Paljonko pennulla on kupissa ruokaa?

Yksi yleisimpiä uuden pennun omistajan ongelmia on ruoka-annoksen koko. Minulla on aivan sama ongelma, vaikka olen ruokkinut… no, aika montaa erilaista ja eri kokoista koirakakaraa.

Yleisin kommentti on, että annetaan sen verran, että pentu on sopivassa painossa; ettei se laihdu eikä liho. Tuo on vaan täysin turha kommentti eikä ole koskaan auttanut ketään. Tiedän sen itse tuskallisen hyvin, koska olen yksi ahkerimmin tuota viljellyt aktiivi nykyisessä koria-scenessä.

Se on vain kohtelias tapa kertoa, että ei pysty sanomaan, koska rotu, ikä, sukupuoli ja väri (kyllä, väriäkin on ehdotettu perusteluksi ruokamäärälle) ei kerro yhtään mitään siitä paljonko juuri se nimenomainen koirayksilö tarvitsee ruokaa.

Useimmiten kasvattaja kertoo luovutuksessa paljonko hänen kokemuksensa mukaan rodun pentu syö aikuisena. Se, että tekeekö kasvattaja asioita ylipäätään oikein, on hankalampi juttu. Mutta siitä lähdetään liikkeelle.

Kaikilla ei vaan ole avuliasta kasvattajaa. Sekarotuismarkkinoilla se tuppaa olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Silloin on pakko tehdä se mistä paria kappaletta aiemmin kiukuttelin: kysytään mitä muut tekevät. Ongelman tynkää on siinä, että kun chihuahuan pennun uusi omistaja kysyy ruokamäärästä, niin vastauksia tulvii mastiffin omistajilta.

On kuitenkin ymmärrettävä, että ei ole olemassa mitään taulukkoa, josta voisi katsoa rodun, iän ja painon mukaan paljonko pennulle on annettava ruokaa.

Tai on, kuivamuonasäkkien kyljessä - koska laki vaatii annostuksen. Ne ovat vaan useimmin enemmänkin fiktiota kuin faktaa. Plus eri valmistajien suositusannokset vaihtelevat aivan tolkuttomasti, jopa samantyypisissä ruuissa.

Mutta jostain on lähdettävä liikkeelle, ja kuivamuonan suositusannokset ovat yksi aloituspiste. Raakaruokkijat sitten antavat päivässä lihaa noin tupla siitä mitä joku kuivavalmistaja on keksinyt ehdottaa.

Tai sitten ruokitaan aikuisen mukaan, jos se on tutumpaa. Ei lanseeramani nyrkkisääntä “pentu ruokitaan kuin rotunsa aktiivinen aikuinen” ihan hatusta ole vedetty.

Sitten siirrytään normikäytöntöön:

  • jos ruokaa jää, niin annetaan vähemmän
  • jos pentu laihtuu, niin annetaan enemmän

Joskus pennulle sopiva annoskoko löytyy helpsti. Joskus se on vaikeampaa. Mutta sellaista se on, elämä koirien kanssa.