Rohkeuden loppuminen melontaharjoituksessa

Lähdin Vihdin rantaan vasta iltakahdeksan aikoihin, koska silloin pari ukkosrintamaa oli jo ylittänyt Hiidenveden. Toivoin myös, että rannassa olisi vähemmän liikennettä. Minua kuitenkin varoitettiin, että toive ei välttämättä toteudu, koska koulut olivat loppuneet tänään.

Jep. Kirkonkylän rannassa olivat 17 vuotiaat ja vanhemmat, joilla oli alla oikea auto. Basso jytisi aika miehekkäästi (anteeksi sukupuolisidonnainen ilmaisu). Toisella rannalla, joka on mielestäni harhaanjohtavasti Kirkkoranta, oli sitten mopoikäiset harjoittelemassa mm. toisen sukupuolen kiusaamista. Ja basso jytisi, mutta soittolelut olivat tosin enemmän… leluja verrattuna hieman vanhempiin.

Minulla tuolla kaikella oli yksi merkitys. Olin suunnitellut muutamaa harjoitusta miten kaatuva kajakki saadaan taas vaakatasoon takapuolen alle. Sekä miten kajakkiin kivutaan, kun kuitenkin päätyy pää alaspäin.

Koska paikalla oli liikaa yleisöä, niin suunnitelmat menivät uusiksi.

Harjoittelin ensin hieman tottumaani kovemmassa tuulessa melomista, niin vastaan kuin myötäiseenkin. Sujui itseasiassa hämmästyttävän hyvin, eikä aallokkokaan ollut ongelma. Joten nyt nostin melontailman rajan 4 m/s tuuleen.

Edelleenkään vastatuuleen melominen ei ole suunnattoman hauskaa, mutta ei se suunnaton ongelmakaan ollut. Vaihtelevalla nopeudella melottuna keskinopeudeksi tuli 5,5 km/h, ja koska hitaimmat pätkät olivat tyvenesse luontoa ihmetellessä, niin vastatuulessa tuli sitten melottua reippaammin.

Alan pääsemään kärryille ongelmistani. En istu suorassa, kuten olen luullut, ja väittänyt. Olen käyttänyt monellakin tapaa melaa väärin. Nyt kun alan saamaan samanmittaiset ja voimaltaan lähelle samaa olevat vedot, ja jyrkensin veteen uppoavan melan kulmaa suhteessa veteen, niin sain paremmat tehot melomiseen — ja kajakin kulkemaan suhteellisen suoraan.

Hassu juttu sekin, että kun nostaa katseen pois kokasta ja katselee enemmänkin sinne minne on menossa, niin melontakin paranee. Itseasiassa ratsastuksessa pätee aivan sama.

Sitten niihin ala- ja ylätuentoihin, tai englanniksi low ja high brace…

Alatuki tuntui onnistuvan hyvin. Mutta tässä kertaa jätin rantaan kameran kuvaamaan, niin ei tarvinnut luottaa omiin tunteisiin — ja se paljastikin sitten surkean totuuden.

Väistän veden läimäisyä vastakkaiseen suuntaan. Hieman haastavammissa olosuhteissa kuin paikallaan olessaan tyvenessä se olisi hyvä tapa yrittää saada kajakki pyörähtämään alta pois. Nimittäin silloin en nostakaan kajakkia alleni, vaan paetessani vettä itseasiassa painan kajakkia juurikin kaatumisen suuntaan. Se, että pysyn pystyssä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että horjahdus on niin minimaalinen — siinä ei edes tarvitsis korjaukseen melaa, vaan ihan edgen käyttö riittäisi.

Ylätuki, high brace, on — paitsi sinällään eskimokäännöksen perusliike — tehokkain tapa olla joutumatta veden alle pää alaspäin. Periaatteessa aika sama liike kuin alatuenta, mutta mela mene enemmän ulos, käsien asento ja melan lapojen suunta on päinvastainen, ja lantion liike, hip snap, on paljon oleellisempi. Eli tehdään vahva ja nopea vastaava kuin kanttaaminen, edgelle laitto, mutta pyöräyttämällä kajakki takapuolen alle takaisin.

Ero noissa on siinä, että

  • alatuentaa käytetään, kun tuntuu silti, että kohta kaatuu
  • ylätuentaa käytetään, kun jo kaadutaan

Joten ylätuentaa pitäisi harjoitella… kaatumalla. Paitsi että selkäytimessä pitäisi olla kaatuvalla puolella reiden nopea nosto ylös ja toisella puolella alas, eli reidellä nostetaan veteen uppoava kajakin reuna takaisin pinnalle, niin perusedellytys on, että antaa kehon ja varsinkin pään menee veteen.

Paitsi että siitä saa tukea, ja vartalo sekä pää menettävät painoaan alkaessaan kellua, niin se on ainoa tapa saada riittävästi voimaa kajakin pyöräyttämiseen takaisin alle. Ja sitten yläkroppa ja viimeisenä pää pyörähtävät takaisin kajakkiin, mutta matalana.

Vilkaise Youtubesta, sillä tuosta selityksestä ei ymmärrä yhtään mitään. Tai no, tässä se on selitetty, olkoonkin, että koskikajakilla:

Minä en sitten tehnyt ollenkaan noin. Enkä edes uskaltanut kaataa itseäni veteen. Tuo hieman hämmensi, koska osaan uida, osaan sukeltaa enkä pelkää vettä. Mutta jokin henkinen esto paukahti päälle.

Tuohon täytyy keskittyä. Ja ehkä aloittamalla ihan perusteista, eikä yrittämällä suoraan liikkeeseen vain siksi, että on katsellut juutuubia :man_facepalming:

Tällaista reittiä kuljin, joka kiinnostaa enemmän vain minua:

  • värit kertovat sykkeen, sininen on alhaisin, sitten vihreä ja keltaisella on tehty enemmän töitä

Laitetaan mukaan myös yksi luontokuva. Kaislikossa nimittäin suhisi. Paitsi että se on päässyt vauhtiin kasvussa, niin siellä pesi västäräkkejä. En tiennyt, että ne asuvat myös märässä ympäristössä.

Ja loppuun pakollinen päiväkirjavideo: