146: Näyttelykehien rakenteellinen korruptio

kuva

Määritelmällisestihän Kennelliito ei voi ohjata jalostusta, koska se on säilyttävä organisaatio.

  • suljetut rotukirjat
  • rajoitetut jälkeläismäärät
  • mikrotason rotuunotto
  • rotumääritelmät
  • jalostusarvon tärkein mittari on näyttelyt

Joku kysyi, että auttaisiko se, että ulkopuoline handleri esittäisi ja koirista tiedettäisiin vain esitysnumero.

Tuo on ainakin joskus ollut jenkeissä osassa näyttelyitä käytäntönä. Järjestäjä hankkii ammattihandlerit (jotka silloin olivat pääsääntöisesti miehiä, mutta saattoi johtua country club ajattelusta) ja vaikka koirat oli luottelossa, niin tuomareilla, joita oli kaksi tai kolme, ei pitänyt olla tietoa koirasta.

Ne olivat aina rahakehiä.

Tuosta on kuitenkin aikaa vaikka kuinka, enkä edes tiedä olivatko ne AKC:n alaisia näyttelyitä. Taatusti jokainen näyttelyihminen tietää aiheesta enemmän kuin minä.

Mutta — tuo saattaisi hiukan auttaa.

Toinen mitä mietin, niin kun koirien menestystä ohjaa koiran handleri ja sen jälkeen kasvattajan henkilö ja viimeiseksi koira itse — omistajalla on merkitystä aniharvoin — ja kun näyttelyt ohjaavat jalostusta, niin ohjaako ne sittenkin ihmisten jalostusta :wink:

Luultavasti ei. Tuomarit luultavasti pyrkivät estämään oman geenistönsä leviämistä ruokkojen pelossa, ja kepoilla ei ole sananvaltaa mihinkään muutenkaan.

Puheistasi saa sen kuvan, että näyttelytulokset ovat keskeisin jalostusvalintoja ohjaava tekijä. Toki näyttelyillä on merkitystä, mutta seuraavat tekijät ovat vähintään yhtä olennaisia:

  • terveystulokset
  • luonne ja hermorakenne
  • ennen kaikkea kasvattajan oma näkemys siitä, mitä haluaa kasvatustyöllään saavuttaa

En tiedä yhtään kasvattajaa, joka perustaisi jalostusvalintansa yksinomaan näyttelytuloksiin.

Näyttelyissä on toki puolueellisuutta ja epäreiluja piirteitä (tämä pätee varmaan kaikkiin tuomarilajeihin).

Näyttelyt ovat kuitenkin erittäin hyödyllisiä, koska:

  • siellä pääsee itse näkemään rodun yleistä tasoa ja tekemään omia johtopäätöksiä esim. jalostusvalintojen suhteen
  • siellä voi kilpailla ja tuoda esille omaa kasvatustyötään
    -siellä tapaa muita rodun harrastajia
  • siellä voi hakea tunnustusta (titteleitä ja valionarvoja) niille koirille, joita haluaa esittää ja joita itse pitää arvossa

Rotujen kehityksestä ovat vastuussa kasvattajat ja viime kädessä pentujen ostajat, eivät tuomarit, vaikka heilläkin on roolinsa palautteen antajina.

Jalostusta tehdään kahdella rintamalla:

  • käyttöjalostusta
  • ulkomuotojalostusta

Käyttöjalostusta ohjaa koiran sopivuus, tai oletettu sopivuus, työhön. Mittarit sitten vaihtelevat lajin ja harrastuksen mukaan. Mutta jos jälkeläiset eivät kelpaa työhön, niin se haara kuolee hyvin nopeasti — maksimissaan kahdessa sukupolvessa.

Tai vaihtaa muuhun genreen.

Ulkomuotojalostus pohjaa vain ja ainoastaan näyttelytoimintaan. Millään muulla tekijällä ei ole mitään merkitystä. Siksi näyttelypuolella hajoaa muu paketti.

Sitten on se kolmas haara, joka on ehdottomasti suurin. Ei tehdä minkäänlaista jalostusta, vaan pennutetaan. Sillä puolella koirista menee suurin osa kotikoiriksi ja niillä sitten useimmiten ei harrastella yhtään mitään ja jos omistaja intoutuu jostain, niin hän kuuluu kategoriaan menestyvien rahoittaja — tunnistaa edelleenkin siitä, että niillle muutamille ruseteille ja pokaaleille tehdään alttari, jonka edessä on mukavaa muistella niitä menneitä saavutuksia.

Niillä koirilla ei ole mitään vaikutusta kasvattajien jalostusvalintoihin. Pennuttajien suunnitelmiin hieman, jos jälkeläiset ovat erittäin mukavia ja omistajat myyvät pentuja tuttavapiirilleen.

Toki kummassakin jalostushaarassa, näytössä ja käytössä, on liuta kasvattajia, jotka harrastavat ns. pentulaatikkojalostusta — koirien jalostusura päätetään ennen luovutusta. Niitä sitten käytetään, jos ei tule jotain muuta estettä, kuten paskat tulokset pevisa-tutkimuksissa.

Koko ajan kannattaa miettiä kokonaisuutta sekä lopputulosta. Siinä ei merkitse yhtään mitään muutaman kasvattajan valtavirrasta poikkeaminen.

Samaten mainoslauseita ei saa käyttää mittarina mihinkään. Sanat kun ovat halpoja, eivätkä vaadi mitään. Siksi ilmaisut kasvattaa rodunomaisia tai käyttöön ja näyttöön ovat vain ja ainoastaan väsyneitä fraaseja.

On ihan sama mikä rotu otetaan esimerkiksi, niin voidaan alkaa ihmettelemään näyttelyjalostuksen saldoa. Yksikään roduista ei ole FCI:n, AKC:n tai brittien hallinnassa parantunut.

Ei nimittäin ole mitenkään sattumaa, että puhtaammat työkoirarodut ovat muissa rekistereissä. Tai että roturiippumattomat harrastukset aloittivat FCI-tyyppisen maailman ulkopuolelta ja ne saivat sillä puolella statuksen vasta kun harrastajamäärät olivat niin kovat, että ei voitu enää ohittaa.

Terveystulokset ovat pakon sanelema. Ja kun lievempi pakko ei ollut riittävä jarru, niin on jouduttu ottamaan estävät liikkeen. Pevisan rajoitukset sisältäen varsinkin silmät ja nivelet, kääpiöiden kysymykset pään mallista, keisarinleikkausten vahtiminen ja LTE-vaatimusten puuttuminen kertovat aika selvää tarinaa.

Tämä on nimittäin mielenkiintoista. Suurin osa terveysongelmista nimenomaan syntyivät näyttelymenestyksen myötä. Niitä ei korjattu rotujen sisällä, koska ne eivät rajoittaneet menestymistä (ja rajoitukset olisivat laikenneet tuloja; kyllä, oma mielipide). Siksi muualta tuli pakko.

Nyt sitten pakon asettamien minimien korjaamista pidetään jollain tavalla saavutuksena.

Naurahditko yhtään luonteen kohdalla :wink: Nimittäin yhdessäkään näyttelyrodussa luonteella, ja varsinkaan hermorakenteella, ei ole pienintäkään merkitystä. Ja se näkyy.

Oma näkemys kuuluu sarjaan väsyneet fraasit. Kun ei sellaista ole. On vain rotumääritelmä, joka on ympäripyöreää lässytystä ja jonka tulkinta on — haluatteko arvata… — näyttelytuomareilla.

Rotumääritelmät eivät käytännössä ole muuttuneet. Rodut sen sijaan ovat muuttuneet 100 vuodessa aivan tolkuttomasti. Eikä sitä muutosta ole tehnyt joku kasvattajien oma tavoite. Se teki näyttelykehät. Siksi eriytyneissä roduissa alkuperäisen tyyppinen linja eroaa niin tolkuttomasti geeleistä,

Kasvattajien oma näkemys on pääsääntöisesti aina kahta laatua:

  • keskiarvojalostusta (lyhyt häntä + pitkä häntä = sopiva häntä)
  • omille koirille sopivan tuomarin valkkaamista (koska tuomarit tulkitsevat rotumääritelmän)

Ei käyttöjalostuskaan ole aina avain onneen. Se riippuu ihan siitä mitä jalostetaan. Ja se roikkuu siitä millä menestyy.

Whippetit muuttuivat alle 20 vuodessa 1000 metrin koirista 350 metrin sprinttereiksi. Tuo ei ole hyvä tai huono asia, vaan esimerkki siitä kuinka nopeasti koiratyyppi voidaan muuttaa.

Mutta se muutos liittyi kasvattajien haluamisiin tai näkemyksiin yhtä vähän kuin FCI:n alainen ulkomuotojalostus. Lähde oli kylläkin sama: FCI.

Kun whippetien(kin) kilpailumatkaa lyhennettiin, koska geelit eivät kyenneet enää valioaikoihin, niin koiratyyppi muuttui. Mutta ei se muuttunut käyttöpuolen ehdoilla, vaan näyttelykoirien takia (valioajat yritti olla kohtelias ilmaisu, sillä aidosti matkat lyhenivät, koska geelien korvienväli ei kestänyt keskimatkoja).

Löytyy käyttöjalostuksesta omiakin hassuuksia, ja taaskaan se ei liity mitenkään kasvattajien haluamisiin, vaan tulee — kuka haluaa arvata… — FCI:n ohjauksesta muuttaa koetoimintaa.

Malinoisit ovat huolestuttava esimerkki siitä miten säännöt ohjaavat jalostusta. Kun IPO alkoi vaatimaan nopeutta ja näyttävyyttä, niin koirien korvienväli alkoi mennä tuhatta ja sataa — ei se sähäkkyys lihaksista tule.

Nyt niillä alkaa moisen eräällä tapaa terrierimäisen kiihtymisen takia hajoamaan pää. Minulla on tällä hetkellä eniten kasvava asiakasryhmä juurikin duunilinjaiset malit ja niiden stressivatsat.

Eniten kasvava ei tarkoita samaa kuin eniten tapauksia. Tapausmäärissä suurin ryhmät ovat — taas, kuka haluaa arvata — näyttelyjalostuksen helmet ja juurikin pienemmistä roduista.

Mutta käyttöpuolen omituiset suuntalinjat ovat kuitenkin merkityksettömiä kahdesta syystä:

  • rotukirjo on huomattavan kapea
  • yksilömäärä edustaa pientä vähemmistöä, jolloin myös omistajien osuus ja suuntautuminen koirien hallintaan on tarkempi

Niin, eihän Rintintin- tai Lassie-efekti liity mitenkään näyttelyihin. Tai OP:n (oliko se OP?) pankkimainos, jossa liuta ylilihavia kultaisennoutajan pentuja triplasivat pentumyynnin. Tai Paris Hilton pullosilmä chihuahua kainalossa oli mukava räjäyttämässä kääpiöiden myyntiä.

Mutta se suosi näkyy myös, tai varsinkin, näyttelykasvattajien pentumyynnissä ja siellä puolella näyttelymenestys ohjaa valintoja. Kun edelleenkin on helpompi myydä ylihintainen MVA-vanhempien pentu kotikoiraksi, kuin kotikoiran pentua.

Ja nyt säästän aikaa, vaikka OT-akselille menee. Älkää vaivautuko selittämään minulle miten pentujen kanssa jää tappiolle, joten raha ei ohjaa mitään. Minä nimittäin tiedän paljonko pentulaatikolla tienaa — varsinkin kun kysyntää on.