🛶 Retkimelontaa: Pääkslahti

Tuore kajakinomistaja on saanut sen verran perustekniikkaa kuntoon, että uskaltauduin tekemään ensimmäisen kajakkiretken. Lähdin Vihdin kirkonkylän rannasta ja keula oli kohti Pääkslahden niemeä ja siellä Hiidenveden purjehtijoiden taukopaikka ja laavu Rysätarha.

Tiedän, että tuolla 5 km suuntaansa ulottuvalla taipaleella ei pääse historiankirjoihin, varsinkin kun HiiPun melojat tekevät samaa reissua eräällä tavalla nopeana iltapäiväpiipahduksena. Mutta minulle se oli ensimmäinen tavoitteellinen reissu Buccaneerilla. Voidaan jopa sanoa, että kajakkiretkeilyn neitsyys on nyt menetetty. Tai annettu, miten sen haluaa mieltää.

Olen kertaalleen yrittänyt meloa samassa paikassa FitNordin ilmatäytteisellä kajakilla, mutta silloin kokeilu kaatui liian kovaan tuuleen. En meinannut päästä rannasta pois.

Nyt ei tuuli tehnyt kiusaa. Tuulen nopeus vaihteli välillä 0 - 1 m/s. Ilman lämpötila oli Vihdin kirkolla +2°C, joten periaatteessa oli viileää. Ei sitä kuitenkaan kajakissa huomannut. Tosin takaisin tullessa alkoi varpaisiin tulla hieman viileää, mutta ei häiritsevästi.

Olin vedessä jonkun minuutin yli 2 tuntia ja kello höpötti hieman yli 10 kilometristä. Yleisen matematiikan säännöillä saisin siten hyvän kelin kruisailunopeudeksi omalla totaalisen perusmallisella kajakilla ja hyvin rajoitetulla melontataidoilla 5 km/h. Kuulostaan hyvin pitkälle sellaiselta vauhdilta, joihin vastaa-alkajan ei-niin-liukuvalla kajakilla yleensä taipuu.

Ei se silti kilpailu ole. Mutta on aina kiva tietää, että taipuu normeihin.

Tunnissa menee raja, jonka jälkeen haluan hetkeksi maihin. Kädet saisivat levätä einen, pääsisi pissalle ja tupakalle. Olisin kylläkin kyennyt istumaan kauemmin, mutta uskallan väittää, että kaksikin tuntia yhtämittaista melomista olisi ollut jo liikaa.

Hauskinta oli tietenkin melomisen kohtuullisen siedettävä onnistuminen. Ei koko aikaa ja koko matkaa, mutta suurimman osan aikaa kuitenkin. Ei melominen kuitenkaan ole millään tavalla lihasmuistissa, mutta ei sen pitäisikään olla kourallisella vesitunteja. Mutta joka kerta kaikki, tai suurin osa, sujuu aina vaan paremmin.

Jossain vaiheessa aiemmin totesin, että ei melonnan kanssa rasvaa polteta. Sykekartta, ja hiki, pakottaa muuttamaan näkemystä tuolta osin.

En mennyt suorinta mahdollista reittiä, vaan hieman kierrellen. Uskaltauduin silti kauemmas rannasta. Ei peilityvenellä edes minulta pitäisi kaatuminen onnistua. Mutta hieman viivotinmaisemmalla reittivalinnalla olisin saanut leikattua kilometrejä ja minuutteja.

Tosin, mitä hauskaa siinä olisi?

Kaksi kertaa periaatteessa eksyin. Tarkkaan ottaen ensimmäisellä kerralla en eksynyt, olin vaan lähempänä päämäärää, laavua, kuin luulin. Mutta takaisin tullessa tein pienehkön navigointivirheen.

Olin vakuuttunut, että minulla oli keula kohti Vihtiä. Kohtsiltään näinkin Vihdin kirkontornin kauempana, mutta oikean käden puolella. Olin menossa kohti Irjalan saarta, oikeammin sen umpeen kasvaneen lahden perukoille. Olisin minä sieltäkin Vihtiin toki päässyt, rantoja seuraillen, mutta matkaa olisi tullut joltisenkin enemmän.

Joten keula oikealle ja vastarannan puolelle, ja jonkun ajan kuluttua sitten sainkin rantautua ja lastata kajakin.

Karttojen lukeminen, ja muistaminen, on hyvinkin ylimainostettua.

Matkalla pysähdyin vain pari kertaa kuvaamaan, joten media ei matkaa hidastanut. Silti GoPro olisi kiva.

5 km/h… osaavammat ovat puhuneet matkanopeutena 6 km/h. Se on aika hemmetin vähän. Alle meikäläisen kävelynopeuden. Ja jos mietitään 5 km/h niin jopa taaperot menevät lujempaa.

En oikein tajua. Luulisi, että kitkaa ei olisi niin paljon, ainakaan paremmissa vehkeissä.