johon syke tipahtaa nopeasti, kun siirryn hitaaseen kävelyyn — oikeammin raja on jossain 150 paikkeilla, johon syke laskee hitaammin, pysähtyy hetkeksi ja sitten tipahtaa yhtä äkkiä arvoon 148. Joten olen vaan päättänyt, että tuossa vaiheessa mennään puhtaasti aerobiselle ilman anaerobisen häivääkään.

Toinen peruste liittyy hengitykseen. Se ei muutu istumisesta mitenkään, kunhan pysyn 150 alapuolella.

Alue 2: Rasvanpoltto ja aerobinen peruskunto

  • 60 - 70 %
  • HRmax: 115 - 134
  • HRres: 144 - 156
  • käytössä 148 - 158
  • energiasta 85 % rasvasta ja 15 % sokerista

Kakkosalue on melkoisen tärkeä, koska sillon opetetaan elimistön metaboliaa sekä herätetään ne vasteet, jotka myöhemmin mahdollistavat kovemman liikkumisen: lisätään hiusverisuonten määrää, aktivoidaan lihasten hermotusta ja tehostetaan energia-aineenvaihduntaa. Tehdään siis aerobisen kunnon perusta.

Suurin osa treenistä, minuuttipohjaisesti ajatellen, pitäisi olla tällä alueella — jopa lihasvoimaa punttisalilla rakennettaessa. Oleellisen tärkeää se olisi minun kaltaisilleni nollasta aloittaneille. Yksi kuntoilukerta pitäisi olla ainakin tunti — ja se on yksi syy siihen, miksi aika harva tällä sykealueella liikkuu.

Sitä ei mielletä treeniksi. Hikoilu on yleensä melkoisen vähäistä ja hengitys pysyy siedettävän rauhallisena. Eikä olla varsinaisesti väsyneitä tekemisen jälkeen. Kun silminnähtäviä etuja ei myöskään saada, vaan parannukset ovat hienovaraisia muutoksia sykkeissä, verenpaineessa ja näkymättömiä aineenvaihdunnallisia muutoksia insuliiniherkkyydessä tai kolesterolissa, ja kun vaaditaan vähintään 1,5 kk säännöllistä tekemistä 3 - 5 kertaa viikossa, ja realistisesti ainakin puoli vuotta menee, niin motivaatio alkaa hävitä. Varsinkin kun se painokaan ei laske, jos syömisiin ei kajota.

Väitän, että suurin hidaste ei kuitenkaan ole näkyvien vaikutusten vähäisyys. Minä ainakin sain uutta motivaatiota siitä, että jaksoin yhtä äkkiä hölkätä 30 minuuttia ilman sykkeen rajua nousua, kun aikaisemmin raja meni 3 minuutissa. Muuta en tehnyt kuin tipautin vauhdin sellaiseksi, että pysyin alle 160 tason verrattuna aikaisempaan 170 ylityksiin. Kyllä, tuo 10 lyönnin ero on merkityksellinen, koska siinä välissä minä siirryn vahvasti anaerobiselle puolelle ja sitä ei kauaa jaksa.

Tätä kirjoitettaessa teen pääsääntöisesti pelkästään tätä aluetta, juoksumatolla. Ja kyllä, se on kuolettavan tylsää — mutta rehellisyyden nimissä sanottakoon, että minusta mikä tahansa kuntoilu, joka kestää yhtäjaksoisesti yli 10 minuuttia, on kuolettavan tylsää.

Rajani eroaa nimellisesti HRres laskuista ja tulee taas omista tuntemuksista. Jos pysyn alle 158, niin hengitys on helppoa ja saan pidettyä hengitysrytmin löysässä hölkässä 3/3 eli sisäänhengitys vie kolme askelta ja uloshengitys 3 askelta. Lämpö lisääntyy ja alan hikoilemaan tällä alueella. Puhuminen on helppoa, mutta toki einen työläämpää kuin laiskassa vauhdissa, mutta pystyn ihan normaaliin keskusteluun pitämättä sen suurempia taukoja.

Yhtenä mittarina fiksummat pitävät puheessa sitä, että pystyy puhumaan 30 sanan fraasin ilman, että täytyy hengittää välillä.

Joten oletettavasti aerobinen kynnys eli rasitus, jonka jälkeen anaerobinen energiantuotto (jota mitataan maitohapon määrällä) ylittää normaalin tilan, tapahtuu joko alueen yläpäässä tai heti seuraavan alueen alussa.

Alue 3: Aerobinen voima ja nopeuskestävyys

  • 70 - 80 %
  • HRmax: 134 - 154
  • HRres: 156 - 168
  • käytössä 158 - 168
  • energiasta 50 % rasvasta ja 50 % sokerista
  • jatkuva treeni altistaa ylikunnolle

Aikaisemmin tein töitä pääosin tällä alueella. Aika pitkälle siksi, että syke nyt vaan nousi lähemmäs 170 ja se johtui käyttämästäni voimasta, joka ylitti aerobisen peruskunnon. Joten korkeampi syke ei kertonut siitä, että minä treenasin tehokkaammin, vaan se kertoi, että kuntoni ei riittänyt siihen mitä tein.

Mutta koska hengästyin, ja koska hikoilin, ja koska tekemisen jälkeen rasitus tuntui lihaksissa, niin totta ihmeessä se oli silloin jotain mitä kutsutaan treeniksi.

Tietysti se olikin treeniä. Sillä tavalla sain melkoisen hyvän kävelykunnon aikaiseksi suhteellisen nopeasti. Mutta siitä seurasi kaksi asiaa.

Koska aerobinen peruskunto ei kuitenkaan kehittynyt, koska vaadin elimistöltä liikaa ja minulla silloin energiantuotto ei ollutkaan kaavamainen 50 % rasvasta ja 50 % hiilihydraateista, vaan enemmältikin alue 4 tyyppinen anaerobiseen ja maitohapon kertymiseen kallistuvaa, niin minä jouduin pitämään taukopäiviä ja jopa viikkoja rasituksella, joka ei moista olisi periaatteessa vaatinut.

Kun aerobinen kunto on surkea, niin se itseasiassa kaventaa juurikin aluetta 3. Ei ole eräällä tavalla sitä aerobista työaluetta ennen maitohappopuolelle siirtymistä, tai se on erittäin kapea. Joten vaikka kykenin pitämään kävelyssä ja vaihtelevassa maastossa keskimäärin 8 - 9 min/km vauhtia, niin askelluksen muuttaminen juoksuksi räjäytti vauhdissa 8 min/km sykkeen tappiin ja nopeasti.

Joten lyhyesti: alue 2 on saatava vahvaksi, koska se määrittelee kuinka paljon paukkuja jäljellä tehdä sitä enemmän treeniksi miellettävää rasitusta alueella 3.

Rasituksen jälkeisestä euforiasta puhutaan paljon. Se on itseasiassa hyvinkin paljon epävarma asia, vaikka rasituksen väitetäänkin erittävän endorfiineja. Se on vahvasti hypoteesi ja kannattaa muistaa, että ylipäätään tyytyväinen olo erittää myös endorfiineja. Joten voisi kysyä, että liittyykö rasituksen jälkeinen euforia enemmänkin liikuntanarkkarien saamaan fiksiin vai rasituksen aitoihin vaikutuksiin elimistön puolella. Ja jos endorfiineja eritettäisiinkin, niin ehkä se olisikin elimistön tapa kertoa, että nyt voisi lopettaa riehuminen ja rentoutua sekä palautua?

Niin tai näin, niin juurikin alueen 3 pitäisi olla vastuussa endorfiinien erittämisestä.

Sen mukaan, että hengitys kiihtyy noin 160 kohdalla hölkässä tahtiin 2/2, ja puhuminen muuttuu työläämmäksi, niin aerobinen kynnykseni lienee 160 kohdalla, noin. Luultavasti käyttämäni yläraja 168 on einen liian korkea, mutta haluan pitää illuusioni kokemuksiani hieman paremmasta kunnosta.

Alue 4: Anaerobinen voima ja maitohappokestävyys

  • 80 - 90 %
  • HRmax: 154 - 173
  • HRres: 168 - 180
  • käytössä 168 - 180
  • energiasta 85 % sokerista ja 15 % rasvasta
  • jatkuva treeni altistaa ylirasitukselle ja lihasvammoille

Pääsen tänne helposti. Mitään hyötyä en ole siitä huomannut, mutta seuraavana päivänä jalat on tönkköjä. Joten se, että yritän rakentaa aerobista voimaa ja innostu HIIT-sekoiluista aiheuttaa aidosti vain sen, että kokonaistekeminen viikkotasolla vähenee. Joten tässä nimenomaisessa tapauksessa enemmän ei ole enemmän, vaan vähemmän.

Toki aina silloin tällöin, vaikka kerran viikossa, täytyy ottaa niin sanotusti kaikki irti. Se pitää metabolin sekä siihen liittyen anabolian varpaillaan ja hereillä. Mutta se, että minä saan itseni niin nopeasti anaerobiselle alueelle tehdessäni aerobista työtä ei ole sekään saavutus. Se on välttämätön seuraus siitä, että minulla ei ole aerobista kuntoa ja voimaa — keholla ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin siirtyä nopeasti vähäisempää happea vaativaan tapaan — joka väsyttää, nopeasti.

Anaerobinen kynnys, eli hetki jolloin anaerobisesti tuotetaan enemmän energiaa kuin aerobisesti, on luultavasti jossain ennen 168 rajaa. Mutta koska selvä muutos rasituksessa tuntuu hiukan ennen 170, niin olkoot tuossa.

Alue 5: VO₂max

  • 90 - 100 %
  • HRmax: 173 - 192
  • HRres: 180 - 192
  • käytössä 180 - 192
  • energiasta 90 % sokerista ja 10 % rasvasta (VO₂max jälkeen sokerin osuus nousee rajusti ja lähestyy 100 % uupumispisteessä)
  • suoritus pystyy kestämään yleensä maksimissaan 45 - 60 sekuntia
  • liian lyhyt palautuminen altistaa ylikunnolle ja loukkaantumisille

Maksimialue on totaalisen hyödytön minun kaltaisilleni vajaakuntoisille. Se ei kehitä mitään, eikä alueen kutsuminen VO₂max alueeksi tarkoita, että siellä työskenneltäisiin maksimaalisen hapenottokyvyn kanssa — pidemmän aikaa ennen maksimaalisia sykkeitä ollaan oltu jo happivajeessa, siksi se syke nousee ja hengästytään.

Alueen nimi tulee vain ja ainoastaan siitä, että VO₂max tapahtuu treenatuilla täällä.

Meille taviksille alue 5 on se paikka, jossa saattaa onnistua rikkomaan tai tappamaan itsensä — mutta toki kuoleman tapainen äärimmäinen seuraus edellyttää, että sydämessä on jo valmiiksi jotain feelua. Jos tuntee olonsa seikkailunhaluiseksi, ja on kohtuullisen varma, että mitään huonoa kuntoa rajumpaa asiaa ei kehossa on pielessä, niin toki maksimissa voi piipahtaa.

Se on suunnattoman epämukavaa, mutta saapahan kuvan siitä mikä se oma maksimisyke suunnilleen on.

Kun saavutan omassa tekemisessä 170, niin olen reilusti hengästynyt ja jaloissa tai mikä sitten liikkuukaan, rasistus tuntuu ihan hemmetin väsyttävältä. Puhuminen muutoin kuin yksittäisillä sanoilla on aika mahdotonta. On mielenkiintoista, omalla tavallaan, kuinka hemmetin nopea se muutos on ihan parin sykkeen sisällä.

Tarkoittaa sitä, että siirryn vahvasti aerobiselle alueelle jo ennen 170 sykettä. Se tuo mukanaan sen, että yliarvioin oman aerobisen kynnykseni ja itseasiassa minulla on huomattavan kapea aerobisen maksimin alue, se edellinen alue. Joka on jopa oletettavaa kehnolla kunnollani. Eli oikeastaan minun pitäisi siirtää alueiden ylärajoja alaspäin ja kaventaa hiukan aluetta 3 ja reippaasti aluetta 4, jolloin tämä helvetin esikartanossa sijaitseva alue 5 laajenisi.

Sinänsä hassua, että omalla tavalla kykenisin silloin liikkumaan suhteellisest ottaen hieman kauemmin anaerobisella painotuksella kuin aerobisella. Saattaa olla seuraus siitä, että raadoin 1,5 vuotta liian kovilla sykkeillä.

Käytännön elämä

Sykealueiden pyörittäminen on tavoitteellisten urheilijoiden arkea. Meille muille kyse on enemmältikin teknokraattisesta puuhailusta, jossa on helppo hukata fokus liikkumisesta ja alkaa keskittymään numeroihin. Minä olen elävä esimerkki tuosta.

Kuntoliikkujillekin sykealueet ovat kuitenkin työkalu, ja työkalua kuuluu käyttää silloinkin kun oikea aika paikka. Kunhan muistaa, että työkalu ei saa muuttua itseisarvoksi — vasaran tehtävä on auttaa hakkamaan naula, sen kanssa ei kuulu nukkua ja viettää vapaa-aikaansa. Tosin tietokoneet ja muut IT-laitteet ovat realistisempi esimerkki siitä miten työkalu muuttuu helpostikin itseisarvoksi.

Sykealueiden ymmärtäminen saattaa helpottaa miettimään ja hieman suunnittelemaan sitä mitä tekee. Tosin silloinkin olla siirtymässä tarveliikunnasta tavoitteelliseen liikuntaan. Joten jos on täysin tyytyväinen siihen, että käy lenkillä, kävellen tai hölkäten, ehkä uimassa tai hiihtämässä joskus, ja nauttii siitä, niin hittoako siinä silloin sen enempää sykkeitä miettii. Kunhan on hyvä olo eikä riko itseään.

Minä olen tarveliikkuja. Minulla on tarve kontrolloida painoa ja saada parannettua kuntoa. Hiukan lihasvoimaakin saisi tulla lisää, mutta en nykyään tee sen asian eteen hevosten vesiämpäreiden kantamista enempää. Liikkuvuutta pitäisi parantaa, muokata ja vahvistaa rutkasti, mutta en tee sitä akselia yhtään. Joten keskityn kuntoon ja siinä sykealueet ja kello pitävät tekemiseni ruodussa sekä edes jollain tavalla suunnitelmallisena — tai ainakin minulla on illuusio moisesta.

Sen sijaan en ole tavoitteellinen liikkuja. Minulla ei ole mitään halua osallistua trithlon-kilpailuihin tai juosta Tukholman maraton alle kahden tunnin. Jos olisin, niin minulla pitäisi olla syvempi ymmärrys sykealueista ja miten sykkeeni kuvaa kuntoa, nopeutta ja muita tavoitteen vaatimia tarpeita. Silloin sykealueet olisivat yksi mittari määräämässä treeniohjelmaa.

Koska tiedän, että minulla on surkeaakin surkeampi aerobinen peruskunto. Ja koska alan hyväksymään ajatuksen, että sitä kehitetään tekemällä vähemmällä rääkillä pidempiä aikoja, niin tarvitsen sykkeen ja jonkun käsityksen siitä mihin rajoihin se pitäisi saada. Oma väsyminen tai väsymättömyys, hengityksen tahti ja hikoilun määrä eivät ole luotettavia mittareita näin mukavuuden haluiselle ja patologisesti kaikkea fyysistä epämukavuutta välttelevälle ihmiselle. Sykkeillä saan tarvitsemani henkisen pakon, ja myös jonkun rajan, jossa saan antaa periksi halulleni lopettaa moinen itsensä kiusaaminen.

Eilen tein jotain, jonka olen asettanut matalan sykkeen treeniksi rakentamaan aerobista peruskuntoa. Hyvin rauhallisella hölkällä syke ylärajalle, ja sitten kävellen sykkeet takaisin alas. Toistetaan haluttu määrä, joka minulla on välillä 45 - 60 minuuttia (45 minuuttia on minimitavoite varsinaiselle liikkumiselle, ja kun siihen ynnätään 10 minuuttia lämmittelykävelyä ja 5 minuutta jäähdyttelyä, niin kokonaisaika pitäisi mennä aktiivisina päivinä tunnin pintaan perustasolla).

kuva

Jossain määrin hienot sykealuelaskuni, sekä jossain ketjussa elvistelemäni kunnon nousu leposykkeen kautta ajateltuni, hajosi juuri äsken. Kello nimittäin ilmoitti viimeisen (juoksevan) 10 päivän trendiksi nousun ja keskiarvo oli 80 — piipahti 71:ssä aiemmin, mutta ollut suurimman osan aikaa 72.

Kellon leposyke laskuri on kylläkin hieman ongelmallinen, ainakin teorialle. Se ynnäilee ilmeisesti tunnin alimmasta sykkeestä, jos ei ole ollut aktiivisuutta, leposykkeen keskiarvoa. Joten alhaiset sykkeet ovat aina leposykkeitä, ja tämän päivän alin, joka oli kylläkin lähellä leposykettä, koska se oli herätessä, oli 53 — ei minulla noin alhaista sykettä ole, kello on luultavasti missannut lyönnin tai kaksi.

Leposykkeen saisi pitämällä kelloa nukkuessa, mutta silloin sen akku ei enää kestäisi seuraavaa päivää. Tosin, hittoako minä tarvitsen kelloa ranteessa selatessani zombiena Facebookia.

Ilmoitetut leposykkeet kertovat enemmänkin laiskuudesta päivän mittaan, ja saan alimmat sykkeet sillä, että kuntoilen viimeistään puolen päivän aikaan ja sitten olen jopa kirjoittamatta mitään pitkään illalle saakka. Nimittäin kirjoittaminen yksistään painaa sykkeen 82 - 89 välille (ja se ei muka ole työtä :rofl: ).

Tiedän. Olen taas kovaa vauhtia vajoamassa nippeliin, mutta se sopinee tähän aiheeseen.

Viesti yhdistettiin ketjuun: Juoksumaton nopeudet