Aika usein kysytään, että kuinka nopeasti koiran saa laihduttaa. Kysymys pitäisi muotoilla toisin:
Kuinka nopeasti koiran pystyy laihduttamaan
Laihtumisvauhdissa nimittäin sotketaan kolme eri asiaa yhteen ja samaan.
- mitkä ovat terveydelliset riskit sairaalloisessa ylipainossa ihmisillä
- mitkä ovat ulkonäölliset ongelmat sairaassa ylipainossa ihmisillä
- miten saadaan ihminen sitoutumaan uuteen elämäntapaan
Nuo on sitten kytketty koiriin. Avataan kolmikkoa hiukan.
Ihminen ei ole koira
Terveydelliset riskit syntyvät pahasti ylipainoisilla ihmisillä monistakin tekijöistä. Yksi on mahdollinen kakkostyypin diabetes tai ylipäätään kehnolla reagoimisella insuliiniin. Silloin rankka energiavaje – jota laihdutus aina tarkoittaa – vaikutta kakkamaisella tavalla koko aineenvaihduntaa.
Usein mukana on myös sydänongelmia, jotka on huomioitava. Muitakin syitä on.
Noilla on harvoin, jos koskaan, koiralle varsinaista merkitystä. Ei edes linkitetyn artikkelin rantapallo-mopsilla. Koirille ei tule kakkostyypin diabetestä elämäntapojen vuoksi, ja insuliinisensitiivisyys on enemmänkin hypoteesi kuin aito asia. Sydänviatkin johtuvat ihan muista asioista, mutta toki sairaalloinen ylipaino voi niille altistaa.
Ulkonäölliset ongelmat ovat selviö, vaikka niistä ei paljoa ihmisten kohdalla puhutakaan. Nahka venyy ja sitten vatsa näyttää kuin sharpein naamalta. Kosmeettiset leikkaukset, kun nahkaa kiristetään, ovat ymmärtääkseni aika arkipäivää sairaalloisen ylipainon jälkihoitoja.
Mutta koirilla tuota ei oikeastaan tapahdu. Syytä siihen en oikeastaan tiedä, mutta voisin kuvitella, että syy on esimerkiksi ihon täysin erilaisessa rakenteessa. Mutta toki selitys voi löytyä ylipainon määrästäkin. Jos 200 kg ihminen laihduttaa painoon 65 kg, niin se vastaisi samaa kuin että meillä olisi 65 kg koira, joka pitäisi laihduttaa 20 kg tavoitteeseen.
Eipä noita ihan joka korttelin kulmalla tule vastaan – koirilla ihmistä vastaava sairaalloinen ylipaino on aivan tolkuttoman harvinaista, jopa silloin kun todetaan, että onpa läski rakki.
Sitoutuminen uuteen tapaan on suurin syy miksi suurin osa laihdutuskuureista epäonnistuu. Joulun jälkeen podetaan huonoa omaa tuntoa, kun kuvitellaan, että nyt viikon aikana lihottiin reippaasti. Sitten mennään uudenvuoden jälkeen salille, ja into loppuu aika tarkkaan 14. päivä. Se onkin raskasta, aikataulutkin on vaikeita ja on se viineri vaan hyvänmakuinen kahvipaussilla. Eikä töistä tultaessa kerta kaikkiaan jaksa kotiin asti ilman suklaapatukkaa. Plus täytyyhän ihmisen saada stressiään lievittää viinilasillisella tai kahdella, kun katsellaan Tempparien osallistujien toilailua ja irtoseksiä,
Samasta syystä VHH-viritykset ja varsinkin kaikki pusskeittolaihdutukset epäonnistuvat. Niissä keskitytään laihtumiseen. Kun paino on hiukan laskenut, niin ollaan tyytyväisiä, palataan takaisin vanhaan elämänmalliin ja kvartaalin jälkeen huokaillaan taas perseen leviämistä ja kun farkut ei mene enää kiinni.
Laihdutuskuurit ovat pääsääntöisesti nopeita tuloksia antavia, mutta niiden kanssa on totaalisen mahdotonta elää. Joutuu luopumaan liian monesta asiasta. Laihtuminen on helppoa. Pitää itsensä uudessa painossa taasen vaatii koko elämäntavan muuttamisen, ja se on vielä vaikeampaa kuin tupakan lopettaminen.
Koirilla tätä ongelmaa ei ole. Kukaan ei kysy koiralta mitä se haluaa ja miten se toivoisi saavansa viettää elämänsä. Toisaalta - oletteko koskaan nähnyt koiraa, joka makaa vatsansa vieressä ja murehtii oma viehättävyyttään? Joten ehkä koiran mielipiteen kysymyminen ja arvuuttelu olisikin tie lihomiseen – se on se mitä koira haluaa, ja itseasiassa koko eliöstä haluaa.
Ja mihin tultiin?
Lopputulema on, että koska koira ei päätä syömisestään ja elämästään mitään milloinkaan (jos päättää, niin meillä on käsissä koira, jonka omistaja kyselee käytöshäiriöihin neuvoa tai on varaamassa lopetusaikaa), niin elämäntavan muuttaminen ei ole merkityksellinen. Omistajalta toki vaaditaan asennemuutosta, mutta se ei liity koiraan mitenkään.
Samaten varsinaista terveydellistä syytä hitaaseen laihduttamiseen ei ole, joten läskiä saa polttaa nopeastikin.
Ylipäätään aikataulun miettiminen on totaalista pseude-fiksuutta. Se on vain näennäistä ja sitä harrastavat kolme ihmistyyppiä:
- koirien ruokintaneuvojat, jotka haluavat hieman enemmän laskutettavia tunteja (ja antaa itsestään professionaalisen vaikutelman; samaa pohjaa kuin koirahieroja, joka suoltaa lihasten latinankielisiä nimiä, että näyttäisi osaavalta ja että omistaja ei vaan vahingossakaan oppisi muuta kuin tilaamaan uuden ajan)
- insinöörit ja kirjanpitäjät (anteeksi, stereotyyppinen luokittelu), jota luulevat maailman olevan kurinalainen kaavamaisesti toimiva organismi, joka noudattaa exceliä
Tietysti energiamäärät voidaan laskea. Kunhan muistaa koko ajan, että se on teoreettista mallintamista ja jota voi käyttää uusien asioiden, tai ylipäätään asioiden, välisten yhteyksien hahmottamiseen ja jo tapahtuneen asian todistamiseen tai ymmärtämiseen.
Nimittäin ei tarvita kummoistakaan exceliä, että ottaa ruuasta viidenneksen pois (ihmisillä: ei ahnehdita kolmatta santsilautasta), leikkaa makupalojen määrää (ihmisillä: suklaapatukka ei ole koko ajan mukana) ja keventää ruokaa ylipäätään (ihmisillä: salaatti mukaan ja joka päivä ei tarvitse mennä nyrkillinen voita).
Minä laihdutin 10 kg töppöjalkarusselin 7,5 kiloon alle kolmessa viikossa. Olisi onnistunut nopeamminkin, mutta se olisi ollut jo ilkeilyä. Muuta ei tarvittu kuin
- 20 % rasvalla olevan ruuan vaihtaminen noin 16 prosenttiin
- hiukan vähemmän ruokaa kuppiin
- päivittäinen juuston verotusoikeus peruttiin
Koiran henkiset ongelmat
Osa ihmisistä ovat todella huonolla tuulella laihdutuskuurillaan. Osaksi energiavajeen takia, osaksi sokerivajeen takia, osaksi nälän tunteen takia, ja osaksi koska ylipäätään luopuminen pännii.
Osalla koirista tulee vastaavia ongelmia. Tämä ei ole todellakaan mikään fakta, mutta väitän, että nartuilla herää äkkipikaisuus ja aggre nälän myötä uroksia herkemmin. Tästä voisi vetää heittää jotain puolivillaista läppää, mutta jätetään ne väliin ja jossiteltaisiin mieluummin, että voisiko se olla hormonaalista. Narttujen (kuin myös naisten) kehonkoostumus on erilainen ja voitaisiin leikkiä ajatuksella, että biologia pyrkii suosimaan käyttäytymistä, joka johtaa turvalliseen energiansaantiin ja painoon, jotta lisääntyminen onnistuisi (ja ei, PMS-lohtusuklaata ei voi perustella menstruaatiolla, joten tulihan se mukamashauska läppä sieltä).
Hieman jo OT, mutta tässä saattaa olla myös hyvä esimerkki tilanteesta, jossa näkee mitä haluaa. Minulla on aina ollut enemmän narttuja kuin uroksia ja pyrin hankkimaan eläimiä, joilla on hieman enemmän särmää ja luonnetta. Joten laihdutuksessa nälän aiheuttama vittuuntuminen ei johdukaan sukupuolesta, vaan että sukupuolesta riippumatta olen tykännyt bitcheistä.
Mutta aggre on asia, joka kannattaa pitää mielessä, jos perheessä on useampi koira.
Ylipäätään ruuan varastaminen voi pahentua. Se on suora seuraus siitä, että koira ei vaan kykene ymmärtämään miksi ruokaa on vähemmän, kun sitä pitäisi olla enemmän.
Laihduttaako vai ei?
Suurin osaa Suomen laihdutuskuurilla olevista koirista ovat itseasiassa dieetillä aivan turhaan. Eivät ne ole lihavia. Ne saattavat olla ns, hyvässä lihassa, mutta siitä on pitkä matka lihavuuteen. Sitten ovat ne sterkatut nartut, joiden lihominen johtuu omistajan/eläinlääkärin innosta sorkkia peruuttamattomasti nartun tärkeintä horminitoimintaa – nille ei voida tehdä mitään, koska ne on rikottu.
Useimpia ei tarvitse edes laihduttaa. Riittää, että koirat laitettaisiin liikkumaan enemmän. Liikkunnalla ei ole kukaan koskaan laihtunut, mutta rasitus silti nostaa kulutusta hieman lähemmäs saantia. Mutta se vahvistaa ja kiinteyttää. Noilla laihdutuskuuri on enemmänkin, taas kerran, sijaistoiminta kun ei haluta tehdä sitä oikeaa asiaa – samaa pohjaa kuin ostaa soutukone sängyn alle tai tens vatsalihaksille.
- Anna rasvattomampaa ruokaa
- Anna hieman vähemmän ruokaa
Se oli siinä.
Arvon eläinlääkärit. Kun kehotatte ihmisiä laihduttamaan koiriaan, niin teidän pitäisi myös neuvoa miten se tehdään. Muutoin kyseessä on vähän samaa kuin heiluttaisi tikkari lapsen edessä ja lällättäisi, että saat tämän kun olet ratkaissut laskutikkua käyttäen useamman asteen yhtälöparin.
Neuvo tai kehoitus ilman mahdollisuutta toteuttaa se, on totaalista ajanhukkaa.
Mitäs jos saa jo aika rasvatonta ruokaa (1dl nappulaa 14% ja 80-100g lihaa 11%) ja ei nytkään isoja määriä? Mistäs sitä sitten lähtee pudottamaan.
No kyseessä kastroitu helposti lihova uros miltä ei millään meinaa saada painoa tippumaan. Sterkatulla nartulla ei mitään ongelmaa.
Ainoa mitä mietin niin tipauttaa nappulat 3/4 desiin ja laittaa kuppiin “kaloritonta” vatsantäyttäjää 
Minä tuun tähän @Jonnap kyyläämään vastausta.
Mietin, että jos annoskoon pudottaa todella pieneksi niin tuleeko ravintoaineiden tarpeet tyydytetyksi vai eikö niillä ole merkitystä?
Tässä ollaan eri asioissa, jotka yritetään mahduttaa samaan kaavaan. Eli koko ajan täytyy pitää erillään
- laiskuus
- liian korkeat kalorit
- muutettu aineenvaihdunta (sterkka/kastraatio)
- sairaudet
Joten oikeastaan aina kun puhutaan yleisellä tasolla laihduttamisesta, niin ollaan kahdessa ensimmäisessä tapauksessa. Ja silloin ongelma ei ole koskaan siinä, että koira söisi valmiiksi pieniä annoksia matalilla kaloreilla.
Kolmannessa tapauksessa on pakko hyväksyä ylipaino. Ihan siksi, että se on ns. hankittu vamma. On ihan toissijaista miksi operaatio on tehty, koska lopputulos on ainoa merkityksellinen.
Sairauksissa (joita koirilla on aika vähän, mutta esim. Addison/Crohn) ongelma ei ole se ylipaino, vaan sairaus itsessään. On tarpeeksi haastavaa pitää koira oikealla lääkityksellä ja hengissä kuin alkaa uhrata aikaa ja vaivaa kalorien miettimiseen sen syvemmin.
Eli laihdutuksessa tehdään kolme asiaa:
- mietitään syy ja korjataan se, jos pystytään
- mietitään onko ylipaino aidosti sellainen ongelma, että sitä kannattaa lähteä säätämään
- mietitään aiheuttaako laihdutus enemmän riskejä tai ongelmia kuin lihavuus (okei, tämä on oikeastaan sama kuin edellinen)
Munuaisilla esimerkiksi voi nostaa ruoka-annoksen kokoa ilman, että kalirit juurikaan nousee. Ongelmaksi tulee tietysti munuaisten kehno saatavuus ja törkeän paha haju…
Josta tietysti päästään siihen varsinaiseen käytännön ongelmaan:
Se riippuu ruuasta. Kuivamuonilla tuo on riski. Lihalla, tai koiran raakaruokinnassa, pieni määrää leikkaa vain proteiinien ja rasvan saantia. Se on harvemmin ongelma, mutta on mahdollinen.
Mutta jos pieni ruoka-annos aiheuttaa vajeita, niin nehän saadaan korjattua sitten muilla tavoilla. Vitamiineissa ja mineraaleissa ei ole energiaa. Protskujakin saadaan lisättyä ilman kaloreita.
Rasva siinä vaikea on ja jos ajaudutaan tilanteeseen, että rasvan alhainen määrä aiheuttaa ongelmia, niin ensin yritetään tehdä pikakorjaus kasviöljyillä ja kun se ei auta, niin hyväksytään ylipaino — ainakin silloin kun ekstrakalorit ei tule hiilihydraateista.
Muistaakseni tässä on mainittu noista ongelmista:
Tämä on se mitä itse välillä mietin. Jos koiralla, jonka ihannepaino olisi 9kg ja painaakin 10kg, kyljissä tuntuu rasvaa, onko kilon painonpudotus edes aiheellista. Koska kuitenkin silminnähden jaksaa toimia. Mutta sitten iskee syyllisyys “ylipainoisesta” koirasta ja siitä että olen huono omistaja.
Helpoin olis jättää nappulat pois ja antaa pelkkää lihaa ja lisät mutta lihan hinta tällä hetkellä 
ja nappuloista saa kätevästi kaiken ja kakka pysyy hyvänä. Että sitten joutuu punnitsemaan paljon kaikkea muutakin ku vaan painon putoamista.
Mushin sivuilta:
On myös tapauksia, joissa koira saattaa vaikuttaa ylipainoiselta, mutta kerros ihon alla onkin rasvavaraston sijaan turvotusta, joka saattaa johtua ruokavalion sopimattomuudesta. Näissä tapauksissa ruokavalion korjaaminen aiheuttaa yleensä hyvin nopeita muutoksia koiran olemuksessa ja mielialassa.
Mistäs sen sitten tietää onko se kerros rasvaa vai turvotusta? Tuntuuko ne jotenkin erilaiselta?
Älä suhtaudu Mushin väitteisiin kuten asiaan. Ne yrittää nyt väittää, että koiralla olisi niin helvetinmoinen nesteturvotus, että se näyttää lihavalta.
Koko ajan täytyy muistaa, että Mushin taustat ovat barffissa. Samaten niiden reseptiikkaa tekee/teki barffaaja. Jolloin iso osa heidän väitteistään on barffia.
Tuo läskiltä näyttävä nesteturvotus on ikivanha barffin perusväite kuivamuonia vastaan. Totta hemmetissä sokereilla saadaan nesteturvotus. Niin saadaan estrogeenillakin. Mutta koskaan-ikinä-milloinkaan koiraa ei sekoita silloin läskin kanssa.
Barffilla koirat laihtuivat nopeasti, koska barffin oppien mukaan aiheutettiin tolkuton energiavaje. Eli tehtiin samanlainen laihdutus kuin mitä minä puuhasin kun leikkasin päivän kalorit itselläni 1200 kilokaloriin.
Laihtuuhan sillä, nopeasti. Mitä järkeä moisessa on? Ei mitään. Johtuiko laihtuminen nesteturvotuksen häviämisestä? Ei todellakaan.
Mutta onhan se lohduttavampaa selittää nesteturvotuksen häviämisestä kuin myöntää, että tuli nälkiinnytettyä koiraa. Ja taas ollaan syvällä siinä väitteessä, että barf ei ollut ruokintatapa, vaan koirahistorian pahin ruokintavirhe.
Mush kokee jostain syystä järkeväksi jatkaa tuota linjaa.