Mikä on luottamustaso?

Jokaisella käyttäjällä on luottamustaso. Niillä on nimetkin – jotka ovat oletusarvoissa, joten niiden määrätystä lapsellisuudesta ei voi syyttää minua. Sen sijaan siitä, että niitä ei ole vaihdettu, olen vastuullinen.

Jos klikkaat profiilikuvaasi, sitten hammasratasta, valikosta Yhteeveto ja skrollaat alas, niin löydät oman luottamustasosi.

Omalla testipersoonallani se on

discourse-luottamustaso-1

(ihan oikeasti, haastaja?)

Niitä on näkyviä neljä:

On viideskin, nollataso. Se on jokaisella rekisteröityneellä, joka ei ole tehnyt mitään foorumilla – ainoastaan kirjautunut. Nousu ykköstasolle vaatii edes muutaman ketjun avaamisen.

Lisäksi on yksi ylimääräinen rajoitus: ns. ensimmäisen julkaisun 24 tunnin rajoitus.

Mikä on luottamustaso?

Luottamustaso määrittelee mitä voi ja varsinkin ei voi tehdä. Osaksi kyse on kilpailunomaisesta painostuksesta saada ihmiset osallistumaan, mutta aidosti kyse on yhden lajin turvallisuusnäkökohdasta. Tai, turvallisuus on väärä termi. Kyse on enemmänkin puhtaanapidosta.

Kun joku rekisteröityy, niin hänestä ei tiedetä mitään. Silloin spämmääminen tai laaduton käyttäytyminen on aito riski. Kun käyttäjä viettää aikaa foorumilla, tekee aloituksia. kommentoi, kannustaa muiden tekstejä tykkäyksillä, niin hän osoittaa osaavansa ainakin peruskäytöstavat.

Kuin luotetaan enemmän, ja osallistuu vielä enemmän, niin saa enemmän työkaluja käyttöönsä. Ei siinä sen kummallisemmasta ole kyse.

5+1 luottamustasoa

Unohdetaan nimet, vaikka luokat näkyvätkin teillä nimillä. Hallinnassa ne on numeroitu ja ne ovat… parempia kuin nuo mukamas-hauskat tittelit. Katsotaan mitä mikäkin luottamustaso ei voi tehdä oletusarvoisesti – näitä pystyy säätämään hallinnassa, joten ei hakata rajoituksia kiveen.

Rajoituksia on muitakin kuin tässä lueteltuja, mutta ne ovat teknisiä asioita. Niissä määritellään esimerkiksi kuin nopeasti pystyy aloittamaan uuden ketjun tai vastaamaan - malliin aloitusten välissä täytyy olla minuutti. Mutta niiden selittäminen sotkisi asiaa entisestään, joten pysytään päälinjoissa.

Luottamustaso 0 - Aloittelija

Aloittelija on käyttäjä, joka on juuri rekisteröitynyt, eikä ole välttämättä edes vahvistanut tunnustaan. Hän pystyy vastaamaan ketjuihin, mutta luottamustaso 0 ei voi:

  • lähettää yksityisviestejä
  • lisätä useamman kuin yhden kuvan
  • lisätä liitetiedostoja
  • asettaa enemmän kuin kaksi linkkiä vastaukseensa
  • tägätä yli kahta henkilöä
  • aloittaa yli kolmea ketjua
  • kirjoittaa yli kymmentä vastausta
  • muokata omaa vastaustaan 24 tunnin jälkeen
Sekä lisäksi ei voi…
  • “Vastata uudeksi ketjuksi” linkki-nappulan kautta (tosin valintaa ei edes löydy)
  • liputtaaa aloituksia ja vastauksia

Pääset ykköstasolle, kun

  • olet avannut vähintään 5 ketjua
  • olet lukenut vähintään 30 aloitusta tai vastausta
  • käyttänyt aikaa lukemiseen vähintään 10 minuuttia

Luottamustaso 1 - Haastaja

Luottamustaso 1 pystyy tekemään jo paljon enemmän:

  • enintään 50 tykkäystä päivässä
  • kaikki perustoiminnat ovat saatavilla (liikaa lueteltavaksi, kokeile); kaikki uuden käyttäjän rajoitukset on poistettu
  • voi lähettää yksityisviestejä
  • saa käyttää postauksessa kuvia ja liitetiedostoja (ylläpito pystyy rajoittamaan tätä)
Lisäksi pystyy…
  • pystyy muokkaamaan wiki-tekstejä (täällä ei ole niitä, ellei joku tee)
  • kykenee liputtamaan ketjun aloituksia ja vastauksia
  • saa hiljentää muita käyttäjiä

Kakkostasolle nouseminen vaatii:

  • käynyt vähintään 15 päivänä
  • tykännyt vähintään 1 kerran
  • saanut vähintään 1 tykkäyksen
  • vastannut vähintään 3 eri ketjuun
  • avannut vähintään 20 ketjua
  • lukenut vähintään 100 postausta
  • on käyttänyt lukemiseen yhteensä vähintään 60 minuuttia

Luottamustaso 2 - Konkari

Luottamustaso 2 kertoo vahvasta aktiivisuudesta ja silloin pystyy:

  • antamaan enintään 75 tykkäystä päivässä
  • pystyy bannaamaan muita käyttäjiä
  • muokkaamaan omia julkaisuja 30 päivän ajan
Lisäksi pystyy…
  • kutsumaan muita osallistumaan ketjuun (eri asia kuin tägääminen, joka on henkilön merkitseminen muodossa @tunnus)
  • perustamaan privaviesteissä ryhmäviestittelyn ja kutsumaan siihen muita

Nousu seuravaalle tasolle vaikeutuu entisestään ja kolmostaso vaatii 100 päivän aikana:

  • on täytynyt käydä vähintään 50 päivänä (siis keskimäärin joka toinen päivä)
  • on täytytynyt vastata vähintään 10 eri ketjuun
  • on käynyt viimeisten 100 päivän aikana luoduista ketjuista vähintään joka neljännessä (25 %) (tai 500 ketjussa, jos 25 % on yli sen)
  • on lukenut viimeisten 100 päivän aikana kirjoitetuista postauksista vähintään neljäsosan (25 %) (tai 20k, jos 25 % olisi enemmän)
  • on saanut vähintään 20 ja antanut 30 tykkäystä
  • ei ole saanut kuin enintään 5 liputusta (jokainen eri ketjuista ja eri käyttäjiltä, ja moderaattori on vahvistanut ne aiheellisiksi)
  • ei ole ollut jäähyllä tai hiljennettynä

Luottamustaso 3 - Mestari

Nyt aletaan olemaan jo akselilla kohtuullisen kiihkeä yhteisön jäsen. Ainakin sisältöä ja osallistumista löytyy.

Kolmonen eroaa kahdesta ensimmäisestä yhdellä oleellisella erolla. Koska se on ikäänkuin palkinto aktiivisuudesta, niin se ei ole pysyvä. Jos 100 päivän aikana jättää foorumin väliin, niin tipahtaa takaisin kakkoselle.

Siinä on kuitenkin kahden viikon jousto, joten jatkuvaa putoamista ja takasin nousua ei tule - kunhan 14 päivän aikana kirii vaatimukset täyteen.

Kolmosella on jo moderaattorityyppisiä työkaluja, koska tuolla kokemuksella tietää mitä, missä ja milloin.

  • Voi muuttaa aloituksen kategoriaa ja otsikointia
  • 100 päivittäistä tykkäystä
”Ja lisäksi…
  • Pääsy tason 3 omaan kategoriaan (ei ainakaan vielä ole käytössä)
  • Jokaisesta jaetusta linkistä poistetaan määre nofollow (tämä on useimmille outo ja jopa merkityksetön asia, mutta se vaikuttaa siihen huomioiko Google linkkejä; merkityksellinen, jos jakaa vaikka oman blogin linkkejä, koska Katiskan kokoluokan linkit ovat arvokkaita)
  • LT0 käyttäjän liputtaminen spämmin takia piilottaa julkaisun kaikilta välittömästi
  • TL0 käyttäjän liputtaminen riittävän useassa eri yhteydessä hiljentää käyttäjän automaattisesti ja piilottaa kaikki hänen julkaisunsa
  • Voi aloittaa oman wikin, joita LT1-tasosta alkaen pääsee muokkaamaan

Luottamustaso 4 - Johtaja

Ylimmän luottamustason saa vain annettuna. Käytännössä se tarkoittaa moderaattoreita ja ylläpitoa.

Työkalut ovat ylläpidollisia:

  • voi muokata kaikkia julkaisuja
  • voi kiinnittää aiheen, tai poistaa kiinnityksen
  • voi sulkea aiheita
  • voi arkistoida aiheita
  • voi tehdä ketjusta listaamattoman (ketju ei näy ketjuluettelossa muille kuin moderaattoreille ja ylläpidolle)
  • jakaa ja yhdistää ketjuja
  • nollaaman ketjun viimeisen päivämäärän (jokainen vastaus nostaa ketjun lukemattomien listassa ylöspäin, tähän käyttäytymiseen pystyy vaikuttamaan)
  • päivittäisten tykkäysten määrä on on 150
  • mistä tahansa syytä liputtaminen piilottaa julkaisun välittömästi

Se ekstra luottamustaso

Luottamustasoja on 5 ja siihen sitten päälle yksi ylimääräinen. Jos innostut googlettamaan Discoursen (foorumisofta) ohjeita, niin törmäät ihanuuteen nimeltään ensimmäisen päivän rajoitukset. Riippumatta mikä on luottamustaso, niin ensimmäisen 24 tunnin ajan on ekstrarajoitus:

  • enintään 6 aloitusta
  • enintään 20 vastausta

Tuossa on pieni koukku. 24 tunnin raja lasketaan ensimmäisestä kirjoittamastasi aloituksesta. Joten minun neuvoni on, että kannattaa olla heti päivästä 1 alkaen aktiivinen ja tehdä jokin aloitus: joko kertoo jostain tai kysyy jotain. Tekninen luottamusjärjestelmä kun perustuu osallistumiseen.

Yhteenveto

Luottamusjärjestelmä saattaa ensi alkuun tuntua oudolta, jos ei ole kokemusta foorumeista ja varsinkaan Discourse-pohjaisista. Mutta se toimii erinomaisen hyvin spämmin estäjänä ja auttaa ylläpitämään määrättyä laatua – tietysti edellytyksellä, että kävijät kirjoittavat hyödyllistä sisältöä, tykätään kun ollaan samaa mieltä tai juttu on hyvä, ja liputetaan huonoja.

Luottamusjärjestelmä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi aloittaa tolkuton kilpajuoksu. Suurin osa ei kuitenkaan tarvitse tai edes käytä ylempien tasojen työkaluja. Tosin, jos innostut rakentamaan omaa yhteisöäsi ryhmien kautta – vaikka harrastusporukalle – niin silloin vaaditaan korkeampaa tasoa, jotta ylipäätään tietäisi mitä tehdä.

Jos tarve vaatii, niin pystyn yliajamaan vaatimukset ylläpidossa. Mutta en minä niitä huvin vuoksi tee, koska kannatan ajatusta, että käyttäjällä on vain ne oikeudet, joita hän tarvitsee – ei niitä, joita hän haluaa tai jotka olisivat kivoja.

Tekninen kaavio oikeuksista

Kaavio on valitettavasti englanniksi, enkä ala sitä kääntämään, mutta se on taulukko oletusasetusten mukaisesti oikeuksista ja rajoituksista (aika pientä piiperrystä, ikänäön kanssa hankala…)

1 Like

Ei saa hermustua, mutta pakko kysyä, että mistä ylläpitäjät tietää minun lukeneen tietyn ajan joitain tekstejä :thinking:?

Onko täällä jotain bb meininkiä…

Olisikin bb-meininkiä, niin tällä olisi liikennettä vaikka kuinka :joy:

Nuo tulee automaattisesti. Eli joka kerta kun ohjelma tarjoaa sinulle jotain – oli se sitten uusi ketju tai julkaisee sinun vastauksesi – niin se pyöräyttää omaa laskuriaan. Samaan tapaan kuin että puhelimesi esimerkiksi tietää montako askelta olet kävellyt. Ei sitäkään kukaan ihminen tee.

Minulla on kuitenkin pääsy logeihin, kuten jokaisella ylläpitäjällä aivan jokaisessa paikassa, mutta vain minulla. Ei siellä mitään jännää ole. Kaikille kun tulee muutenkin ilmoitus kun aloittaa ketjun tai vastaa johonkin. Se kun on vähän niinkuin foorumin idea.

Leikitään, että joku tulee tänne, bannaa minut ja postaa jonkin totaalisen aivokuolleen mainoksen, niin ylläpitäjänä näen kuitenkin logeista kuka on ollut asialla ja milloin.

Ylläpitäjänä näen myös koska kukakin on viimeksi käynyt täällä, tai onko käynyt kertaakaan tilin luomisen jälkeen. En minä tiedä mitä iloa minulle moisesta tiedosta on, mutta se kuitenkin löytyy. Mutta taas kerran – tuo pätee ihan joka paikassa ylläpidon kanssa.

Mutta nuo luottamustasot tosiaan tulee automaattisesti, ei niitä kukaan tee.

1 Like

Mites te kaksi LT3-ihmistä — en jaksa edes tägätä, kun täällä on minun lisäkseni vain kaksi aktiivista kirjoittajaa — mainosten pitäisi nyt olla hävinnyt.

Onko?

Ja teille muille muistutukseksi — mainokset ovat kaupankäyntiä ja kauppaan kuuluu vastikkeiden siirtyminen. Tässä tapauksessa se tarkoittaa, että olemalla aktiivinen saa mainokset piiloon ja elämä on paljon rauhallisempaa :wink:

On kadonneet. Toivottavasti tällä kertaa pysyvät poissa, viime talvena/keväällä pomppivat välillä takaisin, vaikka taso pysyi samana.

Se johtui hieman samasta kuin että miksi en meinannut saada niitä ylä/alareunaan lukittuja mainoksia hävitettyä. Taustalla hääri itseasiassa kaksi mainospalikkaa.

Itseasiassa — se, että ne lukitut mainokset hävisi, maksoi minulle noin 15 euroa kuukaudessa, koska Google ja mainostajat maksavat niiden esittämisestä enemmän :wink:

Joo. Kykenen elämään tuon asian kanssa.

Mutta hyvä, että edes joku asetus onnistuu.

1 Like

Mitä on liputukset :thinking:

Ilmianto esimerkiksi sopimattomusta sisällöstä tai roskapostista. Sitä vapaavalintaista syytä voi käyttää myös vaikka pyyntöön siirtää oma postaus jonnekin muualle — tai pyytää poistamaan joku oma ihan turha vastaus.

1 Like

Ymmärsinkö oikein pikaisella silmäilyllä, että lt3sella ei ole rajaa, kauanko pystyy muokkaamaan omia julkaisujaan?

Hyvin mahdollista. Kokeile. Kaiva joku vanha aloituksesi ja katso saatko tehtyä siihen muokkauksen.

Tämä on niitä asioita, joita en muista, koska minulla on ylimpänä ylläpitäjänä aina ikuinen muokkausoikeus.

Mutta… pystyn sallimaan aloittajille luottamustasosta riippumatta ikuisen mahdollisuuden muokata aloitustaan. Periaatteessa sen voi ottaa käyttöön, mutta olen lähtökohtaisesti vastaan ajatusta, että kaikki on sallittua ilman tarvetta.

Se on vain yksi turvallisuusaspekti, ei muuta. Me kaikki tiedetään mitä tapahtuu Facebookissa kun tili on kaapattu.

Ei pysty, vissiin sama 30päivää kuin lt2, koskien aloituksia ja kommentteja.
Otsikkoa pääsee modaamaan, mutta ei tekstejä.

Mulla saattaa tulla perusteltu tarve muokata yhtä tiettyä aloitusta, palaan asiaan kun joskus saan aloituksen tehtyä.

Nyt lt2 ja korkeammilla ei ole rajoituksia muokkauksessa. Mietin politiikka uudestaan, jos tulee tarpeelliseksi.

2 Likes