Jahti ja vahti lammas-riisi kuivaruoka

Kyselin eilen Jahti ja Vahti lammas-riisi kuivaruuasta kerta se nyt Suomessa tehdään ja siitä saatu maissi pois niin olisko mahdollista myös kananrasva vaihtaa johonkin muuhun, vaikka rypsiöljyyn, lampaan rasva ei tullu mieleen kuin vasta nyt :woman_facepalming:
Sain jopa heti tänään vastauksen:

Kiitos viestistä! Vien viestiä tuotekehitykseemme. Tähän saakka olemme päätyneet käyttämään eläinrasvoja.
Käyttämästämme kananrasvasta erotellaan tarkasti kiintoaines, joka voisi sisältää proteiineja. Jokaisesta erästä myös tarkistetaan ”puhtaus” eli se, ettei kiintoainesta ole jäänyt rasvaan. Tämän ansiosta Jahti&Vahti Lammas ja Riisi sopii useimmille kananlihalle herkistyneille koirille, mutta yksilökohtaisesti on tietysti mahdotonta sanoa varmasti ilman kokeilua aiheuttaako ruoka oireita vai ei.

Aloin sitten miettimään että jos se noin tarkkaan putsataan niin miksi meillä yksi kananrasvaan reagoi korvien kutinalla jos saa sitä pidemmän aikaa?

Kun siihen ruokaan käytetään kuitenkin lammasta niin eikö se rasva voisi tulla suoraan jo siitä? Miksi pitää erikseen laittaa muuta rasvaa?

Koska tuo teksti tarkoittaa suomeksi, että siitä siivilöidään köntit pois. Ei muuta. Joten ei sitä tarkkaan putsata.

2 Likes

Mietinkin että miten se muka voitais käsitellä niin ettei siinä rasvassa olis mitään kanaan viittaavaakaan, koska kyllä omasta mielestä siinä on kanaa vaikkei mitään lihaa tai muita könttejä enää olekaan mutta kanasta se silti on tiristetty irti :woman_shrugging:

1 Like