1200 kcal ja 120+ syke

KIrjoitan ehtiessäni blogin aiheesta, joten mennään omassa elämäntapamuutoksessani pääkohdat nopeasti läpi:

  • paino 104 kg
  • kroppa kuin rautakanki
  • fysiikka pakkasen puolella
  • leposyke heilui 105 - 120 välillä

Tuosta lähtökohdasta sitten lähdettiin yrittämään jotain.

Ensimmäisen viikon vain söin. Vähemmän kuin ennen. Itseasiassa aika paljonkin vähemmän. Normaalisti söin itseni aina ähkyyn ja yöllä saattoi jotain leffaa katsoessa hävitä kuin varkain paahtoleipa ja kilo mansikkahilloa (ei, en todellakaan liioittele). Jos ei mitään muuta ollut, niin söin leivontasuklaat, joka aiheutti muutamankin kerran parisuhdekriisin.

Ja siitä sitten yhdellä loikalla 1200 kcal päiväannoksiin. Olin varma, että kuolen.

119971956_10158764826834375_7472214704740079380_o

Laihduin kaksi kiloa viikon aikana. Joko nestettä tai sitten kuitumäärä tyhjensi suoliston vararavinnon. No, jokunen sentti hävisi vyötäröltäkin – aidosti, ei prossan tai kahden painonvaihtelu kerro kylläkään mitään mistään.

Toisella viikolla aloin liikkumaan. Ensimmäisenä päivänä taaperrusta meidän kylätiellä, kymmenen minuuttia ja kilometri yhteen suuntaan, ja samaa vauhtia takaisin. Se on muuten kohtuullisen reipasta kävelyä. Nilkat paskana, kun ne ei taivu muutenkaan, ja jotkut Lidlin läpyttimet kenkinä.

Seuraavana päivänä kävin ostamassa kunnon kengät.

120272211_10158778137324375_3239508749676371103_o

Syke kävi pikkuisen korkealle, ottaen huomioon, että vain kävelin.

Koska mukaan pitää saada myös lihastreeniä, ja hiekkatiellä taapertaminen on tylsää enkä todellakaan lähde johonkin salille, niin repertuaariin tuli vastuskumit ja juoksumatta. Tyypilliseen tapaan pikkuisen liioitellen.

Kolmen päivän kuluttua olin pahasti kipeä ja olkapäät oli räjähtämässä. Aerobinen treeni oli hypätä juoksumatolle ja painaa kävelyllä samantien syke välille 170 - 180 (minun kunnollani siihen ei kylläkään paljoa tarvittu) ja pitää se siellä niin kauan kuin jaksoin. Se tarkoitti aika tarkkaan 15 minuuttia vauhdilla 6 km/h. Hetken kuluttua jalatkin olivat tosi kipeät.

Vastuskumeilla väännettiin kolmisen varttia mahdollisimman kovalla vastuksella kaikkia mahdollisia lihasryhmiä vuorotellen. Maitohappo tuli tutuksi ja kun hoipuin treenin jälkeen tupakalle (nikotiini auttaa palautumaan), niin en enää tuntenut erillisiä lihaksia. Enkä raajojani.

Tuota sitten tehtiin aamuin illoin.

Neljäntenä päivänä annoin periksi ja järkeistin hommaa.

Aamulla liikkuvuusharjoituksia ja venytyksiä, sekä hyvin maltillisesti voimaa – sekin oli enemmänkin kertomista lihaksille, että näinkin voi liikkua. Sitä aika tarkkaan 25 minuuttia. Sitten juoksumatolle ja kävelyä vauhdilla 5,5 km/h vartti.

Illalla enemmän lihasvoimaa, sitten 30 minuuttia juoksumatolla vastaavaa kävelyä ja viimeiseksi venyttelyä. Se alkoi jo sujumaan paremmin.

Silti ihmettelen missä se rasituksen jälkeinen euforia on…

Muistaakseni sitä alkaa esiintymään sitten, kun tekeminen ei ole enää niin tuskaista :thinking:
Ite oon parin vuoden ajan miettinyt, että pitäisi taas parin (neljän) vuoden tauon jälkeen alkaa treenaamaan jotain säännöllisesti. Ajatus kaatuu pääsääntöisesti siihen, että sitten täytyy oikeasti myöntää itselleen, että on paska kunto. Täytyis keksiä joku laji, jossa voi suoraan siirtyä siihen euforia-vaiheeseen :joy:

1 Like

Mutta kun se tekeminen on aina tuskaista, koska tehdään väsymiseen asti. Minä en todellakaan nauti hiestä, hengästymisestä ja väsymisestä.

Ymmärrän toki miksi, ja siksi teen, mutta minun on vaikea uskoa, että koskaan siitä tulisi hyvä olo. Toki voin olla väärässäkin, joskus moistakin tapahtuu, mutta silti.

@Jagster mikä ton rautakangen pituus on?
Painohan ei välttämättä kerro yhtään mitään.

@Lafal mä olen toivonut, että se euforia tulisi heti :joy::rofl:.
Mutta ei, pelkkää hikeä, tuskaa ja kipua. Happi loppuu ja oksettaa :stuck_out_tongue_closed_eyes:. Kuntosalit ei ole minua varten.
Tän takia voin huoletta siirtää kuntokuuria taas tulevaisuuteen, koska onhan se ihan perseestä kun joutuu myöntämään että rollamummotkin menee lujempaa kuin ite :flushed:.

1 Like

Korona on loistava tekosyy ja terveellisempi valinta olla vielä aloittamatta mitään :ok_hand:
Sillä välin voin jatkaa itseni huijaamista sillä, että kyllähän mä teen koiran kanssa paljon pitkiä lenkkejä. Oikeasti se on mies, joka tekee suurimman osan niistä pitkistä ulkoiluista :joy:

Kaukana ollaan niistä ajoista, kun ihan omatoimisesti ja säännöllisesti tein kotona lihaskunto- ja liikkuvuusharjoituksia, motivaationa juurikin se euforia. Ehkä taas huomenna…

1 Like

@Lafal joo huomenna (taas) aloitetaan :joy:.

Seurataan aktiivisesti miten toi @Jagster selviää ja kannustetaan kovasti. Sehän on melkein sama kuin itse tekisi kun osallistutaan henkisesti.

Ja, kyllä korona on huikea syy jatkaa metsissä samoilua.

1 Like

186, mutta kaipa siitä on jo iän myötä pari senttiä kaikonnut. Joten BMI mahtuu normaaliin – mutta vatsan ympärys kertoo ihan toista.

1 Like

Oho!
Tuolla pituudella ja ikäkertoimella toi paino on (kuten itsekin sanoit) BMIn sisällä.
Plussana vielä, että kuitenkin liikut koirien ja hevosten kanssa. Eli kyllä rautakangesta sitä lihasta löytyy.

Mutta hyvähän se on itsestään huolehtia :heart:.

Mutta, tällä halusi vaan tuoda esille ettei se vaaka aina ole koko totuus.

Minä osaan säästää itseäni. Ratsastuksessakin kysyttiin aina, että miksi en hallitse istuntaani lihaksilla – miksi olisi pitänyt, koska vähemmälläkin pärjää. Tallin siivoamisessa olen todella hidas, mutta toisaalta ei karsinoiden siivoaminen raskasta saa ollakaan.

Ja ongelmat alkoivat pahentua siinä vaiheessa, kun nimenomaan lakattiin liikkumasta koirien kanssa.

Minulta kysyttiin facessa missä vaiheessa olen päästänyt itseni repsahtamaan. Vastasin näin:

Mä olen aina pyrkinyt välttämään fyysistä rasitusta viimeiseen asti. Aiemmin auttoi - jälkiviisaasti todeten ja valitettavasti asian kuitenkin tienneenä - se että kävi töissä ja treenattiin koiria. Mulla on vuosikaudet ollut 10 000 - 15 000 askelta normi työpäivä ja siihen sitten koirien treenit päälle.

2012/13 aloin tekemään kotona töitä ja koiriakaan ei ole treenattu neljään vuoteen. Plus 50 meni rikki jo vuosia sitten. Jos joku sanoo, että ikä on vaan numeroita, niin alan huutamaan suoraa huutoa :wink:

Kyllä minäkin karhunkierroksen kävelen, edelleenkin. Varsinkin alaikäisen kanssa. Mutta en kävele sitä vauhtiin 10 - 12 min/km. Siinä on eronsa.

Pointti kuitenkin varmaan on siinä, että siedettävä kunto nelikymppisenä muuttuu surkeaksi kunnoksi kun kääntyy kuudellekympille aika pahuksen nopeasti, jos lopettaa tekemisen ja lihoo.

1 Like

Tiedätkö @Jagster, että en edelleenkään usko sinun olevan “heikossa” kunnossa.

Sulla on kuitenkin todella kova pohjakunto alla.

Mutta oikeasti en ala sun kanssa väittelemään, häviän kuitenkin :joy:.

Minun on pakko kyllä käydä kanssa kuntoilemaan, koska oot nyt jo ainakin kolmessa eri jutussa antanut ymmärtää, että me naiset saadaan tarkkailla itteämme ja syömistämme tarkemmin. Niin eihän tässä sitten muu auta.

Niin teidän täytyykin, pidempi elinikä tuo mukanaan vaatimuksia :laughing: