Diskaus ovaaliradalla

Koska en ole enää lajissa mukana, koko lajia ei enää käytännössä ole, niin voin ohittaa parikymmentä vuotta sitten harrastamani kohteliaisuuden ja PR-toiminnan lajin maineen suhteen.

On tuollaisiakin tilanteita ollut muutama. Aidosti kyse oli kuitenkin kahdesta syystä, miksi diskikoirat pääsivät tappelusta kuin koira veräjästä.

Läheskään kaikki päätuomarit eivät osanneet töitään, eivätkä aina sääntöjäkään. Toimihenkilöiden metsästäminen oli tuolloin ihan yhtä hankalaa kuin nykyäänkin ja tuomareiksi hakeutuivat pääsääntöisesti sellaiset harrastajat, joilla ei ollut kilpakoiraa, tai oli vain yksi, joka pääsääntöisesti ei osallistunut arvokilpailuihin.

Vuosituhannen vaihteeseen asti käytännössä yksi auktoriteetti päätti kenestä tulee päätuomari, eikä hän ollut kovinkaan tunnettu… objektiivisesta tasapuolisuudestaan. Tuo aiheutti eräänlaisen polarisoitumisen tuomarikunnassa.

Tämän voi laittaa vittuuntumisen piikkiin, jos haluaa, mutta ollessani vielä melkoisen vihreä harrastaja enkä kilpailullisesti todellakaan uhka kenellekään, osallistuin yhden kerran tuomarikoulutukseen. Kun erehdyin oikaisemaan erään aivan päättömän kommentin vietti- ja vaistotoiminnasta, niin minun todettiin olevan tuomaritoimintaan kelpaamaton. Joten en sitten Suomessa toiminut enää sen jälkeen minkäänlaisessa tuomaritoiminnassa. Ei minulle tarvitse vittuilla epäreilusti kuin kerran.

Se oli aikaa, jolloin greyhoundeissa aivan vakavalla naamalla selitettiin, että koiraa ei saa viedä luonnetestiin, koska kouluttaminen tuhoaa ajovietin.

Minä muuten vein. Muistaakseni 220 pistettä vanhalla luonnetestillä, nykyisellä laskukaavalla tulisi varmaan joku 300.

Joten osa diskeistä meni läpi siksi, että aidosti tuomarikoulutusta ei ollut, ei myöskään tuomarilinjaa. Tuomarit tekivät päätöksensä miten itse halusivat.

Yhden kerran päätuomarit keskenään arvioivat yhden tuomarin diskauksen ja poistivat häneltä tuomarioikeudet. Täysin selvä diskitapaus, mutta diskattu koira oli sopivan omistajan kenneliin kuuluva.

Joka johtaa siihen toiseen ongelmaan, jonka takia välillä diski olikin jotain aivan muuta: sosiaaliset suhteet.

Greyhound racing oli pieni laji Suomessa ja jokainen tunsi jokaisen. En ole nähnyt missään lajissa yhtä vahvaa kotiinpäin vetämistä kuin greyhound racingissä. Ei se pelkästään puolueelliseen tuomarointiin rajoittunut, vaan enemmän tai vähemmän jokainen liittokokous olisi ollut kaadettavissa sääntörikkomusten vuoksi. Eräs klassikkokilpailu rakennettiin alkuerien suhteen täysin sääntöjen vastaisesti, jotta saatiin sopivat koirat oikeisiin lähtöihin — ja tuon operoi muutama ylituomari.

Sen verran GRL:n säännöistä. Päätuomari vastaa sääntöjen noudattamisesta siitä hetkestä, kun koirat kutsutaan radalle siihen hetkeen, kun hän vahvistaa tulokset. Kaikesta muusta vastaa kilpailunjohtaja. Joten se starttisuhmurointi ei sinällään liittynyt mitenkään tuomaritoimintaan, mutta se liittyi vahvasti siihen, että lähtöjentekijä, kilpailunjohtaja, päätuomari ja muut hyötyneet olivat samaa perhettä tai perhetuttuja.

Tuo tilanne muuttui ajanmyötä. Itseasiassa ns. kirjainjalostus (viittaa siihen, että muut kuin sijoitukset merkittiin kirjaimilla, kuten diski oli D) yleistyi samaan tahtiin kun lajin starttimäärät kääntyivät laskuun. Pahinta eräällä tavalla oli se, että tuota harrastivat lajin aktiivit, jotka toimivat samaan aikaan esimerkiksi kilpailunjohtajina, päätuomareina, paikallisyhdisten aktiiveina ja pentuevälityksessä.

Se aiheutti sen, että diskikoirien määrät lähtivät nousuun, kuin myös muutoin huonosti ajavien. Ihmisillä on yleensä rajallinen kyky pitää koiria. Jos se ainoa kisakoira on kelvoton harrastukseen, niin se harrastus loppuu. Tampereen alueen greyhound-aktiivisuus kaatui suoraan tuohon — vaikkakin ihmiset olivat samaan aikaan tarpeeksi idiootteja kiukutellessaan motivaationsa kuolemisen johtuvan siitä, että aina muut voittivat.

Olisiko kannattanut pysähtyä miettimään miksi ne muut aina voittivat?

Njooh. Vanhaa asiaa.

Mutta vinttikoirapuolen kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään syntyjä syviä, kuten että miksi jossain roduissa on niin surkean paljon tappelijoita ja miksi vinttikoiraliiton tuomarit niin usein puhuvat leikkimisestä radalla…

1 Like