Luut, kerran päivässä syöminen ja koiran vatsan lorina

Meillä kun ollaan nyt siirrytty lopullisesti kerran päivässä ruokintaan ja siihen että kierreluita saavat myös harvemmin niin tämä koira jolla oli tätä nirppimistä ja närästyksen kaltaisia oireita niin vaiva helpotti tämän myötä.

Maha ei pidä enää mitään lirinää eikä lorinaa vaikkei aamulla söisi mitään, yleensä annat jotain pientä mutta aina ei halua.

Sillon tällön saavat aamulla luut. Esim tänä aamuna annoin. Söi sen kyllä mutta sen myötä alkaa röyhtäily ja suuhun nousee jotain koska sitten nieleskelee.

Eli vaiva oli silloin varmaan lähtöisin luista joita annoin päivittäin tai 2x päivässä ruokinta ylipäätään. Mutta nyt ruoka häviää kupista suhteellisen nopeasti :ok_hand:

1 Like

Luut, oli se sitten mallia kierre, nahka, tikku, rusto tai tuore ydinluu, ovat sarjaa suuri ongelman aiheuttaja.

Minähän olen suuri Kivikylän lihapullien suosija närästyksen ”lääkkeellisessä” hoidossa — eli katkaisemaan kohtaus. Se perustuu siihen, että lihapullat ovat täyttä mössöä, kypsiä ja matalalla rasvalla, joten niissä ei ole paljoakaan ärsyttävää. Mutta ne hajoavat heti ja muodostavat hetkeksi sen kuuluisan tulpan ylemmän vatsaportin paikkeille sekä imevät itseensä lisääntynyttä vatsahappoa, joka on usein se ongelma.

Eläinlääkäri pyrkii samaan neutralisoimalla ja/tai vähentämällä hapon muodostusta.

Luut eivät ime itseensä mitään. Mutta ne lisäävät vatsahapon eritystä ja antavat vatsalaukulle signaalin potentiaalisesta vierasesineuhasta.

Lorisijoille sen sijaan ongelman tynkää tulee siitä, että luut ja tikut sulavat ihan pahuksen hitaasti ja pieninä paloina voivat muiluttautua suolistoon, jossa ne käyttäytyvät kuin vierasesineet.

Suolistolle kun luunpala ei eroa mitenkään tikusta, kivestä tai kävystä. Jauheuttu luu on hieman eri asia, mutta siitä lopputulos on sama kuin jos kultsu syö omistajansa sukkahousut, tai jos hevonen on tuttu, saadaan hiekkaähky.

3 Likes

Tosta tuli vielä mieleen että joskus se on puklaillu valkosta limaa ja nyt vasta tajusin että se on ollu sitä luuta. Nahkakierreluita meillä yleensä syödäänkin, joskus joku kanansiipi tai kaula mutta niistä ei niin helposti mitään tuu. Niissä varmaan sitä luutaluuta sen verran vähemmän vrt kierreluu.

1 Like