Perusasioiden melontaopettelua retkimalliin kajakilla

Säätiedotus lupasi aamuksi lähes tyyntä, ja sitten puolesta päivästä eteenpäin taas jotain 5 m/s ja puuskissa 8, sekä sadekuuroja. Tuulisuus on kiusannut koko toukokuun, ainakin täällä Vihdin suunnalla, koko toukokuun. Saattanee rauhoittua, kun maa ja vedet lämpenevät — joka vienee aikaa, kun koko ajan käydään yöllä nolla tuntumassa.

kuva

Olin laittanut herätyskellon soimaan aamukuudelta, että ehdin ajoissa veteen. Mutta koirat, hevoset ja muut aamutoimet sekä auton pakkaaminen ja ajoaika tekivät sen, että taisin siirtyä kelluvaan tilaan vasta… ja nyt en tiedä.

Olen ollut kaupassa ostamassa eväitä ja tupakkaa hieman aamuseitsemän jälkeen. Treeniappi on käynnistetty 8:22 — joten olen sitten hukannut tunnin 10 minuutin siirtymään, auton purkuun ja ihmettelyyn. Kai se mahdollista on, ja tuskin kellotkaan valehtelee, mutta hieman ihmettelen.

Piti tehdä sellainen retkimallinen reissu. Vihdistä Pääkslahteen Rysätarhan laavulle ja takaisin, noin 5 km suunta. Sama reissu siis kuin minkä tein syksyllä 2021. Tämä olisi siten sopinut foorumilla myös melontaretkiin, mutta kun pääpaino oli muussa, ja olen tehnyt reitin ennenkin, niin olkoot yleisjuttuna.

Retkipuolelta mitattuna oli ihan kivaa. Aurinko puuttui, joka ei sinällään edes harmittanut. Goretexin kanssa tuli muutenkin kuuma. Rannat vaihtaa väriään ja on sillä vaalean vihreän sävyllä, jota löytää Suomesta vain maksimissaan kaksi viikko, toukokuun puolenvälin molemmilla puolilla. Koivua ja pajua lukuunottamatta oikein mikään muu ei edes ole lehdessä vielä. Voi jopa sanoa, että siinä vaiheessa kun haapa tulee lehteen, niin ollaan siirrytty keväästä kesään.

Tiirat haki ruokaa ahkerasti, kun taas isommat lokit tyytyi kellumaan. Joutsenet, siis ne jotka ovat pesimäiässä, ovat vallanneet omat alueensa ja nuoremmat on karkotettu paikalta. Joten joutsenparvia ei enää ollut. Alueen hanhet laiduntaa edelleenkin pelloilla, joten ainoat muuttajiksi luikiteltavat oli puolen tusinan linnun kurkiparvi — ovat myöhään liikkeelle, jos eivät sitten tänne jää.

Sorsat taitaa olla kaikki jo ruovikoissa pesimähommissa, koska niitä ei suuremmin näkynyt.

Yhdessä vaiheessa naureskelin keulan suunnan tuntumalla miten vesi vääristää, ja tyven vesi aiheuttaa sellaisen kangastuksen omaisen vääristymän — hieman vastaavaa kuin kuuman asvaltin väreily. Näytti nimittäin aivan siltä kuin tiirapariskunta olisi seisonut vedessä kellumisen sijaan.

En lähtenyt tekemään mitään ihmeellisiä ohituskoukeroita, koska — anteeksi ihmismäinen suhtautuminen luontoon — karhua pienemmät väistävät minua, kun ei olla maantiellä. Siksi toiseksi niillä on sen verran pitkähkö pakoetäisyys, että olisivat siirtyneet siivilleen joka tapaukseksi.

Muotoilen näin. Jos näyttää siltä, että tiira seisoo vedessä, niin ei sinne kannata ehdoin tahdoin mennä veneellä. Kun se saattaa toisiaan ihan oikeasti seistä kovan päällä.

Veden pinnalla oli tolkuttomia määriä siitepölyä. Tai jotain muuta pölyä, mutta pölyä kuitenkin.

Eipä reissussa mitään muuta mainittavaa ollut, siis retkailypohjalta.

Melomisen perustaitojen suhteen sen sijaa… reissu ei ollut ihan rentouttavaa zeniä, minulla on vasen olkapää taas romuna ja kun tulin rantaan, niin olin väsynyt. Eli ei ollut ihan suksee.

Tappelin vanhan tutun kanssa: väkisin tapahtuva vasemmalle kääntyminen.

Kertauksena, jos ja varsinkin kun ei ole ihan sinut melonnan kanssa.

Kajakki (ja kanootti) kääntyy aina poispäin melan vedosta. Aivan kuten soutuvenekin, kun huovataan. Joten jos haluan kääntyä vasemmalle, niin se tehdään oikealla melalla. Oikealle kääntyminen taasen vasemmalla melalla.

Yleensä kaarrettaessa melan kanssa veto tehdään normaalia kauempaa veneen kyljestä. Eli jos eteenpäin melotaan aivan kyljen vierestä, niin kääntävä on sitten käsivarren mitan — tai hieman vähemmän — ulkona.

Samaten veto alkaa noin varpaiden takaa ja mela nousee vedestä niiltä paikoin missä takapuoli on. Jos veto menee selän taakse, niin taas käännytään.

Samaten voiman käyttö ratkaisee. Jos toisella puolella käytetään enemmän voimaa, niin lähdetään kaartamaan sinne vastakkaiselle puolelle.

Minähän tein syksyllä nuo kaikki, melontavirheenä. Kun sain niitä korjattua, niin sain kajakin kulkemaan suoraan — ainakin jonkun aikaa.

Tuo kääntyminen on itseasiassa aika tyypillinen aloittelevien melojien ongelma, ja kääntymissuunta riippuu kätisyydestä — oikeakätinen kaartaa kajakilla vasemmalle, ja vasenkätinen oikealle.

Melan käyttö pitäisi aina tapahtua työntämällä, ei koskaan vetämällä. Kun melan lapa on vedessä, niin sen puoleinen alhaalla oleva vetävä käsi ei vedä, vaan ainostaan ohjaa ja pitää kiinni. Sen sijaan se vastakkaisen puolen korkeammalla oleva käsi työntää melan vartta.

Silloin liike ja voima lähtee lantiosta ja selästä, ei olkapäästä ja hauiksesta. Ihan siksi, että isot lihakset eivät väsy niin helposti, kuin vaikka hauis, ja samalla säästetään olkapäätä.

Jep. Minulla on hauiksen yläpään kiinnitys ja olkapää kipeänä — molemmat ovat luotettava merkki perustason tekniikkavirheestä, eli vedän liikettä, en työnnä sitä vastakkaiselta puolelta. Pahinta, eräällä tavalla, on se, että tiedän tuon — mutta reagoin siihen vasta jälkikäteen.

Sama ongelma oli viime syksynä, eikä käsi meinannut rauhoittua koko talvena. Nyt hieman mietityttää, että kun säätiedotusten perusteella olen jyvittänyt seuraavan melonnan johonkin viikon päähän, niin noinkohan nyt tehty kiusa palautuu siihen mennessä.

Käsi hajoaa siitä, että kun kajakki vääntää väkisin vasemmalle, niin poltan päreen ja käännän oikealle väkivalloin — ja teen sen vetämällä melaa vasemmalla käden olkapäällä ja hauiksella, kun se pitäisi tehdä työntämällä oikealla.

Vesi on muuten aika kova vastus.

Takaisin tullessa, kun jäljellä oli joku alle 500 metriä, niin väsyneenä ja kipeänä oivalsin, että paatti oli mennyt jo jonkun aikaakin suoraan. Heti kun reagoin siihen, siis ihan vaan ajatustasolla, niin perkeleen uppotuki kaartoi vasemmalle.

Siinä vaiheessa jäin kellumaan hetkeksi ja ihmettelemään vähän matkan päässä näkyvää Vihdin kirkon kellotornia. Olin tarpeeksi väsynyt, että ylianalysointi ei enää toiminut.

Oivalsin samantien missä perussyy piilee. Tämä on valitettavan tuttua ja kun tulin kotiin ja kiukuttelin aiheesta, niin sain vastaani kyllästyneen huokauksen: tuo ei ollut varsinaisesti uutinen.

Yritän liikaa.

Viimeinen 300 metriä meni ihan siististi. Tein tietoisen muutoksen ja lakkasin eräällä tavalla yrittämästä meloa kuten osaavammat aidommilla merikajakeillaan. Meloin eräällä tavalla vatsani päältä, matalalta, ja laiskaan vauhtiin.

Takaisin melontatekniikkaan. Eteenpäin vievien melonnan pitäisi tapahtua läheltä runkoa. Ylempänä olevan käden liike tapahtuu noin olkapään tasalta ja kädet menevät vuorotahtiin hieman ristiin edessä — hieman enemmän kuin juoksussa, jos se maailma on tutumpi.

Minä olen pakottanut itseni tuohon, koska oikein tehtynä se on tehokkain tapa viedä kajakkia eteenpäin. Mutta — paino on sanaparilla oikein tehtynä.

Nostan kättä liian ylös. Ranne itseasiassa kulkee jonkun matkaakin olkapään/hartialinjan yläpuolella. Se aiheuttaa samantien sen, että saadakseni liikeradat edes jotenkin järkeviksi käsille, niin veto jatkuu liian kauas lantion taakse. Ei paljon, mutta riittävästi, että mukaan tulee kääntävä momentti. Ja kun oikea dominoivana tekee enemmän töitä, niin siinähän sitten kurvataan vasemmalle.

Jos et ole koskaan melonut, niin tuon täytyy kuulostaa todella sekavalta.

Kun melon lähempänä kantta, tai kuten minä asiaa kuvaan: vatsan päältä, niin saan liikkeen tasaisemmaksi ja kevyemmäksi. Vaikka mela liikkuu silloin kauempana rungosta, joka itsessään altistaa kääntymiselle, niin vetojen pituus jää lyhyemmäksi (eli lapa nousee perseen kohdalla vedestä) ja voimankäyttö pienemmäksi.

Häviän tuossa vauhdissa, mutta jos saan melottua pidempiä pätkiä pitämättä minuutin palautumistaukoja, enkä tule kipeäksi, niin hittoako siinä sitten ja nettohyöty lienee sama.

Ongelma on siinä, että tuollainen tekniikka ei toimi tuulella ja aallokossa. Mutta… en toimi minäkään.

Joten seuraalla kerralla täytyy keskittyä enemmän laiskuuteen, eräällä tavalla.

On tässä silti jotain muutakin. Koska useimmiten, jopa silloin kun sain purtilon menemään suoraan, niin se kääntyy vasemmalle heti kun nostan melan poikittain ja annan vaan lipua.

Tuo voisi tulla istunnasta, mutta olen ollut aika tarkka siitä, että istun keskellä, eikä kajakki kallistele. Eikä noin leveä peruskajakki ole edes kovinkaan herkkä moisille mikrotekijöille — tai ei ainakaan pitäisi.

On nimittäin yksi ero viime syksyyn verrattuna: kajakin kokonaispaino. Minulla oli silloin tavaraa enemmän mukana, koska kuskasin vaihtovaatteet ja -jalkineet, plus muuta roipetta ja ryönää.

Ollaan lähestymässä aihetta trimmi — ja vielä enemmän siirtymässä tuttuun tilanteeseen, että syytän kalustoa. Mutta silti otan seuraavalla kerralla mukaan viiden litran vesikanisterin.

Joudun hieman säätämään kuivapukuani. Ranteet olivat tämännäköiset:

Alapuoli oli itseasiassa paljon pahempi.

Tuo tulee siitä, että kellon takia joudun vetämään mansetin liian korkealle, jolloin verenkierto estyy pinnassa täysin. Mutta toisessa kädessä oli vastaava, mutta ei ihan yhtä paha ja sillä puolella mansetti oli vedetty alemmas.

Se on kartio, joten pienen sivun leikkaaminen väljentää. Taitaa olla parempi antaa Minnan tehdä se — minä olen saksien kanssa uhka.

Ja loppuun vanha tuttu, ja aika sisällötön, videotallenne:

Ja jos joku nyt ajattelee, että kannattaisikohan luopua moisesta petäjään — tai tässä tapauksessa kaislikkoon — pään hakkaamisesta ja mennä melonnan alkeiskurssille, niin ajattelee ihan oikein.

Pitäisi mennä.

Meidän kulmilla moinen järjestetään kerran vuodessa, kesäkuun alussa kolmena iltana. Nyt se osui Minnan iltavuoroviikolle, joten yhden auton huushollissa siitä olisi tullut liikaa säätöä. Kun edelleenkin tuo työmatka vie 50 km suunta, niin ei huvita ajaa sitä kolmena päivänä edestakaisin viemään ja hakemaan rouvaa.

Toinen mahdollisuus olisi ajaa pääkaupunkiseudulle. Siinä tulee vastaan etäisyydet, ja aika ajoin myös kustannukset.

Mites Lohja?

Onkohan Lohjalle tullut peruutuspaikkoja, kun minusta se oli jo täynnä. Mutta Lohja on jäsenyyden suhteen kalliimpi kuin Vihdin HiiPu.

Tässä ketjussa jo hieman kiukuttelin aiheesta.

Toki tuossa jää yksi päivä pois verrattuna Lohjaan, koska iltavuoro tekee edelleen kiusaa, koska nämä ovat aina samaan aikaan — en ole sitäkään koskaan ymmärtänyt.

Ongelmaksi tulee se, että Lohja on meistä väärään suuntaan. Se, että yksi ajopäivä jäisi pois, lisäisi ajoaikaa puoli tuntia suunta. Joka aiheuttaa sen, että kun he lopettelevat puoli kymmenen aikaan illalla, niin minun on aika hankala ehtiä Rajamäelle jotain 70 kilsan päähän 30 - 45 minuutissa.

Ai niin, unohdin jo ton.

Mites yksityistunnit? Antaisko ne niitä edes ja mihin hintaan? Tai jos satut tuntemaan jonkun tyypin, voisko se opettaa sulle alkeita ym :thinking:

Saattaisi olla yksi mahdollisuus. Moisia vaan mainostetaan aika vähän. Toisaalta, yksärit on ratsastuspuolella hyvinkin yleisiä, eikä niitäkään mainosteta.

Ylipäätään nyt on sellainen tunne, että koko liikeanalyysini on perseellään. Taitaa nimittäin olla, että olen unohtanut kaksi aivan perusasiaa

  • liike lähtee lantiosta kääntämällä yläkroppaa
  • kyynärpäät ei nouse kuin mitä on pakko

Minä olen tainnut tehdä kaiken nimenomaan olkapäillä liikuttamatta yläkroppaa ollenkaan. Eli lantiosta kääntyy niin, että se ylhäällä oleva puoli, joka vie melaan eteen ja veteen, pyöräyttää olkapään eteen. Minä olen vain ojentanut käden eteen.

Kyynärät taitaa myös aina nousta ylös ja sivulle, ja silloinhan eräällä tavalla voiman kulma muuttuu.

Tai jotain.

Paskat minä tiedä.

Ota Minna mukaan joku päivä ja meette sellaseen paikkaan missä helppo mennä ees taas ja hän kuvaa videolle sun menoa. Sillon näet miten toimit ja jos sen mukaan osaisit itekses muuttaa vartalon liikettä?

Niin ja laitat reippaasti vaan viestiä sinne sua lähimpään seuraan ja kysäset yksäreistä. Ei se mitään maksa ja ei jää asia vaivaamaan :+1:

Minna ei oikein ole vaihtoehto, koska pääsääntöisesti yritän ajoittaa melontani sellaiseen aikaan, jolloin Minna ei halua lähteä mihinkään — ennen tai jälkeen töiden — tai ei ylipäätään tehdä yhdessä mitään. Joten kun hän olisi lähdössä, niin mennään kimpassa johonkin tai jotain, joka kiinnostaa molempia (tai sitten olen pakosta mukana, kuten Jumbossa tai Ikeassa…) — ja siihen kategoriaan melonta ei tipahda.

Jossain vaiheessa saisin kuvaamisen muilutettua, mutta siihen menee aikaa. Helpompaa on laittaa kamera kolmijalalle ja meloa sitten pois ja kohti. Minähän olen ratsastamisessa käyttänyt aika paljonkin kameraa, koska en vaan kykene hahmottamaan asentoa ja liikkeitä.

Lähin seura on Hiidenveden purjehtijat ja… muotoilen näin: en ole niinkään varma, että saisin sitä kautta yhtään mitään. Sen sijaan kyselemällä melontaryhmissä saattaisi toimiakin — suurin osa ei vaan ole ns. pikkurahan tarpeessa, mutta jos saisi vedottua maailman suurimpaan illuusioon: yhteisöllisyyteen :wink:

Tai sitten vaan jatkan raivoamista yksikseni.

1 Like

Älä jatka. Menee vaan turhaan hyvää aikaa hukkaan jonka vois meloa tuolla vesillä jo kunnolla.
Joku kuitenkin lähtee tohon sun illuusiohuijaukseen mukaan joten testaa ehdottomasti sitä.
Tai sitten sen 17 veen huijaat kuvaamaan sun menoa. Lupaat paljon naurua sun kustannuksella, sitä teinit ei voi vastustaa :rofl: ja porkkanana kotiin päin hesen kautta :+1: