Melontakausi 2022 alkoi

Hiidenvedeltä lähtivät jäät jo varmaan parisen viikkoa sitten ja Vapun tuulet hävitti loput. Mutta on tuullut sen verran, tai ollut muuten surkeat kelit, että pääsin vasta tänään ensimmäisen kerran veteen. Sekin oli enemmän tai vähemmän sellainen ex tempore liike, koska tälle päivälle luvattiin illan suuhun 4 - 5 m/s tuulta ja puolipilvistä — mutta seuraavat 10 päivää sitten tihkua, pilvistä ja ainakin 6 m/s.

Minun taidoillani tällä hetkellä 5 m/s on ehdoton yläraja. Itseasiassa se pitäisi olla helppo tuulonen, mutta minä sählän ja säädän niin paljon, että silloin melonnasta menee nautinto. Tai no, en minä itse melontaa pidä nautintona, vaan pakollisena pahana. Minua kiinnostaa liikkua veden pinnan läheisyydessä ja ihmetellä luontoa — siksi en ole suuremmin repinyt ranteita siitä, että kajakki on maanut talviteloillaan. Olen mäkättänyt myöhässä olevasta keväästä. Hieman eri asia ja odottelen, että päästäisiin äitien päivästä yli ja luonto heräisi. Siinä vaiheessa saisi olla tyyntä ja aurinkoista. Nythän luonnossa ei ole mitään erityistä ja on omalla tavallaan yhtä piristävää kun marraskuun lopussa.

Minulla oli suuret suunnitelmat kokeilla paria tuunausjuttua, mutta aika pian — eli noin 5 sekunnissa päästyäni rannasta — oivalsin, että tästä tulee sellainen opetellaan—uudestaan-perusteita reissu. Eli kertasin taas istuntaa ja miten sitä melaa kuulukaan liikutella (niinkuin olisin muka kumpaakaan koskaan oppinut kunnolla…).

Samalla sitten yrittelin liikkua aallokossa. Hiukan tuntui siltä, että se olisi mennyt paremmin kuin viime vuonna, tai sitten olin vaan optimismia täynnä. Mutta… oli se aikamoista säätöä.

Kajakilla voi surffata. Siinä mennään aallon harjalla ja meillä kaikilla on niin mukavaa. Tullessani takaisin päin rantaan yksi isompi aalto — varmaan se kuuluisa seitsemäs hyökyaalto — sai minut surffiin hetkeksi. Ainakin puolen metrin verran.

Kyllä minä sen tiedän, että kyseessä oli vain tuntuma persauksissa. Jos ratsastaa, niin ymmärtää vertauksen: samaa kuin ensimmäisen kerran mennessään kavaletista yli ja on aivan varma, että on kuin olisi hypännyt vähintään 110 cm, vaikka hevonen ei oikeastaan muuta tehnyt kuin nosti hieman enemmän jalkojaan.

Vartin jälkeen totesin, että tämä oli tässä, melontakauden 2022 aloitus ja rantauduin.

Sitten alkoikin varsinainen koettelemus. Päätin mennä uimaan ja testata, että yrittääko Ursuit MPS kuivapuku hukuttaa minut vai pitää… no, kuivana.

Tänään on siis 4.5. Leikitään, että jäät ovat olleet vain paha muisto viikon ajan. Joten vesi oli kaikkea muuta kuin lämmintä. Samalla tuli testattua hypotermiariski.

Minulla oli joltisenkin vaatteita päällä. Eräs ikiaikainen melonnan pukeutumissääntö on, että laita vaatteita veden lämpötilan mukaan, ei ilman. Johtuu ihan vain siitä, että kun istuu vedessä parin millin vahvuisessa ämpärimuovikiulussa, niin ei siinä paljoakaan lämpöeristettä ole.

Ursuit MPS on ohutta goretexiä. Se pitää siis tuulen ulkona ja oman hien sisällä (goretexn hengittävyys on enemmältikin mainontaa kuin todellisuutta), mutta ei sinällään lämmitä. Mutta varpaiden suojana oli kahdet puuvillasukat, ohuehkot, ja kolmantena teknisemmät villasukat. Ursuitin päällä oli sitten vielä 4 millin neopreenitossut. Jalassa oli kahdet Haltin tekniset pitkät alushousut ja päällimmäisenä verryttelyhousut. Ylävartaloa yritti pitää lämpimänä teepaita ja kaksi Haltin pitkähihaista teknistä aluspaitaa. Sormet saivat suojakseen 2 mm neopreenikäsineet ja nuppia sai pärjätä kokopuuvillaisella beanie-pipolla.

Kerrospukeutuminen onnistui. Minulla ei ollut sinällään kylmä ja olisin voinut olla vedessä aika kauankin. Polskin siellä varmaan vartin verran ja vaikka ranteet, niska ja nuppi olivat kylmät, niin muutoin oli ihan hyvä olla, enkä palellut.

Kun sukelsin ensimmäisen kerran — hyvä on, vyötärösyvyydessä niiasin pinnan alle — niin kaulan etuosasta lorahti sisälle ehkä desin verran vettä. Mutta kerrokset hoitivat sen kylmyyden. Kun yritin uida, niin saman verran tuli niskasta sisään. Mutta se siitä.

Minulla on kaula liian kapea ja kaulamansetti on hyvin tarkka siitä missä kohtaa se on ja miten käännän päätä. Ei se sellainen saisi olla. Tässä ollaan hieman mainonnan ytimessä. Nimittäin jos Ursuit MPS olisi mainostettu ja myyty semi-kuivana, jossa on hyväksyttävä pieni vuoto neopreenimansetista, niin en varmaan vinkuisi niin paljon. Mutta Ursuit mainostaa sitä aktiivisesti nimenomaan kuivapukuna, ja sitä se ei ollut.

Minulle todettiin talvella, että moisen saa ostaa mittatilauksena. Tietysti saa, eikä se maksa kuin saman kuin aito kuivapuku. Mutta kyse on siitä, että täytän valmistajan ilmoittamat mitat — itseasiassa olen niiden puolessa välissä. Joten kun olen mittataulukossa, niin miksi minun pitäisi maksaa ekstraa saadakseni mainostuksen mukaisesti toimivan puvun?

Mutta pakkohan minun on tuohon lähteä, tai hyväksyä vuoto. Tosin kysyin jo talvella Ursuitilta, että mitä kaulamansetin vaihto pienempään maksaa, mutta en saanut koskaan vastausta.

Toinen vaihtoehto on myydä tuo, ottaa hiukan takkiin ja ostaa jenkkiläinen aito kuivapuku — ne nimittäin ovat kolmanneksen halvempia kuin Ursuitin mallisto. Kun puhutaan 300 - 500 euron lisähinnasta, niin on hieman vaikea motivoitua maksamaan kotimaisuudesta.

Se siitä. Täytynee jossain vaiheessa editoida se varsinainen Ursuit MPS -juttu ajantasalle.

Olin jo aiemmin lukenut, että kuivapuvuissa ilman pakkautuminen jalkoihin voi olla ongelma — se nimittäin nostaa silloin jalat pintaan ja pään alas; kuivapuvun ilmahan pakkautuu siinä vaiheessa, kun vedenpaine alkaa rutistaa. Jo siinä vaiheessa kun pukee puvun päälle, niin pitäisi mennä kyykkyyn, pusertaa halausotteella liiat ilmat ja päästää ne ulos raottamalla kaulamansettia. Mutta silti pukuun jää ilmaa, koska ei se mikään tyhjiöpakkaus ole.

Minulle kävi juuri noin. Jalat paukahtivat kuin korkki pintaan, kun yritin uida ensimmäisen kerran. Oli muuten veikeä tunne, kun ei meinaa saada jalkojaan alaspäin ja pää alkaa painua pintaa vastaan ja jopa alle. Kyllähän minä siitä selvisin, mutta parempi tuokin oli kokea rantavedessä kuin syvällä.

Kelluvuus oli erinomainen. Puku itsessään kelluttaa ihan pahuksesti ja kelluntaliivi hoiti loput. Kaikki oli suunnattoman hyvin kun oli selällään. Mutta kun kierähdin vatsalleni ja yritin uida, niin siitä ei sitten tullut yhtään mitään. Tuosta en pidä, enkä ole siitä kuullut varoituksiakaan — joka saattaa johtua siitä, että melojat pyrkivät aika pelastautumaan takaisin kajakkiin tai kanoottiin, eivät uida. Koskimelojat ovat aika ajoin uimasilla, mutta eivät hekään ui, vaan ajelehtivat ja aika usein — jos asiat on hoidettu oikein — joku toinen hilaa heidät köydellä rantaan.

Tarkoittaa sitä, että minun on pakko opetella kiipeämään takaisin kajakkiin. Ei siksi, että se on järkevää ja turvallista, vaan koska kuivapuvulla ja kelluntaliivillä ei vaan voi uida.

Minun täytyy myös hieman tutkailla kelluntaliiviäni. Se nousin liian helposti ylös. Ei se pään yli pyrkinyt, mutta nousi leukaan asti. Joko liivi on paska tai minulle sopimaton, tai olen tehnyt jonkun amatöörimäisen virheen sen kanssa.

Pääsin myös testaamaan upouutta (no, talvella ostettu sekin) Bilteman kajakkikärryä. Yhtään en tiedä miten sitä kuljettaisi kajakissa, mutta muutoin se helpotti elämää todella paljon.

Ja tässä puhelimella kuvattu keikkavideo. Jotain sähläsin sen kanssa, suomeksi: pidin sormea linssin edessä, ja ääni on yhtä surkea kuin aina, plus aika ajoin rankasti tuulen raiskaama. Mutta onpahan dokumentoitu.