🧦 Koiran tossut

Kun pakkasta on yli viisitoista astetta, koira alkaa pian nostella tassujaan ja on haluton ulkoilemaan. Ajattelin hommata sille töppöset. Onko kellään ollut sellaisia käytössä ja mitään havaintoa siitä, millaiset pysyisivät jalassa kohtuullisen hyvin? Entä auttoivatko tassujen paleluun pakkasella?

Tällaiset tossut oli viime keväänä muutaman päivän kun koira onnistui revittelemään kovalla alustalla niin että takatassujen anturoihin tuli hiertymät. Nämä ei olleet kovin hyvät. Tassuosan kokoon nähden varsi oli aivan liian leveä, sitä piti leikata halki ja kiinnittää teipillä että kestivät ollenkaan jalassa.

Meillä cottonilla non-stopin long distancen tossut ja pysyy hyvin vauhdikkaammassakin menossa. Lisäksi myös Finneron halla tossut, mutta lähtee helposti vauhdikkaammassa tai koiran mentyä lumihangessa.

@Boshar Valmiita vai tee-se-itse-mallistoa?

Meillä on koirilla tossut, on pujotettavaa, osittain auki olevaa, alas asti auki olevaa, materiaalina fleece, villakangas, huovutettu villaja heijastava softshell.
Tossuja useammat kun kuka pukija tykkää mistäkin, ja tietty koville pakkasille paksummat tossut kuin viimaisille pikkupakkasille.

Meillä vanhin koirista on murtanut pentuna kyynärpään ja sitten on lcp:n takia poistettu reisiluunpää, niin on huomattavan kylmänarka parista tassusta.
Sillä onkin Back On Trackin trikoosta tossun sisäosa, ja loput kerrokset tarpeen mukaan.
Krskimmäinen tuntuu paahtavan karvasämpylöillä kelissä ku kelissä, johtunee siitä että tassut on enemmän ilmassa kun maassa :person_shrugging: toki sekin saa tossut kun on -15 (pohjavillaton rotu)
Pienimmällä on merinovillahaalari jossa kiinteät tossut, nopea vetästä pennulle päälle ja takki pukea vaikka hississä, kun ulos on aina kiire tuossa iässä vielä.

Kamalasti en liputa neulottujen/vitkattujen tossujen perään, ellei niitä huovuta, tiedän useampia koiroja jotka on moisista saanut kynsirikon.

Viime vuonna kokeilin Hallan tossuja, kun koira alko -15 asteen pakkasilla nostelee tassujaan. Tosi moni kehu hallan tossuja mutta omalla koirallani nuo ei pysyny ei sit millään. Tänä talvena läähdin kyselemään kavereilta uudestaan ja non-stopin tossut sai paljon kehuja. Pätin ostaa protector bootiet ja ne on kyllä olleet hyvöt, eivät oo irronneet ja ovat pikkasen paksummat. Koira on revitelly ne jalassa ihan kunnolla ja kaivanut hankea eikä oo ollu ongelmaa. Nähtävästi ne ohkasemmat pysyy jalassa ihan yhtä hyvin.

Non-Stopin tossuja ovat nyt useammat kehuneet, pysyvät hyvin jaloissa. Tossusetti maksaa noin 10 euroa, joten eivät maksa paljoa. Tilasin siksi myös omille koirilleni.

https://www.nonstopdogwear.com/fi/tuote/long-distance-bootie/

Ylipäätään valjakkomaailman tossut ovat lumelle hyvä vaihtoehto. Samalla oppii siihen ajatusmaailmaan, että ne ovat kulutustavaraa, kuten meidän sukkamme (tai ainakin minun…), ei pitkäaikaishankinta kuten omistajan hikerit.

Helpoin tapa on ostaa pikkulasten jarrusukkia. Tee-se-itse-ratkaisu on ostaa jonkun metrin fleeceä, leikata ne simppeliin muotoon, ommella sauma ja laittaa kiinnitys tarranauhalla. Minä en osaa, mutta meillä Minna teki niitä aikoinaan liukuhihnalta — luulen, että moisia löytyy ns. whippet-koossa vieläkin joku sata paria jostain laatikosta.

Etelä-Suomessa asia muuttuukin astetta hankalammaksi, jos pitää huomioida lisäksi hiekoitus, suola ja jää.