µBlogin kohtalo

Oikeammin kyse ei ole µBlogin kohtalosta, vaan sen asemasta omana kategorianaan.

Jos on ulkona siitä mistä on kyse ylipäätään, niin tämä selittänee:

Tuo on ikioma kategoriansa, koska aiemmin oli kovinkin ruusuiset ajatukset sen liikenteestä, lähinnä sisällöntuoton suhteen. Kuten niin usein, niin ajatukset eivät sitten kohdanneet todellisuutta. Se on saanut uusia aiheita perin laiskasti.

Sijoitin sen aiemmin omaksi kategoriakseen kolmesta syystä:

  • se oli mukana ihan alusta asti, jolloin minulla ei ollut oikein käsitystä siitä mitä, miten ja miksi olin tekemässä
  • sain muutettua per kategoria kaikki aloitukset ulkonäöllisesti enemmän blogin kuin foorumialoituksen näköisiksi
  • aivan alussa oli pari innokasta, jotka suunnittelivat bloggaamista pienimuotoisesti; kumpikaan ei saanut mitään aikaiseksi

Nyt nuo kolme tekijää ovat ratkenneet omilla tavoillaan ja blogikategoria oikeastaan vain paisuttaa osiosivua liikaa.

Aidostihan ihmiset huomattavan harvoin lukevat yhtään mitään pelkästään jonkun kategorian tai edes nimen perusteella. Silti sisällöntuotossa on iät ajat jaettu sisältöä sen muodon mukaan — blogi tänne, webinaarit tuonne ja podcastit johonkin muualle.

Näin minäkin olen tehnyt.

Mutta aika ajoin ihmiset hakevat asiaa nimenomaan median perusteella. Podcastit on hyvä esimerkki, mutta oikeastaan muita ei ole. Ei kukaan etsi webinaareja, tai edes blogeja blogia hakusanana käyttäen. Etsitään jotain määrättyä aihetta, kuten vaikka koiran närästykseen helpotusta, podcastin julkaisemisen niksit, tai miten rikastua nopeasti myymällä webinaareja.

Tuo kaikki tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Katiskassa webinaarit eivät saisi olla hakemistossa webinaarit keskenään, vaan aiheensa mukaisessa paikassa.

Yritin podcastien kanssa niiden sijoittamista aiheidensa mukaisiin kategorioihin. Siitä nousi kiukuttelu, koska ihmiset hakivat nimenomaan podcastejä — tosin, ne ovat kaikki koira-aiheisia, ja niitä suurkuluttavat sellaiset, joita kiinnostaa ylipäätään koiriin liittyvät jutut.

µBlog ei kuitenkaan ole sellainen. Joten alan siirtämään kirjoituksia niiden aiheiden mukaisiin kategorioihin ja hoidan tageilla loput. Paitsi perusasia, niin silloin tagit #blogit, #µblog jne. löytävät ja osaavat näyttää eräällä tavalla median mukaan tuotokset, ei pelkästään sisällön perusteella.

Muutos on helppo muutamastakin syystä:

  • 99 % lukijoista tulee julkaisevasta linkistä, ei muulla tavalla
  • µBlogilla ei ole vakiintunutta käyttäjäkuntaa, joten sitä ei aktiivisesti etsi ja kaipaa kukaan
  • oli kolmaskin syy, mutta unohdin sen jo; kertoo varmaan parhaiten miten oleellisen tärkeästä asiasta on kyse :laughing:

Suurella todennäköisyydellä noilla taksonomisilla muutoksilla on yksi seuraus teille: ne näkynevät uusina. Onneksi niitä ei ole paljon — enemmän telkkarissa kesällä uusintoja on.

Jutut on nyt siirretty kaikki omiin aihealueisiinsa ripoteltuna ylt’ympäri foorumia. Jos tulee jossain vaiheessa tarve lukea nimenomaan blogityyppisiä (en aina tiedä mikä ero noissa on muihin aloituksiini…), niin kannattaa hyödyntää avainsanoja.

Suljen tämän ketjun.