Palakoski, toinen reissu 26.9.2021

Käytiin toisen kerran Palakoskella, Vihdin Palojärven kupeessa olevalla ulkoilualueella. Oli luultavasti syksyn viimeinen kaunis päivä: lähes tyyntä, pilvetön taivas ja lämpötilat pyöri auringossa jossain 16°C paikkeilla.

20210926-untitled-017

Minun on suunnattoman vaikea ymmärtää, että ollaan keskellä pahinta Ruuhka-Suomea. Kuvan suunta on Espooseen päin. Jos mietittäisiin isoa maailmaa, niin etäisyydet on suunnilleen kuin olisi Bronxissa tai Queensissa ja katselisi Manhattanin suuntaan.

Tämä on sellainen asia, joka kannattaa muistaa aika ajoin, kun uutiset maailman tuhoutumisesta alkavat painostaa liikaa. En yritä vähätellä ilmaston lämpenemistä, kuudetta sukupuuttoa, ekokatastrofeja ja saastumista — mutta me asumme täällä kuin herran kukkarossa ja aivan erilaisessa todellisuudessa kuin melkoinen osa muista länsimaista.

Omalla tavallaan olemme kuin varpusia. Uhanalainen lintu, mutta ei sitä Etelä-Suomessa huomaa.

20210926-untitled-020

Palakoskelle oli lähtenyt useampi muukin ja molemmat parkkipaikat olivat löhes täynnä. Silti reitillä ei kovinkaan montaa ihmistä tullut vastaan. Koiria kylläkin, ja kaikki osasivat käyttäytyä.

Meidän eivät osaa. Siksi ne eivät noille reissuille pääsekään.

Kahden nelikuisen rotikanpennun ohitusharjoitukset pilattiin. Menivät tomerasti eteenpäin ja kiipeilivät kivien yli, mutta aina kun takaa tuli jokin kommentti, niin 180 astetta ympäri ja moikkaamaan. Olivat muuten hyvännäköisiä kakaroita. Kiva rakenne, mukava luonne ja hyvä paino.

20210926-untitled-034

Taas kerran ihmettelin miten arkisissa varusteissa osa lähtee metsään. Minä olin enemmän kuin tyytyväinen — taas — polkujuoksukenkiin. Purevat kuin tauti kiinni alustaan.

Yksi horjahdus tuli ja sekin omaa typeryyttä. Olen alkanut jo niin paljon luottamaan kenkiin, että en enää suuremmin katso mihin astun, kunhan muuten tasapaino pitäisi.

Jyrkkä kivi ja kallistus nilkan ulkosyrjän suuntaan. Sen päällä kasvoi yksi optimistinen männynjuuri. Kenkien pito ei näämmä oikein pidä sivusuunnassa märän juuren päällä, varsinkaan kun kuviot taisi olla täynnä mutaa. Siitä selvisi nololla horjahduksella ja sivuaskeleella.

20210926-untitled-037

Isoja petoja ei nähty, taaskaan. Espoolaiset kylläkin keuhkoavat karhusta, yksinäisestä sudesta ja eksyneestä ahmasta. Mutta heillä taitaa mennä pasmat sekaisin jo supikoirastakin.

Yksi käärme nähtiin. Minnan mielestä se oli musta kyy. Minä olisin pään muodon ja väriläikkien perusteella kallistumassa rantakäärmeen puolelle. Onnistuin valitettavasti missaamaan kuvan, joten asia jää ratkaisematta.

Niin tai näin, niin olimme sen reviirillä. Ottaen huomioon, että se ei polun ylityksessä pitänyt sen suurempaa kiirettä häipyessään varvikkoon, niin sekin tiesi kuka paikalla oli kyläilemässä.

Yksi räävitön korppi lenteli yli, kun söimme eväitä. Niitä on kotopuolellakin, mutta silti se on kiva lintu katsella. Meidän perheessä on ilmeisesti jonkinlaista lukkarinrakkautta varislintuja kohtaan. Silti, entisenä turkulaisena, en ymmärrä Minnan viehtymystä naakkoja kohtaan.

Suruvaipat ja erehdyttävästi sitruunaperhoselta näyttävä, mutta turhan suuri moiseksi, olivat lennolla. Heinäsirkkojakin löytyi kalliomaisemista.

Minulta tipahti murunen Tuplaa kallioille. Meinasin persona luonteena syödä sen, mutta metsien ötökät tuskin ovat päässeet tutustumaan sivistyneen maailman herkkuihin. Tai mistä minä tiedän kuinka paljon retkeilijät niitä syöttävät. Muurahaiset ainakin herkuttelivat.

20210926-untitled-021

Ruskaa ei suuremmin ollut. Harvemmin etelässä on. Osa koivuista menee keltaiseksi, mutta suurin osa pysyy vihreinä. Haavat ja lepät tuovat hieman väriä, kuin myös vaahtera. Omalla tavallaan Etelä-Suomen ruska tarjoaa useampia värisävyjä, kuin Lappi.

Ainakin siihen asti, kunnes syksyn sadekausi alkaa ja ensimmäinen myrsky siivoaa lehdet puista.

Reissu oli kiva. Evästä oli riittävästi ja vaikka oman pienen termoksen kuppi on kokoluokaa snapsilasi, niin moiselle iltapäiväretkelle se oli riittävä. Vaeltajapiireissä ei saane mainetta ja kunniaa vajaan 5 kilometrin risteilylle, johon upotettiin varmaan kolmisen tuntia taukoineen.

20210926-untitled-031

Suurin osa muista kävijöistä oli sienessä. Mikä ettei, sillä ainakin suppilovahveroita oli paljon. Lähes kaikki poimivat reitin varrelta tai sen läheisyydessä ja olivat ilmeisesti tyytyväisiä sienisaaliiseensa.

Me poikkesimme paluumatkalle merkityltä ja polulta ja tulimme aloituspisteeseen hieman koskemattomampaa jyrkkää rinnettä alas. Jokaisen kallionjyrkänteen alapuoli oli täynnä suppiksia.

Jätin poimimatta. Minusta suppilovahvero on suuresti ylimainostettu. Eikä meidän perheessä kukaan muu syö sieniä, niin en vaivaudu keräämään niitä pelkästään itselleni.

Mutta ei niitä kauaa enää piisaa. Iso osa oli alkanut mädäntymään.

20210926-untitled-049

Autolle saavuttaessa eräs seurue oli etsimässä kohdettaan GPS:n avulla. Yhdellä oli ilmatäytteinen kajakki tai kanootti selkärepussa ja yhdellä roikkuin koskenlaskukypärä rinkasta.

Menivät sen verran kiivaasti, että en saanut vinkattua niillä kantamuksilla helpointa reittiä koskelle. Sinne he kuitenkin olivat menossa.

Onnea yritykseen. Se koski ei ole minusta laskettavissa kuin pienellä koskikanootilla ja silläkin tekee vaikeaa. Vettä on aika vähän, virtaus kova ja kiviä paljon. Mutta en minä koskenlaskusta mitään tiedä, kaipa he tietävät mitä tekevät.

Hyvin merkityksetön videoklippi Palakoskesta tänään:

Vahvasti luulen, että tänne tullaan vielä uudestaan. Koska, niin sitä en tiedä. Nimittäin haluaisin mennä aluetta hieman enemmän ristiin rastiin, poissa muiden jaloista.

Vaikka hehtaareja sinällään piisaa, niin ei siellä pääse edes kädetön kaupunkilainen eksymään — ja nautin siitä, että siellä on niin paljon erilaista maastotyyppiä.

20210926-untitled-046

3 Likes