Seuraihmiset, muut aktiivit ja elitistiset kusipäät

Melontaryhmissä minua pidetään seuravastaisena ihmisenä. Se käsitys on syntynyt muutamasta toteamastani asiasta:

  • kolmen kerran á kahden tunnin melontakurssilla ei opi melomaan
  • melontaseurojen sivut ovat 90-luvulta, mahdottomia käyttää puhelimella ja ylipäätään päivittämättä
  • minä en halua meloa ryhmässä

Minulla on vaikeuksia ymmärtää miten mikään noista kolmesta tekee minusta ns. virallista toimintaa vastustavan.

Se, että minusta on aidosti kehittymässä seuravastainen tulee aktiivien idioottimaisesta suhtautumisesta.

Edellinen kajakkini, se hankkijanoranssi Buccaneer, oli kuulemma lelu, eikä sillä voi meloa. Muistan aika usein mainita, että eräs seura-aktiivi luonnehti kajakkiani pulleaksi rantaleluksi, jolla ei voi harrastaa melontaa. Tosin tuo oli vain yhden ihmisen näkemys, mutta sama elitistinen suhtautuminen on tullut aivan liian usein vastaan.

Uuden (tulevan) suhteen todettiin jo ennakolta vastaavaa. Halpa lelu ja puhdasta rahanhukkaa. Mitä varsinaista syytä väitteelle ei annettu. Vilkaisin sanojan profiilia. Hänen melansa maksaa enemmän kuin minun kajakkini. Hänen kajakkinsa maksaa enemmän kuin meidän auto. Hänen kuvauskalustonsa maksaa enemmän kuin mitä me saatiin kahden hevosen myynnistä.

Totta helvetissä minä tiedän, että ostin nissanin. Mutta en silti jaksa kuunnella audinomistajan selittelyä kuinka huono se on — jos siis ymmärrätte vertauksen.

Tuokin oli tietysti vain yhden melojan mielipide. Mutta jos siivoan komppauksista pois suomalaiset melontakaupat sekä niihin taloudellisesti kytköksissä olevat, niin tavallisen akselin melojia oli tykkäämässä aivan liikaa.

Ryhmämelontaa suositellaan turvallisuussyistä. Jos tapahtuu jotain, niin muut auttavat. Jos meloo yksin, niin hukkuu. Siksi ryhmämelonnassa on eräs universaali sääntö, jota selitellään aivan jokaisessa koulutuksessa: ryhmä kulkee hitaimman mukaan, eikä ketään jätetä jälkeen. Tämä on yleisesti kerrottu toimintatapa.

Ymmärrän tuon haastavissa olosuhteissa, mutta tilanne on aivan sama kuin jos selitettäisiin, että yksinään ei saa vaeltaa, koska vuorikiipeilyssä voi tapahtua jotain.

Sitten eräs kaltaiseni aloittelija kysyi kajakkisuosituksia. Vinkit alkoivat 2500 eurosta ja siitä ylöspäin. Perustelut olivat (minusta) järkyttävää luettavaa.

Jos ostaa halvemman ikäänkuin yleiskajakin, niin se on liian hidas eikä sitten pysy muiden vauhdissa mukana. Ja sitten jää yksin. Tämä tuli useammaltakin koulutetulta seura-aktiivilta.

Mihin se ryhmämelonnan perussääntö nyt unohtui?

Ollaan samassa, että kun joku kysyy edullista kaupunkipyörää, että pääsisi hieman liikkumaan, niin joku spandex-pelle tulee selittämään hiilikuituisista kilpapyöristä ja edellyttää omalla 30 vuoden kokemuksellaan, että ensimmäistä pyöräänsä ostavan täytyy pysyä treenattujen ratapolkijoiden vauhdissa ja matkassa. Jopa siinä vaiheessa, kun aito tarve olisi maastopyörälle.

Taaskin tuo voitaisiin laittaa vain yhden sanojan mielipiteeksi. Mutta tykkäyksiä ja kannustavia komppauksia tuli aivan liikaa.

Seuraihmiset eivät tajunneet, että he juuri sanoivat, että mikään perusturvallisuussäännöistä ei päde, ja jos et pysy ikäänkuin ammattilaistason suoritukseen, niin pysy kaukana.

Eräs komppaava vastaus sai ensin suun tipahtamaan auki ja sitten tuli facepalm.

Rouvaoletettu totesi, että asia on juurikin noin. Hänkin erehtyi ostamaan perustason retkeilykajakin, mutta koska hän ei pysynyt muiden vauhdissa, niin hän vaihtoi ja osti tuplakalliimman merikajakin. Ja nyt hänellä on asiat paremmin ja hän pysyy ryhmän matkassa.

Tuo rouva oli tyytyväinen olleeseen tilanteeseen ja tekemäänsä ratkaisuun. Minä olisin lähtenyt ja antanut moisten kusipäiden meloa ihan omassa porukassaan. Jep, me ihmiset olemme erilaisia.

On olemassa sellainen juttu kuin eskimopyörähdys. Jos on pää alaspäin vedessä, niin saa parilla tempulla pyöräytettyä itsensä oikein päin, eikä tarvitse ruveta uimasille ja yrittää kiivetä takaisin kajakin kyytiin.

Vanhan kajakkini kohdalla moinen ei onnistuisi kuin todella harvoilta ammattilaistason melojilta. Se ei ollut rakenteeltaan sellainen, että pyörähdys olisi ylipäätään onnistunut. Kajakki oli leveä ja siinä oli korkea kansirakenne, joka olisi estänyt tai ainakin vaikeuttanut moisen liikkeen vedessä.

Tuota pidettiin vakavana turvallisuuspuutteena.

Pyörähdys on työkalu, joka on hyödyllinen kun melotaan koskissa tai surffataan isoissa aalloissa. Ihan siksi, että mennään lujaa ja ympäristö on vahvan haasteellinen. Mutta kun suurin osa ei koskaan melo sellaisissa olosuhteissa.

Ylipäätään kajakilla ei kaaduta, ellei ole myrsky tai tee jotain todella omituista.

Pyörähdyksessä on kaksi muutakin juttua, kuin vain kajakin malli. Ensinnäkin aukkopeite on oltava käytössä, koska jos kajakin ohjaamo on täynnä vettä, niin se ei käänny. Myöskään tavaraa ei saa olla kyydissä, koska silloin painoa on niin paljon, että kajakki ei käänny.

Kukaan ei melo kesällä aukkopeitteen kanssa. Se on vaan liian kuuma. Sekä melkoinen osa retkeilee jollain tasolla. Tarkoittaa sitä, että on aivan se ja sama osaako kajakillaan eskimopyörähdyksen, niin käytännössä jokainen on tilanteessa, että se ei onnistuisi. Vaikka osaisi.

Sanoinko jo, että tavallisissa olosuhteissa kaatuminen on huomattavan harvinaista?

Kun totesin tuon perusfaktan ääneen, niin sain melkoisestikin vastaväitteitä. Ja todisteeksi tarjottiin kuvia, jossa uimahallissa on harjoteltu koskikajakilla pyörähdystä.

Kun tyypillinen merikajakki on 5 metriä tai pidempi, ja 50 - 60 senttiä kapea, niin koskikajakki on hieman toista metriä pitkä ja melkein metrin leveä pulkka. Eli eräällä tavalla selitellään lumilautatempuilla moottorikelkan käyttöä.

Minulla on muutenkin vaikeuksia ymmärtää miten uimahalli on millään tavalla yhteydessä joki-, järvi- tai merimaailmaan. No, onhan siellä vettä.

Jollain tavalla minusta tuli tuonkin asian perusteella hyvinkin seuravastainen ihminen. Niin tulikin, mutta ei talvisten uimahalliaktiviiteettien takia, kuten tuo tulkittiin, vaan että ei ymmärretä asioiden eroja.

Ja sitten tämän asioiden puitteissa lyödään aina se viimeinen ässä pöytään. Koska en ole jäsen, niin olen automaattisesti melontaseuroja vastaan. Asemat ovat, että jos et ole ehdottomasti samalla puolella, niin olet ehdottomasti vastaan. Ei se noin toimi, missään. Paitsi tietysti fanaatikkojen puolella.

On yksi ja vain yksi syy miksi en ole jäsen. Minä en pääse jäseneksi. En ennenkuin olen käynyt melonnan peruskurssin. Minä tosin osaan jo ne taidot, mutta ne pitäisi käydä osoittamassa. Sen jälkeen olisin jäsenkelpoinen.

Minä olin koko kesän menossa kurssille. Kolmen illan aikataulujen sovittaminen kurssipäiviin ei vain onnistunut yhden auton taloudessa. No, ehkä ensi kesänä sitten. Ellei matkan varrella joku aktiivi seurameloja onnistu elitistisellä suhtautumisellaan suututtamaan minut lopullisesti.

Mutta lopetan pariin itsestäänselvyyteen:

  • jokaisessa lajissa on kusipäitä ja tekniikkarunkkareita
  • olen tavannut ihan pahuksen mukavia melojia, eikä yleistys mätien omenoiden takia ole koskaan perusteltua tai järkevää

Silti minua huolestuttaa se, että moiseen suhtautumiseen ei reagoida muiden aktiivien kautta, jolloin se hiljaisesti hyväksytään. Sekä että puoltavia reaktoita on niin paljon.

2 Likes

Sama koskee noita saakelin fillaristejä :roll_eyes:.

Ei saakeli kun ne spanndexit vedetään jalkaan niin sitä omistetaan kaikki tiet.

Koira- ja hevosporukoissa luetaan tupakointi eduksi ja oletetaan, että jaksat vapaa-ajalla vetää tupakkaa ringissä ja jauhaa paskaa kun koirat istuvat auton taka-osissa ja odottaa vuoroaan.

Mä tykkään enemmän lajeista joita voi harrastaa yksin. Eli ettei tarvii paria. Ohjattu juttu menee myös mutta ilman paria. Koska olen yleensä se joka jää vikaksi koska en uskalla kysyä ketään tuntematonta mun pariksi tai sit seisoskelen alueen reunalla ettei kukaan mua edes huomaa siellä.

Ja “välineurheilu” on rasittavaa, meloisin myös yksin jos olisin toisten mielestä liian hidas halpiskajakillani. Tai siis olisin eikä JOS.

1 Like

Siis niin tämä.

En harrasta joukkuelajeja enkä enää näitä ryhmä juttuja koska en vaan jaksa.