Sivutuulimelontaa Vihdin Kirkkojärvellä

Posti oli tuonut uuden melontaliivin, joten tarvitsin tekosyyn lähteä kajakilla vesille. Sain syyn säätiedotuksesta, joka kertoi Vihdissä puhaltavan 5 m/s (puuskissa tuplat) pohjoisen suunnasta. Joten oli aika treenata sivutuulessa, ja hieman myötäisessäkin, melontaa. Ja testata uutta melontaliiviä.


En ole viime aikoina suuremmin suosinut Vihdin kirkonkylän venerantaa, koska nuo vedet ovat niin tuttuja. Mutta koska nyt oli ajatus nimenomaan meloa, ei retkeillä tai katsella maisemia, niin se oli mitä parhain paikka siirtyä vesille.

Parhain tarkoittaa tässä lähintä.

Vihdin pää Hiidenvedestä, joka tunnetaan nimellä Kirkkojärvi, sallii myös hieman itsepetosta, kun on hakemassa hieman haastavampia kelejä. Se on sen verran suojainen, että siellä on aina helpompaa kuin Pääksniemen kärjen paikkeilla — eli kohdassa, jossa Hiidenvesi taittuu koilinen/lounas suunnasta luode/kaakko suuntaan — Hiidenvesi on kuin V-mallinen, ja siellä toisessa sakarassa tuulee aina enemmän ja aallotkin ovat isompia.

Kun puhun haastavammasta, niin en tarkoita sitä, että 5 m/s tuuli olisi sinällään haastava. Olen jo kehittynyt sen verran, että moinen tuuli ja sen tekemät mainingit eivät vaikuta mitenkään elämääni.

Tuo pätee pienillä järvillä. En ole aivan varma mikä tilanne olisi isoilla selillä, koska en ole koskaan vedenpinnan tasolla sellaisissa liikkunut.

Tarkoitan haastavuudella sitä, että 5 m/s on helppoudessaankin helpompi Vihdin päässä kuin järven toisessa sakarassa. Ja että 5 m/s keskituuli, kun puuskissa on 10 m/s, on raskaampi meloa. Kyllä sen meloo, mutta jos oma vauhti on tyvenellä 7 - 7,5 km/h, niin 5 m/s vastatuulessa se on 5,2 km/h paikkeilla. Ja kun puuska paukahtaa päin naamaa, niin vauhti tipahtaa 4,2 - 4,5 km/h paikkeille.

Siis samalla työllä. Tuota saisi kompensoitua melomalla kovempaa — mutta hullu paljon työtä tekee, laiska pääsee vähemmällä, varsinkin jos ei ole kiire.

Joten Vihdin pää oli hieman taktikointia. Halusin vain harjoitella hieman tekniikkaa, tai hakea lihasmuistia, en niinkään hikoilla.


  • sininen nuoli on menomatka, viheä paluusuunta
  • punaisissa pallukoissa oli tauko, kauimmainen on Rysätarhan laavu
  • musta nuoli markeeraa tuulen suuntaa, noin. Se kun hieman vaihteli pohjoisen ja luoteen välillä sekä maastokin vaikutti

Vihreä lähtöpallukka ei ole rannassa, koska unohdin käynnistää kellon. Menetin siis kartassa matkaa aika tarkkaa 470 metriä, mutta reitti olisi ollut mielenkiintoinen jo heti alussa, jos GPS olisi ollut päällä.

Tahtojen taistelu tennispallon kanssa

Hieman rannan jälkeen kellui tennispallo. Menin vierestä ja nappasin sen vauhdista kiinni. Ja koska olen rähmäkäpälä, niin onnistuin jollain ilveellä vippaamaan toisen puolen laidan kautta uudestaan veteen.

Hieman vekslaamista ja uusi yritys. Tällä kertaa sain sen kiinni ja pudotin pallon ehkä turhalla voimalla kajakin pohjalle — ja se osuikin melan varteen ja poukkasi takaisin veteen.

Tässä vaiheessa asiasta tuli periaatteellinen, sillä henkinen kanttini ei kestä sitä, että tennispallo vedättää minua 5-0. Joten uudet kevätjuhlaliikkeet ja tällä kertaa keltainen pompula tuli kyytiin, ja pysyi mukana.

Rannassa oli pari 10 vuoden molemmin puolin olevaa poikaa. Heitin pallon heille ja sain sen rantaan asti. Mutta taas tuli hassu olo, että kukaan ei uskoisi minun pelanneen joskus pesäpalloa. Oli se heitto sellaista räpellystä.

Mutta en minä nuorenakaan parempi ollut ja siksi luultavasti olin polttajana — riittävän lyhyet heittomatkat ja reaktioni olivat niin hitaat, että en ehtinyt pallon alta pois. Päinvastoin kuin jalkapallossa, jossa urani maalivahtina oli lyhyt ja vähemmän hohdokas.

Myötätuulisurffausta

Minulla on viime aikoina ollut eniten teknisiä ongelmia meloa myötätuulessa. Siksi aloitin rehvakkaasti myötätuuleen. Toisaalta, mitä muitakaan mahdollisuuksia minulla olisi ollut pohjoistuulessa, kun lähtöpaikka oli Vihti.

Joten hieman rikoin pääsääntöäni, että aina meno on vastatuuleen ja paluu myötäisessä — mutta ei se noin lyhyellä matkalla ollut oleellinen asia, ja Kirkkojärvellä voi aina nuohota sellaisia rantoja pitkin, että pääsee jollain tavalla tuulensuojaan.

Halu oli saada kajakki kulkemaan suoraan. Aallokkoa oli sen verran, että pientä surffausefektiä pyrki ilmestymään aika ajoin.

Minulla ei ollut ongelmia, kun meloin huomattavan lyhyillä vedoilla ja harvakseltaan. Voisi sanoa, että etenemisen sijaan tein enemmänkin korjaavaa ohjausta.

Silti vauhti oli 7,2 km/h. Aika hyvin oma selkä toimii purjeena.

Olin tulossa einen liian äkkiä Rysätarhalle, joten jatkoin kapeikon suuntaan hetken aikaa. Ajatuksena oli saada tunti täyteen.

Koska olin tekemässä tekniikkaharjoitusta, ja koska olin syönyt ennenkuin lähdin, ja koska uusi melontaliivi piti saada äkkiä vesille, niin olin liikkeellä vain yhdellä vesipullolla. Ei kahvia, ei eväitä.

Tauko maissa siten rajoittui tupakkaan (tai ehkä kahteen) hörppyyn vettä ja pissataukoon. Ja takaisin veteen.

Sivu- ja vastatuulta

Jos mennessä oli ollut helppoa, niin nyt joutui tekemään töitä. Reissun ainoa hieman kuumottavampi kohta oli heti laavun jälkeen, kun lähdin vasemmalla kädelle. Siinä kohtaa kun on jyrkät kalliot.

  • kuva on viime syksyltä

Aallot tulivat järveltä suoraan päin kallioseinää ja heilahtivat siitä takaisin. Kaikki olisi ollut ihan hyvin, jos olisin kiertänyt kallion jonkun 50 metrin päästä, mutta nyt ohitin lähes vierestä. Ja jouduin melontahistoriani kovimpaan ristiaallokkoon.

Ei minulla ongelmia ollut. Mutta oli sellaista, jota en osannut odottaa.

Nopeastihan tuosta ohi pääsi ja alkoi varsinainen sivutuuliharjoittelu.


Minulla ei enää ole aallot suurikaan henkinen ongelma. Jossain 5 m/s tuulessa en niitä edes noteeraa. Jos eläinten koulutuksessa hyvinkin riidanalainen termi floodaus on tuttu, niin tuon minulle aiheuttivat moottoriveneet, skootterit ja Tuusulanjärvi.

En yritä väittää, että selvittäisin mitkä tahansa aallot. Mutta väitän, että niissä olosuhteissa, joissa melon, minulla ei ole ongelmia aaltojen kanssa — minä kun en todellakaan lähde vesille, jos keskituuli on jotain 10+ m/s.

Ongelmani on estää suunnan sortuminen. En saa pidettyä keulaa siinä suunnassa kuin haluan, ja kulusta tulee pujottelua. Eihän tuo sinällään ole suurikaan ongelma, paitsi mitä nyt metrejä kertyy enemmän. Alkuvaiheessa tein moista luovimista ihan tarkoituksella, koska olin epävarma.

Nyt haluan, että vene menee sinne minne haluan ja tuota tekniikkaa halusin hakea.

Se itseasiassa sujui aika hyvin. Tasaista, molemmin puolin symmetristä melankäyttöä ei omani kaltaisella kajakilla kannata edes harkita (aika näyttää, olenko tässä väärässä), peräsin auttoi (alan ymmärtämään miten se toimii) ja varsinkin edgen — kanttaaminen, kallistaminen — kannattaa hallita sen verran mitä oma kajakki siihen suostuu.

Kyse on kahdesta:

  • veden aiheuttamasta paineesta runkoon
  • kajakin taipumuksella nousta tuuleen

Menemättä sen syvemmälle teoriaan, niin kajakki kääntyy siihen suuntaan missä runkoa nousee pois vedestä. Joten kun kajakkia kääntää istunnalla hieman vinoon niin, että toinen laita painuu syvemmälle veteen, niin kajakki kääntyy sitten sen pinnan päälle nousseen partaan puolelle — siltä puolelta häviää veden paine ja lisääntyy toisella puolella.

Perustekniikkaa, kun kajakkia ohjataan hieman laajemmilla kaarroksilla (kapeammat ja pohjaltaan viistetymmät tosin kääntyvät nopeammin kuin omani).

Joten kun vene haluaa kääntyä tuuleen, niin kompensoidaan sitä painamalla tuulen puoleista syrjää syvemmälle veteen, joka aiheuttaa pyrkimyksen kääntyä tuulen alapuolelle.

Loppu on silkkaa fysiikkaa. Kaksi vastakkaista voimaa kumoavat toisensa, ja kajakki kulkee suoraan.

Joten treenasin tuota menemällä järveä siksakkia.

Viimeisessä kääntymispisteessä pohjoisen puolella järveä ajoin kajakin rantavalliin kiinni ja polttelin yhden pers’tupakan.

Paluu puhtaasti vastatuuleen

Kun irtauduin maista tupakkapaussin jälkeen, niin sain meloa käytännössä tyvenessä. Vasemmalla puolen, eli jossain määrin juurikin pohjoisen suunnassa, oleva Irjalansaari antoi tehokkaan tuulensuojan. Ollaan siinä ajatuksessa, että aivan sama mistä tuulee, niin Kirkkojärvellä pääsee aina johonkin suojaan.

Irjalansaari on käytännössä niemi maan kohoamisen vuoksi. Mutta ei kai sen nimeä koskaan muuteta Irjalanniemeksi.

Kun pääsin keskelle väylää ja keula kääntyi kohti Vihtiä, niin sain vastatuulen suoraan päin naamaa. Samalla tuli joku pidempi tuulenpuuska (taivaalla oli lupaus sateesta ja ukkosesta) ja tuuli nousi joksikin aikaa sinne 10 m/s tasolle. Se sitten tappoi vauhdin kuin seinään.

Eihän tuossa sen kummallisemmasta ole kyse kuin ajaisi polkupyörällä vastatuuleen. Ero tulee siinä, että polkupyörällä voi pitää hengähdyspaussin, jos alkaa siltä tuntumaan. Meloessa ei voi, koska tuuli pakittaisi heti metritolkulla.

Koska etenin lähempänä 4 km/h niin minulla oli aikaa ihmetellä rantoja. Ei niissä ollut mitään katseltavaa, mutta seurailin kahta kurkipariskuntaa.

Toinen pariskunta oli toisella puolella salmea ja toinen sitten vastarannalla. Siinä sitten huudeltiin vuoronperään toinen toisilleen.

Muuttoahan ne suunnittelevat, mutta olisi ollut kiva tietää, että huudeltiinko paikalle muita maastamuuttajia auraa varten, vai väännettiinkö siinä kättä siitä, että kumpi parvea oikein johtaa.

Loppujen lopuksi sitten pääsin rantaan. Pissahätä oli aivam hirveä ja olen joskus hämärämpään aikaan käynyt lannoittamassa läheisen puskan juurta

Tällä kertaa lähellä oli lauma ala-asteikäisiä harjoittelemassa vastakkaisen sukupuolen kanssa elämisen perusteita (oikeasti, ei hevonen potki rakkaudesta ja likoille vittuilu ei auta parisuhdestatuksen rakentamisessa). Tulin siihen tulokseen, että jos tämän näköinen mies on läheisessä puskassa pippeli kourassa, kun toisella puolella melskaa lapsia, niin joku soittaa taatusti poliisit paikalle.

Joten ajoin lievää ylinopeutta kotiin niin sanotusti jalat ristissä ja kupla otsassa. Nuo on niitä tilanteita, joissa automaattivaihteisto voisi auttaa elämää (joojoo, ei se tilanne niin dramaattinen ollut; me asutaan maalla, joten 5 minuuttia kirkolta löytyisi ensimmäinen metsätie).

Kun ynnään mukaan aloituksen unohtuneet metrit ja minuutit, niin tämän kertainen treenireissu vei aikaa 2:27 tuntia ja matkaa kertyi 14,4 km.

Kyllä. Melontaliivit olivat hyvät. Kiitos kysymästä.