Cooperin testi

Jokainen tietänee mikä on Cooperin testi. Jos ei tiedä, niin sitten on joko elänyt rajusti suojatussa kuplassa tai nykyinen koululaitos on lakannut kiusaamasta herranterttuja sillä. Tai ei ole ollut puolustusvoimien kesä/talvileirillä, jota myös intiksi kutsutaan. Kuitenkin: se 12 minuutin juoksutesti, jossa saavutetut kilometrit luokittelevat ihmisen ilman minkäänlaista oikeutta tai mahdollisuutta valittaa tai vedota johonkin hyväkuntoiseksi, tavikseksi tai liikkumattomaksi läskikasaksi.

Cooperin testin keksi samanniminen hemmo vuonna 1968. Ja kuten aina tällaisissa, niin se tehtiin armeijan käyttöön Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa. 12 minuutin testiä on sittemmin tutkittu paljon ja käytetty vielä enemmän, ja se (valitettavasti) toimii mittarina. Mutta ei välttämättä ihan niinkuin yleisesti ajatellaan. Oikeammin, mittauksen hyödyssä on määrätty terminologinen ero.

Vaikka se mittaa juoksukuntoa, niin se varsinaisesti mittaa juoksukuntoa. Jos juokseen vaaditut 12 minuuttia niin lujaa kuin pystyy, ja on aivan loppu ajan päätyttyä, niin aivan riippumatta saavutetuista metreistä se ei kerro juoksukuntoa. Jo ihan siksi, että juoksukunto itsessään ei kerro yhtään mitään. Se kun tarkoittaa eri asioita.

Kaksi juoksijaa voi saada tismalleen saman tulokset Cooperissa. Mutta toinen ei pysty ottamaan enemmän yhtään askelta lisää, kun toinen pystyisi jatkamaan ultra-maratonin päälle ja tekemään yhden triathlonin jäähdytykseksi. 400 metrin sprintterillä on ihan tolkuttoman hyvä juoksukunto, mutta hän kuolee maililla — ainakin jos se kilpavauhdilla mennään. Kyse on koko ajan vauhdista.

Toki Cooperin 12 minuuttia pitäisi juosta maksimilla. Mutta ei se, että jos pienellä vauhdin tipauttamisella pystyy juoksemaan 24 tuntia, tarkoita, että olisi huono juoksukunto. Tai edes ylipäätään kehno kunto.

Cooperin testi korreloi eli vastaa luotettavasti hapenottokyvyn VO2max mittarin kanssa isoissa ryhmissä. Se kertoo siten melkoisen luotettavasti vaikka mikä on maan kaikkien 9-luokkalaisten kunto hapenottokyvyn kautta arvioituna. Yksilöllä Cooperin testi toki antaa suuntaa, mutta siinä alkaa jo yksilökohtaiset erot aiheuttamaan epävarmuutta. Voimanostajalla tuskin tulee hyvää tulosta Cooperin testissä, mutta ei hän silti huonossa kunnossa ole — eräällä tavallla, sillä juokseminen edellyttämä aerobinen kunto, kuorrutettuna tekniikkavajeella, saattaakin aiheuttaa sen, että VO2max perusteisesti aerobinen kunto onkin huono.

Cooperin testin vajavuus onkin siinä, että se mittaa vain juokseminen maksiminopeutta, ei muuta kuntoon liittyvää. Tai kuten minua osaavammat asian ovat muotoilleet:

Oikein suoritettu Cooperin testi antaa varsin luotettavan arvion siitä juoksuvauhdista, jolla saavutettaisiin maksimaalinen hapenkulutus maksimirasitustestissä

Se, että koska hyvä on hyvä, riippuu taas kerran kahdesta tekijästä, kun mietitään isoja massoja:

  • iästä
  • sukupuolesta

Naiset juoksevat hieman vähemmän Cooperissa kuin miehet. Ja mitä enemmän ikää tulee, niin sitä lyhyemmäksi matka käy. Silti kunto, myös maksimaalisen hapenottokyvyn kautta maksiminopeudessa, saattaa olla hyvä ja erinomainen. 60 vuotias nainen ei vaan ole sama kuin 20 vuotias mies.

Ja koska — taas — puhutaan isoista otoksista, niin totta ihmeessä joku vanhempi nainen voi tehdä Cooperissa paremman tuloksen kuin 18 vuotias miehenalku. Se vain tarkoittaa sitä, että mainittu rouva on ihan pahuksen paljon paremmassa kunnossa kuin ikäisensä, sukupuolesta riippumatta. Ja silti ikäluokan tulokset ovat jotain muuta kuin yksilön suoritus.

Cooperin testin tulos voidaan muuttaa kaavamaisesti VO2max arvoksi. Ainakin se on pahuksen paljon helpompaa kuin juosta matolla tai polkea kuntopyörällä UKK-instituutissa elektrodit rinnalla ja letku suussa — siksi kaavamaisia yhteyksiä etsitäänkin, että saadaan nopeasti ja helposti riittävän luotettava summittainen arvio

Kaava on helppo:

VO2max = (0,2 x y/12) + 3,5 = ml/kg/min; jossa y on testissä juostut metrit

Tulosta voi sitten googletella ja vertailla… johonkin.

Cooperin metrit luokittelevat myös ihmisen kunnon. Kaavamaista, toki. Mittaa vain juoksun maksiminopeuskestävyyttä, varmasti. Silti se lyö leiman, sellaista elämä on.

Ikä Sukupuoli Erinomainen Hyvä Keskitaso Huono Hyvin huono
13–14 v mies yli 2 700 m 2 400–2 700 m 2 200–2 399 m 2 100–2 199 m alle 2 100 m
nainen yli 2 000 m 1 900–2 000 m 1 600–1 899 m 1 500–1 599 m alle 1 500 m
15–16 v mies yli 2 800 m 2 500–2 800 m 2 300–2 499 m 2 200–2 299 m alle 2 200 m
nainen yli 2 100 m 2 000–2 100 m 1 700–1 999 m 1 600–1 699 m alle 1 600 m
17–20 v mies yli 3 000 m 2 700–3 000 m 2 500–2 699 m 2 300–2 499 m alle 2 300 m
nainen yli 2 300 m 2 100–2 300 m 1 800–2 099 m 1 700–1 799 m alle 1 700 m
20–29 v mies yli 2 800 m 2 400–2 800 m 2 200–2 399 m 1 600–2 199 m alle 1 600 m
nainen yli 2 700 m 2 200–2 700 m 1 800–2 199 m 1 500–1 799 m alle 1 500 m
30–39 v mies yli 2 700 m 2 300–2 700 m 1 900–2 299 m 1 500–1 899 m alle 1 500 m
nainen yli 2 500 m 2 000–2 500 m 1 700–1 999 m 1 400–1 699 m alle 1 400 m
40–49 v mies yli 2 500 m 2 100–2 500 m 1 700–2 099 m 1 400–1 699 m alle 1 400 m
nainen yli 2 300 m 1 900–2 300 m 1 500–1 899 m 1 200–1 499 m alle 1 200 m
yli 50 v mies yli 2 400 m 2 000–2 400 m 1 600–1 999 m 1 300–1 599 m alle 1 300 m
nainen yli 2 200 m 1 700–2 200 m 1 400–1 699 m 1 100–1 399 m alle 1 100 m

Huipputreenatuille urheilijoille on omat rajansa, mutta ei piitata siitä.

Minä päätin tehdä Cooperin. Tosin juoksumatolla, mutta sainpahan siedettävän tasaisen alustan — sitähän ei voi tehdä mäkisessä maastossa muutenkaan. Lisäksi matkan mittaaminen on einen epävarmaa, mutta yritin tasata sen maton oman laskurin ja kellon arpoman suhteen.

Olen viimeksi tehnyt Cooperin testin 18 vuotiaana intissä. Silloin ainoa pyrkimys oli ylittää pakollisen kuntopiiirin raja, joka oli muistaakseni 1250 metriä. Ylitin sen, ja se siitä. Juoksin jonkun 400 metrin ratakiekan saadakseni turvamarginaalin ja sitten kävelin loppuajan. Olin jos silloin oivaltanut tupakan, alkoholin ja tyttöjen potentiaalin, joten en ollut todellakaan missään huippukunnossa — mutta siihen aikaan käveltiiin paikasta toiseen, tai mentiin fillarilla, sekä yleisurheilukokeiluista oli kuitenkin lyhyt aika, joten olin paljon testiä paremmassa kunnossa.

Temppuiluni rekisteröitiin ja oli yksi miinusmerkki sarakkeessa, jossa arvioitiin sotilaallisuuttani. Minulle todettiin jossain vaiheessa, että teoriaosaamiseni suhteen, sekä muiden esitysten perusteella, minut kuuluisi kouluttaa pidemmälle. Mutta koska suoriuduin aina pelkästään hyötypohjalta, ja koska epäonnistumiseni olivat yhtä lailla hyötyperusteisia, niin Suomen puolustusvoimat eivät tarvinneet palveluksiani ja selvä epäsotilaallisuuteni sekä ongelmani hyväksyä kyseenalaistamatta komentoketjun auktoriteetti olisivat muutoinkin vakava este etenemiselleni. Joten päästivät minut pois 8 kk koiranohjaajana — laivastosta, jossa siihen aikaan pääsääntöisesti joutui olemaan miehistöä myöten 11 kuukautta.

Siis aiheena oli Cooper, ja että tein sen — kohta 58 vuotiaana elämäni toisen kerran (en muista… kai sen koulussakin joutui joskus tekemään).

Aloitin maton vauhdilla 8 km/h ja tulin siitä ajanmyötä hissukseen alaspäin nopeuteen 7,6 km/h. Maksimisyke oli 189 ja piipahti lukemassa 192 hetki sen jälkeen kun olin lopettanut. Kolmessa minuutissa se painui lukemaan 110 ja viiden minuutin jäähdyttelykävelyn jälkeen kahdessa minuutissa 82:een.

Arvoin tällä kertaa matkaksi 1770 metriä, mutta 1700 saattaa silti olla lähempänä totuutta. Sen mukaan olen keskikuntoinen ikä huomioiden. VO 2max olisi laskennallisesti tuon perusteella 33 ml/kg/min — joka sekin olisi keskitasoa.

Olen hieman hämmentynyt. Voiko näin huonokuntoinen olla muka keskikuntoinen?

Tein kylän hiekkatiellä, sen tasaisella pätkällä cooperin. Ja kuten arvata saattaa, niin pelleilyksi se meni — minulla kun oli strategia.

12 minuutti on siis 3 x 4 minuutin pätkää. Suuri suunnitelma oli, että juoksen alkuun 4 minuuttia reippaasti, sitten tipautan vauhtia seuraavaksi neljäksi minuutiksi ja menen viimeisen 4 minuuttia hidasta hölkkää. Saan siis maksimoitua juoksumatkan omien voimieni, sydämeni ja hapenottokyvyn maksimeissa.

Juu. Se ensimmäinen 4 minuuttia menikin hyvällä vauhdilla — kunnes 4 minuuttia oli loppu, ja niin olin loppu minäkin. Minun oli pakko tipauttaa kävelylle joksikin aikaa. Sitten yritin taas, mutta hitaammalla vauhdilla. En ollut kuitenkaan kävelyn aikana saanut hengitystä tasaantumaan yhtään, joten hetken kuluttua oli taas pakko pudottaa kävelylle. Se oli sitten tuota 12 minuuttia täyteen, ja joka pätkällä juoksuvauhti tuli alemmas.

Sain kokoon huimaavat 1510 metriä. Se muuntuu VO₂max laskuissa arvoon 28,6 — sillä pysyy paskakuntoisten kategoriassa.

Sykekartta kertoo omaa karua kieltään:

Minua ihmetyttää kaksi asiaa:

  • liikun moisilla sykkeillä aika usein, enkä yleensä ole niin totaalisen ilman happea
  • syke ei tullut alas kävelypätkillä

Noinkohan olin niin innoissani kokeilusta kovemmilla vauhdeilla ja unohdin totaalisesti hengittää? Joudun nimittäin tietoisesti keskittymään hölkkäpätkilläkin rauhalliseen hengittämiseen, koska muutoin siirryn pintahengitykseen ja se saakin sitten äkkiä läähättämään.

Minua syö rajusti tuo 1510 metriä. Pystyn nykyään helposti ylläpitämään tasaisella alle 8 min/km vauhtia, mutta lasketaan tuolla, koska pystyn ylläpitämään sitä 5 km — sellaiset 40 minuuttia ja rapiat. Se tarkoittaa, että ihan tavallisella hölkkänopeudellani olisin saanut 1500 metriä kasaan ja ihan ilman keuhkonkappaleita ojanpenkalla. Plus tuossakin kokeilussa keskinopeus oli 8,04 min/km (joka on siis oletettavaa, koska saavutettu juoksumatka on sama :man_facepalming: )

Huoh.

Paskat. Kokeilen uudestaan. Joku päivä.

Mitä jos kokeilet toisin päin? Aloitat kevyesti ja samalla saat vähän lämpöä ja sitten loppuun kova rutistus?

En mä lämpöä tarvitse — siinä oli takana 1,5 km kävelyä. Oikeastihan cooper pitäisi juosta sen verran kovaa, että on ottanut itsestään kaikki ulos.

Jos aloittaisin hitaasti, niin sitten en jaksaisi juosta kovaa lopussa :rofl: No, eipä tuo kovaa aloittaminenkaan toiminut.

1 Like

Kehotatko Jakkea tekemään jotain kevyesti :joy::joy::joy:.
Tukehdun kohta nauramiseen.
Tolla miehellä on vaan asetus: täysillä tai ei ollenkaan.

2 Likes

Mä en oo tota vielä oppinu :rofl:

1 Like