Kajakki ja edge/kallistaminen/tilttaus

Edge/kallistaminen/tilttaus on kajakin perushallintaa. Omalla tavallaan jopa oleellisempaa kuin tyylipuhdas melan käyttö. Se on työkalu, jolla ohjataan sekä pidetään tasapaino. Edgeä käytetään niin tasaisella vedellä, aallokossa merellä kuin koskissa. Sitä sitten opetellaan sekä livenä vedessä kuin myös keittiön lattialla.

Lyhykäisyydessään kyse on vain painon siirtämisestä takapuolen toiselta syrjältä toiselle.

Ongelma on siinä, että nuo opit eivät päde minun kajakillani. Tai pätee, mutta hyöty on paljon vajaampaa. Minulla on perus-perustason harrastuskajakki, joka on leveytensä ja tasapohjansa takia tolkuttoman vakaa — mutta tyvenellä. Samasta syystä se lakkaa olemasta vakaa, kun tulee aallokkoa, eikä nuo merikajakkien liikkeet oikein toimi.

Tämä vaatisi jotain grafiikkaa tai videota. Mutta merikajakissa on ikäänkuin lievä köli ja kyljet lähtevät kaartumaan heti. Minulla on kuin kanootin pohja. Se mitä noilla lattiatreeneillä opetellaan on englanniksi edge, ja käännökset sitten vaihtelee kanttaamisen, kallistamisen ja tilttaamisen välillä. Mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan siinä siirretään paino toiselle kankulle ja kajakki kallistuu samalle kyljelle — mutta kun meloja on C-mallisessa asennossa, pää keskilinjalla, niin painopiste ei muutu tai heilahda laidan yli.

Tuo täytyy tehdä siksi, että ainoastaan pohjaa vastaan painava vesi on merkityksellistä — tietenkin. Samaten vesi painaa enemmän ikäänkuin virran yläpuolella ja antaa periksi alapuolella.

Kun tulee iso aalto, niin keula edellä mentäessä on oikeastaan ihan sama. Aina se keula leikkaa aallon läpi. Mutta kun kulma muuttuu, tai ollaan sivuttain, niin asia on aivan eri. Ja nyt tarvittaisiin sitä grafiikkaa… ja minä olen kaikkea muuta kuin piirtäjä.

Mutta yritetään.

Otetaan ensimmäiseksi ihan perusjuttu, kun ollaan ns. tasaisella vedellä. Joko istutaan nätisti ja pidetään paino keskellä, tai sitten kallistetaan edgelle painalla toisella puolella jalkaa hieman suoremmaksi ja saman puolen kankku tiukemmin penkkiin kiinni samalla, kun vastakkaisella puolella nostetaan polvea hieman ylös ja samanpuolen takapuolen puolisko keventää — silloin paino siirtyy toisella laidalle ja kajakki kallistuu.

Ensimmäinen kuva on kun istutaan tasaisesti. Silloin veden paine on molemmilla puolilla sama, ja kajakki kulkee nätisti suoraan — unohdetaan melan merkitys, joka on yksi ongelmistani.

Toinen kuva on kun kajakkia kallistetaan — laitetaan edgeen, kantataan tai tiltataan, mitä termiä sitten haluaakaan käyttää. Silloin kallistuva puoli uppoaa syvemmälle veteen ja siihen kohdistuu pinta-ala huomioiden kovempi vedenpaine, Toinen puoli nousee ja vedenpaine vastaavasti heikkenee. Ja kyllähän me tiedetään mitä tapahtuu, kun vastavoima heikkenee: liike alkaa tapahtumaan sinne heikomman voiman suuntaan.

Kajakilla se tarkoittaa sitä, että se alkaa kääntymään siihen suuntaan minkä puolen kylki nousee vedestä. Se, että kajakki ei ajelehdi sivuttain perustuu siihen, että kajakki ei ole tasapaksu tukki, vaan leveämpi keskeltä ja silloin paine antaa kajakin keulasta ja perästä enemmän periksi kuin keskeltä, ja kajakki eräällä tavalla pyrkii kääntymään akselinsa ympäri — mutta tuo on jatkokurssimateriaalia :wink:

Joten kajakin kääntäminen helpoimmalla tavalla tapahtuu melomalla ihan tavallisesti, mutta kantataan ulkoreunalle — siis painvastoin kun moottoripyörällä (koskaan en ole ajanut, mutta A-kortti löytyy…).

Sitten on se mitä merikajakki-ihmiset harjoittelee olkkarin lattialla aallokkoa varten. Kyse on itseasiassa saman asian muunnoksesta, mutta silti hieman eri asiasta. Aallokossa kyse on siitä, että vesi ei ole tasaista. Siinä on mäkiä. Jos istutaan tasaisesti, niin kajakki on silloin vinossa, koska vesikin on vinossa, ja silloin kaadutaan helposti. Mutta kun laitetaan kajakki edgeen, niin se on suorassa horisonttiin nähden, mutta vinossa veteen, jolloin vedenpaine pyrkii painamaan sitä aallon puoleista kallistettua kylkeä alaspäin — ja se tasapainottaa.

Ja nyt tulee se pohjan malli mukaan kuvioihin.

Kun ollaan tasaisella vedellä, niin kajakki on aina tasaisesti veden ympäröimä. Koska pohja on leveä ja melkoisen tasainen, niin eihän se pahasti keiku — tarvittaisiin enemmän voimaa, että sen saisi heitettyä kyljelleen.

Tilanne muuttuu kun ollaan aallokossa. Jos ei tee mitään, niin kajakki on ihan samalla tavalla tasaisesti vedessä — mutta vesi ei ole suorassa horisonttiin nähden. Silloin oma painopiste alkaa kallistumaan aallon pohjaan päin ja jos kallistutaan lisää niin, että ylempi kajakin kylki alkaa irrota aallosta, niin aalto saa enemmän tilaa painaa ja kun alempi parras ei anna veden paineessa periksi, niin sitten kaadutaan ja aletaan opettelemaan miten siihen uppotukkiin pääsee takaisin kyytiin.

Aallokossa pitäisi siis kallistaa edge aaltoa päin eli pidetään kajakki suorassa horisonttiin nähden. Silloin aallon voima on sama koko pohjan matkalta ja tasapaino pysyy, koska edgellä aiheutetaan samanlainen vastavoima kuin mitä aalto antaisi — ja meillä on näytillä meloja, joka kykenee melomaan vaahtopäissä ja parhaimmillaan surffaa aallossa.

Mutta kun pohja onkin leveä ja tasainen, niin ei olekaan pohjaa, joka tukisi kajakkia aallossa. Ainoa, joka kohdistuu aaltoon, on veneen syrjä. Silloin ei ole mitään tukipistettä, jossa tarjota aallolle vastavoima — ja taas kellahdetaan ja yritetään kömpiä takaisin uppotukkiin.

Niin sanotut merikajakit on rakennettu toisella tavalla pohjamalliltaan. Nyt yksinkertaistan ja paljon, mutta ne ovat kapeampia ja niiden pohja on kuin viistetty — hieman kuin väärinpäin sellainen alppimallinen katto, jossa katon kulma muuttuu. Ne eivät ole ihan yhtä vakaita tasaisella, mutta sen sijaan esimerkiksi aallokossa ne toimivat eri tavalla kuin aakealaakea tasainen.

Ero tasaiseen tulee siitä, että merikajakin pohjan malli takaa sen, että ollessaan vinossa aaltoon nähden, niin siinä on silti kantavaa pohjaa plus eräällä tavalla köli, joka estää osaltaan sortumista aallon mukana — ainakin jos aalto ei ole mallia surffi.