Kajakin tee-se-itse lantiotuki

Kajakkeja on kahta laatua. On leveitä harrastelijamalleja hyvälle kelille, ja sitten on niitä parempia. Parempia voidaan sitten jakaa omiin ryhmiinsä käyttötarkoituksen ja ominaisuuksien mukaan — ja hinnalla — mutta silti erottelu on samaa kuin vaikka maastossa liikkumisessa Tokmannin 20 euron lenkkarit vastaan kaikki muut ulkoilujalkineet hintaluokassa 100 euroa ja ylöspäin.

Kajakin pohjarakenne on oleellinen tekijä, mutta aidosti harrastelijamallit eroavat hyvistä kajakeista yhdessä merkityksellisessä tekijässä: miten hyvin kajakki istuu melojaan.

Usein käytetään ilmaisua, että kajakki täytyy tuntua kuin hyvältä hansikkaalta tai kenkäparilta.

Harrastelijamallit on tehty ajatuksella, että yksi koko sopii kaikille. Se tarkoittaa ohjaamoa, joka on väljä joka suuntaan. Kajakin hallinta on paljon muuta kuin melan käyttö. Asia voidaan jopa kiteyttää yksinkertaistukseen, että mela on vain kaasu ja jarru, ja kaikki muu tulee istunnasta.

Jos olet koskaan ratsastanut, varsinkin lännenmalliin, niin ymmärtänet perusajatuksen — vaikka totta hemmetissä avut ovat erilaiset.

Kyse on lantion liikkeestä. Kajakin pitäisi liikkua sen mukaan miten meloja muuttaa asentoaan, kallistustaan ja painopistettään. Se määrää miten kajakki kääntyy tai miten se reagoi aaltoon tai tuuleen.

Hyvissä kajakeissa on kaksi tärkeää kosketuspintaa:

  • lantion tuki
  • reisien tuki

Harrastelijakajakeista nuo puuttuvat — koska moiset vaatisivat säätöjä, ja säädöt maksavat. Tai eivät ne aidosti valmistuksessa maksa, mutta muutamalla hihnalla, soljella ja lukituksella saadaan sen erikoisvarustus, joka perustee kovemman hinnan — ja nyt puhutaan alkaen 1000 euroa olevasta hintaerosta.

Lantiosäätö tarkoittaa sitä, että meloja istuu tukevasti eikä takapuoli pääse liikkumaan istuimella sivusuunnassa. Reisituki on itseasiassa reiden yläpuolella, ei sivuilla, ja kun reittä painetaan toiselta puolelta ylös kajakin yläreunaa vastaan, ja samalla lasketaan toista jalkaa, niin kajakki kallistuu.

Jos mikä tahansa liikkeistä on irtonaista löysää liikettä, niin kuski vain heiluu ohjaamossa, mutta mikään ei vaikuta kajakkiin. Ja koska harrastelijakajakeissa ei ole noita tukia, niin kaikki nuo oleelliset avut ovat mahdottomia — ja meillä on käsissä vene, joka on tarkoitettu vain tyynille kesäpäiville rauhalliseen veden/merenkäyntiin.

Minulla on niin perustason harrastelijakajakki kuin vain voi olla. Eli voin vaikka suunnilleen vetää masurkkaa ohjaamossa, eikä kajakki piittaa. Toki se on silloin vakaamman oloinen, mutta vie minulta sellaisen hallinnan, jota haluaisin toteuttaa.

Yksi vaihtoehto olisi lyödä sopivan kaupan tiskille alkaen 1800 euroa, mutta minulla ei ole ylimääräisenä 1800 euroa. Joten jouduin etsimäään toisia ratkaisuja. Tuo tarkoittaa tee-se-itse virityksiä, joilla yritetään saada edes hiukan niitä herkkuja, joita valmistaja ei tarjoa.

Ja ei, kyseessä ei ole tuunaus malliin karvanopat tai kromattu pakoputken pää. Enemmältikin akselia ralliratti ja itsekorjattu kuppi-istuin. Toimii sinnepäin, mutta ei vastaa tehdastekoista eikä ole kaunis. Mutta parantaa omaa melontakokemusta aika reippaasti.

Hieman varoituksen sanaa — tuunaukset romauttavat kajakin jälleenmyyntihinnan. Osaksi koska ne ovat rumia ja osaksi koska nyt ollaan mittatilaustöissä. Tosin, jos olet kuvitellut, että halvalla peruskajakilla olisi mitään jälleenmyyntihintaa, niin syyllistyt itsepetokseen. Elämäsi on paljon helpompaa, kun merkitset ostohinnan välittömästi oppirahojen menosarakkeeseen.

Oleellisin on lantion tuki. On loppujen lopuksi aivan se ja sama miten sen toteuttaa, mutta takapuoli ei saa liikkua penkillä sivusuunnassa. Kun painat(nopeasti) lantiolla/takapuolella vaikka oikealle, niin liikkeen täytyy heti välittyä kajakkiin. Eli ”laajennuspalikoiden” on oltava kovia, ei vaahtomuovipehmusteita.

Selittäminen on sinänsä turhaa, joten laitan omasta virityksestä kuvat — tiedän, näistä ei tyylipisteitä saa. Eikä jaeta.

Palat ovat samoissa paikoissa vastakkaisilla puolilla. Ensimmäinen kuva on otettu vinossa.

Palat ovat Finnfoamin polyuretaanilevyistä. Sain kerjäämällä paikallisesta rautakaupasta pari hukkapalaa. Rakennuksilta saa taatusti myös. Ei se kallista ole ostaakaan, mutta parin neliön levy lienee liioittelua. Muistaakseni tuo oli 100 milliä paksua alunperin.

Se ei ime vettä, ja kestää kohtuullisen hyvin aurinkoa sekä pakkasta. Ja mikä parasta — se on käsiteltävissä kuin puu; sahaamalla, veistämällä, höyläämällä ja hiomalla.

Istuimen sivu on kaareva vähän joka suuntaan. Liimaamisen takia jouduin muotoilemaan aika paljonkin, ja koska minulla ei ole kykyä kolmiuloitteiseen ajatteluun suunnitteluasteella, niin hukkasin parikin kokeilupalaa. Tarkoitus kun on myös se, että lantiota vastaan istuva syrjä olisi suora lantiota vastaan.

Olin alunperin kokeillut solumuovia. Joku Lidlistä ostettu polvien alunen. Ei se lantiotukena toiminut, koska oli liian pehmeää, mutta sain siitä suunnilleen mitan. Hyödynsin se tekemällä pienet pehmikkeet — en siksi, että olisi tarvinnut, mutta tuntui vain hyvältä idealta sillä hetkellä.

Kun on saanut sahattua ja veistettyä sopivat palat, niin niitä ei kannata välittömästi liimata paikalleen. Ihan siksi, että liimaus on aika pysyvä ratkaisu. Palat teipataan ensin penkkiin kiinni ja kokeillaan meloessa miten ne käytännössä istuvat takapuolen syrjiin.

Gorillateippi on toimiva. Musta on halvinta värinsä takia ja olisi tässä toiminut parhaiten, mutta minulla sattui olemaan jäljellä kirkasta, koska olin korjannut tarpista repeämän.

Kun on sitä mieltä, että kavennus on sopiva, niin on aika liimata. Kannattaa käyttää sellaista, joka liimaa polyuretaania muoviin, eli muovi/muovi. Isossa maailmassa käytetään sprayliimoja ja itsekin hetken moista suunnittelin — koska muuallakin.

Mutta kysymysmerkki oli käsityöni jälki. Vaikka olin saanut muodot suunnilleen kohdalleen, niin ei kontaktipinta missään nimessä tasainen ollut. Joten mikään liima, joka vaatii pinta vastaan pinta sopivuutta, ei ollut oikein vaihtoehto.

Joten tein liimauksen yleisliimojen kuninkaalla: Gorilla-liimalla. Se nimittäin paisuu noin kolminkertaiseksi, eli toimii hieman kuin uretaani siltä osin.

Gorillaliima on kaksikomponenttiliima, mutta reaktion aiheuttava toinen osanen on vesi. Eli toinen pinta sumutetaan kosteaksi, toiselle puolelle laitetaan liimaa, puristetaan yhteen ja odotetaan kaksi tuntia.

Palikoiden puristaminen kajakin istuimeen kiinni oli hieman hankalaa. Minulla ei ollut mitään sopivia puristimia. Joten turvauduin kikkaan: Gorillateippiin.

Siksi paloissa on gorillateippiä joka puolella ja puolelle — se ei muuten sitten lähde kovinkaan helposti pois.

Ruma kuin fan, mutta toimii kuin se kuuluisa junanvessa.

Seuraava operaatio, ja askelta hankalampi, on reisitukien rakentaminen. Lisäksi joudun korjaamaan sinänsä kohtuullisen tuoretta venettä: selkänojan suojakangas on repsahtanut.

2 Likes

Vitun android jäi jumiin ja kaikki aiemmin kirjoitettu lensi roskiin :face_with_symbols_over_mouth:

Uusi yritys:

Onko kankaalla jotain varsinaista funktiota? Vähentää selkänojan liukkautta? Suojaa muovia hapertumiselta/kun muovi hapertuu, suojaa selkää muovinöyhdältä? Jotain muuta?

Jos se ei ole välttämätön, repisin samantien kokonaan irti. Jos sen liimaa reunoista, liimauksen reuna jää kovaksi ja kangas repeää jossain vaiheessa. Toki sen voisi liimata koko alueelta, mutta mitä sanoo pehmuste? Ja koko kangas olisi kova käppyrä.
Jos sen teippaa reunoista, teippejä saa olla jatkuvasti uusimassa. Ja teipin reunat ärsyttää.

Jos se on välttämätön, ehkäpä laittaisin sentin leveydeltä liimaa reunoihin ja liimatippoja tasaisesti sinne tänne, jotta kangas pysyisi paremmin paikoillaan. Ja ensin irroittaisin koko kankaan, jotta sen voi uudelleen kiinnittää heti jokaisesta reunasta.

Vai onko tuohonkin touhuun jo ohjevideo olemassa? Menikö pohdinta ihan pieleen?

En minä pohdinnan osumisesta tai ohituksesta mitään tiedä, mutta se kangas suojaa selkänojan pehmustetta. Se taasen näyttää sellaiselta materiaalilta, joka ei tule kestämään ilman kangasta selän ja itsensä välissä.

Se kangas on venyvää ja vaikuttaa ihan siltä, että se olisi kiristetty päälle ja sitten paistettu. Se nimittäin einen puree kiinni selkänojan materiaaliin ja joustaa siis reippaammin siltä osin, joka on irti. Ja venyttäminen niin, että sen saisi enemmän tai vähemmän ryhtiinsä oli ensimmäisellä yrittämisellä aika toivottoman oloista. Ja sitten vielä saumaaminen.

Jos ajaisi kontaktiliimaa väliin ja menisi eräällä tavalla pätkä kerrallaan? Mutta hieman alkaa tuntua siltä, että nyppään koko kankaan irti ja liimaan siihen tilalle jonkun ohuen solukumin. Tai jonkun pirun tyynyliinan.

Tuossa näkyy halpuus vähän liian hyvin.

Jääkö tuonne selkänojan ja sen missä se on kiinni, väliin tyhjää rakoa? Siis nojan oikeassa ja vasemmassa reunassa. Narulla takaa kiristettävä suojapussi saattaisi olla kätevin, mutta se ei pysy kunnolla, jos sitä ei saa nojan taakse reunoista.

Ääni solumkumipäälliselle :+1:

Jää. Vajaan vaaksan verran. Se olisi yksi mahdollisuus.

1 Like

Minulle mäkätettiin, että voisin joskus edes hiukan keskittyä ja miettiä. Se selkänoja on muovia takaa. Pehmuste on vain edessä ja se suojakangas on kantattu muoviin kiinni prässäämällä.

Kun valitin, että ihan sama eikä sitä kangasta saa kuitenkaan takaisin paikoilleen, niin sain tuhahduksen, että ei se hosumalla kädettömältä onnistukaan — hän liimaa sen kun selkänoja on seuraavan kerran kuiva.

Ihmeellisen negatiivinen suhtautuminen minun taitoihin ja kykyihini.