Mitä näytetään ja mitä ei

Meta/KATISKA on perusteiltaan yleisfoorumi, vaikka sen perusta onkin koira-aiheisessa Katiskassa. Alueita on koirista, ihmisiin ja tietotekniikkaan. Kaikki asiat eivät kuitenkaan kiinnosta kaikkia. Siksi on hyvä tietää miten saa näkyviin aiheet, joita haluaa seurata ja piilottaa ne, jotka eivät kiinnosta yhtään.

Kerrataan ensin hieman foorumin rakennetta. Silloin tietää mitä ehkä haluaa piilottaa ja mitä tuoda enemmän esille.

Kategoriat ja alueet

Foorumilla on julkisesti näkyvissä kolme pääkategoriaa — niitä voidaan kutsua myös alueiksi. Tai osioiksi. Koko ajan kyseessä on kuitenkin sama asia: ensimmäisen tason ryhmittely.

Pääkategorioilla voi olla alakategorioita, mutta vain yhdessä tasossa. Esimerkiksi Koiramaailmassa on alaosio Koiran ruoka, joka pitää sisällään niin ruuat kuin ruokien antamat vaikka vitamiinit. Vitamiinit ja muuta ravintoaineet eivät kuitenkaan ole enää syvemmällä alaosiona. Se sotkisi liikaa ja tekisi asioiden löytymisen vaikeammaksi — ihan siksi, että asiat ovat harvoin vain yhteen asiaan liittyviä.

Koiran ruoka kun on ruoka-aineet, esimerkiksi liha tai kuivamuona, ja se antaa määrätyt vitamiinit ja muuta ravintoaineet, joita voidaan käyttää sairauksien tukihoitoa. Tai ruoka voi olla syypää oireiluihin. Tai ruokaa voidaan käyttää urheilun buustina, mutta se voi myös leikata suorituskykyä.

Päällekkäisten asioiden takia alueet pyritään pitämään niin yleisinä kuin mahdollista. Tarkempi luokittelu tehdään avainsanoilla, tageilla.

Alueet ovat hieman sellainen elävä organismi. Se, että tätä kirjoitettaessa asiat ovat näin, ei tarkoita, että ne olisivat samalla tavalla ensi viikolla. Pääkategorioista &micro&Blog ja Valokuvat siirtynevät joko alakategorioiksi tai aiheeseena sopivimpiin, jolloin ne ovat löydettävissä avainsanojen, tagien, avulla. Mutta koko ajan perusta ja miten asiat toimivat, pysyvät samanlaisina.

Koiramaailma

Alueella keskustellaan koirista ja koiriin liittyen. Aiheita on tarkennettu hieman lisää ruokintaan, terveyteen jne.

µBlog

µblog on sekalaisia aiheita sisältävä melkoisen rauhallisen julkaisutahdin miniblogi. Jutut eroavat hieman foorumialoituksista siten, että ne tapaavat olla hieman pidempiä ja usein myös vahvemmin ajatuksia, mielipiteitä tai arkea kuvaavia.

Niiden kommentointi kuitenkin toimii aivan kuten foorumialoituksissakin.

Ihmiselämä

Vaikka foorumin taustat pohjaavatkin koiriin, niin elämässä on muutakin kuin koiria — tai ainakin pitäisi olla. Kun kyse on maailmasta ja ihmisistä, harrastuksista, retkeilystä, ruuasta ja juomasta… niin Ihmiselämä ja sen alakategoriat ovat oikea paikka keskustella, kysyä ja vastata.

Eräällä tavalla Ihmiselämä on foorumin yleisalue, koska muut osiot ovat tarkemmin määriteltyjä.

Valokuvat

Ihmset aika usein haluavat esitellä valokuviaan. Ainakin näin asiat ovat Facebookissa ja Instagramissa. Myös foorumi tarjoaa moisen mahdollisuuden.

Ketjut alkavat aina kuvapostauksella, tekstillä tai ilman. Keskustelun suunta sitten riippuu aiheesta ja kommentoijista.

Sähköinen ympäristö

Alue on sekava kooste ylipäätään IT-tekniikkaan ja internetiin liittyen. Hieman kauempaa haettu yhteys on myyntiin ja markkinointiin liittyvät aiheet — mutta koska nekin tapahtuvat huomattavan usein sähköisessä ympäristössä, niin eletään sen kanssa.

Alue huutaa uudelleenjärjestelyä, mutta koska se on myös foorumin vähiten käytetty osio, niin se ei ole prioriteettilistalla ylhäällä.

Ohjeet

Kategoria Ohjeet kerää yhteen foorumin säännöt, neuvot, vinkit, FAQ-aiheet… Se on lähtökohtaisesti jokaisella käyttäjällä seurannassa ja suositeltaa olisi olla muuttamatta sitä.

Kekustelu on vahvasti rajoitettu juurikin foorumin käyttöön ja off topic vastaukset siirtyvät sopivammille alueille.

Suljetut alueet

Foorumilla on myös suljettuja alueita, jotka näkyvät vain määrätyille henkilöille ja käyttäjäryhmille.

Ne ovat joko hallinnollisia alueita tai ovat kytköksissä johonkin muuhun toimintaan. Katiska kouluttaa koirien ruokintaosaajia ja heidän materiaalinsa löytyy suljetulta osiolta — sisältö näkyy koulutuksessa oleville, mutta ei tavallisille kävijöille.

Avainsanat eli tagit

Aiheet on usein (mielellään aina…) luokiteltu myös avainsanoilla. Ne eivät ole merkityksettömiä ja mukamas-hauskoja hashtageja, joita käytetään laajasti esimerkiksi Twitterissä ja Instagramissa. Avainsanat on tarkoitettu löytämään samankaltaisia asioita kategorioiden välillä.

Niitä voidaan käyttää myös eräällä tavalla alakategorioina. Koirien ruuan ja ravitsemuksen kanssa voidaan käyttää avainsanaa A-vitamiini, jota klikkaamalla saa kaikki A-vitamiinin kytketyt aiheet riippumatta mihin kategoriaan aloitus on laitettu.

Ilmoitusten säätäminen

Ilmoituksia sen suhteen, että kerrotaanko sinulle uusista ja lukemattomista ketjuista ja vastauksista, kun kirjaudut foorumille, voidaan säätää kolmessa eri paikassa:

  • jokaisessa kategoriassa
  • jokaisen avainsanan suhteen
  • erikseen per ketju

Laitan kuvakaappaukset sen mukaan miltä ympäristö näyttää tabletilla (ja siten myös tietokoneella). Täysin samat asiat löytyvät myös puhelimista, mutta hieman eri kohdasta ruutua — riippuen myös minkä kokoinen näyttö on.

Ilmoitustyypit

Voit säätää ilmoituksia neljällä eri vaihtoehdolla. Löydät ne aina kuvakkeen takaa — kuvakkeen ulkomuoto vaihtelee sen mukaan mikä asetus sinulla on käytössä.

Oletuksena on Tavallinen.

kuva

Vaihtoehdot selittävät itsensä, mutta ehkä eniten käytetyt ovat:

  • Tarkkailu: saat ilmoituksen aina kaikista postauksista; käytetään usein alueilla tai avainsanoilla, jotka kiinnostavat erityisesti
  • Vaimennettu: et saa minkäänlaisia ilmoituksia; alue ei näy suoraan sinulle, mutta on löydettävissä alimmaisena olevalta alueelta Hiljennetyt alueet ja käytetään usein silloin kun aihealue ei voisi vähempää kiinnostaa.

Alueiden ilmoitukset

Jos haluat hiljentää itseltäsi vaikka kaikki koira-aiheet, niin klikkaa alue Koiramaailma auki ja etsi kellokuvake. Klikkaa sitä ja valitse Vaimennettu. Koska kyseessä on pääkategoria, niin silloin hiljennetään myös kaikki alakategoriat.

Ja koska tekniikka on mitä on, niin pääkategorian kautta hiljentäminen ei aina hiljennä myös alakategorioita. En ole löytänyt tuolle mitään säännönmukaisuutta, mutta se saattaa liittyä siihen, että jos jollain alakategorian alueista on erikseen säädetty ilmoitusasetus, niin silloin toiminto pääkategoria säätää alakategoriat ei toimisi.

Jos noin käy, niin joudut uhraamaan minuutin elämästäsi klikkaamalla jokaisen alakategorian erikseen auki ja asettamalla ilmoitukset jokaiselle erikseen.

Avainsanojen ilmoitukset

Ilmoituksia, tai niiden hiljentämistä, voi myös säätää avainsanojen kautta. Sinua saattaa kiinnostaa luonto ja retkeily, joten seuraisit mielelläsi alueen Luonto keskusteluja, mutta et jaa intoani melontaan ja kajakkeihin.

Silloin vaihtoehto olisi piilottaa ilmoitukset aiheista, joissa on tunnisteet melonta ja kajakki (taitaa niitä olla pari muutakin vastaavaa…).

Ota auki jokin melonta-aihe. Klikkaa avainsanaa, jonka haluat hiljentää. Saat luettelon kaikista foorumin ketjuista, joihin se nimenomainen tag on merkitty, mutta nyt ei kiinnosta ne. Etsi vastaava -ikoni ja valitset sieltä hiljentämisen.

Enää et saa ilmoituksia ketjuista tuolla avainsanalla.

Ja tietysti homma toimii myös toisinpäin, jos jokin avainsana kattaa suunnattoman mielenkiintosi. Valitset vain tarkkailun, ja saat aina ilmoituksen moisista aloituksista sekä niihin tulevista kommenteista.

Aiheen hiljentäminen

Aina ei ole tarvetta hiljentää koko aluetta, tai avainsanaa. Mutta aloitus itsessään ei kiinnosta, tai ärsyttää. Silloin voit hiljentää ketjun.

Selaa ketju loppuun asti. Viimeisen kommentin jälkeen löydät ketjuun kohdistuvat toimenpiteet, jotka voit tehdä (jos uskot, että aihe kiinnostaa sinua myöhemmin syystä tai toisesta, niin tutustu kirjanmerkkiin…). Niiden yhteydessä on tuttu kelloikoni. Ja sitä klikkaamalla tulee tuttu valikko.

Ainoa ero on siinä, että nyt seuraaminen tai hiljentäminen koskee vain juuri sitä nimenomaista ketjua, ei mitään muuta.

Henkilön hiljentäminen

Vaikka en pidä ajatuksesta, niin pystyt hiljentämään myös henkilön.

Klikkaa jossain ketjussa henkilön nimimerkki tai etsi hänet hakutoiminnalla muodossa @nimimerkki.

Kun klikkaan nimerkkiä ketjussa, niin saat eräänlaisen lyhyen kortin hänestä. Jos klikkaat uudestaan nimimerkkiä, niin pääset hänen julkiseen profiliinsa.

Nyt etsitään  Normaali kuvaketta. Kun klikkaat sitä, niin aukeaa tutunoloinen valikko, mutta käyttäjäkohtainen.

kuva

Jos valitset Vaimennettu, niin näet hänen kirjoituksensa, mutta niistä ei kerrota esimerkiksi Uudet-sivulla.

Sivuutettu on äärimmäisempi toimenpide. Et näe henkilön toimintaa ollenkaan. Se on käytännössä vastaava kuin vaikkapa Facebookissa blokkaaminen — mutta ei ihan. Ero tulee siinä, että molemmat näkevät toistensa julkisen profiilin ja vaikka vaimennat jonkun, niin hän näkee edelleenkin sinun julkaisusi

Sähköposti-ilmoitukset

Sähköposti-ilmoitukset ovat hieman eri asia. Siinä sinulle lähetetään mailitse ilmoituksia lukemattomista ketjuista. Voit myös aloittaa sähköpostitse ketjuja tai vastata niihin.

Pystyt estämään tai vähentämään sähköposti-ilmoituksia, mutta ne eivät vaikuta niihin seuraamisiin ja ilmoituksiin, joita saa kirjautuessasi foorumille.

Voit tutustua näihin ohjeisiin:

Kirjautumattomat käyttäjät

Kaikki edellä mainittu koskee vain ja ainoastaan kirjautuneita käyttäjiä. Jos et kirjaudu, niin systeemi ei pysty tietämään mitä on lukenut, mitä et ja mitä ehdottomasti haluat nähdä ja mitä et.

Joten rekisteröityminen ja kirjautuminen helpottaa monellakin tapaa foorumin käyttöä — ilmoitusten säätäminen oman mielenkiinnon mukaan on vain yksi ominaisuus.