Halua ja haluttomuutta epätoivoisessa kuntoilussa

Kuntoilusekoilun ensimmäinen 100 viestiä löytyy tästä ketjusta:

Ja matka senkun jatkuu…

(Kakkososan linkki löytyy tuosta postauksen alta)

1 Like

Edellisessä 100-ketjussa totesin vähemmän-hikoilun-treenin (teko)syyksi:

Tuolla ajalla ja vauhdilla sain kevyen hien päälle, mutta en paitaa märäksi. Jospa kokeilisi josko sillä olisi merkitystä tuossa painon sahaamisessa.

Kertauksena. Eilen aamulla paino oli 80,4 kg. Söin pussillisen Marianneja, paketin leipää, munia, pekonia ja matalampien kalorien salaattia, sisäpaistia ja hevosta. Siis osaksi paljon kaloreita ja osaksi sellaista, että taatusi jää suolenmutkaan kuolleeksi painoksi.

Hypoteesi :crazy_face: oli, että kun hikoilen vähemmän duunissa, niin paino ei muutu.

Tänään aamulla sitten vaaka näytti 79,6 kg. Ei dramaattinen putoaminen, mutta kun syödyt grammat ovat olleet jotakuinkin samat, ja hikolu oli hyvin maltillista, niin onhan 800 gramman painonlasku vuorokauden aikana hassua.

En tajua enää mitään mistään. Taitaa olla aika myöntää, että noin vaan tapahtuu ja se, että ei ymmärrä miksi, saisi olla häiritsemättä.

Vilkaisin kalenteria. Jos unohdetaan tekemiset sekä syömiset, ja pyöristetään hieman aikavälejä, niin minulla tulee moinen painonnousu noin 2,5 viikon välein. Sitten paino alkaa taas laskemaan, poukkoillen mutta kuitenkin, kunnes taas heilahdetaan ylös ja kierto jatkuu.

Joten onko taikasana kierto? Se tarkoittaa kahta vaihtoehtoa:

  • jaksan (minulle) kovempaa treeniä aina sen 2,5 viikkoa, kyllästyn ja otan hetken rauhallisemmin tai olen kokonaan tekemättä; kroppa palautuu ns. normipainoon
  • minulla on hieman lyhyt kuukautiskierto :rofl:

Luulin äsken, että rokotuksen jälkitaudit iski taas, kun noustessani röökille huippasi kohtuullisen reilusti hetken. Eikä taatusti voinut olla kuivumista, kun mitään en ole viikkoon tehnyt.

Sitten tuli mieleen, että kun kello on nyt jotain jälkeen yhdeksän illalla, ja olen syönyt tänään yhden sämpylän, desin jugurttia, levyllisen Fazerin sinistä, puoli pussillista Marianneja ja kaksi litraa kahvia, niin voisikohan se jotenkin liittyä asiaan :man_facepalming:

Tästä on kovaa vauhtia kehittymässä kootut-tekosyyt-kun-ei-voi-ei-kykene ketju… Mutta en minä tänäänkään voi mitään tehdä. Huomenna sitten.

Nyt syy on, että päätin vahvistaa immuniteettia. Olisihan se pitänyt tehdä ennen rokotusta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Toteutin buustin maksakastikkeella. Ja perunamuusilla. Yhdistelmä on sellainen, että syön aina liikaa. Siis todella liikaa. Sen verran liikaa, että se ei ole enää lasten katsottavaa.

Mutta kun osaan tehdä syötävän makuista maksaa — meillä jokaisella on oma kirouksemme kannettavana.

1 Like

Mites sujuu ryhdin ja istuma-asennon parantamisen kanssa?

Niin paljon, että paino on tasaantunut heilumaan 79,2 ja 79,8 välille. Suomeksi: en ole tehnyt yhtään mitään nyt varmaan kahteen viikkoon, enkä ole vahtinut syömisiäni.

On vaan jotenkin nuutunut olo koko ajan. Ei vaan huvita. Mutta… kaipa tässä täytyisi ryhdistäytyä — mutta ei vielä tänään, huomenna sitten :rofl:

Yksi lantiota avaava ohjelma olisi odottamassa toteutustaan. Samaten nyt kun kelit on tällaiset, niin voisi siirtyä taas tielle kävelemään ja joskus vaikka hölkkäämään, koska ne sadekelit tulee sieltä taatusti.

1 Like

Minna on yövuorossa ja sillä on päivät hieman hakusessa. Kysyi päivemmällä, että millaista viikonpäivää eletään. Totesin, että tänään on tiistai.

Ottaen huomioon, että nyt on torstai, niin tämä viikko menikin sitten aika haipakkaa.

Tämän päivän ateriointi on mennyt leivällä ja sipuliteemakkaralla. Lisksi ostettiin kolme Fazerin karkkipussia, koska niissä oli joku tarjous. Söin jo omani.

Jos en ihan huomenna ryhdistäydy, niin ensi maanataina sitten. Täytyy vaan ensin tarkistaa kalenterista, että koska moinen maanantai oikein on.

1 Like

Jahhas. Paluu arkeen. Kaikki herkut on syöty, joten normaali ruokavalio on taas edessä. Tai no, muutama rinkeli on jäljellä, mutta niitä ei lasketa.

Lopetin myös päivittäisen vaa’alla käymisen. Sille ei ollut enää mitään pointtia. Jos vaikka kerran viikossa muistaisi, tiistai voisi olla hyvä, niin on tyhjentänyt viikonlopun syömiset :wink:

Ruokiahan en ole enää laskenut aikoihin.

Kuntoiluun on vaikea keksiä mitään uutta, joten vanhan toistolla mennään. Koska on syksy, ja keli siedettävä, niin täytyisi mennä tiellä niin usein kun pystyy.

Tai en minä täytymisestä mitään tiedä, mutta tuntuu vaan siltä, että se oli terveellisempää ja järkevämpää kuin tuo juoksumatolla tahkoaminen.

Koska en saanut nopeasti tuloksia erilaisten juoksu/kävelyrytmitysten kanssa, niin hylkäsin ne. Ainakin siihen asti kunnes seuraava maaninen kausi alkaa.

Joten niin kauan kun liikun muuten vaan, niin menen varmaan päivittäin (melkein) tuon vajaa viisi kilometriä, koska ajankäyttö ja minusta kaikenlainen fyysinen rasitus on edelleenkin kaikkea muuta kuin tyydyttävää puuhaa.

Menosuuntaan kilometri reippaalla vauhdilla. Siinä on pidempi mäki, joten saan sykkeen ylös ja kosteutta pintaan. En jaksa kiusata teitä enää sen sykekartalla, kun ei siinä mitään uutta ole.

Tuohon menee päivästä riippuen 9 - 10 minuuttia. Sitten juoksuksi, koska alkaa pidempi loiva alamäki, niin on jaksavinaan vähän pidempään. Sitä sitten sen aikaa kun jaksaa tai syke menee liian korkeaksi — tarkoittaa ajassa jotain 6 minuuttia ja matkassa ehkä 800 metriä, alle kilsa kuitenkin.

Sitten rauhallisempaa kävelyä reitin päähän ja takaisin päin, kunnes syke tipahtaa sinne 150 paikkeille. Siinä vaiheessa sitten kävelyyn enemmän tehoja, kunnes pääsen takaisin mäen päälle.

Nimittäin se pitkä lasku, jota on hyvä juosta alaspäin, on mennessä ehkä 100 metriä, koska kävelen kilometrin täyteen. Mutta takaisin tullessa myötämäet kostautuu ja se nousu on ehkä päälle 400 metriä kaikkiaan.

Kun pääsen mäen päälle, niin olen kaikkiaan kävellyt sillä pätkällä kutakuinkin 16 minuuttia ja 1,6 km periaatteessa kahdella eri temmolla.

Koska alkaa taas pidempi loiva alamäki ja sen jälkeen pätkä suoraa, niin menen juoksuaskelin sen viimeisen pätkän. Se menee alle 5 minuuttiin ja on matkassa jotain 700 metriä.

Reissu päättyy ennen pihan porttia tylsän jyrkkään nousuun, joka ei ole onneksi kovinkaan pitkä ja kääntyy yhtä jyrkäksi alamäeksi päättyen portin pieleen. Joten jos saan sydärin sen viimeisen mäen päälle, niin voin kieriä alas sen viimeisen vajaa 50 metriä.

Jos noita aikoja ja matkoja ynnää yhteen, niin pyöristykset ja kalavaleet huomioiden kokonaisaika on jotain 37 minuuttia tällä tavalla ja matkaa joku 4,8 km.

Tuo on siis peruslenkki nykyään. Ennen menin sen vaan kävellen, ennen tätä ihmeellistä pakko-oireista tarvetta juosta.

Mutta en minä ihan ilman sykekarttoja teitä päästä:

kuva

Tämä on se ensimmäinen juoksupätkä. Askel oli alussa pidempi ja vetävämpi, mutta voisin väittää, että joka kerta kun sykkeen nousu hiukan tasoittuu, niin vauhti oli hidastunut.

Olisin jaksanut varmaan jonkun matkaa pidempään, mutta lopetin kun syke oli 189. En näe oikein mitään pointtia yrittää metsästää maksimisykettä.

kuva

Tämä oli se viimeinen pätkä, joka päättyi jyrkkään ja tappavalta tuntuvaan ylämäkeen (ja sitten puolitajuttomana rullaamiseen kotiportille).

Se mikä minua hieman mietityttää on sykekarttojen samankaltaisuus. Toki, molemmissa suurin osa matkasta meni tasaisella, mutta alempi päättyi jyrkkään mäkeen, jonka tulin ylös reippaasti. Sen olisi pitänyt aiheuttaa selvän piikin sykkeeseen, ainakin näin uskoisin.

Mutta suunnilleen samaan maksimisykkeeseen kuitenkin päädyin: 185.

Te tiedätte minun kaksi pääsääntöistä vinkumista, koska niitä on jo riittänyt yli 200 viestin verran:

  • syke nousee nopeasti eikä tilanne parane
  • aerobinen kunto on kehno, eikä parane, ja näkyy väsymisenäja korkeana sykkeenä

Mutta mikä johtuu mistäkin?

Eikö syke reagoi, koska en tee riittävästi (ajassa ja matkassa) aerobista treeniä? Vai eikö aerobinen kunto kehity siksi, että sydän hakkaa vastaan? Vai onko kyseessä kolmas tekijä, joka nostaa sykkeen ja estää aerobisen kunnon (kuin muuten myös lihasvoiman;siellä minulla eniten ongelmia on) kehittymisen?

Kun… jaksan kävellä melkoisen lujaa aika reippaita matkoja sykkeellä, joka saisi teidät muut, jos ei kuoleman partaalle, niin pahuksen väsyneiksi. Vaikka en jaksa juosta pitkään, niin kykenen kuitenkin juoksemaan 190 sykkeellä kärsimättä sen enempää – hengästyn toki hetken kuluttua ja juoksu loppuu siihen, että jalat ei jaksa. Mutta 2 minuuttia, ja voin tehdä taas saman jostain 165 sykkeen lähtötasosta.

Ajan takaa sitä mitä olen kiertänyt kohta puoli vuotta kuin kissa kuumaa puuroa (ja mistä tekin olette vienosti pari kertaa sanoneet): seuraan väärää mittaria.

Syke on mikä on, eikä sille voi mitään. Tekemiset pitäisi siis tehdä sen mukaan mitä jalat ja kädet jaksaa, ja miten pahasti hengästyy. Eli paskat siitä mikä on syke, vaan valitsee vauhdin ja matkan sen mukaan miten paljon haluaa ja täytyy väsyä.

Tai jotain. Kyllä, alan väsymäään henkisesti siihen, että en tiedä enkä saa tätä asiaa itselleni järjestykseen :sweat_smile:

Minä en suuremmin kuuntele musiikkia sillä ajatuksella, että kappas kuinka hyvin sanoitus kuvaa omaa elämää ja miten artisti on löytänyt juuri minun elämäni kipupisteet. Olen aina pitänyt sitä teinimäisenä suhtautumisena.

Mutta silti siinä vaiheessa, kun juoksin sen viimeisen mäen ylös ja samaan aikaan alkoi napeista tulla Edu Kettusen Kone älä hyydy, niin tuli hieman sellainen olo, että osui ja upposi :rofl:

Olin polttanut miljoona sätkää synkkää,
Kitkerää kipinää maantiellä lyönyt.
Olen syönyt sen, minkä ansaitsen.
Olet kalleimpani, sinä saatanan kone, älä hyydy.

On tuo kello tyhmä. Olen ajanut laituminen hukkalänttejä alas. Traktorit on henkisesti heikoille, minä ajan istuttavalla Stigalla. Aiempina vuosina käytettiin tavan ruohonleikkuria.

Niin, se kello.

Laitumet on jossain määrin kuoppaisia. Ja tuollainen puutarhapeli ei ole mikään mäönkkäri ja pyörät on pienet, niin se on aika ajoin melkoista röykytystä. Kellon mielestä se on rasittavaa kävelyä, ja minulla on 7000 askelta täynnä parissa tunnissa — joka tietysti tekee mannaa arvioidulle energian kulutukselle.

Tuli siinä tehtyä hieman lihasvoimatreeniäkin. Lähdin ajamaan yhden aidan viertä puhtaaksi. Tyypilliseen tapaan mitään ajattelematta. Ja varsinkin ajattelematta, se muuttuu avo-ojaksi. Vedin niin sanotusti hana auki umpi heinikkoon ja mitä perkeleen osmankäämiä siinä kasvoikaan ja huomasin yhtä äkkiä tipahtaneeni metrin alaspäin.

Melkoisen raju kallistuminen hiukan mietitytti. Varsinkin kun tuo peli ei sammu kun nostaa perseen penkiltä — se varokytkin on niinkuin sillai rikki. Tai ei se rikki ole, mutta jumittanut rakenteisiin, kun ei ole paikallaan.

Nousihan se siitä, kun nosti.

Joten tänään saa jäädä lenkit väliin. Pitäisi vielä piha ajaa perinteisesti ja hakata puoli tusinaa aitatolppaa. Laitumien lankojen tarkastaminen saa jäädä viikonloppuun — siitäkin saa askelmäärät täyteen.

Eilen kävin, sauvojen kanssa pitkästä aikaa. Nyt menin reipasta vauhtia ensimmäisen kilometrin ja vaihdoin sitten hölkälle. Sinänsä idioottimainen tempaus, koska kävelyn jälkeen syke oli valmiiksi joku 172 (pitkää nousu ja reipas vauhti), En sitten jaksanut hölkätä kuin vajaan kolme minuuttia. Kai sitä siinäkin on.

Jotain kolmen viikon päästä tulee vuosi täyteen tätä puuhailua. Syö jossain määrin motivaatiota. Verenpaineen mittaamisen ja paskalla käyntien merkkaamisen lopetin jo aikoja sitten. Samaten ruokien merkitsemisen. Päivittäinen punnitus loppui viikko sitten. Nyt alkaa hiipumaan tekeminen :rofl:

1 Like

Täytyisi varmaan tehdä jotain muutakin kuin tehdä koko ajan se sama kävelylenkki, jossa on pari hölkkäpätkää. Mutta ei huvita.

kuva

Toisaalta, olen ajanut kaksi hehtaaria kuloheinää ja hukkalaikkuja alas. Stigalla. Siinä sitä, vaihtelua kävelyyn.

Kai tämä on jotain syysvitutusta :rofl:

Tein taas saman pätkän. Se noin kilsa kävelyä, sitten juoksua alkaen alamäkeen ja sitten tasaiselle. Kävelyä sinne ja takaisin, ja sitten viimeiset noin 700 metriä hölkää kotiportille asti - nykyään kipitän sen viimeisen mäenkin ylös.

Ei mitään mainittavaa. Eilen kiirehdin sen ensimmäisen hölkkäpätkän, taas, juoksumaisemmalla askeleella ja noin kolmen ja puolen minuuin jälkeen syke oli 182 ja jalat väsy.

Tänään menin rauhallisemmalla askelluksella vajaan 8 minuuttia — kai siitä kilometri tulee, hieman toista.

Hassua miten paljon aika mitättömältäkin vaikuttava vauhdin vähentäminen vaikuttaa väsymiseen. Kello yritti väittää eiliseksi keskinopeudeksi 9,2 km/h ja tänään rauhallisemmassa 8,6 km/h.

Mutta vaikka päätin, että en kiinnitä huomiota sykkeeseen, niin jos kuitenkin.

En tajua sitä, että jos menen sellaista rauhallista papparaishölkkää, niin siinä neljässä minuutissa syke on jossain 175 - 178 välissä, mutta pysyy siinä. Ylipäätään vauhti vaikuttaa siihen mille tasolle syke nousee, ennekuin se tasaantuu. Mutta aina se nousee hieman alle 4 minuutissa.

Toki vauhti väsyttää reidet, Vauhti myös määrää kuinka ylös syke nousee. Mutta ei mikään muu, kuten tasainen vastaan nousu.

Nimittäin se viimeinen pätkä, joka käytännössä loppuu jyrkkään ylämäkeen. Taisin aikeisemmin jo ihmetellä kuinka sykekartta on niin samanlainen. Nyt minulla on useamman kerran dataa.

On ihan se ja sama juoksenko tasaisella ja ylämäkeen, niin vauhti määrää kuinka ylös syke nousee — ja samalla vauhdilla se nousee aina samaan, profiilista liikkumatta.

Aiemmin olin ihan tyytyväinen, että väsyminen nostaa sykettä. Mutta kun ei nosta. Saan jalat pökkelöksi tietysti nopeammin ylämäessä kuin tasaisella, mutta jalkojen kuoleminen ei nosta sykettä. Ainoastaan se vauhti, jolla itseni väsytän.

En tajua tuota, varsinkin kun se pätee vain juoksussa. Jos kävelen saman mäen, niin minulla paukahtaa heti syke vaikka jostain 145 tasosta 170:een. Vauhti vaikuttaa, sillä jos hiivin saman mäen, niin syke ei nouse, ainakaan paljon.

Joten ihan kuin kroppa toimisi kuten pitää kävelyssä, mutta ei hölkällä, Houkutteleva ajatus, mutta taatusti ei pidä paikkaansa.

Luultavasti kyse on vain siitä, että hölkässä syke nousee ylipäätään jo valmiiksi ylös.

No, onneksi se tulee yhtä nopeasti alas (alas minun mittakaavassani).

Hitto kuinka paljon helpompaa olisi, kun ei olisi mitään mikä moisia mittaa. Voisi vaan mennä minuuteilla ja väsymisellä :rofl:

Sellaiset pyöreät kaksi viikkoa edellisestä rakas päiväkirja -päivityksestä. Kertonee riittävästi mihin suuntaan oma aktiivisuus liikkumisen suhteen on mennyt.

Olen minä hieman liikkunut, jotakuinkin kolme kertaa viikossa. Joko pelkkää reipasta kävelyä, tai sitten kävelyä ja juoksupätkiä. Mutta ei mitään mainitsemisen arvoista.

Käytiin eilen Palakoskella, mutta se on minusta normaalia rentoutumista ja vapaa-aikaa — en minä sitä laske kuntoiluksi, vaikka toki sekin sitä on.

Mutta tänään, parin päivän haarukassa, tuli vuosi täyteen painokontrollia ja syömisen järkeistämistä.

Turha sitä on sen syvemmin kerrata. Sekin rimpuilu on riittävän hyvin dokumentoitu vanhoissa ketjuissa. Suurin osa niistäkin aiheista ei itseasiassa liity mitenkään painonpudotukseen tai syömiseen, vaan kuntoiluun liittyvään nesteheittelyyn ja skitsoiluun vaakanumeroissa.

Mutta ns. virallinen aloituspaino oli 102 kg. Tänään aamulla vaaka näytti 78,6 kg ja syyskuun keskiarvo on 79,5 kg.

En minä tuohon päälle 20 kiloon vuotta tarvinnut. Taisi puolessa vuodessa alas tulla, ja jos laihtumisen olisi hoitanut urakkavauhdilla, niin samaan olisi päässyt kolmessa kuukaudessa.

Minulla oli maaliskuun keskiarvo sama kuin nyt, mutta minähän kävin kesällä lähempänä 70 kiloa ja se oli sarjaa ihan helvetin huono idea.

Ruokia en ole enää laskenut aikoihin. Olen muutenkin eräällä tavalla normalisoinut syömiseni ja saan syödä suklaata ja pullaa. Jopa mansikkahilloa.

Ero entiseen on siinä, että syön edelleenkin vähemmän. Enkä syö mansikkahilloa joka päivä — itseasiassa en edes joka viikko.

Vyötäröä on edelleenkin. Ei se tuosta häviä ruokapohjalla, Vaatisi kovemman dieetin ja pirusti lihastyötä. Olkoot, en jaksa enää pohtia koko asiaa, sillä ulkomuodon miettiminen ei ole minulle kovinkaan luonteenomaista.

Kehtaan kuitenkin mennä kaupoille ilman, että antaa… stereotyyppistä kuvaa suomalaisesta miehestä. Minulla olisi paljonkin sanottavaa kehopositiivisuudesta, joka on vain kiertoilmaisu sille, että yritetään legitimoida läski ja makkarat, sekä olla piittaamatta terveysasioista — mutta jokainen vastaa omasta kehostaan, eikä se kuulu muille.

Paitsi siinä vaiheessa, kun sitä aletaan kuuluttamaan muille. Siinä vaiheessa mikä tahansa asia lakkaa olemasta oma henkilökohtainen asia.

Yhteen selvästi muuttuneeseen asiaan törmäsin eilen. Jauhelihaan.

Aiemmin meille ostettiin huomatavan usein edullisinta sikanautaa. Ihan siksi, että se on… edullista. Painokontrollin aikana siirryttiin 10 prossan nautaan.

Tehtiin eilen tortilloja. Meidän perheessä aika tyypillinen arkiruuan tapainen tilanteessa, jossa kukaan ei jaksa kokkailla. Tulee nopeasti ja on itseasiassa mainettaan terveellisempää — toki hieman riippuen mitä täytteitä käyttää. Ja maistuu hyvältä, kun käyttää sopivia mausteita.

Otin pakkasesta jauhelihapaketin, joka olikin 17 % rasvalla olevaa nautaa. Se ei maistunut kummallekaan. Tuo oli itseasiassa omalla tavallaan… no, ruuasta ei saa sanoa, että se on pahaa, mutta se ei maistunut hyvältä ja jopa minua häiritsi rasvan määrä paistossa ja sitten tortillaletun päällä.

Sikanauta ei ole meillä nykyään edes vaihtoehto, Jos sitä ostettaisiin, niin se menisi pastakastikkeeseen — jossa on ihan sama mitä ryynejä siellä on mukana, koska se maistuu tomaatilta, chililtä ja valkosipulilta.

Muutoin. Olen oppinut vuoden aikana ihan hemmetisti uutta. Niin ruuista ja niiden koostumuksesta, vaikutuksesta elimistöön (sisältäen dieetit jne.) sekä ylipäätään aineenvaihdunnasta.

Plus itsestäni. En olisi koskaan uskonut, että kykenen murehtimaan omaa ulkonäköäni. Pakko olla joku ikäkriisijuttu. Se, että heilun innossa maanisdepressiivisellä akselilla, ei ole mikään uusi juttu — mutta pariin kohtaan jäin hieman miettimään itsekin oman maanisuuden rajaa.

Kaikki menee tasapainoon. Nyt juuri ei oikein jaksa innostaa monikaan asia :rofl:

2 Likes

Olen elänyt… laiskasti. Ollut ihan tyytyväinen niihin muutamiin melontapätkiin, joilla saan katettua laskennallisesti melkein viikon duunitarpeet.

Ulkona on ollut kylmää, sateista ja tylsää. Matto ei ole huvittanut. Ensi viikolla sitten ryhdistäydyn. Ehkä.

On minulla ollut hiukan kiire muutenkin.

Mutta. Tällainen pomppasi kelloon:

kuva

Nii’i. Nyt sitten se korkea syke kostautuu.

Paitsi että tuo ei ollut ihan ensimmäinen kerta.

Jos alkaa yskittää ihan pahuksesti, niin tempaisen imaisun Bracyliä. Sillä tuppaa olemaan sykettä nostava vaikutus, lyhytaikaisesti. Jos menen makuulle, niin en todellakaan pysty makaamaan vasemmalla kyljellä. Tuntee liian hyvin sydämen ja välillä tulee sellainen olo, että koko kroppa hyppii.

Tuo itseasiassa alkoi aikoinaan, kun minulla oli aitoa rytmihäiriötä — silloin syypää oli kilpparin liikatoiminta. Kun siihen herättiin, niin minulla oli se olosyke koko ajan yli 200.

Yksi tehokkaimpia laihdutuskuureja muuten :rofl:

Sitä vaan jäin miettimään, että kuinkahan paljon tuollaiset kellon ilmoitukset pelottavat ihmisiä. Minä tiedän, että minulla kello hermostui siihen, että syke ryntäili hetken aikaa 70 - 170 välillä, mutta veikkaan, että ihan kaikki eivät tiedä mitä kropassa tapahtuu ja miksi (jaa että minäkö tiedän aina :joy: )

Olen jatkanut laiskaa elämää. Olen toki käynyt kävelyllä, aina silloin tällöin kun kelit ovat antaneet myöten, mutta en minä niitä laske. Ovat olleet enemmänkin ulkoilua.

Muutaman kertaa on tullut vietettyä vesielämää kumikajakin kanssa, mutta en minä sitäkään kuntoiluksi laske. Siksi aika usein kuvailenkin sitä kellumiseksi tai ajelehtimiseksi.

Nyt sitten ryhdistyin. Hiukan. Ohjelmassa oli mattokävelyä, mattojuoksua sekä hiukan vatsaa ja selkää. Mutta ei ihan sellaisia määriä mitä olen joskus tehnyt innostuessani. Oikeammin sellaista loivaa laskua (vai pitäisikö puhua noususta?) takaisin hieman aktiivisempaan elämään.

Kävelyä tein 20 minuuttia eli matkana arviolta 2,3 km. Olin ottanut rajaksi sykkeessä 160 rikkoutuminen ja sitten sopiva aika täyteen. Vauhti oli vissiin jossain 6,8 km/h paikkeilla eli huomattavan lähellä maksimia — an jaksa tarkistaa mitä kello laski, mutta jossain tuolla paikkeilla se lienee.

Juoksussa laitoin mattoon vauhtia 7,5 km/h ja päätin mennä siihen asti, että sykkeessä180 menee puhki ja sitten tipautan vauhdin 7 km/h ja menen jonkun pyöreän minuuttimäärän täyteen.

180 tuli vastaan aika tarkkaan 4 minuutin kohdalla ja sitten menin rauhallisemmalla 10 minuuttia täyteen. Matkana se vastaisi mukamas hieman alle 1,5 km.

kuva

Voisi melkein todeta, että tämä pidempi laiska kausi ei ainakaan ole kuntoa parantanut :rofl: No, ei huonontanutkan, jos tässä huonompaan voisi mennä.

Paino nousee sellaista 200 gramman viikkovauhtia ja oli keskiviikkona 78,8 kg. Alan pohtimaan syömisiä taas kun se menee yli 80.

Joka saattaa tulla vastaan yllättävänkin nopeasti. Jäätelöt oli tarjouksessa ja Minna oli tuonut mukanaan myös minttuversiota.

Minulle ilmoitettiin, että kaikkea ei syödä. Katselin samalla Aplle plussasta Säätiö-sarjaa ja ne purkki hupeni huomaamatta. Koska oli tiukkaan sanottu, että kaikkea ei saa syödä, niin vein sitten loput takaisin pakastimeen.

Nyt mietin, että kummasta vaihtoehdosta tulisi enemmän sanomista

  • kaikki on syöty
  • purkissa on vain kaksi teelusikallista jäljellä

Sehän on ihan oikea oppisesti tehty, että tauon jälkeen aloittaa pienemmällä määrällä kuin mitä teki ennen taukoa :+1:

Olikse niin tuolla toisessa ketjussa, että “joulu saa tulla”? :wink:

Laiskojen selittelyä :joy:

1 Like

Tästä se talvi taas alkaa…

kuva

Minähän punnitse itseni nykyään kerran viikossa, aina keskiviikkoisin — olen mennyt tuolla enemmän normaalilla tavalla nyt vissiin neljä viikkoa.

Tänään aamulla paino oli 79,1 kg.

Sanoin vissiin aikaisemmin, että alan miettimään syömisiä sitten kun 80 kiloa menee rikki. Kun paino nousee nyt tasaisen luotettavasti sellaiset 200 - 300 grammaa viikko, niin äkkinäisellä päässälaskulla joulu menee laihdutuskuurissa. Tai sitten ei.

Laiskana miehenä tekisi mieli kokeilla, että kuinka kauan tämä painon nousu kestää. Mutta ei voi. Huomaan syöväni joka viikko enemmän, enkä nyt puhu pelkästään ruuasta. Vaan että esimerkiksi kolmen päivän aikana on mennyt 4 purkkia jäätelöä.

Eli jos suunta on tämä, niin kahden viikon päästä valvon yön syömällä mansikkahilloa :man_facepalming:

:joy:

Tuo on aika haastava tehtävä, jättää jotain syömättä.

Ei minun varmaan tarvitsekaan vahtia syömisiäni. Tämän aamun paino oli 77,4 kg — eli laskua viikossa 1,7 kg.

Hieman tuota epäilinkin, koska krampit ovat palanneet. Ne on olleet aika luotettava merkki aiemmin.

Muttamutta… painonlaskun aiheuttamat krampit olivat luotettava merkki silloin kun hikoilin joka päivä. En todellakaan ole kovinkaan aktiivinen tällä hetkellä. Joten siitä ei voi olla kyse.

Toki kello on tyytyväinen saadessaan aktiivisuusrinkulat täyteen. Harrastan siinä niin itse- kuin laitepetosta. Käynnistän treenin kun menen siivoamaan talleja ja softa arvioi väärin rasituksen ja askeleet.

Plus että minulla on olo, että olen lihonut. Tältäkö teistä naisistakin tuntuu menkkojen aikana :rofl:

Tarkoittaa vaan sitä, että jos ravinto pohjaa rinkeleihin, voisarviin, jäätelöön, candy caneihin ja kahviin, niin se ei lihota.

1 Like