Korkeamman asteen keppihevostelua

Ei siinä, että ihminen menee koirien agi-esteitä tai hyppii hevosten esteitä, ole sinällään mitään uutta. Yhdessä ryhmässä jaettiin tämä:

Jakajan asenne oli hieman pilkkaava moisesta pelleilystä. Minä en pääse kunnolla edes nelinkontin, saatika että pystyisin etenemään muuta kuin konttaamalla. Vauhti on sellainen, että joku taapero pesisi minut 5-0.

Tuo neiti nimittäin liikkui melkoista vauhtia.

Päätin ottaa tosikkomaisen asenteen. Hypyt nimittäin saivat hieman suupielet tiukkenemaan.

Se, että ratsastuksessa hajoaa nilkkojen siteitä ja solisluita, on aika fakta asia. Videon neiti on riskissä hajoittaa ranteensa.

Hevosen etujalan rakenne on luotu siihen, että hevonen pystyy hyppäämään ja juostessaan ottamaan kovia iskuja. Koko ajan täytyy muistaa, että hevonen painaa jotain 400 - 700 kg (ääripäät on taas oma juttunsa, mutta ei tonnin muhkut paljoa esteillä käykään, ovat vetohevosia).

Ihmisen ranne on tehty kiertymään ja lisäämään näppäryyttä. Toki sekin kestää rakenteena aika paljon, mutta on hieman eri asia kuin aidosti nelijalkaisilla.

Tietysti ymmärrän, että videolla loikattiin esteen yli pehmeällä alustalla ja jousto tuli vartalosta. Silti kannattaisi ottaa vähemmän hevosmainen alastulo ja kopioida pantterimaista pyörähdystä?

SV: setämäinen äijäasenne

Muutoin on toki ihan kiva katsella, kun nuoret timmit naiset kirmaa kankaalla takapuoli pystyssä.

1 Like

Tää on niin kummallista. Tuommoinen koikkelehtiminen vaatii jo paria astetta parempaa kuntoa ja hyvää liikkuvuutta. Miksi sitä pitää pilkata :woman_facepalming:

Koska mies ja nuori nainen?

Ketjussa aloittaja ei kylläkään saanut kannatusta, miehiltä.