Kajakin pelastautumisharjoitus mallia aloittelijan tyypilliset virheet

Aamulla oli sen verran tyyntä, että olin kahdeksan jälkeen rannassa. Ohjelmassa oli hieman melontaa ja uusintayritys pelastaumisakselilla. Ensimmäinen kertahan keskittyi enemmälti hukkumisen välttelyyn.

Olen päässyt melontatekniikassa jo sille tasolle, että en moisella lähes tyynellä kelillä saa enää aikaiseksi lööppejä. Kilometrivauhdit pyörivät kuuden paremmalla puolella… Toki osa nopeuden kasvusta johtuu siitä, että en pysähtele ihmettelemään rantoja — alkaa tuo Kirkkojärven pää Hiidenvedestä olla jo sen verran tuttua. Mutta iso osa nopeudesta tulee siitäkin, että minun ei enää tarvitse pysäyttää etenemistä vasemmalle pakkokääntymisen takia.

Nopein melontapätkä oli kellon mukaan 10 km/h. En minä sitä pitkään jaksanut ylläpitää, koska kajakin malli on hidas, mela on raskas eikä oma tekniikka sentään loppuun hiottua ole. Mutta ottaen huomioon, että pari viikkoa sitten olin ihmeissäni 5,8 km/h vauhdista, niin olenhan minä edennyt.

Pelastautumispuolella yritin taas pysäyttää kaatumisen. Mutta koska olen kuitenkin melkoisen realisti — paitsi oman oppimiskykyni suhteen — niin tiesin keskittyväni kajakin kyytiin kiipeämiseen.

Ja niinhän siinä sitten kävikin. Pinnan alle, wet exit ja ihmettelemään miten takaisin kajakin kyytiin pitikään könytä.

Kaatumisen pysäyttäminen epäonnistui totaalisesti kolmen yleisimmän aloittelijavirheen takia:

  • melan käyttö on väärin
  • en siirrä kajakkia takaisin oikeaan asentoon lantiolla ja reidellä
  • vartalon pitäisi nousta matalana ja pään viimeisenä, mutta minä nostan pään ensimmäisenä pintaan

Melan käyttö noista virheistä vähäisin on. Koska en tee kahta viimeistä, niin kajakilla ei ole mitään mahdollisuuksia palata sen luonnolliseen asentoon: vaakatasoon veden päälle ohjaamo pinnan yläpuolelle.

Kajakin kyytiin palaaminen on menestystarina, jos mittarina pidetään lopputulosta. Mutta jos mukaan otetaan tyylipisteet, niin se oli karseaa räpellystä. Tyylipisteet ovat oleellisia siksi, että onnistuisi samassa jopa kovemmassa järven- ja merenkäynnissä. Nyt pääsin takaisin kyytiin vain siksi, että oli niin tyyntä. Pienikin keikkuminen olisi kaatanut minut.

Kaikissa videoissa pumpataan pilssipumpulla (äyskäri ajaisi saman, mutta on kömpelömpi) ohjaamo tyhjäksi vedestä heti kun on päästä takaisin kyytiin. Olen koko ajan luullut, että se on mukavuuskysymys. Mutta ei, se on tasapainoasia.

Vesi loiskuu. Kun se alkaa aaltoilla kajakin sisäpuolella, niin vesimassa keikuttaa koko venettä ja muuttaa sen melkoisenkin paljon kiikkerämmäksi. Opinpahan tuonkin tällä reissulla.

Eipä taida olla oikotietä onneen tässäkään.Kaipa se on pakko nöyrtyä ja opetella kajakin hallinnan perusteet ennen eräällä tavalla jatkokurssimateriaalia. Ongelmantynkää on vain siinä, että peruskajakkini rakenne ja varustus eivät ole lähelläkään optimia moisiin temppuihin.

Hieman hidastaa sekin, että pitäisi olla joku toinen auttamassa. Mutta enköhän minä tuon jotenkin selvitä, koska olen kaiken muunkin opetellut ja toteuttanut yksinäni (joka ei ole sitten se nopein ja helpoimman vaivan tie…).

Ja pakollinen päiväkirjavideo, jossa näkee raadollisen hyvin kaikki tekemäni virheet: