Kovan ruuan sulamattomuus

Aika ajoin koira oksentaa sulamatonta ruokaa. Aika usein aikaväli edelliseen syömiseen voi olla melkoisen pitkäkin, jolloin ensimmäisenä tulee ajatus, että jokin on pahasti pielessä.

Joskus voi ollakin, mutta koiran vatsalaukun tyhjeneminen ei ole nopea. Usein se on hitaampi kuin omistajallaan. Se, että silti sanotaan koiran ruuansulatuksen olevan nopea, ei ole ristiriitaista, vaan puhutaan hieman eri asioista.

Koiran suolisto, se pätkä, jossa ruoka pilkotaan vatsalaukun tekemästä muusisra ja ravintoaineen imeytetään vereen tai imunesteeseen, on lyhyempi ja nopeampi kuin ihmisellä, jolloin koko ruuansulatuksen kesto on usein lyhyempi. Mutta vatsa saattaa olla hitaampi.

Asiaan liittyen Facebookissa esitettiin kysymys kuivatusta maksasta.

kuva

Kuivatun maksan sulamattomuus?

Koira (13kg, leikattu narttu) oli syönyt toissapäivänä kuivattua maksaa ja oli sen sitten viime yönä oksentanut. Kaksi palasta, jotka olivat noin etusormen pään kokoisia, mutta ohuempia muistuttivat tunnusteltaessa enemmän puuta tai kovaa kumia mutta olen 98% varma kuitenkin tulkinnastani. En saanut paloja käsin murrettua.

Mistähän voisi olla kyse? Miksei tuo sula? Jotenkin oletan, että tollasen tuotteen kuuluisi lähteä pehmenemään nopeammin…?

Samaa koiraa käytetty viime viikolla eläinlääkärissä, kun oli kolmena iltana kovin kipeä, tärisi ja eristäytyi. Mitään selittävää tekijää ei tullut tutkimuksissa ilmi (kopelointi, verikokeita, kuuntelut) Kyseistä maksatuotetta saanut ehkä 4 kertaa noin kuukauden / 3 viikon sisällä eikä ole syönyt sitä koskaan aikaisemmin.

Oma vastaukseni oli:

Ensinnäkin, ruuansulatus ylipäätään käynnistyy vasta joidenkin tuntien kuluttua syömisestä — joten jos kuuluu siihen ryhmään, jotka pelkäävät mennä koiran kanssa kävelylle pari tuntia syömisestä, niin siinä on senkin tauon merkitys :wink:

Toiseksi, keskikokoisilla vatsan tyhjeneminen kuivamuonalla on 12 - 16 tuntia, yksilöstä ja ruuasta riippuen. Mitä enemmän rasvaa, sitä pidempi sulatusaika. Lihalla aika on hieman lyhyempi.

Mutta tuo koskee nimenomaan ns. pehmeää ruokaa, johon myös kuovamuonat kuuluvat. Sen sijaan kaikki kovempi sulaa kauemmin.

Koiran vatsalaukussa on verkkorakenne, joka sitoo hitaasti sulavan kovan tavaran. Yleensä puhutaan luista ja rustoista, mutta toimii samalla tavalla mm. taulukoukkujen tai maissintähkien kanssa. Tai osalla koirista kuivatulla maksalla, joka on rakenteen suhteen lähempänä luuta tai kiveä.

Vatsalaukkuhan ei ole pullollaan happoa. Sitä on aika vähän, jos litroissa mietitään, ja siitäkin suurin osa sitoutuu enemmän tai vähemmän ruokaan (se ikivanha pelko kuivamuonan turpoamisesta vatsassa).

Vatsa puristaa ja vatkaa ruokamassaa ja erikseen plokatut kovat sitten saavat happokylpyä sen mukaan miten hapan massa sattuu siihen osumaan.

Vatsan pH voi vaihdella aika isossakin haarukassa ja mitä korkeampi pH, niin sitä hitaampi ruuansulatus. Iso osa tuosta on yksilöllistä, mutta osa johtuu ruuasta — siis pitkällä aikavälillä, jolloin elimistö ikäänkuin oppii käyttämään ruokaa.

Myös melkoinen osa vatsan ongelmista, ruuansulatuksen häiriöistä ja suolistosairauksista alkaa heikentämään suolahapon eritystä. Syytä ei tarkkaan tiedetä, mutta olettamus on, että sillä suojellaan elimistöä. Ei päästetä ruokaa eteenpäin, jos homma ei toimi. Samasta syystä munuaiset (ja pari muuta mekanismia) käynnistävät oksentamisen.

Joten aloittajan tapauksessa joku on ollut pielessä. Joko koira on ollut kipeä, tai se on vaan syntymälahjaltaan kehno ruuansulatuksessa.

Jatko sitten riippuu… jos syy oli akuutissa/kroonisessa sairaudessa, niin kuivattu könttä toimii myöhemmin. Jos se on ominaisuus, niin vaihdetaan maksalaatikkoon.

Vastaavia ongelmia tulee aika ajoin mm. kuivalihan yhteydessä. Se selittää myös määrätyt ongelmat purutikkujen, nahkarullien ja jopa kuivamuonien kanssa.

Kiitos vielä vastauksesta. Mutta mitäs nyt sitten, jos haluaisi noita mahdollisia suolisto-ongelmia lähteä selvittämään / kartoittamaan, pitäisi tehdä?

Lyhyesti, edellyttäen, että verikokeet oli puhtaat, eli ei tarvitse murehtia haimaa tai sappirakkoa, niin

  • täytyy saada selvitettyä onko historiaa vai onko tämä ainutlaatuista
  • ulosteen laatu/määrä, ja siihen liittyen mitä ylipäätään syö ja lisät
  • lähdetään kokeilemaan tuleeko oireet erilaisilla ruuilla, ja aloitetaan vaikka lihoista ja sitten joku mietitty kuivamuona (light, ylläpito, aktiivi, riippuen taustoista)
  • yritetään päättää onko kyse närästyksestä vai ns. suolistokrampeista

Siihen mennessä alkaa olla jo selvää, että mikä pahentaa ja mikä vähentää oireita. Tai että ongelma on ylipäätään syöminen, ei ruuan laatu — siinä vaiheessa homman pitäisi olla lääkärin toimialaa.