🛶 Kajakkijuttuja

Tein hiukan kumikajakkiaiheiden uudelleenjärjestystä. Ehkä pysyn aiheessa, ehkä en. Valittakaa ylläpidolle, jos en kirjoita sinne minne kuuluu.

Luontoon laitoin/laitan nuo eräänalaiset reissukertomukset. Kun niiden kantava ajatus on/pitäisi olla melominen ja paikkojen näkeminen sekä kokeminen.

Tänne laitan sitten vanhaan tuttuun tapaan, jos jokin liittyy jotenkin kuntoon.

Pidän melontajutut erossa noista megaketjuista.

Joten.

Tänään olin Vihdin kirkolla, ja melottuani hetken Hiidenveden puolella siirryin jokimaisemiin (jossain päin Suomea moista kutsuttaisiin kateellisesti avo-ojaksi).

Matkaa tuli pyöreät 5 kilometriä ja aikaa paloi puolitoista tuntia. Joten veikkaukseni siitä, että vauhti olisi jotain 2 km/h ei ihan pitänyt paikkaansa. Kilometriajat olivat 20 ja 24 minuutin välillä, joten 4 km/h on lähempänä totuutta.

On se aika säälittävä vauhti verrattuna siihen mitä kävellen saa pidettyä yllä :joy:

Isommalla vedellä mennessä oli lievää sivutuulta, joka oli paluumatkalla kääntynyt vastatuuleksi. Ja siinä vaiheessa moinen kumikajakki muuttui raskaaksi.

Aika äkkiä sain rytmistä kiinni ja melominen oli ehkä hieman siellä päin kuin mitä kuuluisi. Vaikka vauhti ei päätä huimannut, niin sekin oli itseasiassa ihan kivaa — tosin siinä vaiheessa homma alkoi tuntumaan jo treenimäiseltä.

Eilen tunti. Tänään puolitoista. Nyt tuntuu hieman käsivarsissa. Taidan pitää huomenna välipäivän.

Muttamutta… ei tällä temmolla ja tasolla oikein kuntoa nosteta. Psyykkeelle tekee kylläkin hyvää. Nimittäin sykekartta on aika rauhallinen:

1 Like

Se perhanan evä olisi aika must, että tuo kumilautta menisi enemmän suoraan. Nyt minulla melominen on hieman kuin kanootissa (eikä tämäkään pidä paikkaansa, tiedän). Melon kaksi kertaa toiselta puolelta ja kerran toiselta, että saan suunnan pysymään.

Sanoin jo vissiin heti oston jälkeen, että tuo puoltaa oikealle. Silloin luulin, että se johtui ponttoonien paine-erosta, mutta siitä ei ole kysymys. Joko en istu ihan keskellä (johon en usko), melon vasemmmalta puolelta lujempaa tai syvempää (mahdollista) tai puhallettavassa kajakissa on pieni rakennevirhe (tuossa hintaluokassa hyvinkin mahdollista).

Minun pitäisi päättää onko se kajakki vai kanootti. Koska se koko matkalta avoin ja leveä, niin se on kanootti. Koska sitä melotaan sit-on-bottom ja kajakkimelalla, niin se on kajakki.

Jossain ketjussa totesinkin, että nuo ovat enemmän tai vähemmän hybridejä.

Se puoltaminen ja melominen.

Eräs totesi minulle, että ei vehkeessä ole vika, vaan käyttäjässä — en todellakaan kyseenalaista tuota veikkausta.

Ensimmäinen kysymysmerkki on, että odotan siltä jotain mitä moinen puhallettava ei ole. Se ei ole soutuvene, eikä kajakki. Eikä kanootti. Silti sen käyttäytyminen on tuolta osin lähimpänä kanoottia.

Muutoin se on hieman kuin koskikajakki. Noin lyhyt ei (varsinkin leveä) ei vaan mene suoraan. Se on ns. leikkisä (playful sanoo jenkit). Eli sen saa pyörähtämään melkein pennin päällä. Ja se tekisi sen mielellään.

Toinen kysymysmerkki on (surkea) melontatyylini. Sain toisaalta kommentin, jossa todettiin, että minun tapani on hieman kuin meloisi kilpa/kuntokajakkia — liian vahvat ja pitkät vedot (eli itseasiassa, taas, hieman kanoottimaista melomista taakse).

Se alkaa kulkea helpommin suoraan, tai ainakin melkein, kunhan maltan nostaa melan heti istumakohdan jälkeen. Nyt ylipitkä veto on kuin kääntävä, paitsi että en tee sitä melan mittaa kauempaa, vaan kajakin vierestä.

Tuo saattaa hyvinkin pitää paikkaansa.

Tässä aletaan lähestymään samaa kuin miksi olen kuvannut ratsastamistani. Ei minulla ole minkäänlaista kuvaa asennostani ja liikkumisestani, Kertoo surkeaa tarinaa kehon kontrollista ja koordinaatiosta. Mutta videolta saan käsityksen mihin suuntaan pitäisi korjata — se, että onnistuuko korjausliike, on sitten toinen juttu.

1 Like

Juttelin tuossa yhden varttitutun kanssa. Ihan muista asioista (itseasiassa koirien lisäravinteista), mutta koska hän on melonut ikänsä, niin eihän sitäkään aihetta voinut välttää.

Hän totesi, että minulla on dilemma — itseasiassa aika ratkaisematon. Valitettavasti? olin jo oivaltanut sen itsekin, mutta olisihan se kiva hyödyllistä kuulla toiseltakin.

Haluan mahdottomia merkityksessä kaikki yhdessä paketissa.

  • kuntokajakin nopeus
  • merikajakin kelpoisuus
  • ilmatäytteisen vakaus
  • kanootin kuljetuskyky
  • kanootin kantaminen maita pitkin vesistöstä toiseen

Joten taas päästään siihen, että en tiedä mitä haluan ja mitkä ominaisuudet ovat minulle tärkeitä. Ja niiden asioiden suhteen ollaan yhden faktan äärellä: ikä.

Ollaan realisteja. Minä en ole enää nuori urho elämäni parhaissa vuosissa (no, urho en ole ollut koskaan ja parhauskin on tulkinnanvaraista). Väsynein, ja omalla tavallaan mauttomien ikääntyvien hokema on, että ikä on vain numeroita. Moisen selittely on pahempaa ikäkriisiä kuin harrikan osto tai puumamainen intoilu. Totaalista realismin puutetta.

Ikä on väsymistä, rajusti heikentynyttä palautumista, krämppää ja vaivaa.

Minä olen tätä kirjoitettaessa 58. Eläkkeelle on vielä matkaa, jos koskaan eläkkeelle pääsen, mutta Facebookin muistot paljastavat kuinka helvetillistä vauhtia vuodet menevät. Minulla on jollain tapaa aktiivista aikaa jäljellä maksimissaan 10 vuotta. Ja suunnitelmat on mahdutettava tuohon aikajaksoon.

Turhaa ikääntyvän jossittelua ja saarnaa


Laitan tämän vuodatuksen pois suorasta näkymästä, koska jopa minä tiedän kuinka väsynyttä selittelyä tämä on.

Ryypätkää, rällätkää, naikaa, matkustakaa ja ihan mitä tahansa ennen kuin täytätte 30. Koska viimeistään siinä vaiheessa alkaa vauhti hidastua. 40 kohdalla rääkkää asuntolainat, paska duunia ja jälkikasvu, jos sellaista on saanut tai halunnut. 50 jälkeen ei enää jaksa, vaikka halua olisikin. Ja sitten onkin pelkkää alamäkeä.

Minä olen nuorena tehnyt kaikenlaista. Osan olisi saanut jättää tekemättä ja osan olisi voinut tehdä toisin. Mutta tuo pätee kaikkien kohdalla — ja jos ei, niin elämä on ollut, minun mielestäni, luultavasti ihan pirun tylsää. Mutta joillekin tylsyys on sitä mitä halutaan.

Yksi sääntö on ja pätee, itseasiassa läpi koko iän. Pysykää ihan helvetin kaukana parisuhteesta, joka rajoittaa tekemisiä luopumisen asteelle.

En tarkoita normaaleja parisuhteisiin kuuluvaa kompromissien tekoa, neuvotteluja, sopimuksia ja vuorovaikutusta. Ne ovat parisuhteen perusta. Tarkoitan ihan aitoa luopumista jostain, mistä on haaveillut tai jota haluaa. Tutuin esimerkki, ainakin käsitetasolla, lienee ultimaatumi joko koira lähtee tai minä.

Pariutumista etsivien koiraharrastajien on syytä aina ja poikkeuksetta laittaa baanalle lähtiessään päälleen paita Allergiset älkööt vaivautuko.

Minä hukkasin moiseen 7 vuotta ja 5 päivää.

Sitten on raha. Enemmän on parempi ja köyhyys estää kaiken. Mutta suurimmalla osalla ei ole mahdollisuuksia päästä verolistojen TOP-10:iin. Mutta en ymmärrä miten kiinteässä parisuhteessa omat rahat ajattelu voi toimia. Ehkä olen liian vanhaa kaartia, mutta minun näkemykseni mukaan se ei johda kuin suhteen sisäiseen köyhyyteen, jos molemmilla ei ole sama tulotaso.

Perheen sisäinen köyhyys johtaa väistämättä vääristyneeseen valta-asemaan ja on parempi ostaa toisen persaukisen kanssa kimpassa Ikeasta lautasia, kuin huorata varakkaamman kanssa samassa parisuhteessa.

Joko tämä on riittävän kaukana melomisesta?

En minä lähde enää vesireissulle millekään useamman päivän reissulle. Jos lähden, niin se on kertaluontoista ja onnistuu vuokravehkeelläkin.

KIlpakajakkien vauhtia en tarvitse. Jos tarvitsen, niin ostan Busterin ja lyön sen perseeseen jonkun 25 heppaisen. Olisihan se kiva taittaa matkaa, mutta minulle matkalla olo on kuitenkin tärkeämpää kuin päämäärä.

Silti on kiva katsella Google Mapsistä jotain 100 kilometrin reittejä — hyvällä pelillä olematta ahne se olisi 2 - 3 yöpymisen taival.

Mutta en minä moisia tekisi joka viikko. Enkä edes joka kuukausi, ja kesä on lyhyt. Minna ei moiselle lähtisi, se ei savolaisena nauti veden päällä olemisesta, joten joutuisin menemään yksin (joka ei sinällään ole minulle edes henkinen ongelma, mutta mukavuuden halua on; olen yöpynyt vuosien saatossa oman määräni metsissä).

Tuo kaikki tipauttaa kanootin pois ostosuunnitelmista.

Jää kaksi vaihtoehtoa: tavallinen harrastekajakki (miten käännetään recreational) tai puhallettava. Kumpaankin saa mukaan parin päivän kamat yhdelle ihmiselle.

Tuon tason kajakit painaa lähemmäs 30 kiloa. Sen verran olen elämässäni kantanut koiranruokasäkkejä sekä kulkenut (huonon/halvan) rinkan kanssa maastossa, että minulle ei ole minkäänlaista harhakäsitystä mitä moisen raahaaminen jonkun kannaksen yli tai padon kiertäminen on.

Aletaan olla tilanteessa, että ilmatäytteinen on ainoa vaihtoehto.

Jolloin päästään takaisin siihen nopeuteen, joka ei ollut tärkeä ominaisuus. Mutta jos melon 6 tuntia, ja pääsen kävelymatkan päähän kotoa, niin eihän siinä ole lähdön ja matkan tunnelmaa :rofl:

Ja samalla vastaan tulee vesikelpoisuus. Suomessa kun tuulee aika usein ja jos melominen vastatuuleen on mahdotonta, tai pienikin laine meinaa lyödä vettä sisään, niin käyttöpäivien määrä vähenee entisestään.

Valintoja. Aina vaan valintoja.

1 Like

Minulla alkaa olla liikaa näitä kajakkialoituksia. Siis vastaavia tismalleen samoja tai samankaltaisia aloituksia ja vastauksia ripoteltuna sinne tai tänne. Alkaisi periaatteessa olla uuden kategorian aika ja paikka, mutta semantisesti homma hoituu kuitenkin tageilla.

Ei minun pitänyt meta-asioita pohtia, vaan varpaitani kajakissa.

Minulla on siis huono istuma-asento. Ja kuten aina ja ihan kaikessa, niin ajatuksenjuoksuni menee:

  • luulen jotain, kunnes tulee ongelma
  • päättelen heti ongelman syyn ja ratkaisun, ja huomaan hyvin nopealla aikataululla, yleensä aiheesta riippumatta tunneissa, että pähkäilyni menee pieleen
  • vaivun pätemättömyyden tunteeseen ja revin ranteeni auki oman kyvyttömyyden alttarilla
  • katselen Netflixiä tai muuta suoratoistoa, siivoan talleja tai teen mitä tahansa sellaista, josta en aidosti nauti, mutta saan siirrettyä asiaa määrittelemättömään tulevaisuuteen, ja koko ajan ajatukset pyörii ongelmassa (joka aiheuttaa keskittymishäiriöitä siihen toissijaiseen, jota yritän saada jonkunlaiseen kuosiin)
  • nukun, herään ja ajatukset pyörii edelleenkin samaa kehää
  • keksin, yleensä seuraavana aamupäivänä, jonkinlaisen syyn ja siitä sitten kehittyy tai ei kehity ratkaisu
  • aikaa kuluu määrä X ja joko olen tyytyväinen syyhyn, ehkä jopa ratkaisuun, tai totean olevani edelleen pielessä ja palaan kierron alkuun

Tuo käyttäytymismalli on riivannut minua niin kauan kuin muistan, ja on ohjannut todella vahvasti aivan kaikkia muitakin aktiviteettejani, kuten vaikka koiria, laihdutusta tai kuntoilua. Kyllä, haiskahtaa vahvasti pakkomielteiseltä oireilulta :rofl: No, ainakin tiedostan oman sekopäisyyteni.

Tästähän tuli avautumisketju jo ennen kuin pääsin edes aiheeseen. Se, että kirjoitan näitä julkisesti on osa prosessia. Saan sillä asiaan hieman selkeyttä ja etäisyyttä. Reaktioita tulee ylipäätään mihinkään missään aika vähän, mutta nekin auttavat hahmottamaan asiayhteyksiä, vaikka en olisikaan samaa mieltä. Siitä sitten seuraa se, että ehkä joku muu saa hiukan oikaistua mutkia, jos tai kun kompuroi samassa suossa.

Mutta edellä kerrottu saattaa selittää miksi minulla on niin tolkuttoman vähän ymmärrystä ihmisiä kohtaan, jotka eivät halua selvittää ja oppia — se sotii niin raskaasti sitä fundamentalistista maailmankatsomusta ja käyttäytymistä vastaan, joka on minulle luonteenomaista.

Pahinta, tai muiden mielestä mukavinta, on se, että aika on hionut minusta pahimmat särmät pois :wink:

Asiaan. Eli ne varpaat ja istumisasento kajakissa.

Kertauksena. En saa reisille tukea, jalkaterät on jumissa ja jalat on huomattavan epämukavassa sammakkouintiasennossa.

En ole ihan varma, että tuo sittenkään aiheutuu omasta istunnasta tai vääristä säädöistä.

Säätöjä on perin vähän moisessa peruskajakissa. Selkänojaa saa hieman siirrettyä eteen ja taakse. Jalkatukia saisi vain lähemmäs, koska ne ovat jo niin kaukana kuin mahdollista.

Jos siirrän selkänojaa taaksepäin, niin takapuoli siirtyisi pois istuimelta, joka on kiinteä. Täytyy ottaa kuva istumisasennostani, mutta ehkä selkänojaa pitäisikin siirtää eteenpäin, koska en nyt saa mitään tukea ristiselälle. Tai istun vaan etukumarassa, joka ei olisi meikäläisen sysipaskalla ryhdillä mitenkään poikkeuksellista ja oli yksi suurimpia ongelmia ratsastuksessa (siinä lajissa minulla sitten piisasikin niitä suuria ongelmia…). Kuten sanoin, täytyy kuvata.

Jos siirrän jalkatukia/polkimia/pedaaleja hieman taaksepäin, niin siitä seuraa pakosta vielä jyrkempi mutka nilkkoihin, joko V-asennossa kantapäät yhdessä tai säären ja jalkapöydän välillä, jos sattuisin saamaan tilaa varpaiden yläpuolelle.

Palaan koko ajan niihin asioihin, joita olen kuullut mainittavan isojen poikien videoissa.

Sukupuolisidonnaisuudesta…

Se, että mainitse siitä mitä isot pojat tekevät, on suora seuraus omasta sukupuolesta. Aika monet naiset, ainakin omassa ikäluokassa, käyttävät vastaavaa ilmaisua isoista tytöistä.

Mutta… melontavideot ovat aina järjestään miesten tekemiä. Olen täysin tismalleen samaa mieltä siitä, että sukupuolisidonnaisuudet pitäisi poistaa aktiviteeteista, koska aika harvoin, jos koskaan, tekeminen on sidottu siihen mitä on tai haluaisi olla olevan jalkovälissä tai millainen on hetun loppuosa.

Fakta kuitenkin on, että monet harrastukset ovat sukupuolten suhteen vääristyneitä. Ratsastus on ehkä maailman selvin esimerkki naispainotteisuudesta. Fyysisemmät lajit ovat vahvemmin miespainotteisia.

Tiedän, että itse melonnassa ei vastaavaa sukupuolipainotusta ole (koskenlaskusta en olisi ihan varma). Sen sijaan melontaan liittyvä sisällöntuotto on lähes yksinomaan miesten heiniä. Sama muuten pätee melkein kaikessa, seuratkaa joskus sillä silmällä.

Nyt eksyn jo off topikkiin rajusti. Jos aletaan käyttämään sukupuolisidonnaista stereotypioita, niin naisten pitäisi vahvemmin sosiaalisina eläiminä dominoida uussisältöä, mutta näin ei ole. Sen sijaan somemainen kommenttimaailma on totaalisesti naisten valloittamaa.

Tästä on helppo vetää johtopäätös. Uuden sisällön luominen ei ole sosiaalinen toimi, vaikka niin väitetäänkin. Se on henkilökohtaista julistamista. Sen sijaan kommentointi, eli tullaan valmiiseen tilaisuuteen ja katettuun pöytään, sen sijaan on sosiaalista toimintaa.

Tällä kommentilla luultavasti ammun itseäni nilkkaan ja päähän :joy: mutta yrittäkää ymmärtää se sellaisena kuin se on tarkoitettukin: provosoivana ja vääristävänä yleistyksenä.

Se tarkoittaa silloin myös sitä, että naiset ovat miehiä haluttomampia laittamaan itseään (ja egoaan) alttiiksi sekä ovat laiskempia. Ja se näkyy myös siinä miksi harrastusratsastaminen on naisten leipälaji, kun taasen ekstriimissä on enemmän miehiä (taitaa muuten kiipeilyssä olla enemmän naisia).

Se siitä ja asiaan.

Jalkojen epämukavasta asennosta valitetaan todella usein, aivan kajakkimallista ja sen hinnasta riippumatta. Se tulee kapeasta ja matalasta rakenteesta.

Hinnakkaimmissa kajakeissa muistetaan aina ja poikkeuksetta ensimmäisenä mainita kuinka mukava penkki siinä on ja kuinka paljon on säätöjä. Joten kokemani penkkiepämukavuus on hintaan ja varustukseen sidottu ominaisuus ja paskaakos ostit halvan. Eli sille ei voi tehdä mitään.

Reisituki… Se tulee ihan rakenteesta, uskoisin. Meri- ja retkeilykajakit ovat kapeampia ja pidempiä. Se on ainoa tapa saada niihin vauhtia. Tosin se samalla syö ketteryyttä, koska toisilleen eräällä tapaa vastakkaisia fysikaalisia suureita ei saada samaan pakettiin, koskaan. Mutta kapeus lisää kiikkeryyttä, jonka hallinta vaatii tekniikkaa ja nuo yhdessä tarkoittavat, että kunto/meri/retkeilykajakit eivät ole leimallisesti aloittelijoiden veneitä.

Aloittelijoiden mallit taasen ovat leveämpiä. Se lisää vakautta, eivätkä ne kaadu kovinkaan helposti. Mutta se tarkoittaa samalla leveämpiä sisätiloja, jonka takia jos ja kun istutaan polvet lähellä toisiaan, niin totta hemmetissä sivulle jää tyhjää tilaa.

Polvia voi painaa sivulle päin, mutta silloin sammakkomiesmäinen asento korostuu. Kaupan päälle saadaan enemmän mutkaa ja vääntöä nilkoille.

Reisiä ei voi levittää ilman suurta määrää ihraa ja sokeria sisäisesti käytettynä. Joka tarkoittaa suoraan sitä, että kun kajakin mainoksessa sanotaan, että on reisituki, niin se tarkoittaa suomeksi sitä, että reisille on tuki, jos olet tarkkaan määrätyn levyinen ja paksuinen.

Reisituen eräänlaista mahdottomuutta lisää sekin, että ohjaamon aukon täytyy olla mahdollisimman iso ja leveä aloittelijoille tarkoitetuissa peruskajakeissa — helpompi kiivetä kyytiin. Mutta samalla sitten reisituen paikka menee aina vaan kauemmas.

Luulen, että kuka tahansa kokeneempi meloja olisi voinut selittää tuon minulle heti.

Tässä aletaan lähestymään sisällöntuoton perusongelmaa: kohderyhmä. Kun osaavat yrittää tehdä perusmateriaalia täysin aloittelijalle, niin hän useimmiten jättää kertomatta asioita, joita pitäisi kertoa. Ei pahuuttaan, vaan koska hänelle ei tule pieleen mieleenkään moisen itsestäänselvyyden selittäminen.

Tuon itsestäänselvyyden unohtaminen tai ohittaminen saattaa vaan maksaa hukattua rahaa ja menetetyn harrastajan. Ja kyllä, olen tuskallisen tietoinen, että minet menevät täysin samaa reittiä kuin minäkin: aloitetaan pienellä rahalla, koska sinänsä tuikituntemattomaan harrastukseen ei haluta sijoittaa heti muutamaa tonnia.

Täytyisi vaan ymmärtää mitä säästö aiheuttaa. Ja sitten kyetä lisäksi miettimään, että korjaako edes raha niitä koettuja epämukavuuksia, vai kuuluuko se lajiin.

Joten minun vaihtoehtoni alkavat olla:

  • kokeilla hieman selkänojan säätöä vaikuttaako se mitään
  • kokeilla vaikuttaako kengät mitenkään
  • opetella perustekniikka
  • sopeutua
  • kerätä rahaa parempaan, joka tässä tarkoittaa varustellumpaa

Edit: vaikeudet eivät sitten tainneetkaan johtua ihan pelkästään minusta, vaan Buccaneerin rakentamislaadusta.

Ja tänään sitten näkemys on toinen kuin tuo edeltävä. Ainakin hieman. Minulla nimittäin petti hallinta hieman ennen puolta yöltä ja tempaisin kajakin nurmelle lamppujen valossa.

Rakenne ja tekninen laatu vaikuttavat mukavuuteen, ja määrättyjen säätöjen uupumiseen. Molemmat vaikuttavat siihen, että istuma-asento ei ole mukavin mahdollinen. Tonni lisää hintaan, niin tuo muuttuisi.

Lisäksi kuvioissa on kokemattomuuteni. Kukaan ei pakota tai käske minua istumaan eräällä tavalla alakroppa piilossa, vaan polvet saavat näkyä aukosta. Se, että minulla ei oikein ole muuta mahdollisuutta, johtuu kajakin rakenteesta. Edelleenkin, hieman lyhyemmälle asennon löytäminen ei olisi ongelma.

Hain yöllä valojen alla useampaakin asentoa, ja ihmettelin jalkojen asentoa pedaaleilla. Nyt tulee vastaan kajakin rakenne. En saa jalkatukia niin eteen, että pystyisin istumaan polvet vain einen koholla. Saan tilannetta hieman parannettua sammakkomaisella/salmiakkikuviollisella istunnalla polvet levänä. Joka sitten sattuu polviin — jospa laittaisi pienet pehmusteet väliin, ihan työrukkaset saattaisi kelvata.

Nyt aletaan lähestyä sitä vasemmalle kääntymistä. Tämä teksti saa hieman miettimään:

Meloja saattaa istua kajakissa jonkin verran toispuoleisesti, jolloin kajakki on hiukan kallellaan. Tällöin kajakki pyrkii kääntymään sille puolelle jolla vesilinja on lyhyempi.

Oikeakätisellä veto on yleensä voimakkaampi oikealla puolella, mikä pyrkii kääntämään kajakkia vasemmalla, myös toispuoleinen ote melasta tekee saman vaikutuksen ja kajakki tuppaa kääntyä sille puolelle missä varipituutta on enemmän.

Jokainen noista kohdista osuu ja uppoaa minuun, ainakin melkein. Jolloin päästään takaisin alkuperäiseen kiukutteluuni: tekniikkavaje on ongelma.

Mutta. Edes selvästi kovempi veto vasemmalla, tai — mikähän se on suomeksi — no, kääntävä leveä kaari ei saanut kajakkia kääntymään oikealle. Tehokkain oli kanoottimallinen käytetään-melaa-peräsimenä, joka kylläkin söi aina samalla nopeuden.

Istunta? Tuuli? Kajakin trimmi? Kaikki yhdessä?

Puolen yön maissa pihalla kahden 100 watin lediheittimen valossa kajakissa istuessani ja antaessani naapurustolle taas uutta puheenaihetta, jos joku oli hereillä, huomasin yhden asian.

Lähes pelkkä jalan laskeminen vasemmalle pedaalille heilautti peräsimen sivulle. Oikealla jalalla sain painaa varpailla enemmän.

Olin aiemmin kokeillut siirtää selkänojaa pari pykälää taaksepäin. Ei siihen muuta tarvita kuin 10 millin lenkkiavain, iso tähtipäämeisseli, normaalia sorminäppäryyttä (jota minulla ei ole) ja hieman hermoja (jossa on myös sanomista). Se oli sarjaa ihan hemmetin huono idea, koska tuossa penkissä ei vaan voi siirtää takapuolta yhtään taaemmas.

Aloin olla henkisessä zen-tilassa, jossa on vaarana jakarin ja ruuvimeisselin lentely sekä varpaiden kipeytyminen kajakin potkimisessa, joten menin nukkumaan.

Heräsin yöllä neljän aikoihin vessaan, kuten ikäisilläni miehillä on tapana, ja koska asia vaivasi edelleen, niin poltin sinällään tarpeettoman tupakan ja kävin heiluttelemassa peräsintä — kajakki oli sentään turvallisesti naamallaan heinäpaalien päällä.

Kyllä, minulla on aika ajoin taipumusta einen maaniseen ja pakkomielteiseen käytökseen, jos en tajua asiaa, joka pitäisi tajuta. Kun minulla oli (ja on) koko ajan tunne, että olen maailman pahin idiootti, koska en osaa ja ymmärrä asiaa, jonka kaikki muut melojat maailmassa osaavat ja ymmärtävät.

Se mikä otti silmään, oli ohjauskaapeleiden erilainen kireys. Polkimistahan lähtee vaijeri (nylonpunosta kylläkin, kuinkahan äkkiä moinen kuluu?) peräsimelle. Istuimen kohdalla oli kolmionmallinen muovinen jatkopala molemmissa kaapeissa, joiden funktiota en ymmärtänyt. Siinä kohtaa ei ole mitään tarvetta kahden narun yhdistämiselle.

Se näytti malliltaan ja sijainniltaan huolestuttavan paljon säädöltä. Selitin itselleni, että tämä tarvitsee tuoreemmat silmät ja painuin takaisin peiton alle.

Aamulla googletin. Käyttäohjeitahan moisen purtilon mukana ei tullut, eikä sen suuremmin muualtakaan löytynyt tuunausohjeita kajakin peräsimen kaapeleiden/narujen säätämiselle. Mutta löysin valmistajan Point 65:den ohjeet peräsimen jälkiasennukselle, kuvien kanssa.

Ne muovipalikat ovat nimenomaan säätöpalikoita, joilla säädetään kaapeleiden tiukkuus halutuksi, yleensä einen napakka, mutta ei kireän tiukka, sekä — rumpujen pärinää — kaapelien tiukkuus molemmille puolille samaksi.

**
suuntana pihalle ja kajakkia ihmettelemään
**

Jep. Kuivan maan harjoittelun perusteella juurikin tuo oli ongelma. Vasen kaapeli oli tiukka, kun oikea oli löysä. Testasin ja kokeilin jonkun aikaa ja nyt olen saanut se sellaisiksi, että pelkkä jalan painaminen ei oikeastaan liikuta yhtään, mutta varpailla painaminen saa peräsimen liikkumaan.

Kunhan Minna saapuu töistä, niin heitän samantien kajakin golffin selkään ja suunnaksi Vihti. Tätä täytyy heti kokeilla aidossa ympäristössä, muutoin en nuku ensi yönäkään.

Kiire ei tule henkisestä paineesta, vaan perkeleen talviajasta. Ja talvesta. Minna on kotona, toivottavasti, kolmen aikoihin. Pakkaus vie vartin, ajo vartin, purku vartin ja tuo tietysti kertaa kaksi. Eli aikaa palaa kaikkiaan noihin eräällä tavalla metatöihin 1,5 tuntia — ja tällä päivämäärällä viiden jälkeen alkaa hämärtämään vauhdilla.

Kun myydään aloittelijatason kajakkia, niin olisiko aivan mahdotonta toimittaa myös aloittelijatason dokumentit ja manuaalit?

**
Mutta se istunta.

Huomasin heti ongelman, kun olin saanut peräsinkysymyksen toistaiseksi jonkinlaiseen ratkaisumalliin. Kuva kertoo riittävästi:

Oikea jalkaterä on vinompi, jolloin vasen jalka on einen enemmän koukussa. Nyt pitäisi olla jonkinlaista käsitystä vartalon asennosta, ja minullahan ei ole minkäänlaista tajua kehoni sijainnista ajassa ja avaruudessa, mutta eikö tuo aiheuta sen, että lantio siirtää painoa oikealle kankulle?

Jos noin on, niin sehän on painopisteen suhteen, ei siis teknisesti, oppikirjaesimerkki miten kajakkia käännetään istunnalla — ja taas rumpujen pärinää — juurikin vasemmalle.

Joten kun, ei jos, olen vino painon ollessa oikealla ja jos käytän enemmän voimaa tai melon ulompaa oikealla, niin Buccaneer pololla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pyörimään vasemmalle.

Kuva kertoo hieman mihin polvet sijoittuvat suhteessa ohjaamoon ja aukkoon:

Heti polvien takana on se kuuluisa reisituki ja -pehmuste. Ja aivan turha. Painamalla polvia enemmän ulospäin saan jotain tukea, mutta ei sitä kauaa viitsi — muovi on sen verran kovaa.

Joten ehkä minun on opeteltava kilpamaisemmin melovien tekniikka: polvet yhteen ja einen aukosta ylös, koska mittaa ei löydy loivemmalle asennolle. Viisaammat väittävät, että se on ergonomisempi ja tehokkaampi tapa, kun saa paremman vastavoiman jaloilla. Mutta hankalampi aallokossa.

**
Yritin säätää selkänojaa pykälän lähemmäs penkkiä, niin olisi tullut sekin kokeiltua. Ei onnistunut, koska selkänojan pituudessa loppuu pelivara. Joten ainoa säätö, joka on mahdollinen, on selkänojan siirto kauemmas penkistä.

**
Kenkäkysymys. Ostin keväällä Haltin merkillä olevat kangaskengät, arkikäyttöön. Suoraan sanottuna ehkä parhaimmat sellaiset, jotka ovat tulleet vastaan. Kevyet, mukavat, siedettävän hyvät kävellä ja edulliset.

Niiden kanssa mahdun Buccaneeriin hieman paremmin kuin polkujuoksukengillä (jotka olisivat kylläkin retkeilykäytössä paremmat ja turvallisemmat). Pituusero ei ole suuri, mutta se on selvä:

Laitoin kantapäiden ulkopinnat samalle tasolle, koska nythän juurikin ulkomitta kiusaa. Noissa Halteissa on sellainen juoksukenkien tapainen laajennos pohjassa, eli pohja ikäänkuin leviää taaksepäin. Jos olisi laittanut sisäpuolet samaan tasoon, niin jalalle merkityksellinen kengän pituus olisi varmaan aika sama.

Mittasin pedaalien eron. Vasen on 1,5 senttiä penkkiä lähempänä. Joten kun molemmat olivat ääriasennossa, niin vasen oli sitten tuon verran lähempänä.

Kokeilin istuntaa ohuen sellainen pyöreän toiselta puolelta piikikkän tyynyn kanssa — en tiedä mihin moiset on luotu, johonkin wannabe-shiatsuhierontaan?

Kutenkin, moisella minulla oli painopiste enemmän suoremman jalan puolella. Eli kajakissa ikäänkuin edge olisi lievästi oikealla, jolla käännetään… vasemmalle.

En väitä todellakaan, että ongelmano johtuvat vain tuosta. Mutta taatusti on yhtenä mukana.

1 Like

Ai niin. Silloin kun tilasin Biltemasta taakkatelineen, niin tilaukseen eksyi mukaan märkäpuku. Otin L-kokoisen, koska mittataulukon mukaan se oli riittävän ei-niin-jämpti rinnasta ja vyötäröstä, vaikka jäikin pituudesta pari senttiä uupumaan.

Minä en mahtunut siihen, oikein mistään suunnasta.

Minna on minua jonkun matkaakin lyhyempi, varmaan ainakin parikymmentä senttiä. Se sopii hänelle.

Voinen siis päätellä, että XL ei tule myöskään mahtumaan. Olipa ylläri, Bilteman tarjonnasta.

Ja tyhmä minä — se luokitellaan uimapuvuksi, joten pakkauksen avaamisen jälkeen palautus muuttuikin astetta vaativammaksi. Lopputulos on, että Minnalla, joka ei kaipaa veteen, on märkäpuku. Minä, joka saattaisin moista tarvitakin, olen ilman.

Takaisin jo kaikkia kyllästyttävään vasemmalle ajatumiseen.

Olen nyt mennyt Youtuben vähemmän katsottua kajakkisisältöä läpi. Eli kun minunlaiseni totaaliset amatöörit esittelevät uutta kajakkihankintaansa. Niissä kertautuu aina sama kysymys — arvaatteko mikä?

Jep. Miksi kajakki ajautuu vasemmalle, vaikka tuuli ei tee kiusaa.

Vastauksissakin on ihan selvä sävy, joka erottaa aloittelijat kokeneemmista. Nimittäin vähemmän osaavat ehdottavat aina evän tai peräsimen laskemista.

Mitähän minä olen nyppinyt muutaman päivän? Aivan. Peräsintä. Ja yötä myöten.

Ne kokeneemmat sitten toteavat, hieman tapauksesta riippuen:

  • ote ei ole tasainen, yhtä kaukana molemmista lavoista
  • vasen veto on heikompi kuin oikea, tai pyrkii kauemmas laidasta kuin oikea
  • painopiste on väärä

Kuulostaa hirmuisen tutulta.

Melan suhteen annettiin vinkiksi merkitä joko tippalukolla (mikähän senkin oikea nimi on?) tai teipin palalla oikea kohta molemmille käsille. Tämä minun pitää tehdä, sillä taisin jossain videossa mainitakkin, että ote liukuu.

Istunta… parempi keskivartalon tuki ja huolellisempi istunta; molemmat vaativat vaan enemmän vesitunteja ja huolellisuutta.

Mitenkäs kirjoitinkaan…

En lupaa, että tämä oli viimeinen postaus aiheesta vasemmalle vie venheen tie, mutta kaipa tässä on vaan aika todeta se, mitä en ole halunnut todeta: en ole luontainen meloja, kuten puolisukeltajat sun muut sorsat.

Yksi, kaksi tai kolme minua tällä hetkellä mietityttävää.

Kajakin laatu

Olen katsellut vertailuja sekä hintoja sillä silmällä. Ihan siksi, että olin vahvasti vakuuttunut tunnin kokeilun jälkeen, että Buccaneer on ei-niin-hyvä. Aika pitkälle siksi, että se ei tee mitä haluan.

Se, että nyt kun olen rauhoittunut, niin asiahan on aika simppeli: mikään kajakki ei olisi tehnyt sitä mitä haluan, koska olen ihan paska. Joten olen alkanut hieman hillitä näyteikkunashoppailua.

Silti. Tämä on nimittäin aivan tyypillinen kehityskertomus minulle. Innostun jostain, ja ostan. Alkanut jo aikaisemmin ihan ensimmäisestä läppäristä, aikana kun Windows 3.1 oli uusi ja hieno. Koska rahat eivät riittäneet kunnolliseen, niin ostin pienen ja halvemman harmaasävynäytön (siihen aikaan halvempi ei tarkoittanut edullista).

Se oli muuten ihan pirun näppärä. Nykyään tabletit pääsevät suunnilleen samaan kokoon ja mukavuuteen.

Mutta sillä oli vahvat rajoitteet niin tehon kuin harmaasävynäytön kanssa. Kyllä, silti pystyin pelaamaan pasianssia.

Oikaisen mutkia ja siirryn lähemmäs nykyaikaa. Innostuin jousiammunnasta ja ostin taljajousen. Oikeammin se ostettiin Minnalle, koska hänelle suositeltiin sitä niskaongelmiin. Mutta minä sillä ammuin. Edullisin vissiin mikä markkinoilta löytyi. Ja se näkyi monessa, eikä hyvässä merkityksessä (JahtiJakt jousia on titluulerattu tehokkaimmaksi työkaluksi tappaa jousiammuntainto).

Kun tulin siihen tulokseen, että talja ei ole minun juttuni, mutta ammunta kiinosti edelleen, niin ostin vastakaaren. Taas lähes edullisin ns. aito vastakaarijousi, joka markkinoilta löytyi. Se oli kiva, mutta rajoitteinen.

Joten ostin uuden, perusvarusteilla, Ja sitten uogreidasin sitä.

Lopputulos oli, että kun alussa säästin 500 euroa, niin maksoin vuoden sisällä 1000 euroa ekstraa.

Nyt menen ilmeisesti kajakin kanssa ihan samaa polkua. Aika tyypillistähän tuo on, kun sotkeentuu uuteen asiaan eikä edes tiedä mitä haluaa. Sitten ostetaan ensin halpa, ettei rahaa mene niin paljon hukkaan, jos tuli tehtyä vikapäätös.

Mutta kun se halpa ratkaisu itseasiassa tekee oppimisesta työläämpää. Naulan saa puuhun vitosen vasarallakin, mutta aito timpurin vasara on silti parempi — kuitenkin, ei se kalliimpi ammattilaisvasara estä peukaloon lyömistä.

Ensimmäistä taljajousta on kutsuttu eniten alkavia harrastuksia tappaneena. Tuo pätee aika moneen. Kun välineet eivät ole kunnossa, niin harrastuksen oppiminen muuttuu vaikeammaksi ja hauskuus alkaa vähenemään.

Silti Buccaneerin ongelmat tulevat minusta. Ja mietin uutta ja mukavampaa tosissani vasta sitten, kun tuo muovinen uppotukki menee suoraan. On myös ihan mahdollista, että siinä vaiheessa oivallankin, että se täyttää minun tarpeeni. Vaikka se ei olekaan seksikäs ja kaikki muut melojat katsovat säälivästi.

Pukeutuminen

Minä pelkään kaatumista. Siis en millään paniikkiakselilla malliin korkeiden paikkojen ongelmani, vaan aika realistisella tasolla. En kuitenkaan ole ihan ensimmäistä kertaa veden kanssa tekemisissä ja osaan uida. Minulla ei ole suuriakaan harhakuvia siitä kuinka kylmää tupllainen +6 asteinen vesi on.

Kerrospukeutumisellani pärjään vartin siinä kunnossa, että pystyn tekemään jotain, kuten uimaan rantaan. Se mitä en tiedä on kuinka äkkiä hyydyn niin paljon, että yritykset kiivetä kajakin kyytiin muuttuvat mahdottomaksi — joka on siis muutenkin vaikeaa ja jota en ole koskaan tehnyt kuin mielikuvatasolla.

Lähtökohta on tietysti se, että ei kaadu. Mutta luottaminen siihen ilman riittäviä taitoja on kylläkin hyvä tapa päästä ehdolle Darwin palkinnon saajaksi. Nimittäin se kolari rantakallion kanssa oli hieman herättävä kokemus. Ei tekniikkavajeen takia, jonka takia koko kosketus tapahtui, vaan oman reaktioni takia.

Kehuin reissutekstissä, kuinka pidin pääni kuitenkin kylmänä, ja nojauduin kalliota päin estääkseni kaatumisen (jota ei muuten ollut edes tapahtumassa). Se minkä jätin kertomatta oli reaktiivinen käytös kaksi metriä ennen kolaria.

Totesin, että kolari on väistämätön, nostin melan pitkittäin kajakin suuntaan ja valmistauduin henkisesti uintireissuun. Annoin siis periksi ja siirryin puhtaasti matkustajaksi heittäytyen kohtalon huomaan.

En vieläkään ymmärrä, että miksi minulle ei tullut pieneen mieleenikään meloa taaksepäin.

Kokemus- ja taitovaje. Mutta paljastaa sen, että kuinka helppoa on tehdä virhe, jossa tutustutaan termiin wet exit.

Mutta riskiin kaatua kylmään veteen on suurin syy miksi en tunne oloani mukavaksi, jos melon yli 50 metrin päähän rannasta. Tällä hetkellä tällä pukeutumisella selviän sen 50 metriä. Sadasta metristä en ole enää ihan niin varma.

Mutta kun se ei ole pelkästään se etäisyys. Jyrkille rantakallioille ei kiivetä. Kaislikot ovat sitten täydellinen mahdottomuus — älkää koskaan menkö uiden kaislikkoon. Sinne hukkuu helposti.

Taloudellinen arkirealismi sanoo, että minulla ei ole varaa kuivapukuun. Jos minulla olisi se ekstra 1600 euroa, niin nakkekarkin selkärangalla olisin jo ostanut uuden kajakin ja vinkuisin edelleen kylmän veden riskeistä.

Märkäpuku on vaihtoehto. Sillä saa aikaa. 5 millinen kokopuku tossuilla maksaa sellaiset 300 euroa.

Nyt aletaan lähestymään aihetta kokonaiskulut ja persaukisuus.

Vaikka ostaisi kuivapuvun, niin se ei riitä. Puku kun ei lämmitä, ja kylmyys ongelmana tässä on, ei kastuminen sinänsä. Sama pätee märkäpuvun kanssa. Se ei yksistään riitä kuin johonkin baywatchin kuvauksiin. Tai surffielvistelyyn kesärannalla yläosa roikkuen ja paljastaen rintalihakset, sukupuolesta riippumatta.

Osaan kerrospukeutumisen salat. Kun aikoinaan teki ulkotöitä, niin se oppi. Väitän, että tehokkaammin kuin vaellustaustalla. Minun ongelmani on vaatekerran teknisyys, oikeammin sellaisen puute. Vaatekertani perustuvat vahvasti puuvillaan, kuten kaikilla, jotka ostavat vaatteensa hintalapun perusteella.

Puuvilla ei ole tekninen vaate. Pahinta on tässä tapauksessa se, että puuvilla imee vettä sisälleen, ei kuivu millään tavalla ja muuttuu kylmäksi. Jos ollaan millään tavalla veden kanssa tekemisessä, tuli se ympäristöstä tai omasta kropasta, niin puuvilla on huonoin mahdollinen valinta.

Minun kerrospukeutumiseni on puuvillaa puuvillan päällä.

Joten kyse ei ole pelkästään kuivapuvusta vastaan märkäpuku, vaan mitä minun täytyy ostaa lisäksi, käytin kumpaa tahansa.

Tein näyteikkunaostoksen välttäen kalliimpia merkkejä. Riittävän kerrospukeutumisen hinta (ilman päälihousuja ja takkia) on haarukassa 300 - 500 euroa. Minulla on jo housut sekä takki, köyhdyin niistä yhteensä jotain 250 euroa, eli pääsin eräällä tavalla jopa edullisesti.

Joten kun sanotaan, että

  • märkäpuku maksaa vain 300 euroa, niin tarkoitetaan sanoa, että se maksaa vähintään tonnin
  • kuivapuku maksaa 1500 eurosta ylöspäin, niin se maksaakin 2000 eurosta ylöspäin

Minulle todettiin, että kajakkimelonta on harrastus, johon pääsee mukaan pikkurahalla. Olin niin tymistynyt, että jäin vain nyökkäilemään. Toki raha on subjektiivinen käsitys, ja juniorijääkiekko vasta kallista onkin, mutta kun vieressä seisoo vuoden ikäinen sadan tonnin audi, jonka katolla on melontakamaa kymppitonnin edestä, ja takaluukussa muuta melontarojua toisen kymppitonnin edestä, niin sovitaan yksi asia: ollaan hieman harkitsevia sen suhteen mikä on pikkurahaa. Tai kenelle moista selitetään.

Kajakki maksaa, käytettynä tai uutena, ei merkitystä, alkaen noin 700 euroa. Mela maksaa pari sataa. Liivi maksaa satasen. Edellyttäen, että autossa on kattoteline, niin kuljetustuet maksaa satasen.

Tarkoittaa sitä, että pelkkä aloittaminen minimimaalisilla pakollisilla varusteilla maksaa tonnin.

Tuhat euroa on maaginen raja. Sen hintaista puhelinta, jota käytetään koko ajan, harvemmin ostetaan. Että sellainen pikkuraha. Vittu. No, eihän se ole kuin keskimääräisen suomalaisen yhden kuukauden nettoansio asumisen jälkeen.

Ei minun tuosta pitänyt kiukutella, vaikka nimenomaan hinnoista kiukuttelenkin.

Enemmälti yritän selittää itselleni, että koska minulla ei ole asianmukaisia varusteita ja eletään marraskuuta, niin minun pitäisi silittää Buccaneeria hellästi, nostaa se talviunille ja treffata uudestaan, kun vesien lämpötila ylittää +15 astetta.

Mitä kivaa tuossa olisi?

Harrastusporukat

Joka paikassa selitetään, että älä koskaan melo yksin, kun olet aloittelija. Aina porukassa. Sinänsä täysin järkevä vaatimus, mutta minulla realismia on, että saisin sitten samantien lopettaa koko puuhan. En minä tunne ketään.

Toinen mitä aina muistetaan mainita on seuraan/yhdistykseen littyminen. Minulla se tarkoittaisi aika luonnollisista syistä Hiidenveden purjehtijoita (HiiPu), joilla on myös ilmeisen aktiivinen melontaporukka.

Nyt aletaan siirtymään yleiselle tasolle, joka joka hemmetin harrastusseuran kuuluisi huomioida, ja joka jätetään aina tekemättä. On mukavampi pyöriä omassa tutussa porukassa ja parkua miten kukaan ei tee mitään. Ja sitten kirjoittaa kiva stoori kerran kymmenessä vuodessa päivittyvälle websivulle, miten kaikki uudet toivotetaan mukaan joukkoon tummaan.

Kyllä. Ollaan harrastustoiminnan syvässä ytimessä. Miten saada uudet harrastajat mukaan, koska ei voida lähteä jehovien tapaan kiertämään tupa kerrallaankin.

En tiedä vastausta. Jos tietäisin, niin olisin patentoinut sen.

Mutta sen tiedän, että kaikissa harrastuksissa ehdoton enemmistö uusista ihmisistä, taatusti yli 90 %, tulee jo harrastuksessa olevan mukana. Eivät omatoimisesti.

Se tarkoittaa sitä, että sellaiset ihmiset, joilla ei ole mitään kontaktipintaa yhdistykseen, jäävät tavoittamatta — elleivät he ole poikkeuksellisen kiihkeitä ja avoimia.

Ja silloinkin edellytys on, että moinen ihminen on koskaan kuullutkaan yhdistyksestä tai löytänyt ne (päivittämättömät) websivut, jonka jälkeen saa arvailla, että toimiiko ilmoitettu sähköpostiosoite tai lomake.

HiiPun kohdalla en missään vaiheessa törmännyt heihin webissä. Väitän, että kuulun siihen prosenttiin, joka etsii aktiivisesti tietoa ja osaa käyttää hakukoneita. Kun minä en löydä, niin aika sattumaa on, että löytää kukaan muukaan.

Itseasiassa minulle selvisi HiiPun olemassaolo vasta Pääkslahden laavuilla. Ottaen huomioon, että kuljen aika usein, no, suhteellisen usein, Vihdin rannalla, niin aika hyvin purjehtijat pyrkivät pitämään kynttiläänsä vakan alla.

Alleviivaan edelleen, että kyse on geneerisglobaalista ongelmasta aivan kaikessa yhdistys- ja harrastustoimminnassa. Ei siis HiiPun ikioma ongelma.

Minun piti liittyä jäseneksi. Teksti ilmoitti, että ensin pitää suorittaa melontakurssi. Aivan loogista, enkä kiukuttele siitä. Kiukuttelen siitä, että moisen kurssin tiedot olivat viime keväältä. Minulle ei tarjottu minkäänlaista helppoa keinoa tilata itselleni tietoa seuraavasta moisesta tapahtumasta ensi keväänä.

Heillä on uimahalliaika. Moinen olisi todella hyödyllistä. Mutta minulle jäi hyvin epäselväksi, että jos se on kerta jäsenille, ja kun en pääse jäseneksi, niin odotanko vuoden päähän talveen. Joten päätin passivoitua ja antaa asian olla.

Minä en pelkää ihmisiä. Ei työtäni voi tehdä, jos sosiaaliset kontaktit ovat myrkkyä. Mutta ei se ole sellaista, johon ehdoin tahdoin hakeudun. Olen elämäni aikana oppinut tulemaan aivan mahtavasti toimeen yksin. Saa tehdä mitä haluaa, milloin haluaa eikä tarvitse kerjätä tai änkeä muiden vaivaksi — kyllä, vahvasti turkulaista sielunmaisemaa.

Mutta kun minulta vaaditaan aktiivista aktiivisuutta saada kontaktit ja päästä ryhmäytymään, niin se jää tekemättä. Ainoa tilanne, jossa aktivisuus riittää, on pakko. Jos et liity, niin et harrasta — tällä tavallahan agility on jäsenhankintansa toteuttanut.

Kun minulla on takaraivossa koko ajan sellainen olo, että joku soittaa poliisit, jos tällainen vanheva retku paukahtaa uimahallissa tilanteeseen, jossa on vain toisilleen tuttuja ja oletettavasti suurin osa on nuorempia naisia, niin minä en mene.

Kesällä voisi ängetä johonkin melojien happeningiin. Mutta koska pieni ääni kuiskuttaa, että kaikki nauraa, kun oma kalusto on akselia lelu, eikä osaa mitään, niin kuinka suureksi veikkaatte mahdolllisuutta, että poukkaan paikalle?

Minä en piittaa ihmisistä. Oikeasti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin immuuni. Siksi tein ensimmäinen kajakkikoeajon rannalla, jossa ei ollut ketään. Siis ei sen vertaa, että olisin saavuttanut jonkun huomion, jos asiat olisivat menneet peppulleen.

Annan vinkin. Kun järjestetään tutustumisiltoja tai vastaavia, niin kertokaa asiat sillä yksinkertaisuustasolla, jota asiasta mitään ymmärtämätön vaatii. Kyse on ihan simpeleistä asioista. Sopiva pukeutuminen, mitä se siis aidosti tarkoittaa?

Koirissa weight pulling -porukat järjestivät aloittelijoille ketjukävelyreissun. Femma vetoa, että se oli järjestetty sellaiselle, jotka ovat jo harrastuksessa mukana. Ei heille, joita asia saattaa kiinnostaa. Koska jos yritetään saavuttaa ihan uusia, niin olisi selitettävä

  • mitä aidosti tehdään
  • miksi moista tehdään
  • luettelotasolla mitä tarvitaan

Ihmisikä sitten, kun osallistuin greyhoundeissa ensimmäiseen ryhmäkävelyyn, niin kukaan ei muistanut kertoa meille, ihan uusille, että mennään myös picnic-ajatuksella. Kukaan ei ylipäätään suuremmin noteerannut meitä, vaikka ystävällisiä olivatkin — löysimme itsemme erään toisen aloittelijan kanssa jonon viimeisenä juttelemassa.

Siihenkin toimintaan lähdin mukaan jo olevan kontaktin kautta. Ilman moista kontaktia tuskin olisin koskaan osallistunut (ja nyt joku huokaa, että vähästä sekin oli kiinni…).

Joten, jos aidosti halutaan uusia, eikä vaan selitetä moista, niin ensimmäinen kontakti on saatava niin matalalla kynnyksellä kuin mahdollista. En pidä somesta, mutta se on yksi väylä. Ihmisillä on matalampi kynnys kysyä kuin sähköpostitse.

Tehkää ensimmäinen tapaaminen neutraalilla maaperällä, eli ei koskaan kenenkään kotiin, ja jollain tavalla hieman isommalla porukalla kuin kaksin tai kolmin. Ensimmäinen kerta on tärkein (mitä mieltä ovat rouvat) ja siitä kannattaa tehdä hauska, tai ainakin sellainen, että oma epävarmuus ei rajoita:

  • kahvia ja pullaa,
  • tällainen on kajakki/koira/lennokki/whet-ever,
  • me tehtiin tällainen blooper-video jossa osaavatkin töppäävät,
  • näin me toimitaan ihan harrastuksessa ja kun mennään vaikka retkellä, niin yleensä tapahtuu niin ja näin
  • tässä on numero, lähetä viesti tai soita, jos ihmettelet mitä tahansa, ihan perusjuttujakin asian tiimoilta
  • meillä on silloin ja silloin jossain yksi juttu, sopiiko että lähetän viestin kun ollaan lähempänä, niin voidaan mennä vaikka kimpassa, ainakin ovesta sisään

Kun on ymmärrettävä, että se ensimmäinen henkilökontakti on tärkein. Vanha ammattiyhdistystemppu: näytä uudelle työntekijälle missä on vessat, selitä miten tauotus toimii ja mene hänen kanssaan tauolle JA syömään — seuraavana päivänä hän allekirjoittaa liiton paperit.

1 Like

Pääsin tällä päivämäärällä (6.11.21, Pyhäinpäivä) veteen. Suuntana oli tuttu harjoitteluallas, eli Vihdin kirkonkylä ja Kirkkojärvi — eli Hiidenveden lahti kirkonkylän kohdalla.

Koska kyseessä oli nimenomaan kajakkimelonnan opettelusessio, ei luontoretkeily, niin laitan videon tänne:

Klikinsäästäjänä:

Vastatuulessa, myös enemmän sivuttaisessa, melominen saattoi olla jotain sellaista, mikä kajakin kanssa kuuluisi olla. Pyörimistä ei ollut ja keulan nousu tuuleen oli jopa jossain määrin hyvin hallinnassa. Nyt alan ymmärtämään miksi melonta on kivaa, ei stressaavaa vittuuntumista aiheuttavaa.

Tein jonkun vajaan neljän kilometrin, ehkä lähempänä hieman yli kolme kuitenkin, menosuunnan ja homma toimi suurimman osan aikaa. Mutta kun käännyin takaisin ja myötäisempään tuuleen, niin pakka levisi ihan totaalisesti.

Väsymisellä on oma roolinsa. Mutta myös katteettomalla itseluottamuksen nousulla, jonka takia alan ylisuorittamaan — eikä oma hyvinkin vajavainen tekniikka kestä sitä.

Löysin yhden toisenkin ns. altistavan tekijän, jota ei videolla muistanut mainita: vanha tuttu, ote melasta.

Siirsin ne tipparenkaat merkitsemään käsien paikan. Mutta sitä en tullut ajatelleeksi, että kun melna varsi kastuu, niin ne eivät pysy enää kovinkaan tiukasti paikallaan. Jostain syystä, liittyy varmasti siihen vasemmalle kaartamiseen, niin nimenomaan vasen liukui alaspäin. Lopputulos oli se, että pidin taas lähempää vasenta lapaa ja oikea oli pidemmällä. Se sitten aiheutti, taas, oikean eräällä tavalla sviippaavammn vedon.

Sviippaava… minun täytyy oppia suomenkieliset termit.

Joten kun lähdin viimeisestä pysähdyksestä takaisin kirkonkylän rannalle, niin taas viimeinen 100 metriä sujui kuten kuuluukin. No, hyvä, että saa lopetettua onnistumisen tunteeseen.

Kaikesta sähläämisestä huolimatta noin 80 % tuosta noin 7 kilometrin taipaleesta sujui hyvin tai siedettävän hyvin. Tekee gutaa hieman romahtaneelle itseluottamukselle.

Vaikka reissu olikin autokouluajatuksella, niin reitti on kartallakin:

Rannasta länteen (joka oli kiertosuunta) jätevedenpuhdistamolle on viivasuora reitti. Ei se ihan viivasuora ollut, koska kokeilin miten Buccaneer ja oma melonta käyttäytyi erilaisilla tuulensuunnilla.

Taukoineen olin kajakin kanssa aika tarkkaan 2 tuntia, ja siitä oli melontaa noin 1:35.

Mutta taidan joutua pimppaamaan Buccaneeria. Pitäisi askarrella hieman tukia jaloille. Isossa maailmassa homma hoidetaan sellaisella tavaralla kuin minicell foam. Se on umpisolukumia, mutta muokattavaa. Sitä voi siis kaivertaa, leikata ja hioa kuin puuta.

Käyttäytyy siis samoin kuin se massa, jota kukkakaupat käyttävät, mutta on kovempaa. Ymmärtääkseni kyseessä on sama tavara kuin mistä työkalusalkkujen lokerointi ja sellaiset työkalun malliset upotuskolot on tehty.

En ole löytänyt Suomesta vastaavaa tavaraa, mutta jenkeissä sitä myydään joka hemmetin rautakaupassa. Onpahan koko talvi aikaa selvittää aito tarve ja mistä ostaa materiaalia.

Paljon kuitenkin meloin väärinkin. Vasen olkapää ja käsivarsi paljastaa. Huomenna kuitenkin uudestaan, jos säätiedotukset eivät muutu.

Vaikka melonta voi olla raskastakin, niin väärän tekniikan aiheuttamasta kipuilusta huolimatta ei tässä mitään varsinaista rasvanpolttoa ja syketreeniä tehdä:

1 Like

Nyt tutustuin puuvillan ihanuuteen ihan käytännön tasolla. Se eilen kastunut hupparin hiha oli märkä vielä tänään aamullakin.

Tänään oli sitten keinokuitua päällä, tai siis päällimmäisenä. Meikäläisen garderoobi näämmä perustuu hyvin vahvasti puuvillaan. Mutta en päässyt kokeilemaan kuivumista, kun en pahemmin kastellut.

Tajusin tällä kertaa kiristää ne uber-teknisen takkini ranteiden kumimansetit vai mitkä hemmetin resorit ne onkaan. Hanskaatkin oli paremmat (oikeasti, mallia talvisormikkaat, sellaiset liukkaat; eivät vetäneet vettä sisälleen) ja menivät hihojen päälle. Suurin vaikutus taisi kuitenkin olla sillä, että en lusikoinut ja kauhonut vettä sisään — mutta yhdessä tiukan jyrkässä ja totaalisen tarpeettomassa käännöksessä onnistuin painamaan käden veteen. Pysyi kuivana.

Ja ei, takki ei ole mikään poliittisesti korrekti ja muodikkaasti seksikäs HH, vaan joku Burmassa Myanmarissa lapsityövoimalla tehty Musto.

Märkiönjärven videossa selitin miten minulla oli villapaita takin alla. Sitten tuli helikopteri ja juttu unohtui. Ei oleellinen asia, mutta piti vaan sanoa, että vaikka oli +2 niin vaatetta oli liikaa ja tuli hiki melkoisen vähällä huhkimisella.

Uppotukin kyydissä vaihteeksi. Tällä kertaa olin useammin kuski kuin matkustaja — jotain positiivista. Kellon mukaan matkaa kertyi Vihdin Kirkkojärvellä 7 km ja aikaa meni videopausseineen ja joutsenten kiusaamisessa aika tarkkaan 1,5 tuntia, ja siitä suurin osa meni siedettävän hyvällä melonnalla. Siis merkityksessä, että en riidellyt pujottelun kanssa.

Paras kilometri taittui nopeudella 6,4 km/h, joten siitä saan itselleni vertailukohdan hyvän kelin kruisailuvauhdiksi.

Minua häiritsee nyt suunnattomasti se, että en pysty kantamaan kameraa mukana. Saisihan sen menemään vaikka kuivapussissa jalkojen välissä, mutta aukkopeite on tiellä.

Nyt minulle selvisi realismin tasolla melontavirheeni. Olen sen eräällä tavalla tiennyt jo viime kertojen jälkeen, mutta nyt tajusin erheeni. Se on sitten oma juttunsa, että koska opin välttämään moisen. Kyse on koko ajan melan matkasta vedessä, ja vartalon kierrosta.

Olen pariin kertaankin valittanut, että olkapäät huutaa hoosiannaa ja käsivarret on kipeät. Se on se varsinainen perussyy sille, että kajakki kääntyy itsepintaisesti vasemmalle.

Kun unohtaa vartalon kierron, alkaa käyttämään käsiä ja syvään iskostettu lihasmuisti väittää, että enemmän voimaa kauemmin on kovempi nopeus, niin kajakki kääntyy vasemmalle. Se siitä.

Kyse on koko ajan vedon pituudesta. Oppikirjan mukaan melan pitäisi mennä veteen varpaiden korkeudella 45 asteen kulmassa, lähteä nousemaan polvien kohdalla ja noin lantion paikkeilla, ehkä hieman jälkeen, nousta vedestä. Mikä tahansa pidempi veto on kääntävä liike.

Olen selittänyt tuota aiemminkin, ja silti olen jäänyt pyörimään vasemmalle kääntyvälle ympyrälle.

Joka kerta, kun vartalon kierto jää tekemättä, ja veto tapahtuu hauiksella, niin mela liikkuu liikaa taakse. Minulla on selvä voimaero vasemmalla ja oikealla, ja koska vasen on heikompi, niin samalla virheellä oikea tuottaa enemmän voimaa melaan ja sitten pyöritään.

Kun melominen tapahtuu vartaloa lantiosta kiertämällä, ja voima välitetään melan varteen työntämällä, ei vetämällä, niin veto ei ole koskaan liian pitkä — vartalon mittasuhteet estävät sen.

Jos haluaa kääntyä ilman hauista, niin vartalon on kierryttävä poikkeuksellisen paljon, joka tuo mukanaan sen, että käännös on tehtävä tarkoituksella, se ei tapahdu vahingossa. Paitsi melontavirheessä.

Joojoo, Osaavat tekevät sen käyttämällä enemmän voimaa, hyödyntämällä edgeä ja sen kiljuunalla muullakin tavalla. Osaavat osaavat paljon, siksi he osaavat. Ei lohdutta aloittelijaa.

Kun oivalsin tuon, niin melonta alkoi sujumaan. Ja vasta sen jälkeen tuli merkitykselliseksi vetoon käytettävä voima sekä ote melan varressa. Nyt kun todella ymmärrän tuon, niin saatan jota oppia rutiiniin asti — paitsi että ensi keväänä olen varmaan jo unohtanut kaiken.

Sain muutaman kerran edgellä (onko se tosiaan kanttaamista, kallistamista vai jotain muuta på finska?) kaarroksen aikaiseksi. Tosin vain pari kertaa. Sen sijaan onnistuin sivuvastaisessa pidettyä kajakin suorassa kulussa — ainakin niin kauan kun tulee jotakuinkin 15 - 45 astetta keulan puolelta. Sivutuulessa ei oikein mikään onnistu, edes laimeassa 3 m/s tuulosessa.

Myötätuuli on vielä vaikeampi. Ei hajuakaan miten saisin estettyä sortumisen tuuleen.

Istunnassa on jotain pielessä. Välillä on polvet jumissa eikä meinaa mahtua millään kyytiin. Sitten hetken kuluttua on tilaa liikaakin, ja polvien kontakti kajakin kyytiin meinaa aiheuttaa levityksessä nivustyrän. Sitten taas hetken on sellainen olo, että jalat ovat siellä missä pitääkin.

Minun täytyy usein nähdä miten olen ja mitä teen. Se on minulle ainoa tapa hahmottaa mitä ja miten teen väärin. Ei minulle ole suotu sensoreita, jotka kertoisivat asennon, missä on mikäkin ruumiinkappale ja miten ne liikkuvat. En vain tiedä miten kuvaisin istuntani. Jotain täytyy kuitenkin keksiä, koska se on niin pahasti pielessä.

Asiasta neljänteen. Youtube on täynnä videoita miten rantautua. Toki myös vesillelähdöstä, mutta minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä — lasikuitujollalla suhtautuminen saattaisi olla toinen, mutta kun on muovikiulua, eikä pelkää naarmuja (vaikka ne ärsyttää) niin vesille pääsee aina kuivun jaloin.

Laiturille rantautuminen onkin ihan oma juttunsa. Osaavat kömpivät aika näppärästi. Oma suoritus on sellaista könyämistä, että siinä on pantterin, harmaa tai joku muu väri, ei merkitystä, ketteryys hyvin kaukana. Täytyy kuvata se jossain välissä, niin pystyy osoittamaan, että ei tyylillä, vaan tarkoituksenmukaisesti kuivin jaloin karkuuttamatta paattia.

Mitä vielä… joutsenet ovat ärsyttävän nopeita uimareita. Yritin, taas, ottaa kisan niiden kanssa ja tappio oli selvä sekä nöyryyttävä. Evoluutio on hassu juttu.

1 Like

Laitoin itselleni hieman elämän perustotuuksia ylös, ja lähdin sitten haarukoimaan vaihtoehtojani. Kyllä, nyt tulee toistoa vanhoihin juttuihin.

Fakta on, että haluaisin meloskella niin kauan kun ilmat antaa myöden. Marraskuun puolessa välissä aletaan olemaan jo kalenterin armoilla monellakin tapaa. Jos talvesta tulee musta, niin se tarkoittaa vettä ja tuulta. Jos valkoinen, niin vedet menee jäähän ja se siitä. Mutta avoimillakin vesillä päivänvalon hiipuminen rajoittaa harrastamisen vain viikonloppuihin — jos ei sada ja tuule.

Joten miettii miten päin tahansa, niin aika loppusuoralla ollaan. Mutta luultavammin kevätkin koittaa — mutta aivan riippumatta talven laadusta vedet pysyy kylminä pitkään.

Kyse ei ole pinnalla ollessa pukeutumisesta. Kyllä minä sen hallitsen. Kyse on kaatumisriskistä (taas) ja miten pysyä toimintakykyisenä ja mielellään hengissä aikajakson X.

Nyt puolessa välissä marraskuuta minun pukeutumisellani puhutaan uintitilanteessan maksimissaan 15 minuutista toimintakykyä, suurella mahdollisuudella ollaan jopa lähempänä viittä minuuttia. Se on se aika, jolla täytyy päästä kajakkiin tai rantaan. Ja koska en ole eläessäni yrittänyt pelastautua muovisen uppotukin kyytiin, niin kaikki on laskettava rantaan uimisella.

Joten tarvitsen pukeutumista. Siinä rajoittava tekijä on raha.

Ursuitin kuivapuvut maksavat puolentoista tonnia, muualta maailmasta tilattuna haarukka on 300 - 1500 euroa, laadusta riippuen. Kaikella kunnitoituksella halpatuontia kohtaan, mutta en haluaisi hinnoitella henkeäni 300 euron kiinatuotteen varaan. Voi ne silti olla hyviä.

Joten vaihtoehdot täytyy olla jokin muu pukeutuminen tai melonnan laittaminen tauolle kesäkuun alun yli.

Kuivapuvussa on kaksi etua. Se kelluttaa ja pitää kuivana. Ensimmäinen voi muuten olla joskus ongelma, koska kelluminen vaikeuttaa uimista — mutta aina voi päästää kaula-aukon kautta ilmaa pois. Kuivuus on turvallisuusasia, koska vesi johtaa lämpöä niin pahuksen hyvin. Mutta silti väitän, että se on vahvemmin mukavuuskysymys.

Kuivapuku toimii, jos se on ehjä. Ne lienevät melkoisen vahvoja, mutta löydän ihan liikaa kysymyksiä missä tai miten niitä paikataan. Kun huomioi oman kömpelyyteni, niin alkaa hermostuttamaan puolentoista tonnin hankinnan puolesta. No, laskeehan jengi ne päällä koskiakin.

Kuivapuku ei kuitenkaan lämmitä. Se vaatii alle kunnon kerrospukeutumisen. Periaatteessa alusvaatteita ja muita kerroksia ei saisi laskea, koska ne tarvitaan kuitenkin — mutta kuivapuvussa on kuitenkin eräällä tavalla vähemmän tilavuutta, joten materiaalit täytyy olla parempia. Ja paremmuus maksaa. Väitän, hieman hatusta heitettynä, että allepuettavat kerrokset nostavat kuivapuvun hintaa 500 eurolla.

Kaikki on tietysti kivasti, jos ne on ostettuna jo. Jos ei, niin hinta paukahti yhtä äkkiä 25 prosenttia ylöspäin.

Pelastuspuku ei ole yhtä kuiva, mutta kelluttaa myös. Niiden kanssa päästään muuten näillä lämpötiloilla parhaimmillaan 6 tunnin hengissäsäilymiseen, mutta omassa hintaluokassa puhutaan varmaan tunnista. Osa on reippaastikin edullisempia kuin kuivapuvut, mutta jos verrataan samanlaisia laatuja, niin pelastuspuku maksaa ihan saman kuin kuivapuku.

Pelastuspuku vaikuttaa kuitenkin aika kömpelöltä. Voin olla väärässäkin.

Kun pyyhkäistään mukavuusaspekti pois pöydältä ja hyväksytään mahdollisuus kastua, niin tarjonta… ei laajene yhtään, mutta muuttuu hieman erilaiseksi.

Paras, ainakin teoriassa, lienee MPS-puku (multi purpose suit). Se on kuivapuku, joka on tarkoitettu päällysvaatteiden alle. Alle tulee siis alusvaatekerrasto tai kaksi, ja loput kerrokset sitten puetaan kuivapuvun päälle.

Hinnat ovat 300 ja 700 euron välillä, joka alkaa olla jo hyväksyttävän rajalla. Sattuu persaukiseen, mutta on järjestettävissä.

Toki kuivat vaihtovaatteet on oltava mukana, mutta sitä varten on keksitty kuivapussit ja kajakin rahtitilat.

Sitten on se epäseksikkäin vaihtoehto, ainakin kun pukeutujana on vanheneva mies syksyn pimeydessä: märkäpuku.

Märkäpuku on vaihtoehto, kunhan se ei ole 2 millin paksuinen kesäpuku. Itseasiassa silläkin saa peliaikaa, mutta ei ihan riittävästi. 6 mm on parempi paksuus, vaikka ei nekään ole koskaan kokonaan 6 millin vahvuudella.

Se ei suojaa tuulelta, ja on kuivana jopa einen viileä, mutta kun laittaa kerroksia päälle riittävästi, niin sillä pärjää. Jäisissä vesissä ei kannata pulikoida turhan pitkään, mutta kun ollaan vedenlämpötilassa +5 paikkeilla, niin pelastautumisaika — eli se aika, että ei ole umpikohmeessa ja kykenee liikkumaan — venyy johonkin puoleen tuntiin.

Märkäpuvussa on yksi suunnaton puute. Niissä ei ole sepalusta. Joten pissahätä tilanteessa, että kolmesta neljään kerrokseen vaatetta ja alimmaisena selästä aukeava märkäpuku, on lähellä — jos ei katastrofia, niin suurta vitutusta.

Joutuu nimittäin riisumaan aivan kaiken pois, että pääsee tyhjentämään virtsarakon.

Tässä on toteutunut sukupuolten välinen tasa-arvo termin negatiivisessa mielessä. Se ainoa etu, joka miehisyydessä on, on viety ja pakotettu samaan elämään kurjuuteen, joka on naisilla arkipäivää (ainakin juhlavammassa mekkopukeutumisessa).

Ylipäätään märkäpuku on aika surkea saada päälle. Mikä tahansa muu on helpompi.

Hyvä märkäpuku, joka on tarkoitettu vesiurheiluun, on kuitenkin edullisempi kuin keskinkertainen kuivapuku. Tai ainakin näin on periaatteessa. Märkäpuku nimittäin vaatii myös neopreenisukat tai tossut, sekä hupun — jos huppu ei ole puvussa valmiina. Ne nostavat hintaa.

En kuitenkin huomioisi noita varsinaisesti poikkeuspukeutumisen hintoihin. Ne on hankittava joka tapauksessa, ehkä huppua lukuunottamatta, ja kuuluvatkin menosarakkeeseen melonta ja sen peruskulut.

Valinnan suhteen aika oleellista päättää mitä kaikki ominaisuuksia haluaa tai oikeammin tarvitsee. Halutaanko mahdollisuus olla vaihtamatta vaatteita sen enempää, jos sattuu vahinko. Vai keskitytäänkö hengissäsäilymiseen ja pelastautumiseen, ja ollaan piittaamatta mukavuusaspektista.

Kajakeissa joutuu aina valitsemaan. Haluaako enemmän tilaa jaloille ja vakaamman veneen kauniille ilmalle, vai haluaako hieman epämukavuutta varpaille ja kiikkeryyttä, mutta kaupan päälle enemmän vauhtia ja paremman hallittavuuden. Kaikkea ei saa koskaan ja elämä on luopumista ja kompromisseja.

Minä ostin 5 millin märkäpuvun, sukat, hupun ja hansikkaat. Kulut olivat noin 60 % siitä, mitä Ursuitin MPS-välipuku olisi maksanut. Silti minulla on sellainen tunne, että kyseessä on enemmälti välihankinta alkukesää varten — ei, en todellakaan nauti kastumisesta edes +18 vedessä, +20 saa harkitsemaan, mutta +21 paremmalla puolella on ainoa mahdollinen lämpötila uimiselle.

Joten suurella todennäköisyydellä vuoden kuluttua syksyllä garderoobista löytyy MPS-puku. (Edit: ei mennyt niin kauaa, MPS tuli kotiin samana päivänä kuin märkäpuku, joten nyt on molemmat).

Kajakin tuunauksesta — olenkohan jo kiukutellut aiheesta?

Minähän hölskyn Buccaneerin sisällä. Minulla ei ole lantiolle tukea, eikä varsinkaan reisille. Aiheuttaa mm. sitä, että en pysty kallistamaan sitä kuten kuuluisi, ja kallistelen silloin kun ei kuuluisi.

Jenkit tuunaavat noita. Ostavat micro cell tai closed cell foamia. Löydän sille hieman määrittelyjä millaisesta solumuovista on kyse, mutta en vastaavaa suoraan kotimaan markkinoilta.

Sitä pitäisi pystyä työstämään puutyökaluilla ja liimaamaan suoraan muovia vastaan. Sen täytyy olla kovaa, mutta ei kivikovaa. Ja tärkeimpänä: se ei saa imeä vettä sisälle.

Aina kun pengon, niin päädyn hela tiden Finnfoamiin.

Kyselin kajakkiryhmistä mistä materiaalista on kyse, kun en muka löydä Suomesta. Käskivät ostaa palana Welhonpesästä — mutta en todellakaan aja sinne moisen takia. Kun ihmettelin, että miten on mahdollista, että jenkeillä on jokin eriste, jota myydään siellä joka helvetin rautakaupassa ja home depotissa, ja on 100 milliä paksua solukumia, niin sain vastaukseksi, että se on joku jenkkiläinen säätö. Ei sivistyneessä maailmassa.

Vastaus ei oikein kelvannut minulle, koska Suomessa nimenomaan eristetään. Ja käytetään paljon erilaisia solukumeja.

Minulle tuli hassu fiilis muutenkin, että tein jonkun kardinaalimokan kun ylipäätään kysyin moista. Kun Suomessa taitaa olla tapana, että jos jossain ei löydy säätöjä, niin ostetaan tonnin kalliimpi, jossa säädöt on. Tai kuten hevospuolella — kun halutaan jenkkityyppinen riimu, niin se sitten ostetaan jenkeistä. Kovalla hinnalla, koska… se on jenkki.

Jenkit taasen toteavat kajakeistaan (tulee vastaan todella usein koskarien kanssa), että ihan pahuksen hyvä paatti, mutta reisituet on syvältä tai penkki väärässä kulmassa. Ja sitten tuunataan. Jonka jälkeen heilutellaan sitä hemmetin solukumi palaa ja kehutaan kuinka helppoa työstäminen on.

Enkä tiedä mistä on kyse. Paitsi nyt, kun eräällä lipsahti sivulauseessa: stem wall isolation. Ja johan alkoi google visertämään.

Se on ihan tavallinen betoni, tai lecaperusta. Ja siihen sitten laitetaan routa/vesieristys. Nyt sain koodillisemman tunnisteen mitä se on jenkkilässä.

Saatte ihan yhden kerran arvata millä nimellä sama paska tunnetaan Suomessa… Aivan. Se perkeleen Finnfoam.

Löysin jopa vastaavan tuotteen:

100x600x2500 mm levy maksaa Byggmaxilla vajaa 30 euroa. Veikkaan, että Nummelassa joutuu pulittamaan vitosen enemmän. Mutta tuunaisin sillä about kaikki Vihdin alueen kajakin, ja muutaman vielä naapurikuntien puolella.

Ei myydä Suomessa… voi vittu, en paremmin sano.

Tein eilen talvipesän kajakille. Kuusi kuormalavaa, kolme päällekkäin molempiin päihin, niin sai sen korotettua maasta einen ylöspäin.

Päällimmäiset oli väärinpäin, tassut ylöspäin. Siihen se sujahti niin somasti. Lavapinojen välissä on ehkä puolen metriä väliä, joten kantopisteet tulivat osaksi ohjaamon molempiin päihin, siitä jonkun matkaa runko pitkin ja laipioiden kohdalle. Keulaan laitoin pienen kannatuksen, samaten perään. Kosketuspinnoissa puuta vastaan on palat putkieristettä, sellaista solukumia.

Koska Buccaneer saa lepäillä oikein päin, niin paketoin sen pressulla. Mutta koska en halua, että sitä alkaa ahdistamaan, niin tein siitä mallia matalan teltan, jotta ilma pääsee hieman kiertämään, mutta tuuli ei nappaa kiinni.

Minulle vittuiltiin eilen hieman, koska pesin ja kuivasin sen. Ottaen huomioon, että pidän mm. auton pesemistä täysin turhana ajanhaaskuuna, niin onhan siinä toki pieni kontrasti nähtävissä.

Tein kajakille myös pienen pedikyyrin. Ihan vain testatakseni miten homma hoituu.

Fiksasin yhden minua häiritsevän naarmun pohjasta. Koska en kuitenkaan ihan täysillä panosta sinänsä merkityksettömään työhön (kiertoilmaisu laiskuudelle), niin käytin vain kuumailmapistoolia ja mattopuukkoa malliin halpa palaveitsi.

Se olisi pitänyt tehdä kolvilla, partakoneenterällä, maakaus/laasti/tapettilastalla, asetonilla ja pienellä palalla muovia — samansävyistä muovia lukuunottamatta kaikki muu minulta olisi löytynyt, mutta ne olisi pitänyt erikseen hakea. Mattopuukko oli valmiiksi haalareiden taskussa ja kuumailmapistooli kädenojennuksen päässä.

Prosessi itsessään on aika pala kakkua, varsinkin jos on koskaan ikinä tehnyt töitä lämmön kanssa. Muutoin kannattanee ensimmäiseksi kokeilla jonkun vanhan ämpärin kanssa. Minä olen alkuperäiseltä koulutukseltasi radio- ja tv-asentaja ja sen jälkeen hitsari, joten olen eläessäni kolvannut ja sulattanut materiaalia ihan riittävästi — vaikka aikaa moisista onkin jo kulunut joltisenkin.

Jos on juottanut joskus, niin perusperiaate on tismalleen sama. Tai ainakin melkein. Lämmitetään pehmeäksi asti, aletaan siirtämään tai syöttämään materiaali ja lämpöä pidetään yllä aina hetkellisesti sen verran mitä materiaali tarvitsee.

Ensin raaputetaan naarmun pohjalta lika pois. Partakoneen terä toimii hyvin. Koska kyseessä ei ole mitään hightech TIG tai haponkestävä, niin lian poistamisella ei oikeastaan ole kuin yksi merkitys: se ei muuta muovin väriä.

Riisteet ehkä kannattaa siivota pois, mutta minä jätin, koska sulatin ne takaisin naarmuun. Jos täyttää muovikajakissa syvempää vakoa ja tarvitsee ekstramuovia mukaan, niin sitten kannattaa varmaan siivota — saa sulamisen tasaisemmaksi.

Asetonilla tai muulla myrkyllä putsaaminen tekee saman asian. Saadaan sellainen totku pois, joka saattaa palatessaan muuttaa väriä tai heikentää muovin tarttuvuutta.

Moiset pikkunaarmut hoidetaan ihan vaan kuumailmapistoolilla. Aletaan antamaan varovasti lämpöä niin kauan, että muovi alkaa pehmenemään ja muuttuu tahmeaksi. Sitten vain tasoitetaan ja annetaan jäähtyä.

Riskin tapainen on tietysti siinä, että antaa niin perhanasti kuumaa, että saa reiän aikaiseksi. Saahan sen paikattua, mutta silti… tolkkua ja järkeä mukaan. Mutta koska muovi pehmenee, niin se menettää sillä hetkellä ryhtinsä. On mahdollista, että saa aikaan lommon tai painuman. Sen saa estettyä painamalla jollain kovalla, metallilla esimerkiksi, vastaan toiselta puolelta. Eli annetaan tukea, ja myös johdetaan ylilämpöä pois.

Naarmuissa tuo ei ole kylläkään mikään ongelma, jos — taas — pitää hieman järkeä mukana hommassa ja kuumentaa vain sen verran mitä pintamuovin käsittely tarvitsee.

Kolvilla olisi saanut nätimmän. Kuumailmapuhallin kuitenkin lämmittää suuremmalta alueella. Kolvilla ja isolla leveällä kärjellä olisi saanut täsmällisemmin.

Muovia joutuu hieman levittämään ja tasoittamaan. Minä käytin katkoveitsen terän lapetta, eikä se ole tosiaankaan hyvä. Lastalla saa tasaisemman ja nätimmän lopputuloksen.

Reikien paikkaus, tai todella pahojen viiltojen täyttö tehdään vastaavasti, mutta siinä syötetään uutta muovia (jota saa… vanhoista ämpäreistä ja muista vastaavista muovipakkauksista). Fiksauksen saattaa joutua hiomaan, jolloin mennään tyypilliseen tapaan kevyellä kädellä karkeammasta hiekkapaperista hienoon.

Ja ei, kyseessä ei ole purkan työntäminen reikään. Siinä tehdään tismalleen sama kuin hitsauksessa. Lisätään uutta materiaalia ja sulatetaan ne, jolloin ne sekoittuvat ja muuttuvat molekyylitasolla samaksi aineeksi.

Itseasiassa laskikuidun paikkaaminen enemmän on ajatuksella vedetään sinitarraa ja jeesusteippiä (joojoo, tulee siitäkin vahva).

Buccaneer on pakattu niin, että saan sen kiltisti ulos talvipesästään. Säädin eilen muiden hoito- ja hoivatoimenpiteiden yhteydessä polkimia yhden pykälän lähemmäs penkkiä ja vaikka asento on einen tylsempi, niin sain polvien myötä kaksi kontaktipintaa runkoon.

Nyt minulle alkaa hahmottumaan mihin rakennan lantion ja reisien lisätuet.

Piti tänään keskiviikkona (öh… 17.11.?) lähteä kokeilemaan, mutta säätiedoitus tarkentui pilvisestä koko päivän kestäväksi tihkusateeksi. Sitten sataa vettä ja räntää tai tuulee jotain 6 m/s. Joten juuri tällä minuutilla seuraava ikkuna olisi mennä tulevana sunnuntaina, jolloin olisi nolla tienoilla ja puhaltaisin 2 - 3 m/s.

Jos mikään ei muutu 10 päivän ennusteissa, niin se olisi sitten siinä ja vesikausi paketissa. Sääuhkausten mukaan siirryttäisiin useammaksi päiväksi pakkasasteille. Ihan oikeasti taas, ei etelään kuulu tulla talvea marraskuun loppukolmannekselle. Se normaali tammikuun loppu olisi ihan sopiva.

Nyt ois tarve sydänemojille peukkuvalikkoon.

Talvipesä. Awww :heart::joy:

Meinaat, että en harkitusti jättänyt sitä pois :wink:

Ja ihan turha vittuilla. En halua, että tuolle muoviselle uppotukille tulee paha mieli. Ja jos sen voi lepuuttaa muakavasti, niin ei ole mitään syytä olla tekemättä niin.

Minnan mukaan on kuulemma liioittelua käydä näyttämässä sille melontavideoita aina silloin tällöin. Mutta istua saa, joskus. Ei ole niin yksinäistä pikkukajakilla.

1 Like

Me mietittiin keväällä/kesällä, että toivottavasti Veneellä (asuntovaunu) ei ole paha mieli siitä, että joutuu olemaan yksin naapuritaloyhtiön parkkiksella, kun omalla ei ollut tilaa.
Täytyy pitää rakkaista hyvää huolta :laughing:

Laitoin faceen aloituksen turvallisesta pukeutumisesta:

Lienee ikuisuusaihe, eikä oikeaa vastausta ole, mutta jos unohdetaan mukavuusnäkökohdat ja mietitään vain henkiinjäämistä kylmissä ja jäätävissä olosuhteissa, niin onko eroa käyttääkö

  • kokonaista kuivapukua
  • kuivaa ylä- ja alaosaa
  • MPS:ää
  • märkäpukua

Lämmön suhteenhan yksikään noista ei ainoina riitä, vaan kysymys on vahvasti kerrospukeutumisessa. SIlti kylmä vesi varastaa lämmön nopeasti.

Nykyinen myöhäissyksy ja talvi ovat oma juttunsa, mutta aidommin painotus lienee kuitenkin kevätpuolella? Melontakelit kuitenkin alkavat paljon aikaisemmin kuin mitä vedet lämpenevät.

Omat kokemukset painottuvat ihan muualle kuin melontaan ja ovat niin tolkuttoman vanhoja, että maailma on muuttunut aika paljon niistä ajoista, kun purjelautailu oli uusi ja ihmeellinen asia Suomessa. Mutta sen aikaisilla, ja edeltävillä, kokemuksilla olisin itse painottumassa akselille kesällä märkäpuku ja keväällä sekä syksyllä ala- ja yläosaan.

Mutta koska nyt todellakin arvailen, niin kokeneemmat saavat — taas — esittää perustellumpia näkökantoja.

Kyllä, olen googletellut keskusteluja sekä kiusannut Facebookin hakua, joten olen hieman kärryillä edeltävistä keskusteluista. Niissä, anteeksi, painottuu koko ajan kourallisen näkemys siitä, että kokonainen kuivapuku on ainoa oikea, koska

  • kanootilla kaatuu helposti
  • koskissa kastuu
  • kajakilla ei tehdä muuta kuin eskimokäännöksiä

Kyllä. Kärjistin. Mutta en ihan aiheetta, koska tuolla akselilla aika pitkälle mennään. Tunnen foorumi/ryhmäkirjoittelun 99-1 säännön ja tiedostan, että aiheeseen kiihkeimmin suhtautuvat kirjoittavat eniten, mutta yritän löytää jotain balanssia turvallisuuden, käytettävyyden ja hinnan välille.

Sain vastauksia. Noin puolet ilmeisesti aktivoituivat hieman aloituksestani, koska lähestymistapa oli toinen kuin yleensä niin tyypillinen vain-ursuitin-täyskuivapuvulla-pysyy-hengissä tai koskimelojatkin-käyttää.

Toinen puoli sitten oli juurikin tuota tuttua. Olen ehkä paha ihminen, mutta edelleenkään minua ei suuremmin kiinnosta mitä koskenlaskijat käyttää — myönnettäköön, että en rajannut aihetta pelkkään rauhalliseen flattiin. Mutta jos kuivapukua perustellaan koskilla, niin miksi samaa perustetta ei sitten käytetä kajakkimalliin? En nimittäin ole koskaan törmännyt väitteeseen, että kun kysytään sopivaa kajakkia melontaan, niin suositus olisi Jacksonin Piranha, koska koskarit. Ei valkoisen veden porukat myöskään vaadi joka hemmetin turvallisuusaiheessa käyttämään kypärää, koska kosket.

Osa tuosta minusta epäinformatiivisesta porukasta perusteli aitoa kuivapukua pelastautumisharjoituksilla. Kyllä, jos polskuttelee tuntikausia vedessä, niin taatusti kunnollinen kuivapuku helpottaa. Mutta en oikein koe motivoivaksi ostaa toista tonnia maksavan puvun, kun melontaharrastukseni on ihan muuta kuin kajakilla pyörähtely. Minä kun pyrin siihen, että en uisi.

Sivuhuomautus. Alan vihaamaan samaa reskutus. Se on pelastusta tai pelastautumista. Ei mitään helvetin runkutusta.

Osa käyttää erillistä ala- ja yläosaa. Pelkkä yläosa on päällä silloin kun meinaa sataa tai muuten vettä lentää ja aukkopeite suojaa jalat. Viileämmillä vesillä on sitten pöksyt jalassa.

Miinuksena on sitten se, että ne päästävät hieman vettä sisälle uidessa, mutta suurimmaksi ongelmaksi koettiin vyötärölle kertyvä vaatetus. Mutta muutama ujohko kommentti tuli, että jos ei kaadu, tai joudu kahlaamaan, niin lämmönsäätely on helpointa. Joku huomautti, että nimenomaan kahluutilanteissa vedenpitävät housut ovat näppärät.

Kokopukua arvosteltiin lähinnä hankalan muun pukeutumisen suhteen. Sama päti välipukuna käytettävää MPS:ää vastaan. Jos pistää sen verran vähän kerroksia alle, että kykenee melomaan ilman tolkutonta hikoilua, niin sitten on niin vähän vaatteita, että kylmästä vedestä olisi päästävä 5 - 15 minuutissa.

Plussaa on tietysti se, että kun pääsee vedestä, niin vaatteet on kuivat — tai ainakin se vähä mikä on päällä, jolloin toivotaan, että ulkolämpötila ei ole enempää miinuksella tai että ei tuule liikaa.

Ylipäätään osa kritisoi kuivapukuja juurikin hikoilun takia. Vaikka Gore-Texiä tai vastaavaa ovatkin, niin ei ne hengitä hikoilua kuin vähäisellä liikunnalla. Kun tehdään enemmän töitä, niin myös ns. kuivakerros kastuu ja aika reippaastikin.

Märkäpuvuista ei tykännyt yksikään. Tai kun käytettiin, niin Juhannuksesta elokuun loppuun kun vesi on jotain välillä +16 … +20.

Märkäpuku on hankala monellakin tavalla. Se on vaikea pukea päälle ja vielä hankalampi vessakäynneissä. Ja jos kroppa ei ole Baywatch-tasoa, niin onhan se rivon näköinen makkarankuori. Siis jos piittaa muiden mielipiteistä.

Itsellä märkäpukujen haiseminen on aina ollut hieman… ongelma. Tosin edelleenkin omat kokemukset ovat 30 vuoden takaa, mutta en usko sekentiäkään, että neopreeni olisi muuksi muuttunut. Toki hieman vaikuttaa peseminen ja kuivatuskin, mutta alkavat ne silti lemuta.

Kuitenkin… pidän märkäpukua silti hyvänä vesipukeutumisena alkukesästä alkaen. Minusta edelleenkin vesi on kylmää, jos se on alle +24 asteista tai jotain, märkäpuku tasoittaa tuota.

Plus se estää ihosyöpää, ja kun en rusketu muutenkaan, niin ihan sama näkyykö paljasta pintaa vai ei.

MPS:ää tituleerattiin kompromissiksi. Ja koko ajan paistoi läpi, että siihen siirtyvät minunkaltaiseni, joiden lompakko itkee verta aidon hinnasta.

MPS (multi purpose suit) on Ursuitin keksintö persaukisille. Mainonnassa kohderyhmä on kalastajat ja vastaavat, joille se palvelee kahta asiaa: kastumisriskiä sateessa, roiskeissa ja vahingoissa — kuten vaikka veneestä pudotessa tai pilkkiessä jäiden läpi painuttaessa. Yhteistä on kuitenkin koko ajan se, että varsinainen liikkuminen ei ole sen raskaampaa.

Joku huomautti, että MPS:n edullisuus on suhteellinen asia, koska se vaatii päälivaatetuksen. Kuoritakki ja -housut sitten nostaa kokonaishinnan aidon kuivapuvun tasolle.

MPS on tehty ohuesta GoreTexistä, eikä itsessään kestä kontakteja. Minun on kuitenkin hieman vaikea oivaltaa päälipukeutumisen merkitystä hinnalle, koska päälle kelpaa mikä tahansa, joka sopii liikkumiseen. Ei sen tarvitse olla Ursuitin kuoriasuja. Useimmilla, ellei kaikilla liikkujilla, on jo ylipäätään jokin tuulta ja hieman kosteutta pitävä vaatekerta — myös heillä parin tonnin kuivapuvun ostaneilla.

Riittää, että on joku takki, housut ja jalkineet. Kun ne kastuu kuitenkin, jos uimasille ryhdytään.

Oleellista MPS:ssä on, että kerrokset täytyy olla tuon välikuivapuvun alla. Ei päällä. Päälimmäinen kerros pitäisi itseasiassa olla niin kevyt kuin mahdollista, koska kastuessaan se muuttuu painavaksi.

Mutta oli ”turvapukeutuminen” mitä tahansa, niin kyllähän aika moni totesi, että eivät he pärjää kylmässä vedessä, vaan sieltä on päästävä äkkiä pois. Ihan siksi, että se muu pukeutuminen ei pidä vedessä lämpimänä.

Tilasin jonkun aikaa sitten pahvilaatikollisen neopreeniä. Minulle oli yllätys kuinka vaikeaa Suomessa on myöhäissyksyllä ostaa paksumpaa varustetta — niin, kesähelteissähän varmasti on 5 - 6 millin neopreenille kysyntää…

Sivuhuomautus. Jos haluatte nauttia verkkokauppakokemuksesta 90-luvun malliin ja niin, että suoraan normaaliin tapaan ostaminen on mahdotonta, ja että varastosaldoista ei ole tietoa ja ennen ostoa on erikseen selvitettävä, että onko tuotetta ylipäätään olemassa, niin piipahtakaa Suomen suurimmissa melontakaupoissa.

Olen melkein pahoillani, mutta tuosta syystä olette menettäneet minulta ostoksia jonkun verrankin. Mutta ehkä olen poikkeus, eikä siksi melonnassa kannata panostaa pätkääkään verkkomyyntiin.

Kuitenkin. Ostin myös Ursuitin MPS:n. Aika näyttää löinkö käteni siihen itseensä, ja teinkö märkäpukuakselilla hukkaostoksen. Nimittäin aika moni on maininnut, että he käyttävät MPS:ää myös kesällä, kunhan vetävät päälle jonkun pitkähihaisen teepaidan ja verkkarit.

1 Like

Varuste.net tarvitsi sitten 5 päivää pakatakseen hyllyssä olevat tavarat. Joten en saanut MPS-pukua tänään, kuten olin ajatellut.

Postia haukutaan, ja usein syystä. Mutta tilasin samana päivänä yhden paketin Saksan Amazonista, ja se saapui tiistaina. Nyt perjantaina Varuste.net onnistui vasta printtaamaan pakettikortin. Joten ei se, että verkkokaupoilla on aika ajoin ongelmia Suomessa, ihan aina Postin epäonnistumisista johdu.

Ei sen puoleen. Tilasin Ruotsista Revolution Racelta heijastintakin. Siitä on kaksi viikkoa, ja vieläkään ei kuulu mitään — websivun mainoksessa luvattiin, aivan kuten kotimaisetkin, postitusta 1-3 päivässä. Aidostihan tuo tarkoittaa vain sitä, että kauppias saattaa avata tilauksen kolmen päivän jälkeen, jos on tuuri.

Syy siihen miksi toivoin toimitusta viikossa, on 10 päivän säätiedotukset. Etelässä alkaa nyt pidempi pakkaskausi ja olin hieman suunnitellut, että puhaltaisin huomenna FitNordin täyteen ja tekisin parin tunnin jokikellunnan kirpeässä pakkassäässä — ihan vain nähdäkseni miten luonto muuttuu.

Muttamutta… riski siihen, että joutuu risujen ja kaatuneiden puiden takia kahlaamaan, on realistinen. Siksi olisin halunnut kuivan kerroksen alle. Nyt olen sitten hieman kahden vaiheilla mitä tekisi.

Jos passaan, niin toista viikkoa -5 … -8 astetta vetää taatusti moisen hitaasti virtaavan, matalahkon ja maksimissaan 3 metriä leveän uoman jäähän. Tai niin uskoisin, en itseasiassa tiedä — en ole kasvanut Aurajokea kummallisemmassa jokiympäristössä. Ei se tosin kovinkaan äkkiä jäätynyt. No, Turun pakkaskeleissä ei jäädy muutenkaan kuin naama.

Joten ehkä kuitenkin menen huomenna veteen. Aika näyttää.