Pennun ruokinta ja kasvu

1 Like

Törmättyä:

liiallinen energia on haitaksi, kasvun lievä rajoitus ei haittaa mutta lihavuus ja liian nopea kasvu voivat olla haitallista.

Sanoja opiskelee eläinlääkäriksi ja on saanut oppinsa siltä surullisenkuuluisalta ruokintaluennolta, jonka antamalla osaamisella sitten tehdään ravitsemuksellisia tukihoitoja (kyllä, alan olla toivoton tämän aiheen suhteen).

Liiallinen energia on haitaksi, jos se aiheuttaa sairaalloista ylipainoa. Liian vähäinen energia on haitaksi, jos se aiheuttaa laihuutta ja sitä myötä myös aina aliravitsemusta.

Mutta koskaan-ikinä-milloinkaan energian yliruokinta ei aiheuta lisääntynyttä tai nopeutunutta kasvua.

Sen sijaan aliravitsemus aiheuttaa hidastunutta kasvua sekä vajaakasvua. Siksi (länsimaalaisten) ihmisten keskipituus on noussut. Ei suklaan ja mäkkärin takia.

Minua ihan oikeasti pelottaa jos valmistuessa perustiedot biologiasta ja metabolista on tällä tasolla ja sitten moista bullshittiä jaetaan ensin kasvattajan teettämän pentutarkistuksen yhteydessä ja sitten omistajan penturokotuksilla.

Bonusmateriaali prosenttilaskujen vaikeudesta

Samassa yhteydessä mainittiin, että:

Kalsiumia minimissään 0,8-1,0% ja fosforia 0,7-0,9% kuiva-aineesta

Tuo ei ole minimi. Se on nyky√§√§n yleinen toteutunut m√§√§r√§. Ja kertauksen vuoksi ‚Äď fosforille ei ole saantisuositusta, vaan se ynn√§t√§√§n pyh√§n Ca/P-suhteen kautta.

Tuo ei ole tarve. Se on resepti. Ylipäätään aina kun matemaattisesti suuntautunut henkilö yhdistää suhdeluvun absoluuttiseen saantiin, ollaan epäilyn kynnyksellä, että miten se matemaattinen suuntautuminen oikein toteutuikaan.

Kyllä. Olen perinjuurin väsynyt tähän(kin) aiheeseen.

Kun HenkkaMaukassa on mekko 30 % alennuksella, niin on se alennus sama jos alkuperäinen hintalappu on 30 euroa tai 300 euroa? Aivan. Ei ole. Sama asia, mutta toisinpäin, pätee ruuassa ja tarpeissa. Jos hintaa nostetaan 10 %, niin onko lopullinen hinta sama, jos lähtöhinta on ollut 50 euroa tai 500 euroa? Aivan, ei ole sama nytkään.

Koirien tarpeet ilmoitetaan per painokilo, ei per sy√∂ty ruokam√§√§r√§ (aidosti per metabolinen painokilo, mutta ohitetaan se t√§ll√§ kertaa). Viel√§ v√§hemm√§n tarve ilmoitetaan prosentteina ruokam√§√§r√§st√§. Se kertoo vain, ett√§ voidaanko tarve ylip√§√§t√§√§n t√§ytt√§√§ ‚Äď t√§ysin totaalisen eri asia.

Kaksi samanlaista 10 kg painavaa koiraa… Koira A syö ruokaa X 300 grammaa, jossa on kalsiumia 1,2 %. Koira B syö ruokaa Y 180 grammaa, jossa on kalsiumia 0,8 %.

Onko niillä eri tarpeet, koska ne syövät eri kalsiummäärällä olevaa ruokaa erikokoiset annokset? Ei ole. Niillä on laskennallisesti tismalleen sama 731 mg, ~ 800 mg, tarve. Tarve ei muutu, ruuasta saatava määrä muuttuu.

Ja nyt päästään siihen prosenttilaskun vaikeuteen. Prosentti ei tarkoita yhtään mitään ilman määrää, josta se lasketaan. Ja jotta laskuista olisi jotain hyötyä, niin pitäisi laskea asiaan liittyviä asioita.

  • koiran tarve lasketaan kertolaskulla painon ,mukaan
  • ruuan antama lasketaan prosenttilaskulla ruoka-annoksen painosta
  • koiran tarpeen t√§yttyminen lasketaan v√§hennyslaskulla sy√∂dyn ruokam√§√§r√§n antamista grammoista ja koiran tarpeen vaatimista grammoista

Silloin

  • koira A, saa kalsiumia 300/100x1,2 = 3,6 g = 3600 mg
  • koira B saa kalsiumia `180/100x0,8 = 1,44 g = 1440 mg
  • kummankin koiran tarve on silti n. 800 mg

Nyrkkisääntö pentu syö kuin rotunsa aktiivinen aikuinen on johdettu siitä faktasta, että pentu kattaa korkeammat tarpeensa syömällä suhteessa painoonsa enemmän kuin aikuinen. Kun paino nousee, niin ruokamäärä per painokilo laskee, mutta samalla tarpeet muuttuvat samalle tasolle kuin aikuisella.

Sain kommentin, että nyrkkisääntö ei voi pitää paikkaansa, koska pennut syövät erilaisia määriä ruokaa. Pätee se. Tuossa unohdetaan se, että myös aikuiset syövät erilaisia määriä ruokaa, vaikka painaisivat saman verran. Silti se riittää.

Otetaan esimerkiksi penturuuat (jotka ovat aikuisten aktiiviruokaa, ei ole olemassa mitään erillistä penturuokaa).

Jos pentu A sy√∂ penturuokaa v√§hemm√§n kuin pentu B, niin onko silloin A:lla uhkaamassa puutostila? Ei sille ole, koska my√∂s se alempi m√§√§r√§√§ riitt√§√§. Mutta ei tuo riko nyrkkis√§√§nt√∂√§. Ainoa mink√§ se rikkoo, on oletukset pentutarpeista ‚Äď se, mit√§ kutsutaan pentujen tarpeiksi, ovat itseasiassa

  • joko imetyksen aikana saatava m√§√§r√§ (joka sek√§√§n ei ole vakio, vaan riippuu em√§n ravitsemuksesta ja montako milli√§ imet√§√§n)
  • tai oletus luovustusik√§isen ravinnon saannista

Nyrkkisäännöt ovat aina yleistyksiä. Niiden tarkoituskaan ei ole olla eksakti, auringontarkka, tilanne per jokainen pentu. Nyrkkisääntöjen tarkoitus on helpottaa elämää ja tehdä asiat sen verran helpoiksi, että tekeminen ylipäätään onnistuu arkirealismissa.

1 Like

Kun annetaan oletetun aikuispainon mukaan, niin lasketaan aikuisten tarpeilla. Jos aletaan arvuuttelemaan pennun painolla, niin lasketaan jollain pennun tarpeilla.

Pentujen tarpeiden ongelma on, että pennulla tarkoitetaan aina beagleä tai aikuispainoltaan 15 - 20 kiloista koiraa. Homma hajoaa tarvearvuutteluiden kohdalla siinä vaiheessa, kun kyseessä on pienempi - jolloin siirtyminen aikuistarpeisiin tapahtuu aiemmin - tai rotu on isompi - jolloin ollaan ruokinnan suhteen aikuisia hieman myöhemmin.

Kasvua luullaan usein suoraviivaiseksi ja tasaiseksi. Ei se ole. Moinen harhaluulo perustuu mittausten ja punnitusten pidemp√§√§n aikav√§liin. Ihan samalla tavalla kuin ihmislapsilla ‚ÄĒ paitsi ett√§ hekin poukkoilevat kasvuk√§yrien minimin ja maksimin v√§liss√§.

Nopein tapa esittää tuo mittauskertojen merkitys on käyttää hieman eri asiaa, mutta se on helpoiten saatavilla. Nimittäin omaa laihdutusprojektia.

Kun katsotaan pitkää aikaväliä, niin olen laihtunut mukavan tasaista vauhtia ja keventyminen on loiveni, kun nostin kaloreita:

kuva

Aidompi todellisuus paljastuu, kun vilkaistaankin kuukausitasoa ja punnitukset ovat olleet (lähes) päivittäisiä:

kuva

Jos mitattaisiin pennun säkäkorkeus (ja rungon pituus) joka päivä, kuin myös paino, niin kasvukäyrä olisi vastaavaa hyppelemistä.

Korkeus pysyisi aina hetken, ja sitten tulisi kasvupiikki, joka taas rauhoittuisi hetkeksi.

Paino vaihtelisi vielä enemmän. Aina kasvupiikin kohdalla se tipahtaisi ja nousisi taas kasvun rauhallisella ajalla. Kaunis nousukäyrä tulisi vain siitä, että laihtumisen jälkeinen lihominen nostaisi painoa aina yli sen mistä edellinen sykli alkoi.

Kasvun vaihtelu on normaalia ja perustuu elimistön omaan aineenvaihduntaan, jota ohjaa hormonitoiminta. Sen säätely-yritykset ruualla ovat, paitsi hyödyttömiä, niin myös jossain määrin vaarallisia pennun kehittymisen kanssa.

Miesten on ollut tätä hieman hankala ymmärtää, mutta naisille esimerkki on ollut helpompi.

Jos kasvavan tytön ruokaa vähennetään, jotta hän ei van lihoisi ja pysyisi teininäkin fitness-mitoiksi, niin tapahtuu pari asiaa:

  • ensimm√§iset kuukautiset my√∂h√§styv√§t, koska p√§√§s√§√§nt√∂isesti painon t√§ytyy ylitt√§√§ 45 kiloa, ja sen j√§lkeen kuukautiset olisivat joko poikkeuksellisen ep√§s√§√§nn√∂lliset tai j√§isiv√§t taas kokonaan pois kehin rasvaprosentin romahtaessa
  • pituuskasvu hidastuisi ja aiheuttaisi mahdollisia ongelmia luustolle, nivelille ja lihaksistolle

Useimpien mielest√§ tuo ei olisi tervett√§ ja voisi olla jopa peruste lastensuojeluilmoitukselle. Kun kyse on koiranpennusta, niin sit√§ pidet√§√§nkin hyv√§n√§ ideana ja kasvattajat jopa kannustavat siihen ‚ÄĒ aivan kuin omistajan tekem√§ liev√§ n√§lkiinnytt√§minen jotenkin suojelisi koiraa kasvattajan tekemilt√§ jalostusvirheilt√§ niveliss√§.

Aina puhutaan, että tällaisissa tapauksissa kyse on omistajan virheestä. Omalla tavallaan toki onkin, koska omistaja vastaa koirastaan. Mutta kun ei osaa ja eksyy dis/mis ja adin informaation viidakkoon, niin aito vastuu siirtyy tukiverkostolle. Ja se tarkoittaa aina ja iänkaiken kasvattajaa.

Kasvattajathan mainostavat, että he osaavat ja neuvovat. Ja kuten aina, niin neuvojien vastuu on ylikorostunut.

Yleisin raju virhe, johon kasvattajat syyllistyv√§t, on kaikille ‚Äď tai ainakin useille ‚Äď hyvin tuttu: kasvun s√§√§tely heikentelem√§ll√§ ruokaa, jolla sitten estet√§√§n kasvuh√§iri√∂t.

Jos unohdetaan se, että mitään kasvunsäätelyä ei pystytä tekemään ja että huono on aina huonoa, niin onhan tuo kasvattajille mukava ajattelutapa: saa ulkoistettua kaikki koiran kasvuun liittyvät ongelmat omistajan ruokintaan, jopa silloin kun omistaja tekee kaikki sekoilut, jotka kasvattaja onnistuu keksimään; et tehnyt tarpeeksi/teit liikaa/vastuu on omistajalla.

Ja jos luonto pitää huolen itsestään ja pennulle ei kehity mitään silminnähtävää ongelmaa, niin kasvattaja pääsee keräämään krediitit tappavan vaarallisista neuvoista. Taas kerran: pentu kasvoi aikuiseksi, ei omistajan ja kasvattajan takia, vaan heistä huolimatta.

Ruokintavirheen onnistuu tekem√§√§n kuivamuonillakin. Aika helposti itseasiassa ‚Äď varsinkin kun siihen kehoittavat

  • ruokavalmistajat, jotka haluavat myyd√§ halpaa sontaa halvalla
  • kasvattajat, joiden osaaminen rajoittuu vain kahden rei√§n havaitsemiseen h√§nn√§n alla
  • el√§inl√§√§k√§rit, joiden taidot ovat kuin entisell√§ poliisilla: osaa lukea, mutta t√§ll√§ kertaa vain valmistajien mainoksia

Negailuako? Taatusti, mutta myös realismia, koska näihin törmää päivittäin. Syyllistämistäkö? Taatusti, koska virheistä harvemmin kuuluu palkita ja kiittää. Kun laattamies jättää kylppärin vesieristyksen tekemättä, koska ei osannut tai usko erikeeperin riittävän, niin harvemmin kukaan tulee puolustelemaan, että ei saa sanoa pahasti, ettei laatottajalle tule paha mieli ja olihan vastuu kuitenkin työn tilaajalla.

Esimerkki.

Kasvava pentu, aikuispaino jossain hieman alle 30 kiloa, eli ei edes jätti - enintään keskikokoinen. Pentu sai aiemmin kuivamuonaa ja ainakin hieman lihaan. Sen jälkeen kuvioihin hyppäsi kasvattaja ja liha poistettiin. Käyttöön tuli hyvälaatuinen kuivamuona: Golden Eagle Holistic L&G Breed Puppy.

Hyvä laatu penturuuassa tarkoittaa tällä kertaa:

  • 23/13
  • lihaa enint√§√§n 30 %
  • ei lis√§tty√§ kalsiumia (keskustellaanko lihan laadusta?)
  • kauraPUUROA kuivaruuassa
  • hernett√§ ja sinimailasta (eli ns, hein√§√§, jota annetaan yleisesti lis√§n√§ mm. hevosille)

Tekisi mieli todeta, että ihan tyypillinen Golden Eaglen ruoka - sapuska, joka on kallis ostaa ja laadultaan markettitasoa.

Syy siihen miksi kasvava pentu on siirrettu laihdutusruualle (laittakaa rinnalle Golden Eagle Holistic Senior Formula…) on niin tuttu ja aina yhtä helvetin masentava (kyllä, tässä saa kiroilla):

kasvattajan suosittelema ruoka ja kilo viikossa kasvuvauhti on kuulemma liian nopea tahti, et pysyy raajat suorassa jne.

Ei ole olemassa mitään normaalia kasvuvauhtia. Ei koirilla, ei kissoilla, ei hevosilla eikä ihmisillä. Kasvuvauhti on mikä on ja se riippuu edelleenkin kahdesta asiasta:

  • painosta, joka on laihuutta tai lihavuutta, mutta ei kasvua
  • kasvustam joka on pitkien luiden pituuskasvua ja tuo mukanaan korkeammna painon, koska mm. lihaskudoksen m√§√§r√§n on my√∂s lis√§√§nnytt√§v√§

Jos pennun luusto on niin paska, että se menee kieroon painon takia, niin sääli on sairautta ja pentu on syytä palauttaa kasvattajalle sekä vaatia rahat takaisin. Tuollaisesta pennusta kun ei ole eläjäksi.

On vain kaksi tapausta, jossa jalat saa vääntymään painon takia, usein yhdessä, mutta joskus myös erikseen:

  • totaalinen D-vitamiinin puute
  • totaalinen kalsiumin puute

On olemassa kaksi syytä lisää, joita olen aina halunnut pitää vaun teoreettisina:

  • t√§ydellinen n√§lkuunnytt√§minen
  • huomattava proteiinivaje

Minulle on pari kertaa kiukuteltu s√§√§nn√∂st√§, jossa pentu ruokitaan kuin rotunsa aktiivinen aikuinen ‚Äď t√§m√§ tulee s√§√§nn√∂nmukaisesti kuivamuonasidonnaisilta. Joten taas sama avoin kysymys, johon ei ole koskaan saanut faktisesti kest√§v√§√§ vastausta:

Jos kerta kasvavan pennun tarpeet ovat niin poikkeukselliset, niin miksi kasvavaa pentua voidaan syöttää laihduttavalla senior-ruualla, kunhan sitä kutsutaan penturuuaksi? Ja miksi penturuuissa on niin tolkuttomat vaihtelut kaikkien mahdollisten tunnuslukujen suhteen?

Minä tiedän mitkä ovat pennun tarpeet. Minä tiedän myös miksi kuivamuinateollisuus noita väitteitä viljelee, eikä se syy ole lapslle sopivaa materiaalia.

1 Like