Melontaa ja hukkumisyrityksiä

Sää oli hyvä ja tuulta luvattiin vain pari metsiä sekunnissa Joten löysin itseni taas Hiidenvedeltä. Tällä kertaa päätin tehdä neliskanttisen noin viiden kilometrin reitin Pääskniemen paikkeilla, molempien rantojen kautta.

Suurin osa melonnasta meni siedettävästi. Saan hissukseen karsittua itseltäni melan vetämistä. Edelleenkin puoltaminen tekee kiusaa, mutta joka kerta vähemmän. Sivutuuli, lieväkin, on pahin — se aiheuttaa nyt melkoisesti ongelmia suoraan menemisen suhteen. Kaipa se siitä.

Uhrasin reissuun melonta-aikaa tunnin, mutta olin kajakissa kauemmin. Ihmettelin rantakallioita ja yhtä pientä saarta. Kai se on enemmänkin luoto, mutta koska siellä kasvoi puustoa, niin kaipa se on määritelmällisesti saari. Nuotiopaikka siellä oli, ja hieman kuivan näköistä puuta, joten siellä vissiin jotkut pysähtelevät useamminkin.

Hukkasin yhdessä vaiheessa lukulasini. Ei ne hyvät olleet, mutta ainoat sillä vahvuudella. Olin työntänyt ne kelluntaliivin verkkotaskuun ja jossain vaiheessa hiha vissiin nyppäsi ne sieltä. Ahvenilla on siis jotain apua, jos alkaa näkö heikkenemään.

Kun olin saanut lenkkini valmiiksi, niin päätin ottaa paikallisella uimarannalla — joka oli tyhjänä — yrityksen numero kaksi kajakin oikaisuissa, jos se kaatuu. Nyt annoin itselleni luvan kastua.

Vituiksihan se meni kuin jeesuksen pääsiäinen. Kaaduin kyllä oikein iloisesti, mutta vaikka olin miettinyt mitä teen, niin kaikki meni niin nopeasti, että en pysynyt liikkeessä mukana ja samalla sitten unohdin mitä piti tehdä.

Lopputulos oli, että olin vedessä pää alaspäin, ja muutenkin ihan vika-asennossa. Tilannetta ei auttanut yhtään sekään, että kelluntaliivi ja kuivapuvussa oleva ilma väänsivät minua vielä enemmän mutkalle. En nähnyt sameassa vedessä mitään, enkä löytänyt käsikopelolla aukkopeitteen kahvaa, että olisin päässyt kajakista pois.

Minä tiesin ennakolta mitä pitäisi tehdä. Teoria hävisi päästä juuri sillä siunaaman sekunnilla, jolloin sitä olisi tarvinnut. En keksinyt muuta kuin painaa itseäni melalla pohjasta ylöspäin, että saisin naaman pinnalle. Olin aivan varma, että olin ollut pinnan alla rimpuilemassa jo vaikka kuinka kauan, mutta videon mukaan en tainnut kunnolla 10 sekuntia olla sukelluksissa.

Sain siinä samalla sitten aukkopeitteenkin auki ja tein ensimmäisen virallisen wet exitin — meni sitten sekin neitsyys.

Siirryin sulavasti kuin uiva hauki suunnitelmaan B, eli pelastautumisharjoitukseen. Tiesin tarkkaan mitä pitää tehdä:

  • nostetaan keulasta kajakkia ylös, että suurin osa vedestä valuu pois, ja pyöräytetään se oikein päin
  • jaloilla kovaa potkien mennään ohjaamon kohdalle maata ja siitä sitten hivuttaudutaan istumaan
  • vaihtoehtoisesti tullaan perästä istuma-asennossa, jalat kunnolla leveinä tasapainon takia ja hivuttaudutaan ohjaamoon istumaan

On hyvä, että teoria on hallussa. Nimittäin käytännössä mikään noista ei onnistunut.

En saanut uimapotkuilla kajakin keulaa nousemaan. En saanut sitä nousemaan, vaikka päästin jalat pohjaan. En saanut kajakkia myöskään kääntymään. Jouduin tekemään kääntämisen rungosta, jalat tiukasti pohjassa.

En päässyt kyytin sivusta, vaan kajakki pyörähti aina alta, Viimeisellä kerralla olin lähellä, mutta noita melkein-saavutuksia ei kuulemma lasketa nykyään edes Naantalissa.

En päässyt kajakin kyytiin perästäkään cowboy-tyyliin. Sen sijaan jäin kelluntaliivistä jumiin peräsimeen.

Tuo kaikki oli muuten ihan pahuksen paljon raskaampaa kuin luulin. Viimeisen yrityksen jälkeen, joka siis melkein onnstui, jätin homman kesken ja kahlasin rantaan, koska en vaan enää jaksanut.

Tuo kaikki tarkoittaa, että jos kaadun kajakilla, niin olen niin sanotusti kusessa. Ehdin jo keräämään katteetonta itseluottamusta ja uskaltautumaan isompiin vesiin. Nyt tuota itseluottamusta ei ole jäljellä hitustakaan.

Alan vahvasti tarvitsemaan jotain oleellista onnistumista, ja pian.

Tai sitten melontani on tätä:

Joopa joo. Ehkä pitäisi aloittaa niistä perusharjoituksista, ei loppusuorituksesta.

Ohessa videomaisempi lähestyminen. Räpiköinti on tuskallista katsottavaa, tai huvittavaa, katsojasta riippuen. Mutta siinä ei itseasiassa ole mitään uutta melontamaailmassa. Taisin saada mahdutettua mukaan aivan jokaisen virheen, jonka aloittelija voi tehdä.

1 Like

Huh, tossa tilanteessa jos olisin ollu ite niin vedestä päästyä olisin todennäköisesti hylännyt mun kajakin sinne ja lähteny pikimmiten kotia.

Ootko harkinnut kirjan kirjoittamista kun sulta kirjoittaminen onnistuu niin hyvin?

Koko ikäni. Mutta en ole tarpeeksi pitkäjännitteinen siihen hommaan. Suomeksi: olen liian laiska.

Onnistuu merkityksessä, että en pelkää sitä. Mutta maan jokainen kustannustoimittaja saattaisi kylläkin nostaa vastalausen siitä hyvyydestä :rofl: Realismia kannattaa harrastaa.

Nää. Se aukkopeite olisi auennut ihan vaan väkivallallakin. Ongelma oli vaan siinä, että olen jättänyt tekemättä perusharjoitukset esime. laiturista kiinni pitäen. Minua on aina riivannut tapa, jossa opettelen passiivisesti teorian ja sitten oletan automaattisesti, että osaan kaiken käytännössäkin, Ja koskaan en kuitenkaan osaa. Väitän, että tuokin tapa johtuu vain laiskuudesta.

Siksi toiseksi nyt en ole enää edes varma, että oliko minulla missään vaiheessa silmät auki. Jos ei ollut, niin olen melkoisen ymmälläni.

1 Like