Berliinin leikkipuistot rakennetaan hurjiksi – luottavatko saksalaiset

Klikinsäästäjä: Berliinissä lasten leikkipuistot voivat olla päättömille vaarallisia putoamisten jne. kautta, koska vastaavaa turvallisuuden maksimointia kuin mitä Suomessa lainsäädännön kautta ohjataan, ei ole.

Minä en taasen ihan varauksetta luota saksalaisten kykyyn arvioida asioita, mutta voihan olla, että Suomessa on ylireagoitu. Hieman samalla tavalla kuin että metrinen niittoalue teiden varsilla helpottaisi sarvieläinten näkemistä. Tai että lupiini tappaa suomalaisen luonnon.

Olen entisessä elämässäni joutunut olemaan tekemisessä, oman ja läheisten töiden kautta, lasten leikkipaikkojen rakentamisten ja säädösten kanssa. Se on aivan tolkuton viidakko. Sekä melkoinen osa säädöksistä tuntuu sillä kuuluisalla maalaisjärjellä aivan päättömältä.

Ymmärrän, että putoaminen on vaarallista ja tietysti asia täytyy huomioida. Siitä huolimatta vanhimman pojan värttinäluu murtui, kun tipahti metrisestä kiipeilytelineestä.

Kun huono rakentaminen ja sadekelit olivat syöneet turvasepelin (hiekka, joka ei saa kovettua), niin jouduin laittamaan keinun käyttökieltoon. Siis oikeasti — keinu käyttökiellossa, koska istuimen alapuolella ei ollut riittävän löysää hiekkaa parin metrin matkalta. Säädös perustuu nimenomaan putoamiseen.

Samasta syystä monilla leikkialueilla katetaan alue kumirouhematoilla.

Muualla maailmassa kaikki näköalaltaan suositut jyrkänteet sun muut kalliot on suojattu kaiteilla. Ettei vaan kukaan putoaisi. Suomessa moista harrastetaan huomattavan harvoin, Putoaminen, tai siis sen mahdollisuus, ei ole reagoitava asia, vaikka paikalle pääsisi lastenkin kanssa.

Kaulasta kiinnijääminen on potentiaalisesti vaarallinen asia. Välit mitataan mitalla ja en nyt muista muista paljonko tyhjää väliä sai olla… olisikohan ollut 7 senttiä ja maksimi on jo kadonnut päästä, mutta se oli luokkaa lastenvaunuillakin pääsee läpi.

Yhdestä linnakkeeksi rakennetusta oli murtunut lauta. Osaksi oksankohdasta johtuen, osaksi koska oli autettu potkaisemalla. Koska systeemi oli laitettava käyttökieltoon, koska oli olemassa riski, että alipainoinen vastasyntynyt saattaisi saada kallonsa läpi.

Varmaan jossain on tilastojakin, mutta minä olen kasvanut aikana, jolloin sai mennä ja tulla. Leikkipaikat olivat aika karuja — keinu, hiekkalaatikko ja yksi kiipeilyteline. Sen sijaan pörrättiin metsiköissä, kallioilla, rannoilla ja kaupungeissa.

Kiipeltiiin ihan missä sattuu. Puumajoja tehtiin samaan tahtiin kun vanhoja mätäni. Talvellä hypittiin Ruotsinlauttojen väylän varressa jäälautoilla, ja kesällä alla oli itse tehty lautta. Maastopyöräily on arkipäivää, kauan ennen kuin siitä tuli hype.

Koko ajan jollakulla oli kämmenet ja polvet auki, mutta ei sen enempää. En muista yhtään ainutta tapausta, ja olen sentään kasvanut jonkinlaisessa kaupungissa ja koulussa oli enemmän lapsia kuin suurimmassa osassa Suomen kyliä on asukkaita, että joku olisi vammautunut pahasti tai kuollut.

Hukkumisia oli varmasti enemmän kuin nyt. Mutta nekin tapahtuivat varsinaisilla uimarannoilla, joissa oli jotain merkkejä äkkisyvästä ja aikuisia paikalla.

Minä osasin ja kykenin kiipeilemään kallioilla ja puissa. Nykyiseltään on hieman hankalampaa. Tai siis paljonkin, enkä kiipeä kuin portaita. Mutta en ollut hyvä. Minä jätin montakin sellaista kalliorinnettä kiipeämättä, josta kovapäisemmät painoivat kuin marakatit.

Ihan siksi, että tiesin missä rajani menivät. Ja ne rajat opittiin. Tuohon ajatteluun Ylen jutun mukaan perustuu berliiniläinen leikkipuistosuunnittelu. Ja estämiseen suomalainen.

Kun joku kuoli tai joutui sairaalaan, niin se tapahtui minun lapsuuteni kokemuspiirissä aina kahdessa tilanteessa: muissa harrastuksissa (jääkiekko, laskettelu, ratsastus…) tai liikenteessä.

Se aiemmin mainutsemani linnake, josta oli murtunut lauta. Senhän olisi voinut korjata nopeasti laudanpalalla. Paitsi että en saanut. Sopimus toimittajan kanssa kielsi se. Minähän olisin voinut vaikka käyttää höyläämätöntä tavaraa tai jotain muuta ratkaisua, joka olisi vaikuttanut aktiivivälineen muuhun rakenteeseen ja turvallisuuteen.

Minä väitän, ilman faktan häivääkään väitteen takana, että yksi iso syy suomalaisten leikkipuistjen yliturvallisuuteen ja sitä ohjaavaan lainsäädäntöön on juurikin leikkipuistojen (isot) kaupalliset toimijat ja heidän tarpeensa rajoittaa kilpailua.

Meidän piha on paljon vaarallisempi kuin kirkolla olevat leikkipuistot. Voisiko se olla yksi selitys siihen miksi skeittipuistot tuppaavat olemaan suositumpia kuin leikkipuistot?

Kyllä minä sen tiedän, että vahva ohjaus säädöksiin tulee vastuu- ja korvauskysymyksistä. Mutta silti pidän omituisena, että korvauspelko näyttäisi olevan Suomessa suurempi kuin vaikka miljardokorvausten luvatussa ihmemaassa Yhdysvalloissa.

Mulla on jenkkilapsista sellainen mielikuva, ettei ne leiki ulkona. Paitsi maalla asuvat lapset, mutta mun mielikuvassa kaikki muut leikkii sisällä. Ulos mennään vain ja ainoastaan leikkipuistoon aikuisen kanssa ja se aikuinen valvoo (tai katselee kännykkää) lasta koko ajan. Verrattuna sitten suomalaisiin lapsiin, jotka liikkuu ulkona paljon vapaammin ilman jatkuvaa valvontaa.

Selittäisikö tuo osittain Suomen kovemman korvauspelon? En mä tiedä kuinka paikkaansa pitävä toi mun mielikuvani on. Perustuu lehdistä luettuihin juttuihin siitä, kuinka paljon enemmän suomalaiset lapset saavat olla lapsia ja leikkiä verrattuna moneen muuhun maahan. Jossa lapset myös puetaan kuten aikuiset vaatteisiin, joissa ei todellakaan kiipeillä puissa :sweat_smile:

Heh :joy:
Melkein avasin ylen uutisen jotta keksisin, mikä sana tuosta puuttuu/pitäisi olla päättömän tilalla. Ja tämän kerron, koska viestin pitää olla vähintää 10 merkkiä pitkä.

Nyt se on kolme merkkiä. Sallii pelkät juu ja ei. (kiellossa täytyy olla sitten päättävä piste :rofl: )

1 Like