Kajakki kääntyy koko ajan vasemmalle/oikealle

Olen koko (lyhyen) melomisurani aikana taistellut kajakin jatkuvaa vasemmalle kääntymistä vastaan. Se alkoi jo ensimmäisestä melontakerrasta FitNordin pumpattavalla. Kyse ei ole mistään hienovaraisesta painumisesta malliin vaeltaja, joka tuppaa kaartumaan vahvemman käden puolelle, vaan niin vahvasta sortumisesta, että sitä ei meinaa saada pysähtymään.

Mielenkiintoista sinänsä, että minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa vastaavasta vuosikymmenten takaa, kun menetin melontaneitsyyteni. Mutta minua on vielä nuorempana opastettu suunnan sortumiseen soutamisessa ja — paitsi että opetettiin menemään ylipäätään sinne minne haluaa — neuvottiin miten se korjataan: käyttämällä toista airoa enemmän.

Mutta silloin, jos isäni opit vielä oikein muistan, siinä syytettiin enemmänkin merivirtoja ja tuulta, joista kumpikin taatusti merkitsevät, ainakin jonkun verran, Turun saaristossa.

FitNordin ilmatäytteisessä syytin pohjan rakenteen valmistusongelmia. Samaa selittelyä harrastin kovarunkoisen kajakin Point 65 Buccaneerin kanssa. Molemmista tarinoista löytyy videotodistetta, joten siinä on turhaa kiemurrella sen enempää. Tuo jo paljasti, että olen ollut eksyksissä ja yrittänyt selittää omaa kyvyttömyyttäni välineongelmilla. Puolustuksekseni on sanottava, että olen myös joka kerta pohtinut oman istunnan, siis sen virheiden, vaikutuksia.

Mutta… näyttää siltä, että minulla on ollut intuitiivisesti kuitenkin hieman oikeansuuntaista käsitystä aiheesta — ainoastaan sen merkitys meni rajusti liioittelun puolelle.

Koirien kanssa puhutaan liikevirheestä, kun eläin jostain syystä ei kulje niin sanotusti balanssissa (runko ei kulje suoraan kirsu-selkä-häntä linjalla, ja etujalat eivät kulje samaa latua takajalkojen kanssa), ja omalla hassulla tavallaan melonnassa kyse on vastaavasta — liikeakselit ovat hieman erit.

Ihan ensimmäiseksi. Kajakin jatkuva kaartaminen määrättyyn suuntaan, jos kyse ei ole tuulen vaikutuksesta, johtuu itsestäänselvästä kolmikosta:

  • istunta
  • melan käyttö
  • kajakin pohjan malli

Oikeammin kuuluisi sanoa, että tuo kolmikko määrää aivan kaiken kajakin liikkumisessa.

Normaalitilanteessa kajakin kuuluu kellua tasaisesti vedessä. Se on se tila, johin pyritään. Vaikka kajakkia paljon kantataankin, englantilaisittain se vedetään edgelle eli syrjälleen/reunalleen, niin se on aina erikoistapaus. Kun ajetaan autoa, niin normaalitilanne on tasainen kaasu ilman suurempia ohjausliikkeitä, ja kiihdytys, jarrutus ja ratin pyörittäminen ovat kaikki erikoistapauksia aivan riippumatta siitä miten usein niitä joudutaan käyttämään.

Istunta kajakissa

Istunnassa pitäisi olla eräällä tavalla 90 asteen kulmassa kajakkiin nähden perästä tai keulasta katsottuna. Eli istutaan suorassa. Kallistuminen sivusuunnassa alkaa kääntämään kajakkia. Itseasiassa jo pelkästään se, että paino on vahvemmin toisella pakaralla, kääntää kajakin sinne painoa keventävälle puolelle.

Eikä tuo jää pelkästään jalkojen, lantion ja ylävartalon asentoon. Myös pää vaikuttaa.

Pää painaa sellaiset keskimäärin 5 kiloa. Mutta pää on pitkän varren päässä ja kun se kallistuu suuntaan tai toiseen, niin se aiheuttaa painoaan suuremman väännön plus muuttaa tasapainopistettä. Jos 5 kg tuntuu vähältä, niin osta 5 litran vesikanisteri — paino ei olekaan enää ihan vähän. Jos laitat sen 5 kg painon metriseen varteen, niin tasapainoillessa se ei paina paljon, mutta annas olla kun kallistutaan — vivusta ja kulmasta aiheutuva paino vastaakin äkkiä 15 kiloa, ja kun kulma kasvaa, niin ollaan nopeasti 30 kg vastaavassa voimassa.

Yksi syy siihen miksi niskan ja selän ongelmissa keskitytään myös pään asentoon.

Tuo aiheuttaa sen, että jo pelkästään pään kallistaminen sivulle alkaa muuttamaan painopistettä. Ja samasta syystä katsotaan aina sinnepäin minne ollaan suuntaamassa — se auttaa einen, koska kajakin painopiste muuttuu katseen suuntaan. Joten pää kääntyy jo ennen kuin aletaan kääntämään kajakkia ja jos pää kääntyy vasta kun kajakki kääntyy, niin ollaan myöhässä ja liikkeen perässä.

Ratsastajille tämä on tuttu asia, varsinkin esteillä.

Tuo mukanaan myös sen, että tasapaino kajakissa lähtee, paitsi lantion liikkeestä, pään pysymisestä kajakin keskilinjalla. Niin kauan kun kroppa on kajakin päällä, niin ei kaaduta. Kaatuminen alkaa, kun painopiste siirtyy kajakin ulkopuolelle — ja se korjataan ensisijaisesti, ei niinkään siirtämällä vartaloa ja päätä takaisin kajakin päälle, vaikka sekin auttaa, vaan siirtämällä kajakki takaisin vartalon alle. Mutta tuo on jatkokurssimateriaalia — vaikka tärkeä perusasia onkin.

Eteenpäin tai taakse kallistuminen ei sinänsä vaikuta kuin melojan ergonomiaan. Mutta tuohonkin on olemassa poikkeus. Kun surffataan aallossa, niin vauhtia saadaan kiihdytettyä tai jarrutettua pituussuunnassa kallistumalla. Tuo ei kuitenkaan suuremmin päde tasaisella vedellä.

Yksinkertaistettuna: istutaan tasaisesti hyvässä ryhdissä, ja jos tuo paketti ei pysy koossa, niin kajakki lähtee kääntymään.

Mela liikuttaa kajakkia

Melan käyttö on kajakin potkuri ja ruori. Vaikka painopisteellä saadaan autettua kääntymistä, niin kaikki perustuu melan käyttöön. Kun melalla tehdään suurempi voima, joko

  • käyttämällä enemmän voimaa
  • melomalla kajakin rungosta kauempaa
  • melomalla pidempi matka keulasta perään

niin kajakki kääntyy vedon vastakkaiselle puolelle. Itseasiassa listan kaksi viimeistä kohtaa ovat sama kuin ensimmäinen: enemmän voimaa.

Yleisin syy sille, että kajakki änkeää väkisin nimenomaan vasemmalle johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että enemmistö on oikeakätisiä ja käyttävät oikealla enemmän voimaa. Vasureilla kajakki taasen vääntää vahvemmin oikealle.

Tuon siis saisi korjattua tai tasapainotettua melomalla yhtä lujaa molemmilta puolilta. Periaatteessa, ja usein käytännössäkin, kyllä, mutta vain jos melan veto on suhteellisen lähellä kajakin runkoa. Tuossa päästään inhottavan hankalaan aiheeseen veden fysikaalisista ominaisuuksista ja miten vesi käyttäytyy. Palataan siihen myöhemmin.

Tässä vahvemman käden käytössä on kuitenkin paradoksi. Yksi virhe ongelmanipussa, jota voidaan kutsua myös aloittelijan syndroomaksi.

Kajakki kääntyy voimasta poispäin. Joten voimakkaampi melan käyttö oikealla kääntää vasemmalla ja päinvastoin. Mutta melaa työnnetään ylemmällä kädellä avustaen vartalon kierrolla, ja jos oikea käsi on vahvempi, niin silloin voima kohdistuu vedessä olevaan vasempaan melan lapaan ja kajakin pitäisi kääntyäkin väkisin oikealle — mutta ei, se kääntyy vasemmalle.

Kyseessä on tekniikkavirhe. Me teemme paljon atavistisen liskoaivojen ohjaamana. Kuten että kavahdamme uhasta poispäin, tai vedessä olessamme pyrimme saamaan kasvot ensimmäisenä pinnalle. Tarkoittaa melonnassa sitä, että jos kajakki — sama pätenee kanootissakin — horjahdetaan veden suuntaan, niin reaktio on väistää. Tai jos törmätään, niin pyritään väistämään poispäin.

Kajakilla nuo reaktiot tarkoittavat sitä, että kun kallistutaan karkuun vedestä, niin lantio itseasiassa kääntää kajakkia vielä vahvemmin kaatumisen suuntaan — ja uiminen on taattua. Voit kokeilla sitä istuessasi ja kallistamalla nopeasti itseäsi sivulle. Tuo aiheuttaa sen, että lantio, ja sen paino, siirtyy vastakkaiselle puolelle, eli sinne kaatumisen suuntaan, ja pyöräyttää liukkaan kajakin nurin.

Virtaavassa vedessä kiveen törmääminen kylki edellä tekee vastaavan, mutta syy on hieman eri. Siinä kivestä pois kallistuminen painaa kajakin kyljen syvemmälle ylävirtaan ja vahva virtaava vesi painaa kajakin virran puoleisen syrjän veden alle ja kippaa nurin. Kallistuminen kiveä kohti taasen nostaa ylävirran puoleisen syrjän ylös ja päästää veden virtaamaan kajakin alta.

Kääntymisessä eräällä tavalla vedon suhteen väärään suuntaan on kyse samankaltaisesta asiasta. Meillä on sisäänrakennettu mekanismi käyttää enemmän voimaa vedossa kuin työnnössä. Työntö on aina heikompi. Joten aloitteleva meloja ei työnnä oikealla ylemmällä kädellä saadakseen vasemmalla vedessä olevaan lapaan enemmän voimaa. Hän vetää oikealla kädellä, kun oikea lapa on vedessä — ja kääntyy vasemmalle.

Vaatii jonkun verrankin tietoista ajattelua ja vartalon pakottamista, että saa rakennettua lihasmuistin ymmärtämään, että melaa ei käytetä hauiksella. Melaa käytetään selkälihaksilla, kylkilihaksilla ja vatsalla — sillä kuuluisalla corella. Siksi melan ylhäällä olevan käden työntövoima ei tule käsilihaksista, vaan kädet, niin ylhäällä kuin alhaallakin, ovat vain kannattavia saranointeja.

Minä olen tätä kirjoitettaessa hilkun vajaa 58 ja ollaan aivan alkusessä. Laiskan toimistotyöläisen kunto, lihasvoima ja liikkuvuus — eli akselia kehno aivan jokaisella osa-alueella. Kun viime syksynä riitelin todella rajusti vasemmalle kääntymisen kanssa, niin onnistuin saamaan vasemman olkapään koko talven ajaksi melkoisen kipeäksi — ei se täysin kunnossa ole vieläkään.

Kaikki vain siksi, että kun yritin saada kajakin kulkemaan suoraan, niin taistelin apinan raivolla vasempaan kääntymistä vastaan vetämällä täydellä voimalla vasemmalla kädellä (joka ei muutenkaan onnistu, koska tarvittava voima olisi reippaasti yli sen mitä kääntymiseen tarvittava voima oli, mutta siitäkin lisää hetken kuluttua).

Minulla ei ole tuohon mitään puolustusta. Minä tiesin teoriatasolla miten melotaan, mutta se teoria ei toteutunut käytännössä, vaan unohdin aivan kaiken istuessani siihen hankkijanoranssiin muoviseen uppotukkiin.

Yksinkertaistettuna: melan veto alkaa noin varpaiden tasolta ja nousee lantion tietämillä vedestä (koska kajakit kapenevat perään ja siellä veto ei enää tuota eteenpäin vievää voimaa, koska veden fysikaaliset ominaisuudet ja rungon rakenne…), molemmilla puolilla mela liikkuu yhtä kaukana tai lähellä runkoa, ja voimaa käytetään yhtä paljon tuottamalla se lantiosta lähtevällä vartalon kierrolla. Kun joku noista on niin sanotusti toispuolinen, niin kajakki lähtee kääntymään.

Kajakin runko

Minulla oli muutenkin suoraa kulkemisen suhteen vahva ajatusvääristymä. Jostain syystä oletin, että kajakki kulkee kuin juna suoraan, kun melonta on kohtuullisen kunnossa, eikä ole sen suuremmin tuulta.

Niinhän se kulkeekin — jossain määrin. Se ei kuitenkaan poista eräänlaista jatkuvaa ohjaamista. Kyllähän autokin kulkee kohtuullisen suoraan ilman rattia riittävällä nopeudella — jos tiessä ei ole väärään suuntaan kallistusta, pientä painumaa tai ohjausnivelissä tai renkaiden ilmanpaineissa ei ole sanomista. Niitä sitten korjataan koko ajan pienillä ohjausliikkeillä, asiaa sen kummallisemmin miettimättä.

Tismalleen sama pätee kajakissa.

Se, että kuinka paljon kajakkia täytyy ohjailla oletuksella, että melonta ja istunta on kunnossa, sitten riippuukin kajakista ja sen mallista. Mitä leveämpi tai mitä enemmän rockeria, eli kajakki on kuin banaani (jolla haetaan juurikin sitä vähäisempää kosketuspintaa veteen), niin sitä enemmän pitää ohjausliikkeitä tehdä.

Jos kajakki on pitkä ja kapea, ja siinä on vahvahko köli ja kylkiviisteet, niin sitä vaivattomammin se menee lujaa ja suoraan — mutta sen sijaan juurikin kääntäminen vaatii enemmän työtä — koska se pitkä kylkilinja antaa enemmän vastusta vedelle, eikä salli sen siirtyä helposti ikäänkuin alta pois.

Kun alla on levä ja vakaa peruskajakki, niin se on keskikohdastaan melkoisen pullea. Se on juurikin se tekijä, jonka takia osaa kajakkeja kutsutaan aloittelijalle sopiviksi. Niissä on iso ohjaamo, johon on melkoisen vaivatonta kivuta, ja leveys vähentää keikkumista.

Isolla lauttalla on helppo ja tukeva seistä, koska siinä on niin paljon pinta-alaa tukemassa. Mutta pattingin päällä on vaikeampaa, koska se on niin kapea. Sama asia.

Pullea keskikohta aiheuttaa kaksi asiaa, jos ohitetaan vakaus itsessään. Moinen kajakki ei ole nopea, koska sen täytyy puskea vettä enemmän tieltään. Jos sen saisi niin sanotusti plaaniin, eli nousemaan moottoroveneiden tapaan pintaliitoon, niin se olisi kapeaa paljon nopeampi — mutta siihen ei yhdenkään melojan voimat riitä. Ja koska vesi aiheuttaa kovemman vedenpaineen runkoon, niin paineen keventäminen miltä tahansa suunnalta saa kajakin kääntymään.

Siksi ketterät kajakit ovat lyhyempiä. Ei ole niin paljon runkoa nojaamassa sinällään kovaa vettä vastaan.

Oma Buccaneer on melkoisen minimalistinen. Se on halpa kajakki, joten siihen on ympätty vähin mahdollinen. Olin itseasiassa alkuvaiheessa hieman pettynyt, koska odotin ruotsalaiselta hieman enemmän.

Nyt vasta olen hieman ymmärtämässä, että olen ollut hieman epäreilu. Kyllä, köysistöä olisi saanut olla enemmän — en nimittäin saa melaa mihinkään kun vedän aukkosuojan kiinni. Ja kyllä, reisituet olisivat saaneet olla jotain muuta kuin ohut suikale neopreenin kaltaista valetuissa levikkeissä. Mutta on ymmärtänyt pohjan mallia, ja siksi en kiinnittänyt siihen huomiota.

Väitän, tosin totaalisen aloittelevan amatöörin varmuudella, että Point 65 Buccaneerin pohjan malli ei ole hintaluokassaan — reippaanlaisesti alle 1000 euroa — mitenkään huono. Se itseasiassa saattaa olla — taas kerran käyttötarkoitus ja kohderyhmä huomioiden — jopa hämmästyttävän hyvä ja ehkä jopa mietitty.

Se tuo mukaan ohjailtavuutta. Joka taasen altistaa virhemelonnassa vaikkapa juurikin pakonomaista vasemmalle kääntymistä.

Pohjan malli on kuitenkin sen ainoa oleellinen tekijä jokaisessa melottavassa, tai ylipäätään vesikulkuneuvossa, joka määrää miten se kulkee, kääntyy ja käyttäytyy. Pohjaratkaisuja on tuhottomasti, tai ainakin variaatioita muutamasta perusmallista, ja ne ratkaisevat viime kädessä kaiken. Siksi on jossain määrin jopa hyödytöntä vertailla eri kajakkimalleja, koska vertailu pitäisi tehdä melojan tarpeiden mukaisesti.

Miksi kajakin kääntyminen ei lopu?

Keksin matkan varrella mitä erilaisempia teorioita miksi kajakkini kääntyi lähes vastustamattomalla voimalla vasemmalle. Osa teorioista oli hieman sinnepäin, osa väärinymmärryksiä ja loput tekosyitä. Mutta joka toinen päivä syytin kajakkia, koska olivat tehneet paskan, ja joka toinen päivä itseäni, koska olin täysin paska.

Minulla on aika ajoin hieman ylikorostuneet vaatimukset itselleni ja jossain määrin kuitenkin yltiöpositiiviset odotukset osaamisestani. Saatoin katsoa jotain melontavideota, jossa kaikki oli kuvaajan mielestä niin tolkuttoman aurinkoista ja kaikki mahtavaa — ja minun silmiini mitään muuta ei esitelty kuin nippua amatöörimäisin tekniikkavirheitä. Ja silti revin ranteitani auki ja ihmettelin miksi melonta on aivan kaikille muille niin jumalattoman helppoa ja vaivatonta. Kun yhdistetään kovat vaatimukset vahvalla itsekritiikillä ja lisätään tippa yliyrittämistä, niin saadaan melkoisen räjähdysaltis koktail. Se siitä itsetutkiskelusta tällä kertaa.

Syy siihen, että vasemmalle kääntyminen oli niin hervottoman vahvaa, enkä saanut sitä loppumaan kuin itseasiassa pysäyttämällä liikkeen, johtuu jossain määrin kajakin rakenteesta ja varsinkin vedestä. Oli nimittäin aivan se ja sama kuinka meloin vastaan vasemmalta tai miten kajakkia kallistelin, niin lopputulos oli vain tiukkeneva ympyrä vasemmalle.

Olen ollut taatusti koominen näky Hiidenvedellä, kun olen pyörinyt ympyrää ja veden yli on kaikunut karjumista malliin mihin vittuun olet menossa, lopeta tuo perkeleen pyöriminen ja saatana sinä vitun kusipää menet mihin minä halua. Tuossa vaiheessa melominen lakkasi olemasta rauhoittavaa ja rentouttavaa zeniä.

Aloin matkan varrelle — itseasiassa talven youtube-sessioiden ja mentaaliharjoitusten jälkeen tänä keväänä — saamaan tuota pyörimistä kuriin. Omalla tavallaan lakkasin yrittämästä liikoja, koska en ole Ken Whiting eikä minulla on suuntavakaata ja nopeaa merikajakkia. Minulla on totaalisen peruskajakki ja kehnot aloittelijan taidot.

Palasin siis perusteisiin ja rauhoitin tekemisiäni. Samalla kajakki alkoi kulkemaan suoraan ja melomisesta tuli taas hauskaa.

Mutta minua vaivasi suunnattomasti miksi kajakki meni niin peräänantamattomasti vasemmalle.

Lopulta löysin selityksen. Ei, en ymmärrä sitä täysin, mutta riittävästi — joka tässä tapauksessa tarkoittaa, että sain ilmiölle nimen ja tiedon, että kyseessä on normaali ilmiö, jota vaikka koskipuolella käytetään hyväksikin.

Suurimmalle osalle lienee tuttua se, että autoja kehitetään tuulitunnelissa. Ihan siksi, että vaikka ilma on ohutta ja näkymätöntä, niin sillä on kuitenkin massa sekä voimaa, ja ilmanpaineet aiheuttavat kaikennäköistä.

Vesi on tismalleen sama — vaikka sen käyttäytyminen toki on erilaista kuin kaasuilla, koska se on neste, tietysti. Mutta kyse on siitä, että vesi on vahvaa ja aiheuttaa veneen runkoon erilaisia paineita ja pyörteitä — varsinkin kun veneen sinänsä peräksiantamaton runko alkaa pakkaamaan vettä, ja tiheämpi ikäänkuin vesimuuri alkaa olemaankin joko este tai kovempi voima, riippuen suunnasta.

En tiedä suomenkielistä termiä, mutta englanniksi se on spin momentum. Sovitaan vaikka, että se olisi kääntymisvoima tai -nopeus.

Ja nyt menen sameille vesille… oikaiskaa, jos olen väärässä.

Kääntymiseen tarvitaan voima X, eli vaikka se kovempaa vedetty, nimenomaan vedetty, melanveto oikealla. Kajakki alkaa kääntymään vasemmalle. Samalla vesi väistyy ja pakenee rungin vasemmalta puolelta ja aiheuttaa… kutsutaan sitä vaikka tyhjiöksi, vaikka tyhjiö se ei tietenkään ole, mutta virtauksen takia veden määrä, tai paine, eräällä tavalla vähenee. Se sitten imee uutta tavaraa tilalle, joka on kajakki. Eli kääntymissuunnasta tulee imevä voima.

Koska kajakki lähtee siirtymään vasemmalle, niin aiheuttaa oikealle puolelleen myös kuin tyhjiön, joka täytyy isommalla määrällä vettä. Yhtä äkkiä oikealla puolella onkin suurempi paine, aivan kuin aalto, joka painaa kajakkia entistä enemmän vasemmalle.

Samaan aikaan ollaan melalla aiheutettu eteenpäin vievä voima, ja koska kajakilla, vaikka olisi kuinka aakean laakea pullukka, on veden mielestä köli, niin kajakki ei liu suoraan kylki edellä, vaan liike kohdistuu samalla eteenpäin kaartaen.

Ollaan saatu sillä melan vedolla, tai parilla, eräällä tavalla itseään ruokkiva tila, joka pyörtää vasemmalle.

Suoraan menevä kajakki saadaan kääntymään ilman melaakin, kun painetaan kaartamisen ulkosyrjää alemmas veteen — eli kantataan, tehdään edge. Kääntyminen johtuu vastaavasta syystä. Syvemmällä olevaan runkoon eli kaaron ulkosyrjään, kohdistuu silloin kovempi vedenpaine ja kun samalla kajakin toinen syrjä nousee vedestä — eli kaarron sisäpuoli — niin sinne kohdistuu vähäisempi veden paine ja vastus. Ja aina kun toisen puolen voima heikkenee, niin sinnepäin lähdetään.

Teoreettista perusasiaa, mutta kun tämän sinänsä simppelin asian oivaltaa, niin aika moni muukin melontaan liittyvä asia alkaa aukeamaan: vain vedessä oleva kajakin osa on merkityksellinen. Pinnan yläpuolella oleva ei.

Kun aloittelija vetää oikeaa melan lapaa, niin hän tekee toisenkin virheen. Voima vaatii vastavoiman. Kun liike ei lähde vartalon kierrosta, vaan hauiksella vetämällä ja silloin tarvitaan tukipiste. Oikein melottuna se tukipiste on jalkapedaalit, mutta vedossa se on pakara. Samalla painetaan oikeaa pakaraa alaspäin, että saadaan hauisvedolle voimaa ja… aivan, siirretään painopistettä oikealle, joka lähtee kääntämään kajakki vasemmalle, koska oikea kajakin syrjä uppoaa einen syvemmälle veteen.

Kun sitten yrittää voittaa vasemmalle kääntävän liikevoiman, niin on pakko antaa enemmän voimaa, kuin mitä alkuperäinen kääntö vaati. Tarvitaan voimaa kumoamaan sen käännön aiheuttaman liikevoiman. Sitten tarvitaan lisää voimaa, että saadaan kumottua rungon eripuolella olevan veden paineen aiheuttamat voimat. Tarvitaan siis enemmän voimaa, että saadaan edes muutettua liikevoiman suunta suoraan etenemiseksi.

Mutta siinä vaiheessa keula ei osoita enää sinne minne haluttiin, joten tarvitaan vieläkin enemmän voimaa, että saadaan kajakki takaisin kulkusuuntaansa.

Ollaan tilanteessa, että kun käsittelee hetken melaa väärin, niin tarvitaan tolkuttomasti enemmän hauisvoimaa asian korjaamisen kuin mitä sen aiheuttamiseen tarvittiin. Samalla palaa ensin hermot, ja sitten hajoaa joko olkapää tai hauiksen yläkiinnitys.

Loppuiko vasemmalle kääntyminen?

Kun oivalsin tekemäni amatöörimäiset virheet, ja tajusin, että Youtube-videoiden kanssa kannattaa olla varovainen (koskijutut eivät aina päde tasaiselle, kuin ei myöskään vuorovesi-ilmiössä surffailevien jutut, ja osaavalla kaikki on helppoa), niin sain melontani kuntoon. Ainakin suurimmaksi osaksi aikaa, edelleenkin taipumus istua vinossa ja käyttää melonnassa käsivoimia coren sijaan on vahva.

Olin jossain määrin jopa tyytyväinen, kun huomasinkin kajakin alkavan vääntämään oikealle. Se tarkoittaa vain sitä, että nyt melontatekniikka on perusteiltaan sinnepäin, ja ongelman ydin on ”vain” oikean puolen kovemmassa voimankäytössä.

Kyselin ohimennen muutamalta kokeneemmalta merimelojalta, että miksi minulla on niin suuria ongelmia tuon pakonomaisen vasemmalle sortumisen kanssa. Sain geneerisiä ohjeita, että melonta on väärin, mutta en sormea osoittavaa syytä. Sillä hetkellä silloin olin vakaasti sitä mieltä, että he olivat vain elitistisiä kusipäitä, jotka eivät jaksa sekuntiakaan jelpata aloittelijaa, jolla ei ole 3000+ euron kuitu- tai kevlarkajakkia.

Nyt olen oivaltanut, että vaikka heillä onkin jossain määrin selvää taipumusta pysyä omissa porukoissaan, niin kyse ei ollut sinänsä auttamishalun puutteesta. Heillä ei tainnut olla hajuakaan mistä puhuin, eivätkä olleet koskaan taistelleet moisen asian kanssa. Heillä on aina ollut alla kalustoa, jossa moinen ongelma ei tule niin helposti vastaan — joko käytetään tarkoituksella leikkisiä kajakkeja, joiden ei edes haluta kulkevan suoraan, tai ollaan enemmälti aina melottu suuntavakailla veneillä.

Mitä tulee ohjaustarpeeseen, niin eräs kajakkivalmistaja totesi, että kajakit ovat yksilöitä ja riippuu ihan keulan ja pohjan mallista, sekä millä tarkkuudella runko on tehty, kuinka paljon, herkästi ja mihin suuntaan ne sortuvat keula-aallosta ja miten keula leikkaa vettä ja miten vedenpaine jakautuu rungon alla. Aina joutuu korjausliikkeitä tekemään ja jos se on ongelma, niin kannattaa ostaa jokiproomu.