Sarvikuonokas

Suomen yksi suurimmista koppakuoriaisista on sarvikuonokas. Sen ulkonäöstä ei voi erehtyä, koska se näyttää… sarvikuonolta.

kuva

Tämä kuva on nyysitty Twitteristä. Olen pahoillani ja myönnän olevani paha ihminen, mutta en oikein saanut omalta tontilta kunnollista kuvaa tuosta 3 - 5 senttiä pitkästä kaverista — tuo kuva taasen on hyvä.

Ainoastaan koirailla on pääkuoressa tuo sarvi. Naarailla on vaatimattomampi kyhmy ja ne ovat muutointikin hieman pienempiä. Moinen kokovertailuhan ei lohduta, ellei ole kaksi vierekkäin, mutta muutoin sukupuolet ovat samanlaisia. Kuori on reilusti kaareva ja ja kuparinmahonginruskeahko ja vatsapuolella on punaista karvaa.

Sarven merkitystä ei tiedetä. Ehkä se on vaan äijien elvistelyä. Mutta sarvikuonokkaat ovat eräitä hyönteismaailman vahvimpia kavereita, jos vertailu tehdään tutulla ja täysin idioottimaisella vertailulla omaan kokoon ja ihmiseen.

Sarvikuonokkaita ei yleensä näy päivällä. Ne pyrkivät olemaan piilossa valoisaan aikaan, koska (oletettavasti) niiden koko tekee niistä houkuttelevan snackin hyönteissyöjille.

Mutta ne ovat aktiivisia yöllä ja tulevat herkästi valolle.

Sarvikuonokas kuuluu sarjaan hyvikset, joka sekin on aivokuollut luokitus, mutta ne eivät tee harmia eivätkä vahinkoa, eivätkä pure tai pistä. Mutta ne ovat maatumiselle erittäin tärkeitä.

Jos aikuinen sarvikuonokas on hankalampi löytää, niin niiden toukkia löytää helpostikin. Muuta ei tarvita kuin kunnollinen komposti tai hevostallin lantala. Sarvikuonokkaan toukka tunnetaankin paremmin, ainakin ulkonäöltään.

Sarvikuonokas kasvaa munasta kuoriutumisen jälkeen toukkamuodossaan 3 - 5 vuotta. Sellaiset vaatimattomat, enintään sentin mittaiset ovat ihan vauvoja, kun taasen parhaimmillaan 10 senttiset ja paksun peukalon läpimitoissa olevvat alkavat olla murrosikänsä loppupuolella olevia teinejä.

Toukat syövät kariketta ja maatuvaa maa-aineista. Samalla ne kiihdyttävät maatumista ja palauttavat ravinteita maaperään. Olen törmännyt joihinkin hysteerikkoihin, jotka pyrkivät poistamaan toukat. Se on sarjaa ihan pahuksen huonot ideat ja niiden löytyminen kompostista tai lantalasta kertookin, että asiat ovat aika hyvin.

Meillä on lantalassa sellainen noin 30 senttiä paksu kerros löysää, jossa on jotain, joka on ollut aikoinaan kutteria, hieman nurmijätettä, syksyisiä lehtiä ja hevosten lantaa. Kun talikon mitan verran kääntää lantalakompostia, niin kiukkuisia sarvikuonokaslapsukaisia on näkyvissä iso kasa.

Minulla ennätys on ollut 28 yhdellä talikon pistolla.

Siirtelimme lantalan pohjaa muuhun käyttöön ja ensimmäisten tusinan kohdalla vein ne keskemmälle lantalaa, kaivoin pienen kuopan ja palautin ne omaan ympäristöönsä. Mutta aika pian tyydyin vain heittelemään niitä kauemmas, koska ne osaavat kaivautua itsekin pääpuolen jaloillaan.

Niillä on sarja ruskeanpunaisia pilkkuja kyljissään. Ne eivät ole pelkkiä koristeita, vaan hengityselimiä. Niillä on niin sanotusti molemmissa kyljissä toukan mitalla neniä. Toisaalta, hyvin ymmärrettävää, jos suu on koko ajan täynnä puuainesta, multaa ja lantaa.

Sarvikuonokkaa toukat eivät kuitenkaan elä pelkästään suojattua elämää köllötellen eristävässä kerroksessa syöden päivät pääksytysten. Muurahaiset ovat uhka pintakerroksissa, mutta niitä syövät isommat eläimet.

Meillä ilmestyi lantalaan talvisaikaan kaivettuja kuoppia. Asialla oli supikoira, mutta ketut ja mäyrätkin kuulemma tekevät samaa. Ihmettelin, että mitä ruokaa se luuli sieltä löytävänsä, koska se oli lantala — ei tunkio.

Sarvikuonokkaan toukkien perään se oli. Ne alueet, joissa oli käyty tonkimassa, oli syöty tyhjiin.

Meillä on kuitenkin lantalassa niin tolkuttomasti toukkia, että kanta kestää kyllä supin. Saisi silti pysyä omalla puolellaan tontin rajaa.

2 Likes

Toi on ällöttävin toukka (Suomessa) maailmassa. Varmaankin juuri koon takia. Sekä värityksen. En oo ikinä saanut aikaiseksi selvittää, mikä tyyppi on kyseessä. Nyt kun tiedän niin ehkä siihen kykenee suhtautumaan vähän vähemmällä ällötyksellä.