⛽ Polttonesteiden hinnat

Ymmärrän, että Venäjän pakotteet ovat nostaneet raakaöljyn hintaa rajusti. Siis pakotteet, ei Ukrainan tilanne. Sitä en ymmärrä, että kun öljystä ei ole pulaa, sillä venäläinen musta kulta virtaa kuten ennenkin, niin miksi polttonesteiden hinnat nousivat heti? Onko sekin siis hallituksen ja verotuksen vika? Vai eikö polttoaineita muka ole varastossa? Mutta meillä maksaa nyt nafta yli 2 euroa litra.

Pidän muutenkin ihan helvetin epäreiluna sitä, että jo pitkään nafta on ollut 4 senttiä alle bensan hinnan. Joten dieselin hinta muuttuu sen mukaan kuinka bensan hinta heiluu. Dieseleistä kuitenkin maksetaan korkeampaa ajoneuvoveroa, koska polttoaineessa ei ole vastaavaa veroa kuin bensassa. Mutta se ei enää näy, vaan diesel itseasiassa on kalliimpaa kuin bensa. Taida alkaa tankkaamaan löpöä, koska ei tankkia ole tutkittu minulla kun viimeksi joskus 80-luvun lopulla.

Ymmärrän toki sen, että jokaisen kuuluu osallistua ilmastotalkoisiin. Dieselin ongelma on pienhiukkaset, mutta aidosti edelleenkin bensa suurempi ongelma on. Siihen ei kuitenkaan puututa, koska kaupungeissa — ja päättäjät — ajavat bensavehkeillä. Minä suostun jopa hyväksymään dieselillä kurittamisen sinä saatanan samana päivänä, kun huvimatkailu lentäen ja laivoilla verotetaan/rangaistaan samalla tavalla — koska se liikkuminen ei ole pakko, vaan valintaa luksukseen. Ja samalla poistetaan molemmilta yhteiskunnan kompensaatio.

3 Likes

Aamen ja halleluja!

Käsittääkseni hinnat nousee koska öljyn saatavuus (lähi)tulevaisuudessa on epävarmaa… liittyen siis Venäjän pakotteisiin ja urpoiluun. Dieselillä ajellaan ja hinta on aiheuttanut jo pidemmän aikaa ahdistusta.

Edit. Harkinnassa Venäjän öljytuonnin kieltäminen Eurooppaan.

“KAIKKI ei sentään ole helmikuussakaan kallistunut. Esimerkiksi ulkomaan risteilyjen hinta on pudonnut vuodessa lähes 30 prosenttia. Lasten päivähoitopalveluiden hinta on pudonnut noin 16,4 prosenttia ja kotimaan lentojen yli 13 prosenttia.”

Jos sitä ois ensi kesänä ekologinen ja ympäristöystävällinen ja lentäisi Lappiin asuntovaunuilun sijaan :woman_facepalming:
Dieselin hinta on jo niin järkky, että kaikki pidemmät kesäreissut on laitettu jäihin.

1 Like

Mutta toiselta puolen… hevosten kavioiden vuolu on kallistunut tuplasti. Sen verran kova hinnannousu naftan takia, että meillä taitaa mennä seppä vaihtoon. Vaikka hyvä onkin.

Eräs puolituttu city-vihreä Helsingistä vittuili maakunnissa asuville (lue: kaikki, jotka asuu ulkopuolella Helsingin joukkoliikenteen), että ei polttonesteiden hinta ole vieläkään liian korkea, koska ajokilometrit eivät ole vähentyneet.

Niin, hankalaahan se on vähentää työmatkoja.

Mutta meillä on kilometrit vähentyneet. Jätin menemättä melontakurssille, naftan hinnan takia. Jokainen, joka on hiukankaan seurannut räpiköintiäni melonnan parissa tiedostaa, että olisin surkeasti peruskurssin tarpeessa. Mutta kolmen illan kurssi olisi osunut perheen tienaavan puoliskon iltavuorolle.

Ajallisesti tuo ei olisi ollut ongelma. Olisin heittänyt Minna töihin, tullut takaisin Nummelaan tutustumaan kajakin saloihin, ja taas hakenut Minnan töistä. Se, että minulle olisi tullut tuosta päivässä kaksi tuntia ajamista, olisi ollut vielä siedettävissä — mutta ei enää se, että ne kaksi tuntia olisivat kuluttaneet dieseliä.

Kurssi olisi tarkoittanut 300 km ylimääräistä ajamista. Eihän golffi kuluta kuin vissiin 5 litraa sadalla, joten ei se kulueränä olisi ollut kuin 30 euroa ja rapiat, mutta se olisi tullut kaiken muun päälle — plus hilannut melontakurssin kokonaishinnan puolentoista sadan euron tuntumaan. Vanhaan dieselin hintaan verrattuna kulut olisivat olleet vain kympin enemmän — mutta edelleenkin, se kymppi olisi tullut kolmen päivän aikana.

Siinä suhteessa luontoa murehtivat kaupunkilaiset ovat oikeassa, että polttonesteet eivät ole vielä kallistuneet niin paljon, että se vähentäisi tuntuvasti liikennettä. Sitten kun minä saan pistää kajakin myyntiin siksi, että 2x15km ajaminen melontani takia on yli maksukyvyn, ollaan saavutettu tuo raja. Se alkaa sitten näkymään muussakin, jolloin se, että minä en pääse tekemään kerran viikossa sitä mitä haluan, alkaa olla pieni juttu.

Silloin nimittäin täytyy nostaa verojakin, että saadaan huolehdittua siitä, että Helsingissä dösät kulkevat, kaukolämpö virtaa, että edes Oodi pysyy lämpöisenä ja kaasulla saa paistettua itselleen kuhaa. Kun sehän on suhteellista, saastuttaminen ja hiilijalanjälki.

Jossain uutisessa oli, että diesel-autot eivät myy ja sähköautot viedään käsistä.

Uskon tuon. Ei kukaan halua nafta-autoa nykyisellä verolla ja litrahinnoilla. Mennään niin paljon yli bensan hinnan. Se, että edelleenkin bensa saastuttaa enemmän kuin diesel, on lipsahtanut mielestä samalla kun lasketaan vain pakoputket hiili- ja hiukkaspäästöjä. Ei Helsingin sysipaska ilma johdu dieselistä, se johtuu esimerkiksi bensasta.

Mutta ei diesel-taloudet kovinkaan usein siirry sähköön. Sähköautot maksavat ihan vitusti edelleenkin, ja naftaan ovat suunnanneet kautta aikain he, joille tulee ajokilometrejä. Joten kun sähköautojen myynti on noussut vähästä hiukkaseen, niin se on yksi kärpäsen paska valtameressä.

Joo ei sitä töihin voi millään muulla mennä kuin omalla autolla mikäli se työpaikka ei satu olemaan kävely tai pyörämatkan päässä kotoa.
Ei täällä kehä ykkösen (tai kolmosen) ulkopuolella julkiset kulje 24/7. Hyvä jos kulkee kerran päivässä. Ja silloinkin yleensä väärään suuntaan :woman_facepalming:

Offtopic: kaveri juuri kehui jotain netissä järjestettyä melontakurssia, joka keskittyi aallokossa pystyssä pysymiseen. Olivat ensin harjoitelleet liikerataa olkkarin lattialla ja sen jälkeen siirtyneet tekemään samaa heijausta kajakkiin. Kehui ja tykkäsi :+1:
On nekin (pariskunta) käyneet melontakurssin livenäkin, mutta tuo on yksi vaihtoehto livekurssille pääsyä odotellessa.

Unohdat, että opettelen aika paljon Juutuubi kautta :wink:
Ja nyt teen sellaisen ketjun jakamisen…

Viesti erotettiin uuteen ketjuun: Kajakki ja edge/kallistaminen/tilttaus

En unohda :laughing: pidän jopa ihan mahdollisena, että oot tuon asian jo opetellut, mutta en muista niin kerroin varmuuden vuoksi :sweat_smile: