Koiran kaljut silmänympärykset

Koiran kaljut silmäympärystät johtuvat aivan samasta syystä kuin koiran turkin oheneminen, matta ulkumuoto tai kaikki sellainen, jota kuolleeksi turkiksi kutsutaan.

  • sinkin puute
  • proteiinien huono laatu
  • rasvan vähyys
  • kuivuminen

Tuon ei pitäisi olla sinällään yllättävää, koska turkkia silmänympärystökin on.

Se, että kaljuuntuminen näkyy selvästi juuri silmien ympärillä, johtuu kahdesta aivan itsestään selvästä syystä:

  1. karva on ohuempaa
  2. silmät nähdään heti

Useimmiten moisilla koirilla on myös heikko karvanlaatu korvien kärjissä tai kainaloissa, joskus myös vatsassa ja nivusissa. Tuo ei kylläkään ole mikään automaatio.

Jos koiralla on koko rungossa heikko karva ja kaljuuntumista, sekä takareidetkin alkavat olla ilman karvaa, jopa symmetrisesti, niin sitä ei enää sinkillä korjata. Moiset ovat merkki laajemmasta ongelmasta ja silloin suunta on eläinlääkäri.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on yksi vaihtoehto, myös ulkoloiset. Ajoittain ongelma voi olla vakavampi, kuten Addisonin tauti tai diabetes. Noissa on kuitenkin aina mukava muutakin oireilua, mutta niitä ei olla välttämättä huomattu tai ei ajatella liittyvän yhteen turkin huonon laadun kanssa - kutinaa, (vyötärä)lihomista, haavojen ja naarmujen heikkoa paranemista, jatkuvaa väsymystä…

Edellä olevissa tapauksissa ruualla ja ravintolisillä ei paranneta koiraa, mutta toipumista saatetaan nopeuttaa, jahka varsinainen ongelma on hoidossa.

Silmien kaljuuntuminen tai jo pennusta asti ollut kaljuus saattaa olla myös perinnöllistä. Se kiusaa kaikkia värejä, joiden kanssa huono laatu kulkee turhan usein käsikädessä: ruskea, sininen, merle ja valkoinen.

116363667_10158282460285256_6432449638254469625_n

Silloin ei mikään ravintolisä tai hoito auta, koska ongelma on karvatupen puutumisessa. Tyhmä vertaus, mutta hieman samaa kuin ihmisten kaljuuntuminen.

Syytä voi yrittää arvailla. Jos kaljuuntumisen raja on muutaman metrin päästä katsottuna kuin tarkkarajainen, niin syy on useimmiten perinnöllinen.

Jos kaljuun eon liukuva, turkki ikäänkuin feidaa karvasta karvattomaan, niin syy on usein ulkoinen.

Koska sääntö on todellakin kaikkea muuta kuin eksakti, niin kaljuuden rajasta riippumatta

  • tarkistetaan ruoka
  • tarkistetaan ulkoiset olosuhteet (pedin materiaali, kupit ja kipot jne.)
  • poissuljetaan terveydelliset ongelmat

Ja jos mietitään sinkin saatavuutta eri ruoka-aineista, niin tässä yli (ei-niin-vakava) lista:

https://foorumi.katiska.eu/t/sinkki/232/2