Siili ja pähkinöiden fosfori sekä maidon laktoosi

On hyvä, että ihmiset huolehtivat siileistä. Tuo muinaisjäänne alkaa jäämään yhteiskunnan jalkoihin. Se on sitten oma asiansa, että onko siilejä ehdottoman välttämätöntä ruokkia kesällä vai pitäisikö painotus siirtää syksyyn, jolloin niiden pitäisi lihota talvihorrosta varten, on sitten oma juttunsa. Sopivien majoitusten rakentaminen saattaisi silti olla tärkeämpää.

kuva

Siilejä kuitenkin ruokitaan. Onneksi maidon antaminen on ilmeisesti vähentymään päin. Maidossa pidetään usein ongelmana laktoosia ja koska suunnilleen kaikki muut maailmassa, paitsi pohjoiseurooppalaiset, eivät kykene käsittelemään laktoosi, niin sama pätee siileissäkin — pidän ylipäätään omituisena, että laktoosi-intoleranssiin suhtaudutaan kuin sairauteen, vaikka se on itseasiassa normaali tila.

Väite on, että siileille tulee maidosta huono olo ja ripuli, ja sitten ne kuolevat. Tuolle ei ole sinällään mitään näyttöä, vaan oletus lähtee ihmisistä. Samaa väitettä muuten levitellään koiristakin, eikä sekään pidä paikkaansa — siis oireperusteisesti.

Siili on sekasyöjä. Se syö suunnilleen aivan kaikkea. Sillon oletus on, että sillä on myös hyvin aktiivinen paksusuolen bakteerikanta. Koko huomioiden sen suoliston absoluuttinen pituus on kuitenkin lyhyt.

Kun nuo summataan yhteen, niin mikään ei anna olettaa, että maitosokeri, laktoosi, olisi siilille mikään sen suurempi ongelma, vaan paksusuolen bakteerikanta pilkkoo maitosokerin.

Maito ei tietenkään ole millään mittarilla hyvää ruokaa siilillekään. Maito on kaloriköyhää, siinä on vähänlaisesti proteiineja ja kalsiummääräkin on enemmän väsynyt vitsi kuin aito asia. Muutahan siinä ei sitten oikein olekaan. Paitsi vettä, ja se onkin usein se varsinainen ongelma.

Kun siili sairastuu ja ripuloi, niin se ei johdu maidosta. Se johtuu esimerkiksi salmonellasta ja sisäloisista.

Samaan aikaan kun maidon ja pullan käyttö alkaa vaipumaan tasolle vanhat hyvät ajat ja niiden muistelu, niin linnuilta jääneitä pähkinöitä ja auringonkukansiemeniä on alettu antamaan. Osaksi siksi, että siilit syövät niitä ruokintapaikoilta — ja riskeeraavat samalla salmonellan — ja osaksi koska ihmisille on opetettu, että pähkinät ja siemenet ovat superterveellisiä. Itseasiassa asia ei ole ihmisilläkään ihan noin positiivinen, mutta ei puututa siihen nyt.

Saa ottaa kellosta aikaa kun moiseen siiliketjuun tulee joku sinällään hyvää tarkoittava kansalainen kertomaan, että kumpaakaan ei saa antaa siilille. Syyksi esitetään nykyään lähes järjestään liikaa fosforia, jonka jälkeen siilin jalat vääntyvät ja murtuvat, ja sitten siili on taas kuollut.

Ei tuokaan pidä paikkaansa. Ainakaan fosforin osalta.

Ensinnäkään fosforia ei voi saada yliannosta. Toiseksi fosforin liikasaanti ei aiheuta mitään luustolle. Sen sijaan kalsiumin ja D-vitamiinin puutos aiheuttaa luustossa ongelmia — eikä niitäkään helposti.

Kolmanneksi — fosforia saadaan kaikkialta ja se on jokaisen solun perusrakennusaine. Se on niin tärkeä mineraali, että vaikka sitä saadaan ihan jokaisesta ruuasta, niin evoluutio ei ole rakentanut minkäänlaista säätelyä sen imeytymiselle. Ihan siksi, että ei tarvita.

Auringonkukan siemenissä on fosforia 0,947 % ja kalsiumia 0,092 %. Fosforipelko juontaa siis takaisin koirista lähteneeseen Ca/P-suhteeseen, ei fosforin määrään sinänsä. Kalsiumin ja fosforin suhde on väsähtänyt meemi ajalta, jolloin ei tiedetty mitään koirienkaan ruokinnasta, eikä se ole koskaan pitänyt paikkaansa.

Kyse on vain ja ainoastaan kalsiumin vajeesta. Ei mistään muusta.

Siksi toiseksi Ca/P pitäisi päteä aivan kaikilla — aina puhutaan nisäkkäistä, mutta se mahtuu myös lintuihin ja matelijoihin. Joten kun murehditaan koiran, kissan, hevosen tai siilin Ca/P-suhteesta, niin ruokkijan kannattaa vilkaista omalle lautaselleen ja ihmetellä, että miten meni niinkuin omasta mielestä.

Se, että ovatko auringonkukansiemenet ja pähkinät järkevää ruokaa siilille, on oma juttunsa. Taatusti ovat, mutta ei missään nimessä ainoana ruokana. Jos kuvittelee, että siili elää sen illalla porsastellellaan ruokalautasella, niin on aika eksyksissä sen suhteen miten villit elävät ja mitä se siili tekee muuna aikana.

Korvaavaksi tarjotaan aina kissojen valmisruokia. Jos lähtökohtaisesti pelätään asioita, jotka vaikuttavat osaan ihmisiä, kuten laktoosia, ja toisaalta taasen rakennetaan teoreettisia uhkakuvia muinaisista koirien ruokintatutkimuksista tanskandogin pennuilla, niin mihin perustuu vahva käsitys, että kissan täysravinto olisi terveellistä siilille? Nimittäin ne siemenet ovat enemmän siilin luonnollista ravintoa, osaltaan, kuin kissojen märkäpateet koskaan.

Mutta eiköhän siili niilläkin tule toimeen, iltapalana.

Kissojen märkäruuissa on fosforia noin 0,2 %, hieman vaihdellen. Auringonkukan siemeniin verrattuna näennäisesti alempi määrä tulee sitten ihan vaan veden osuudesta, ja jos siili syö sopivan ahneesti, niin se saa itseasiassa helposti saman määrän fosforia — ja vettä.

No, onneksi fosfori ei ole ongelma. Edes teoriassa.

Kalsiumia kissojen ruuissa on usein käytännössä saman verran kuin fosforia, alle prosenttiyksikön verran enemmän. Kaipa se siilille riittää, koska se syö päivän aikana muutakin, kuten vaikka etanoita.

Sen sijaan voitaisiin kysyä, että riittääkö kalsium kissoille.