ūüŹ• Sileo ja koiran paukkuarkuus

Facebookin ihmeellisessä maailmassa joku epätoivoinen kyseli, että mistä saisi koiralle rauhoittavan lääkityksen Uudenvuoden aattona. Onnea yritykselle ja ensi vuonna sitten hieman parempaa ennakointia.

Ongelma ei vaan ollut ihan omistajan syytä. Koiralla oli Sileo, mutta se ei toiminut. Näitä on nyt alkanut tulla enenevissä määrin, kun omistajien ja lääkäreiden kiima uutta paukkuarkuuslääkitystä kohtaan on rauhoittunut. Se kun auttaa vain lievissä tapauksissa, mutta jos koiran pelko alkaa nousta pahaksi, ja jos mukaan tulee aggressiivisuutta, niin suurella todennäköisyydellä Sileo lakkaa toimimasta.

Tuo ei ole sinällään mikään yllätys. Ja nyt mietityttää, että eivätkö lääkärit halua varoittaa ihmisiä moisesta mahdollisuudesta vai eivätkö he ole vaivautuneet vilkaisemaan mitä lääkettä määräävät.

Orion ei nimitt√§in keksinyt mit√§√§n uutta. Orion uudelleenbr√§nd√§si vanhan l√§√§kkeen. Oikeammin se saatiin uuden vaikutuksen kautta taas patentin suojiin. Osa koiranomistajista nimitt√§in k√§ytti vastaavaa l√§√§kett√§ jo paljon aiemmin ‚ÄĒ joskus pelkoon, joskus tapaturmien yhteydess√§.

Hevosihmiset tuntevat lääkkeen paremmin nimellä Domosedan. Sillä saadaan riitelevä tai pelkäävä hevonen vaikka kengitystä varten sopivan piittaamattomaan koomaan.

Samaa lääkettä käytetään myös esianestesiassa. Joten ei sen rauhoittava vaikutus mikään uutinen pitänyt olla kenellekään.

Orion muutti molekyyliä, oikeammin yhdistettä, hieman. Se saatiin paremmin koirille sopivaksi ja helpommin annosteltavaksi. Sama aine kuitenkin. Kuvaava esimerkki voisi olla, että sinkkisitraatti ja sinkkikelaatti ovat eri yhdisteitä, mutta antavat molemmat sinkin.

Domossa ja Sileossa on samat rajoitteet, eläinlajista riippumatta. Se täytyy annostella limakalvoille. Nieltynä se ei toimi, koska silloin sen puoliintumisaika on niin tolkuttoman lyhyt, että se ei toimi. Ruuansulatus tuhoaa sen. Puoliintumisaika on muutenkin lyhyt, ja sitä pitää annostella kahden tunnin välein. Jos tuosta myöhästytään, niin pelko voi nousta sen verran kovaksi, että uusi annos ei enää toimi. Ja jotta asia olisi mahdollisimman vaikea, niin kaksi tuntia on eräällä tavalla keskiarvo, ja toinen yksilö voikin tarvita buustia aikaisemmin.

Suurin Sileon ongelma on siis siinä, että jos eläin kiihtyy pahasti, niin vaikutus loppuu kuin seinään.

Ihmiset haluavat auttaa. Joten osa neuvoi hierontaa ja koiran kietomista mantteliin ‚ÄĒ thunderskirt taitaa olla myyntinimi. Kivoja neuvoja, mutta v√§it√§n, ett√§ yksik√§√§n noita vinkkaava ei ole koskaan pit√§nyt k√§siss√§√§n paniikissa olevaa koiraa.

Osa sitten neuvoi jykevämpia aineita, kuten Tramalia ja Sirdaludia. Nuo ovat, paitsi huonoja, niin myös potentiaalisesti vaarallisia neuvoja. Maksatoksisuus on yksi riski, koiran purureaktio on toinen.

1 Like