🛶 Melontareissu: Puumannin laavu Pääkslahdessa

Säätiedotus lupaa marraskuun 2021 loppuun pakkasta, lunta ja tuulta. Alkaa vaikuttaa siltä, että melontakausi alkaa olla paketissa. Mutta tänään oli vain 3 m/s tuulta ja pilvistä, joten kerran vielä veteen.

  • Lähtöpaikka: 60.3736157, 24.2369755 (Google: 96FP+9QM Vihti)
  • Puumannin laavu: 60.37000, 24.262049 (Google: 97C6+2R3 Vihti)
  • Googlen karttalinkki: Google Maps

Koska oli lounaistuulta hieman, niin en lähtenyt melomaan Vihdin kirkonkylän rannasta (plus ne ympäristöt alkaa kyllästyttämään), vaan suuntasin Pääksniemeen ja veteen Pääkslahteen. Pääsisin niemen suojaan tuulelta, vain lyhyt alkumatka olisi tuulessa.

Ajatuksena oli meloa jonkun aikaa ja pysähtyä kahville Rysätarhan laavulla, ja sitten palata samoja jälkiä takaisin. Sellainen lyhyempi muutaman kilometrin pyrähdys.

Siitä sitten kertyi kaikkiaan vajaan 9 kilometrin ja kokonaisuutena 2 tunnin (vedessä 1:40 h) retki. Ihan siksi, että en ole vaivautunut koskaan miettimään karttaa, jota olen aika monta kertaa katsellut.

En kykene tajuamaan millainen ajatushärö minulla on ollut. Koska vanhainkoti, jonka lähellä Rysätarhan laavu on, sijaitsee aika lähellä lähtöpaikkaani, niin silloin laavun täytyy myös olla ihan naapurissa.

En ollut sisäistänyt, että ajoin eräällä tavalla Pääksniemen kantaa pitkin, en pitkittäin sitä niemeä, jonka rantoja meloin.

Laajennetaan tuota aivohäiriötä. En ollut missään vaiheessa tajunnut, että Pääksniemi on L-kirjaimen muotoinen.

Kuorrutetaan vielä enemmän aivopieruani.

Vaikka tiesin, että reittien alkupaikka on päätien sivuhaarassa, joka jatkuu aika pitkälle, ja jonka vastakkaisilla puolilla laavut ovat, niin silti olin totaalisen varma, että ajoin juurikin niemen suuntaisesti.

Ja kuten ostoskanavilla sanotaan… eikä tuossa vielä kaikki. Tiesin tarkkaan mistä lähdin vesille. Silti onnistuin melonta-ajatuksissani siirtämään itseni aivan totaalisen eri paikkaan.

Videolla päivittelen erästä uimarantaa. Se on se ranta, joska kuvittelin lähteväni liikkeelle.

Otetaan vielä torikauppiaiden kikat käyttöön: laitetaan tästä vielä hiukan lisää mukaan. Vaikka olisi mennyt vesille siitä mistä ajatustasolla kuvittelin, niin en olisi missään puolessa tunnissa päässyt Rysätarhan (onko se tuon niminen… alan vakavasti epäillä aivotoimintaani) laavulle. Kartan mittakaava olisi hyvä huomioida myös.

Tuo kaikki todistaa, että minulla ei ole linnunaivoja. Linnut nimittäin osaavat suunnistaa.

Aika masentavaa. Osaan nimittäin suunnistaa, oikeasti. Mutta nyt into ja kiima ylittää ilmeisesti harkinnan ja reippaasti.

Mitään sen suurempaa ongelmaahan tuossa eksymisessä ei ollut, jos unohdetaan henkiset vittuuntumiset. Päivänvaloa riitti ja melonta oli suurimman osan aikaa kivaa, ja melomaanhan lähdin.

Buccaneerin ja minun yhteiselo paranee kerta kerralta. Lähtiessä minulla oli henkisiä ongelmia sivutuulen tekemissä aalloissa. En tiedä miten ne pitäisi ratkaista, luovimallako? Youtuben antoisa maailma kun ei puhu mitään tuollaisesta tavallisesta pienestä aallokosta, vaan siellä puhutaan vain ihan aidoista aalloista ja surffaamisesta.

Takaisin tullessa, ennen kahvipaussia, oli hetki melkoista riitaa. Ohjaus oli taas kadoksissa, Buccaneer painoi vasemmalle keulaa tuuleen ja mikään ei tuntunut auttavan. Ja kuten aina kun tuskastun, niin tekniikka hajoaa. Silloin ei mikään enää onnistu ja tuskastun lisää. Varsinainen kierre. Onneksi sain tauon.

Peräsin ei ollut suostunut laskeutumaan veteen ja syytin siitä varavaatteitani, jotka olin pakannut aivan perään (olen edelleenkin sitä mieltä, että kajakki on liian etupainoinen; täytyy pyytää Minnaa kuvaamaan kulkua joskus). Ja tottakai ne jumittivat naruja.

Paitsi että eivät, vapauttava kulkee kantta pitkin. Siinä oli yksi liitos einen jumissa. Se ei kuitenkaan ollut ainoa syy, vaan peräsimen juuren liitos, jossa on ikäänkuin jousen tapainen rakenne, oli myös einen kuin jumissa. Pienellä kiusaamisella peräsin tipahti veteen.

Olin aiemmin ottanut pedaaleja pykälän lähemmän penkkejä, kuten olin aiemmin suunnitellut. Itseasiassa asento parani aika paljon ja sain jalkani järkevämpään asentoon. Minulla kuitenkin istunta muuttuu melomisen aikana, ja siinä on yksi ratkaistava nyanssi — nimittäin vartin (hatusta heitety aika) jälkeen polkimet olivat taas einen liian kaukana. Joten jokin muuttuu istumisessa.

Kun sain peräsimen veteen ja mielentilan oikeaksi, niin melominen alkoi taas sujua. Nostin einen vauhtia ja oli oikeastaan aika hypnotisoivaa pitää katse keulassa ja seurata sen pientä vaappumista vasemmalle ja oikealle.

Keskityin vahvasti tekniikkaan, ihan perusteisiin. Vanhan kertausta: liike lähtee lantiosta vartalon kierrolla ja ylempi käsi aina työntää melaa. Pientä apua jalkojen kanssa.

Kajakki meni eteenpäin ja onnistumisen tunne ylitti suunnistusvirheen aiheuttaman vittuuntumisen ja itseruoskinnan (jotka tulivat kylläkin ihan aiheesta, ei siinä mitään).

En vaan jaksa moista kovinkaan pitkään. En kellottanut tuota taipaletta sen tarkemmin, mutta se vajaa kilometrin matka taittui ilmeisesti vauhdilla 9 km/h, ottaen antaen.

Per täysi kilometri kello väittää nopeimman olleen 6,3 km/h, ja keskinopeus koko 8,2 km taipaleella oli 4,9 km/h, pitäen sisällään muutaman kuvauksen, yhden luodon ihmettelyn, pari hiipimispätkää kun töllistelin mökkejä ja hetken riidat Buccaneerin kanssa.