Aloitin uuden ketjun, kun se edeltävä haluun-haluun-ketju jäi ikäänkuin vanhaksi.
No niin, siinä se nyt on!
Stressaavan odotuksen jälkeen kanootinretku löysi kotiin. Minun piti tehdä ensimmäisestä kotona tehdystä kokoamisesta video, mutta siitä tuli ihan pahuksen tylsä. En jaksanut edes itse katsoa sitä. Joten olkoot.
Mutta lyhyesti. Kasaaminen on helppoa, kun pitää hiukan ajatukset koossa. Itse etsin pohjan ilmaventtiiliä tupakan mitan, ennenkuin oivalsin, että se dropstich-pohjastahan (SUP-laudoissakin käytetty materiaalia) se löytyy, ja se oli se ylimääräinen osa, jolle en ensi alkuun löytänyt mitään käyttöä.
Eli runko, kyljet ja pohjan suojakumi, ovat omansa, ja sinne sisään sitten ängetään varsinainen irtopohja.
Toinen missä tappelin aikani, oli täyttöpumppu. Se kun ei täyttänyt, vaan teki vakuumin. Hetken kuluttua oivalsin, että kun itse letku oli erillinen, niin se liitetään toiseen liittimeen, kun täytetään ja sitten vastakkaiseen pumpun liittimeen, kun tyhjennyksessä vedetään viimeiset ilmat pois.
Ei sekään onnistunut ensimmäisellä kerralla. Onnistuin mieltämään merkinnä In ja Out jotenkin pieleen.
Penkin kanssa tappelin pitkään. En tajunnut ohjeista mitään, eikä niissä tuntunut olevan mitään järkeä. Olin varmaan hitaalla, koska jos olisin vaivautunut lukemaan på svenska ohjeet, niin olisin oivaltanut käännösvirheen.
Kävin kuitenkin huutamassa Minnan apuun, ja hän hahmotti aika nopeasikin mitkä lukot menivät minnekin.
Penkin, ja ns. jalkatuen kohdalla, tuli ensimmäisen kerran vastaan ilmatäytteisen kumikanootin/kajakin rajoitteet vastaan. Se viritys on yksiselitteisesti huono ja minulla meni muutaman remmin säätämiseen enemmän aikaa kuin koko kokoamisprojektiin yhteensä.
Mutta sain kajakin koottua, täyteen ja jopa tyhjäksikin. Joten lelut autoon ja naapurissa olevalle pienelle Vanjärvelle testaamaan, että uiko se vai olenko ostanut Titanicin.
Vaikka oli täysin tyyntä ja keli muutenkin parempi kuin koko kesänä — laskevassa auringossakaan ei tullut viileä — niin laitoin evään paikalleen. Ihan vaan siksi, että pääsisin kokeilemaan koko pakettia.
Ihan pahuksen huono idea. Vesi on nimittäin matalalla ja tuolla pääsee käytännössä vain yhdestä paikasta vesille. Paikallisen lintutornin kohdalla on nippu soutuveneitä ja niiden laskupaikka.
Järvihän on kasvamassa hissukseen umpeen. On siellä vielä hehtaareja vapaana, mutta lumpeen näköistä, vai mikä ulpukka se on, on levinnyt lähes koko järveen ja rannat on tukossa ruokoa. Osaksi se johtuu paikallisesta maataloudesta, mutta aito syy on vanha tuttu: maan nouseminen. Kartoissa väitetään edelleen, että keskellä järveä on saari. Ei se ole saari ollut enää vuosikymmeniin, paitsi tulva-aikaan.
Laskupaikka oli matalaa aika pitkälle ja savi/liejupohjalla. Siinä vaiheessa oivalsin, että evä oli ihan pahuksen huono idea. Se nimittäin puri pohjaan kiinni ja tiukkaan. Malliin sauvomalla siitä sitten pääsin vapaammille vesille.
Istuminen vaati hieman totuttelua, mutta ei varmaan viittä minuuttia kauempaa. Samalla tajusin, että setuppini oli einen pielessä. Me edistyneet harrastajat puhumme, että trimmi oli pielessä.
Oli muutamakin asia pielessä.
Ensimmäinen oli, että minulla oli penkki liian edessä. Jouduin istumaan jalat koukussa, joka teki melomisesta einen haastavaa. Onnistui, mutta jouduin nostamaan käden aina yli olkalinjan.
Minä olen tuohon vehkeeseen hieman liian pitkä. Olen, tai joskus ollut, 186 ja mahdun siihen, mutta paljon muuta ei sitten kyytiin mahdukaan. Jos olen hetkenkään ajatellut, että saisin rinkan mahtumaan kyytiin, niin siitä ajatuksesta saa luopua.
Päiväreissun kamat kylläkin liikkuvat. Tai viikonlopun.
Ensimmäisen vartin aikana vakuutin itselleni, että kun pääsen kotiin, niin laitan tämän myyntiin ja tilaan samantien sen kaksipaikkaisen metrin pidemmän version.
Puolen tunnin kohdalla ajatukset alkoivat seljetä vähän järkevämpään suuntaan, Tuo ei ole kovin ketterä, mutta kääntyy tyynellä melkein paikallaan. Mutta metri enemmän pituutta, ja varsinkin jos on kuormaa, tekisi siitä melkoisen tuuli- ja virtausherkän.
Lienee parempi antaa talven mennä, niin keväällä sitten selviää haluanko ylipäätään tehdä mitään useamman päivän joki/järvivaelluksia. Ja jos haluan, niin kannattanee ostaa ihan toisennäköistä kalustoa.
Kyllä. Olen googletellut aitoja kajakkeja. Ja yrittänyt hahmottaa kuinka suuri ongelma moisen kuljettaminen katolla aidosti on.
Trimmistä piti puhua. Tuo vehje pyrki kääntymään oikealle ja riiteli, kun yritin lähteä vasemmalle. Yritin ensin selittää kauniisti, että meidän perheessä ei päätä koira, ei hevonen eikä varsinkaan pumpattava kajakki mihin suuntaan mennään. Kun se yritti jatkaa poliittista kannanottoaan, niin uhkasin pahoinpitelyllä. Ei se piitannut siitäkään ultimatumista.
Ei tuo sinänsä suuri ongelma ollut, vaan jouduin vain käyttämään enemmän voimaa. Sitten oivalsin, että sisään tullut vesi kertyi vasemmalle puolelle. Varmistin, että istuin jotakuinkin keskellä, joten syy ei ollut siinä.
Asia ratkesi kun pääsin maihin. Nuo ovat niin vakaita ja lähes kyvyttömiä kaatumaan kauniilla kelillä rakenteensa takia. Ne ovat pohjastaan erittäin leveitä ja kyljet muodostavat ponttoonin. Ilmatäytteinen kajakki tällä ratkaisulla, pätee siis kaikkiin, jotka eivät ole kokonaan dropstitchiä, on itseasiassa eräänlainen katamaraani.
Rantautumisen jälkeen kippasin mustiaisen naamalleen ja syy puoltamiseen löytyi heti: sivusäiliöissä ei ollut yhtä suuri paine ja toinen oli einen löysempi. Myöskään dropstitch-pohja ei ollut täysin paikallaan.
Muistan täytön. Painoin vahingossa hieman ylipainetta ja päästin ilmaa pois — tarkistamatta painetta. Ajattelin, että ei se niin tarkkaa ole. Näyttää kuitenkin olevan.
Kajakkiin tuli meloessa hieman vettä sisälle. Ei mikään uusi juttu. Osaksi niin vaan käy ja osaksi se tuli melasta. Vesi ei kuitenkaan ollut kylmää, mutta kävi hyvin selväksi, että oma varustus on kaukana hyvästä. Joten housut ja jalkineet menee ainakin hankintalistalle.
Hankintaan menee muuten kelluntaliivikin. Olisi vaan pitänyt heti ostaa parempi, mutta kun sitten olisin joutunut odottamaan. Tai joutunut ajamaan Helsinkiin. Mutta Motonetin kahdenkympin liivi on epämukava ja nousee ylös.
Uuden melan tilaan hetipiankohta. Tuo paketin mukana tullut on, ei umpisurkea, mutta kaukana hyvästäkin. Plus se metalliputki oli aika vilpoinen pidellä. Suurin ärsytys tuli kuitenkin hieman hölskyvistä jousinastakiinnikkeistä.
Tuo on hidas. Sen tiesinkin. Ei sen kanssa mitään kymmenien kilometrien melontaetappeja tehdä. Tunnin kuitenkin pyörin järveä ympäri, eikä siitä sen kummempaa seurannut — toki olosuhteet olivat hyvät ja välillä jäin kelluilemaan ja ihmettelemään joutsenia ja ahvenia.
Se kuitenkin toimii omassa käyttötarkoituksessaan, joka on laiska melonta maisemia ihaillen, kun ei ole kiire minnekään. Joku kyvykkäämpi saattaa uskaltaa mennä tuolla jossain kakkosen koskessa, mutta itse en menisi kuin luokan 1 virtaavaan.
Heikot puolet ovat siten hyvin tyypillisiä tuon hintaluokan (alle tonni) ilmatäytteiselle kajakille:
- hidas
- einen kömpelö
- tuuliherkkä
- ahdas täysimittaiselle miehelle
- istuin on huono ja surkeilla säädöillä
- pumpun kestävyys mietityttää, se on rakenteeltaan hieman lelun oloinen
Mutta nuo pätevät kaikissa ja ne on tiedostettava mielellään ennen kuin tekee oston.
Entä sitten hyvät puolet? Se on kajakki, joka kelluu ja menee hissukseen sinne minne halutaan. Tuo on harrastustason kajakin ainoa, ja tärkein rooli. Sekä sen saa pakottavassa tilanteessa selkään, ja on kuljetettavissa tavallisella autolla ilman kattorakennelmia. Tai sitten kuskaa linja-autolla.
Minä olin tunnin melomassa. Ja nautin jokaisesta minuutista — no, vesille lähtö ja rantautuminen… vähemmän, mutta se ei ollut kanootin vika.
Rantautumisessa se perhanan evä teki taas kiusaa. Niin paljon, että jäin kolmen metrin päähän rannasta, eikä auttanut sauvomiset, ei mitkään. Ihmettelin, että noinko tosiaan joudun kahlaamaan.
Kahlaaminen ei oikein kiinnostant, vaikka vettä ei ollut edes polveen saakka. Nimittäin mela upposi liejuun ainakin 30 senttiä ja viimeiseksi halusin neitsytmatkalleni pelastuslaitosta repimään minut savesta irti.
Tuli mieleen, että tuo on vakaa. Niin vakaa, että lähtiessäkin astuin veneeseen kuin soutupaattiin — aidolla kajakilla olisin ollut heti uimasilla. Joten nostin takamuksen irti penkistä ja könysin keulaan pressun päälle polvilleni. Siinä vaiheessa perä nousi niin paljon, että evä ei enää estänyt kulkua ja pääsin rantaan,
Valitettavasti puolet kylästä oli rannan tulipaikalla grillaamassa, joten hymyä riitti. No, he pitävät minua jo valmiiksi hulluna, joten se siitä.
Mutta evä ei tule ihan heti käyttöön — paitsi jos rannassa on riittävän syvää. Eikä vedessä ole muuta kasvustoa, johon se voisi takertua.
Jos kelit antaa myöten, niin huomenna uudestaan — mutta hieman isommalle järvelle. Viikonloppuksikin on luvattu täydellistä keliä.
Olen haaveillut omasta melottavasta vähimmän jälkeen 30 vuotta. Taitaa 40 olla lähempänä totuutta. Koskaan se ei ole vaan ollut mahdollista, Joko teki kiusaa raha, tai sitten elämäntilanteet.
Ei rahaa nytkään ole tolkuttomasti, mutta muu elämä antaa myöten. Mutta suurin muutos on ollut ilmatäytteisten tekninen kehitys viimeisten muutaman vuoden aikana — ne ratkaisivat montakin kuljetus- ja säilytysongelmaa.
Taidan pitää tuon, vaikka ostaisinkin kovarakenteisen. Tai mistä minä tiedän, ehkä puutteet alkavat ärsyttämään, kun käyttötunteja tulee lisää. Mutta se on sen ajan ongelma. Nyt pääsen vihdoin tekemään sitä mitä olen aina halunnut. Se riittää.
Tai ainakin tekemään melkein mitä haluan. Tuntuu hieman siltä, että syksyn jokireissu jää tekemättä. Tai sitten siitä tulee tynkä. Vesi on nimittäin melkoisen alhaalla. Suurin mietittävä on kuitenkin joen kunto. Ainakin Vanjärven pää oli täynnä kaatuneita puita, tipahtaneita latvuksia ja isoja oksia.
No, aika näyttää.
Pistääkö viimeisen kuvan kuivapussi mitenkään silmään?
Jep. En tiennyt miten se suljetaan. Kun tulin kotiin, niin ensin sain Minnalta säälivän katseen, sen jälkeen vittuilua ja viimeiseksi minulle näytettiin miten moinen suljetaan (disclaimer… siinä on sellainen metallikauluksen tapainen, ja sillä rullataan suuaukko kiinni ja sitten pikalukoilla nippu pakettiin).
Tarinasta unohtui kokonaan täyttö- ja tyhjennysaika. 15 minuuttia meni kokoamiseen aikaa, pitäen sisällään hieman pohtimista missä haluan pitää varamelaa. Plus että ripustin penkin väärään suuntaan ensiksi. Juu, en tykkää siitä penkistä.
Muistiin: hieman koroketta perseen alle. Ei tarvitse paljon, muutama sentti riittää.
Purkuun meni tupakan kanssa joku 20 minuuttia, mutta ihmettelin pohjaa sekä kuivailin sitä hiukan. Tosin oikeastaan pakannut sitä. Kunhan kiersin löysälle rullalle ja heitin autoon.
Ylipäätään sen pakkaaminen mukana tulleeseen kantokassiin tuntuu hieman haastavalta. Kaipa se siitä, tai hankin toisenlaisen kantosysteemin.
Muistiin: isompi pesusieni mukaan, sellainen mallia autonpesu. Sillä saa nuo vähäisemmät vedet pois pohjalta. Ja parempi joku mikrokuituliina, että saa kuivattua runkoa hiukan. Lienee mukavampi käsitellä pakkausvaiheessa.
Vesipullokin voisi olla ihan kiva. Siis itselle.
Sisäinen tarve kuvata asioita pitäisi saada ratkottua. Ääniohjausta totteleva GoPro olisi kiva, mutta ylittää budjetin. Reippaasti. Taitaa tulla Tokmannin keikka.
2 Likes